Kävelen kesäaamuna helsinkiläisen hautauskappelin sakastiin. ”Kahdeksan hautausta tässä kuussa”, mainitsen kollegoilta vertaistukea etsien, tai ihan vaan jotakin sanoakseni siinä pienessä tilassa. Miespappi karauttaa kurkkuaan ja toteaa: ”Kalenterissani on tällä hetkellä 16 auki olevaa siunausta.” Hiljenen paikalleni.
Olen varma, että ovesta purjehtii tuossa tuokiossa se eläkerovasti, jolla on 26 siunausta ollut ”tuossa juuri”. Livahdan omaisten luo.
Hautajaisten määristä syntyy pappien keskuudessa helposti small talk-keskustelu, mutta usein vain määristä. Määriä päivitellään, niillä kehuskellaan, joskus määriä hävetään tai ne vain todetaan. Hautajaiset ovat kollegojen keskuudessa tapahtuma, josta syntyy somessa kaikista nopeimmin pitkä ja ärhäkkä keskustelu. Siunaavat papit ovat vähän kuin opettajat luokissaan; yhteiset raamit löytyvät, mutta se, miten itse kukainenkin selviää saattojoukon keskellä, on jokaisen oma asia, josta ei helposti avauduta.
Hautajaiset ovat se työtehtävä, joka opettaa eniten elämästä, kulttuureista, paikallishistoriasta, ihmismielestä, surureaktioista, tapojen muutoksesta, kukkien tuoksusta, surupukeutumisesta, sanalla sanoen lähes kaikesta.
Itselläni on ollut mahdollisuus tulla tutuksi sekä lappilaisen, savolaisen, oululaisen että nyt helsinkiläisen ja laajemminkin pääkaupunkilaisen hautajaiskulttuurin kanssa. Olen siunannut hautaan myös Ruotsin puolella muutaman kerran ja ehtinyt kiusaantua epämukavasta tavasta, jonka mukaan pappi lukee värssyt kukkavihkojen yhteydessä. Minua on armahdettu ja kylän paras lukija kutsuttu apuun.
Työpaikoilla tai sakastissa ei yleensä ehditä puhua siitä, miten työ kuormittaa, mistä siinä oikeastaan on kyse, mitä papilta odotetaan ja mitä muutoksia kulttuurissa on menossa. Tyydymme siksi usein puheeseen määristä. Se on toisaalta harmillista, toisaalta taas asiallista, ainakin siinä mielessä, että määrä vaikuttaa suoraan laatuun. Pappi on tietenkin myös vaitiolovelvollinen. Joka tapauksessa Helsingin hiippakunnan hiljattain järjestämä kuolemaan liittyvä seminaari tuli syvään tarpeeseen.
Olen nyt 12 vuoden yhtäjaksoisella seurakuntapapin kokemuksella tullut siihen tulokseen, että papista voisi oikeasti puhua kuin pelastusalan ammattilaisesta.
SEURAKUNTAPAPIN TYÖSTÄ on totuttu puhumaan puheammattilaisuutena tai sananjulistajana. Itse olen nyt 12 vuoden yhtäjaksoisella seurakuntapapin kokemuksella tullut siihen tulokseen, että papista voisi oikeasti puhua kuin pelastusalan ammattilaisesta. Aina on mahdollisuus siihen, että ollaan keskellä vaikeaa kriisiä. On helpompia ja vaativampia ”pelastustehtäviä”, eikä koskaan voi tietää, mitä edessä on.
Sen vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää, että papit pysyvät hyvässä työkunnossa eivätkä ole liian uupuneita. Valitettavasti tämä ei taida toteutua, sillä tutkimuksen mukaan kolmasosa papeista kokee eriasteista uupumista.
Kun vuonna 1998 ja 2006 vain joka kymmenes pappi koki viikoittain olevansa työssään henkisesti tyhjiin puserrettu ja vuonna 2018 joka viides, vuonna 2022 näin kokevia oli peräti joka kolmas.
Tämä ei ole hyvä uutinen hautajaisten kannalta. Hautajaiset ovat harvinaisen herkkä ja latautunut tilaisuus, joiden valmistelu ja läpivienti vaativat ammattitaitoa, tunneälyä, osaamista ja tilannetajua, heittäytymistä ja rutiinia yhtä aikaa.
Miltä tuntuu toimia uupuneena? Virheiden määrä kasvaa ja papista tulee liian keskeinen, koska uupuneena herkistyminen toisten tarpeille vähenee. Tulee tunne, että näitähän menisi viisi vielä päälle, jaksaa, jaksaa. Jos isossa sumassa tulevat ”vaikeat” hautajaiset tai paljon pieniä erikseen hoidettavia asioita omaisten kanssa, kuka tahansa väsyy.
Tunnekuorma on tärkeä ehtiä purkaa ja siihen auttaa työnohjaus, joka olisi tarpeen jokaiselle hautajaistyötä tekevälle papille. Kuoleman teemoissa kulkeva pastori, joka kahvihuoneessa on koko ajan mustissaan ja maailmoissaan, saattaa olla joskus ankea työkaveri. Toisaalta papilta myös kysellään kaikista eniten hautajaisista ja ennen kaikkea kerrotaan erilaisista kokemuksista hautajaistilanteissa.
Toimitukselle on olemassa kaavansa, mutta monimutkaistuvassa ympäristössä sitä pitää osata käyttää viisaasti.
PERHEEN NÄKÖKULMASTA hautajaiset osuvat kohdalle vain harvoin. Ihminen ei montaa kertaa elämässään ole järjestämässä hautajaisia läheisenä. Ensimmäinen kerta saattaa tulla aivan nuorena tai vasta 60-vuotiaana. Aina tilanne on vaativa ja hämmentävä. Hautajaisissa pappi sukkuloi monenlaisten tunteiden, elämänhistoriasta nousevien muistojen, ihmissuhteiden kirjavuuden ja suvun tapojen keskellä.
Saattoväessä on monenkielistä ja -uskontoista väkeä, usein myös uskonnottomiksi ilmoittautuvia. Toimitukselle on olemassa kaavansa, mutta monimutkaistuvassa ympäristössä sitä pitää osata käyttää viisaasti. Moninaistuvat musiikkitoiveet sekä rikastuttavat että kuormittavat kanttorin työtä.
Hautajaisten ainutkertaisuutta ei voi liikaa korostaa. Samaan aikaan se on useassa seurakunnassa kaikista useimmiten toistuvin toimitus, jolloin kysytään myös rutiinia. Papin on osattava taiteilla rutiinin ja ainutkertaisuuden herkässä jännitteessä.
Papin parhaita kavereita ovat taitavat seurakuntasihteerit, suntiot ja kanttorit. Arvokkaita ovat myös lähiesimies ja kirkkoherra, jotka seuraavat hautajaisten jakaantumista ja joiden luona vaativia tilanteita voidaan purkaa.
Kuolema on esillä usein myös papin kotona. Pappismieheni kanssa saatamme aamupalapöydässä käydä hyvin luontevasti läpi toiveita ja ajatuksia omiin hautajaisiimme liittyen. Joskus, kun seurassa on vieraita, heitä saattaa se oudoksuttaa.
SUHTEENI KUOLEMAAN on pappisvuosien myötä muuttunut. Se on merkillisesti tullut yhtä aikaa normaaliksi osaksi elämää, mutta toisaalta kuoleman majesteettisuus ja sen saapuminen ihmisen elämään on yhä asia, joka pysäyttää. Omaisena lienen aivan samanlainen kuin muutkin. Hämmentynyt ja surusta sekaisin.
Pappisviranhoidon alkuvaiheessa sain vanhemmalta papilta neuvon, että ei kannata puhua henkilökohtaisesti hautajaisissa, koska virheen mahdollisuus on niin suuri. Nimet tai vuosiluvut saattavat mennä väärin. En ole kokenut virhemahdollisuutta ongelmaksi, vaan joskus arkun äärellä saatamme jopa tarkentaa jotakin asiaa yhdessä saattoväen kanssa. Sekä tutkimus, että oma kokemus osoittaa, että ihmisille on äärimmäisen tärkeää, että papin siunauspuhe on henkilökohtainen.
Vaikka hautajaispapin työ on vaativaa, on se myös niin syvällinen, vaikuttava ja värikäs näkökulma elämään, että en vaihtaisi osaani mihinkään. Tähän näkökulmaan törmään pappien keskuudessa eniten.
Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä