Eri hiippakunnissa on eri käytännöt siitä, ketkä diakoniksi tai diakonissaksi valmistuvat voivat saada työhönsä vihkimyksen. Eroa on erityisesti siinä, vaaditaanko kutsua seurakuntatyöhön vai voiko diakonian kutsumusta toteuttaa myös esimerkiksi yksityisessä hoivakodissa. Hippakunnissa kaivataan kirkkohallituksen ohjeita.
Diakoni Erja Selin-Jussila Espoosta joutui käymään ordinaatiokoulutuksen Oulussa ja hakemaan diakonin vihkimyksen Oulun piispalta Samuel Salmelta, koska Espoossa vihitään tehtävään vain ne diakonit, jotka menevät työhön seurakuntaan.
Selin-Jussila työskentelee yksityisessä tehostetun palveluasumisen hoivakodissa.
– Minulle oli erittäin tärkeää, että sain opintojen päätteeksi vihkimyksen nimenomaan diakoniatyöhön. Laitosdiakonialle on Suomessa suuri tarve. Vaikka en ole seurakunnan työntekijä, voin sisällyttää hoitajan työhöni hoivakodissa myös diakonista vanhustyötä.
– Toteutan työssäni hartaushetkiä, teen sielunhoitotyötä ja lohdutan asukkaita hengellisillä lauluilla ja virsillä. Rohkaisen ja ohjaan asukkaita myös seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin, Selin-Jussila kertoo työnkuvastaan.
Miten eri hiippakunnissa sitten on diakoniksi tai diakonissaksi valmistuvien vihkimyksestä linjattu ja miksi?
Espoo: ”Valmennus ja vihkimys yhtenäisin perustein kaikille kirkon aloille”
Espoon hiippakunnassa diakoniavihkimyksen voi siis saada diakonin tai diakonissan ammattitutkinnon suorittanut, jolla on hiippakunnan seurakunnan antama vokaatio. Käytännössä tämä tarkoittaa, että diakoniavihkimyksen voi saada vain seurakunnan palvelukseen.
Espoon piispa Tapio Luoma perustelee menettelyä kolmella eri syyllä:
– Ensinnäkin Espoon hiippakunnan Kutsuttuna kirkon työhön -valmennus (ja vihkimys sen osana) muodostaa pitkäjänteisen, noin kaksi vuotta kestävän kokonaisuuden, joka integroi valmennettavan syvästi hiippakuntaan ja omaan seurakuntaan. Siksi vihkimys toisen hiippakunnan tai muun työnantajan kuin seurakunnan palvelukseen ei ole perusteltua.
– Toisekseen, koska valmennus koskee niin pappis- ja diakonian virkaan vihittäviä kuin nyt myös muita eri kirkollisten ammattikuntien edustajia, on perusteltua, että prosessiin osallistutaan yhtäläisin edellytyksin. Vokaatio ei näin ollen ole ainoastaan pappisvihkimyksen vaan myös diakoniavihkimyksen edellytys.
– Kolmanneksi valmennusjakson sisältöjen laadintaa ja toteutusta selkeyttää, kun ne voidaan rakentaa seurakuntatodellisuudesta käsin, Luoma sanoo.
Myös Tampereella vaaditaan vokaatiota
Myös Tampereen hiippakunnassa diakonian virkaan vihkiminen edellyttää vokaatiota eli sitä, että jokin Tampereen hiippakunnan alueen seurakunta, seurakuntayhtymä tai kirkollinen järjestö on valinnut ordinoitavan diakoniatyöntekijäksi.
– Tähän käytäntöön siirryttiin muutamia vuosia sitten, kun Lahden diakonialaitoksesta valmistuivat viimeiset diakoniatyöntekijät. Niin kauan kuin diakoniakoulutusta oli hiippakunnan alueella sijaitsevassa oppilaitoksessa, oli tapana vihkiä suuri ryhmä kurssiin päätyttyä. Vihkiminen toki perustui tuolloinkin valmistuvan omaan anomukseen eikä ollut suoranaisesti kurssin päätösjuhla. Silloin kuitenkin vihittiin vielä monia esim. terveydenhoidon palvelukseen siirtyviä, vaikka heidän näkyvissään ei ollut työsuhdetta kirkkoon kertoo piispa Matti Repo.
– Samassa yhteydessä aloitimme käytännön vihkiä diakonian virkaan samassa messussa yhdessä pappisvihkimyksen kanssa. Vihkimiset ovat osin yhdessä, osin erillään, Repo jatkaa.
Repo kokee, että diakonian virkaanvihkimisen merkitys on nyt alettu viimeisen vuosikymmenen aikana ymmärtää vahvemmin. On havaittu ongelmalliseksi, että diakonian virkaan vihkimisestä ei ole säädöksiä kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä. Ne jäivät pois kirkkolain kokonaisuudistuksessa kaksikymmentä vuotta sitten.
– Kirkkokäsikirja vuodelta 2003 edustaa kuitenkin vahvempaa diakonian viran ja siihen vihkimisen merkitystä. Vihkiminen on kirkon toimitus, joka liittää vihittävän hiippakunnassa muiden ordinoitujen joukkoon. Hänen vihkimyksensä ankkuroituu jumalanpalvelukseen, jossa seurakunta yhdessä rukoilee piispallisessa kätten päällepanemisessa vihittävälle Pyhän Hengen lahjaa. Hänet lähetetään palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Virkaan vihityllä on virkaansa sisään rakennettuna suhde kirkon jumalanpalveluselämään. Se ei ole vain matkaan siunaaminen hyviin ja tarpeellisiin palvelustehtäviin maailmassa vaan hengellinen varustaminen toimimaan Kristuksen rakkaudessa, hänen nimissään ja valtuuttamanaan, Repo linjaa.
Porvoossa diakonivihkimys edellyttää aikomusta seurakuntatyöstä
Ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa diakoniksi vihkiminen edellyttää aikomusta hakeutua työhön seurakuntaan vähintäänkin joskus tulevaisuudessa, kun siihen avautuu mahdollisuus. Käytännössä periaatetta ei tulkita mustavalkoisesti.
– Vihkimys on ensisijaisesti seurakuntia varten, mikä ei tietenkään estä sitä, että vihitty jatkaa eläkeikään saakka työssään vaikkapa hoivakodissa, jos niin haluaa. Kukaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, piispa Björn Vikström sanoo.
Diakonien vihkimys järjestetään Porvoon hiippakunnassa kerran vuodessa. Vihittävät ovat useimmiten hiippakunnan omien seurakuntien jäseniä.
– Yhdessä tapauksessa äidinkieleltään ruotsinkielinen diakoni on vihitty meillä, vaikka hän on mennyt työhön toisen hiippakuntaan kuuluvaan seurakuntaan, Vikström kertoo.
– Vihkimys annetaan ensisijaisesti oman hiippakunnan seurakuntien diakoniatyöntekijätarpeen tyydyttämiseksi, mutta en näe mitään ongelmaa, jos diakoni joko heti tai myöhemmin siirtyy toiseen hiippakuntaan. Vastaavalla tavalla otamme mielellään vastaan muualla vihittyjä diakoneja Porvoon hiippakunnan seurakuntiin.
Oulussa ja Kuopiossa ei edellytetä kutsua seurakuntatyöhön
Oulun hiippakunnassa käytännöt ovat avarat, kuten alun esimerkkikin kertoi. Vihkimys ei edellytä kutsua seurakuntatyöhön eikä vihittävien suhteen ole rajoituksia myöskään liittyen heidän asuinpaikkaansa. Pääsääntöisesti vihkimykseen tulijat asuvat oman hiippakunnan alueella, mutta yksittäisiä poikkeuksia on tehty yhteisesti sopimalla.
– Oulun hiippakunta aloitti ensimmäisenä diakoniavihkimykset Suomessa 1930-luvulla. Perinne kantaa ja velvoittaakin. Vihkimyksessä korostuu kirkon tehtävä koko yhteiskunnan palvelemiseksi eri sektoreilla. Työnäky on edelleen moderni ja korostaa verkostoituvaa toimintamallia työelämässä, piispa Samuel Salmi sanoo.
Kuopion hiippakunnassa toimitetaan diakonian virkaan vihkiminen kerran vuodessa Pieksämäen kirkossa. Ordinaatiokoulutuksen päätteeksi piispa haastattelee vihkimystä hakevat. Vihkimyksen voi saada myös, jos menee auttamistyöhön esimerkiksi yhteiskunnan tai hoivayrityksen palvelukseen.
– Kirkkolainsäädäntö ei edellytä seurakunnan virkaa (työsuhdetta) vihkimyksen ehtona. Piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen perustevaliokunnan lausunnoissa esitetään, ettei tämmöistä kynnystä tulisi jatkossakaan. Toisaalta todetaan, että hiippakunnan tulisi arvioida vihkimystä hakevien soveltuvuus kirkon työhön. Mielestäni kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen lausunnot diakonaattiuudistuksesta ovat oikean suuntaisia. Nyt olisi tärkeää saada uudistus viimein viedyksi läpi, piispa Jari Jolkkonen sanoo.
– Kuopion hiippakunnassa ei ole eikä tule olemaan niin sanottuja yhteisvihkimyksiä papiksi ja diakonian virkaan. Diakonian virka on tärkeä ja itsenäinen säie kirkon viran kokonaisuudessa ja ansaitsee oman itsenäisen vihkimisensä, Jolkkonen vielä lisää.
Peura ja Häkkinen: ”Kirkkohallituksen esitys tarvitaan käytäntöjen yhtenäistämiseksi”
Lapuan ja Mikkelin hiippakuntien alueella ei ole diakonian virkaan kouluttavia laitoksia.
– Tästä syystä meillä ei ole tavanomaisia diakoniavihkimyksiä. Diakoniavihkimys on toteutettu vain kerran, kun DIAK järjesti Jyväskylässä täydennyskoulutuskurssin. Tällöin vihittiin kurssin suorittaneet ja vihkimystä toivoneet, piispa Simo Peura kertoo.
– Mikäli yksittäinen oppilaitoksesta valmistunut henkilö on hakeutunut työhön Lapuan hiippakunnan seurakuntaan ja toivoo vihkimystä, haastattelemme hänet ja selvitämme vihkimyksen edellytykset. Vihkimys tapahtuu toisessa hiippakunnassa Lapuan piispan pyynnöstä. Vihkivä piispa ratkaisee viime kädessä sen, vihkiikö hän työntekijän vai ei, Peura jatkaa.
Peura pitää kestämättömänä tilannetta, jossa hiippakuntien käytännöt ovat hyvin erilaiset.
– Olemme odottaneet kirkkohallituksessa valmistelussa olevaa esitystä, joka perustuu kirkolliskokouksen diakonian vihkimystä koskevaan päätökseen. Ilmeistä on, että vastedes vihimme pääsääntöisesti vain hiippakunnan seurakuntiin diakonian virkoihin hakeutuvat, joilla on vokaatio. Ennakoimme tällä kirkolliskokouksen diakonaattia koskevaa päätöstä. Toivottavasti kirkkohallituksen esitys valmistuu mahdollisimman pian, jotta hiippakuntien käytännöt yhtenäistyvät.
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kertoo, että myös heillä odotetaan kuumeisesti koko kirkon yhteistä ratkaisua niin sanotusta diakonaatista.
– Valitettavasti se on siirtynyt ja olemme viime vuodet olleet ikävässä tilanteessa. Emme ole halunneet luoda väliaikaista, mahdollisesti vain joitakin vuosia kestävää vihkimyskäytäntöä, joka sitten diakonaatin tultua jouduttaisiin muuttamaan. Mutta ratkaisu tuntuu vain viipyvän.
Piispalta vihkimystä pyytäneet on ohjattu muiden hiippakuntien vihkimyksiin.
– Kiitettävällä tavalla muut hiippakunnat ovatkin antaneet apuaan, mutta toivomuksemme on, että diakonaattikysymys ratkeaa piakkoin ja diakonian vihkimyksiin saadaan yhteiset käytännöt koko kirkkoon.
Turku edellyttää vihittäviltä yhteyttä arkkihiippakuntaan
Turussa edellytetään, että diakoniksi tai diakonissaksi valmistuneella vihittävällä on jokin yhteys arkkihiippakuntaan. Tällainen yhteys on joko työ- ja/tai asuinpaikka arkkihiippakunnan alueella tai valmistuminen DIAKin Porin toimipaikasta.
– Vihkimyksen voi saada, kunhan täyttää nämä kriteerit. Olemme pitäneet olennaisempana vihkimystä piispalta pyytäneen omaa motivaatiota ja diakonista identiteettiä kuin kirkollista työnantajaa. Viime vuosina monikin vihittävistä on ollut työssä lastensuojelulaitoksessa, sairaalassa tai vanhustenhuollossa sekä muutamat hoitajina saattohoitoyksikössä, sanoo piispa Kaarlo Kalliala.
– Olemme kuitenkin havainneet, että piispalla tulisi olla enemmän aikaa haastatella vihkimykseen hakeutuneita, jotta hän kykenisi paremmin arvioimaan vihkimyksen edellytyksiä, Kalliala jatkaa.
Myös Turun arkkihiippakunnassa odotetaan diakonaattiratkaisua yhtenäisten käytäntöjen luomiseksi eikä omiin käytäntöihin haluta tehdä muutoksia ennen sitä.
Piispa Askola: ”Diak-opiskelijoiden kritiikki on oikeutettua”
Helsingin hiippakunnassa koetaan, että olisi mielekästä, että jokainen hiippakunta järjestäisi omille diakoniatyöntekijöilleen ordinaatiokoulutuksen ja vihkimyksen. Helsingissä vihitään diakonian virkaan pääsääntöisesti seurakuntien, seurakuntayhtymien ja kristillisten järjestöjen palvelukseen. Piispa Irja Askolan mukaan virkaan vihkimys on aina kokonaisvaltainen arvio, joka tehdään yhdessä virkaa toivovan ja viran välittävän piispan kanssa.
– Mutta meillä lähdetään siitä diakonian teologian perinteestä, jonka mukaan diakoni/diakonissa toteuttaa kutsumustaan myös kirkon sisäpiirien ulkokehillä. Siksi vihimme kirkon virkaan myös heitä, joiden työtehtävään vihkimys tuo lisäarvon sairaaloissa, kansalaisjärjestöissä, sosiaalialan vastuussa. Miksi kieltäisimme kristityn identiteetin vahvistamisen heiltä, joille se merkitsisi kirkon tukea? Askola kysyy.
Askolan mukaan on hyvä, että diakonian vihkimyskäytännöistä käydään nyt myös julkista keskustelua.
– Diak-opiskelijoiden kritiikki sekä kysymys yhtäläisen kohtelun ja oman oikeusturvansa perään on oikeutettu.
Kuva:Olli Seppälä. Diakoniatyöntekijän virkapaita.