Edessäni istuu hyväntuulinen mies, joka on juuri keskustellut 24 tuntia putkeen kuolemasta. Kyseessä ei ole sairaalateologi tai minkään sortin filosofi, vaan Turun yliopiston tietotekniikan professori.
Erkki Sutinen on palannut monivuotiseen kotikaupunkiinsa Joensuuhun Kiteen opistolta. Siellä tietotekniikan opiskelijat pohtivat professorinsa kanssa kuolemaa energiajuomien voimalla.
Kyseessä oli hackathon, vapaasti suomennettuna koodijuhla, jossa tietokoneohjelmoijat ja muut alan ammattilaiset kokoontuvat 24 tunniksi ratkomaan yhteistä ongelmaa. Pulma voi olla kasvatukseen tai yhteiskuntaan liittyvä tai sitten puhtaasti tietotekninen kysymys.
Kiteellä teemat liittyivät kuoleman kohtaamiseen. Kysymys valikoitui ajankohtaiseksi Sutisen erään entisen opiskelijan elämäntilanteen vuoksi: 39-vuotias tietotekniikan ammattilainen ja perheenisä sai tänä syksynä tietää sairastavansa terminaalivaiheen syöpää. Hän halusi jakaa tilanteensa opiskelijayhteisön kanssa ja käyttää omaa esimerkkiään kuoleman digitaalisovellusten luomiseen.
Vuorokauden työskentelyn tuloksena syntyi esimerkiksi sovellus, jonka avulla kuoleva ihminen voi löytää samankaltaisessa tilanteessa olevia lähimmäisiä ja pohtia tilannettaan heidän kanssaan.
Kysymykset Jumalasta ja elämän mielekkyydestä eivät ole minkään tieteenalan omaisuutta, muistuttaa Erkki Sutinen, jonka työn eräs tärkeä osa-alue on digitaaliteologia.
– Minua on jo kauan kiinnostanut, millainen yhteisö kirkko on digitaalisessa maailmassa.
Sutinen on paitsi tietotekniikan professori myös pastori. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2001 Kuopiossa, samaan aikaan, kun hänet valittiin ensimmäiseen tietotekniikan professorin pestiinsä Joensuun yliopistoon. Gradunsa hän teki uskontoteologiasta. Aineyhdistelmä on yllättävä, mutta ei lainkaan epäluonteva.
Teologina Sutinen uskoo, että kirkon pitäisi ottaa digitalisoituva maailma haltuunsa paljon nykyistä ennakkoluulottomammin.
– Meidän pitää oikeasti kuunnella ja tutkia sitä, mitä ihmiset ajattelevat uskosta sen sijaan, että kirkon oppia määritellään vain instituutiosta käsin. Yhden teologian sijaan meillä onkin monta teologiaa, Sutinen uskoo.
Päästäkseen selville monista teologioista kirkko ei saisi vain seurailla ja omaksua asioita, joita digitaalisessa maailmassa tapahtuu. Sen pitäisi ryhtyä tekijäksi.
– Digitalisaatio mahdollistaa luterilaisuuden hengen toteutumisen: kaikki pitää laittaa kyseenalaiseksi ja kuunnella tavallisten ihmisten näkemyksiä uskosta.
Sutinen kuvailee, miten jo nyt ihmiset kertovat itse omista uskonkokemuksistaan ja näkemyksistään sosiaalisessa mediassa reaaliajassa. Kristillisiä digitaalisia yhteisöjä syntyy ja katoaa netissä jatkuvasti.
– Ihmisillä on uskonnollinen minuus verkossa. Kirkkokansasta onkin tullut verkkokansa, Sutinen kuvailee.
Kirkko voisi helposti rakentaa yhteyttä verkkokansaan. Esimerkiksi tilastopohjaista tietokoneanalyysia käyttäen pystytään näkemään, kenen kanssa ihmiset keskustelevat internetissä, millaisia teemoja he käsittelevät ja millaisin tunnelatauksin. Jopa se pystytään tunnistamaan, jos uskontoa käsittelevä keskustelu kääntyy vihapuheeksi.
Sutinen muistuttaa, että netissä ei pelkästään puhuta uskonnosta. Se tarjoaa entistä enemmän myös uskonnollisia elämyksiä. Verkossa kuunnellaan uskonnollista musiikkia ja nautitaan uskonnollisesta kuvastosta. Tulevaisuudessa voimme aistia sähköisesti myös kosketusta.
– Pian kristikunnan katedraalit rakennetaankin sosiaaliseen mediaan, Sutinen ennustaa.
{kuva_4178cf8e-1faa-4a5f-8c6e-893c64cb8d9a}
Erkki Sutinen on kotoisin Merikarvialta pappisperheestä. Koulun jälkeen hän hakeutui opiskelemaan matematiikkaa, josta hän valmistui vuonna 1986. Haaveena olivat myös teologian opinnot, mutta papin pojasta ei tuntunut luontevalta lähteä välittömästi seuraamaan isänsä jalanjälkiä.
– Pienellä paikkakunnalla pappilassa kasvaminen oli vähän niin kuin akvaariossa olisi kasvanut. Kaikki tiesivät ja tunsivat sinut, mutta ihmisten kanssa ei välttämättä päässyt oikein vuorovaikutukseen.
Vuorovaikutuksesta on sittemmin tullut Sutiselle elämänkokoinen teema. Professorin Joensuun kodin kynnys on matala niin kollegoille, opiskelijoille kuin muuten vain mielenkiintoisille ihmisille.
– Vaimoni Päivi laski, että vuosien varrella meillä on käynyt yli 20 000 vierasta, joista moni on yöpynytkin. Toki osa heistä on samoja ihmisiä.
Sutisten pöydän ääressä on istunut samaan aikaan niin irakilainen diplomaatti kuin Israelin armeijan naisupseeri.
Avoimet ovet ovat Sutisille itsestään selvyys ja elämän suola, vaikka aina eri kansallisuuksien yhteiselämä ei ole mutkatonta.
– Kerran pakistanilainen opiskelijavieraamme ei suostunut lainkaan menemään samaan huoneeseen Israelin suurlähettilään kanssa. Lopulta saimme käännettyä tilanteen niin, että he istuvat vierekkäin ja pakistanilainen vieraamme sai kuulla, miten Israelin syntyvaiheessa pakistanilaisten ja israelilaisten välillä oli vallinnut ystävyys.
Erkki Sutinen kertoo tottuneensa jo lapsena siihen, että kotona kävi paljon erilaisia vieraita, joita myös majoitettiin.
– Meillä kävi esimerkiksi Lähetysseuran työntekijöitä lähetyskentiltä ja olin hyvin utelias heidän suhteensa.
Vieraanvaraisuudesta Erkki Sutinen kiittelee kuitenkin vaimoaan Päiviä, joka on fysiatriaan erikoistunut ylilääkäri.
– Hän kasvoi pientilalla Satakunnassa, ja heillä sattui olemaan kylän ensimmäinen televisio. Sitä kävi koko kylä katselemassa. Niinpä heillä oli joka ilta valtava määrä ihmisiä kylässä, joista osa taisi sitten jäädä välillä nukkumaankin.
Sutinen ei ole kammiossaan viihtyvä tietokonenörtti, vaan hänelle tietotekniikka on alusta asti ollut vuorovaikutusta luova ja rajoja rikkova voima.
Hän on yhdistänyt ennakkoluulottomasti tietotekniikkaa koulutuksen ja kehitysyhteistyön kysymyksiin. Esimerkiksi tansanialaisessa Tumainin yliopistossa vierailevana professorina vuosituhannen vaihteessa toimiessaan Sutinen kehitti opiskelijoidensa kanssa sovelluksen, jonka avulla yläkouluikäiset HIV-positiivisten sukulaiset saattoivat kertoa tarinoitaan ja samalla vapautua sairauteen liitetystä häpeän leimasta.
Sutisen ura kehitysyhteistyön parissa alkoi 1980–1990-lukujen vaihteessa Suomen Lähetysseurassa, jossa hän suunnitteli ja toteutti nuorille suunnattua Pula-keräystä. Myöhemmin Lähetysseuran it-kehitykselle omistautunut nuori työntekijä uupui, mutta burnoutista syntyi jotakin aivan uutta. Hän ryhtyi tutkimaan tietotekniikkaa opetusvälineenä. Tähän aihepiiriin liittyi myös merkkijonoalgoritmeja käsitellyt väitöskirjatyö, joka valmistui vuonna 1998.
Sutinen on sittemmin työskennellyt niin yliopiston, järjestöjen kuin Suomen valtion kehitysyhteistyöhankkeissa. Erityisesti Afrikka on vetänyt Sutista puoleensa siitä asti kun hän vuonna 1995 lähti Tansanian Kidugalaan opettamaan ohjelmointia.
{kuva_70500d7b-d334-4302-ad88-8155a5ce70ec}
Erkki Sutinen on seuraillut toisaalta huolestuneena mutta myös ymmärtäväisesti keskustelua kehitysyhteistyön varojen vähentämisestä ja uudelleen jakamisesta. Kehitysyhteistyön pitäisi Sutisen mielestä olla sellaista, että paikallisille jäisi sen tuotto.
– Meillä on ollut kapea näkemys siitä, että kehitysyhteistyö on palveluiden tai rahan viemistä kehittyviin maihin. Itse uskon, että kehitysyhteistyö hyödyttää eniten, kun sen tulokset jäävät hyödyttämään paikallisia.
Sutinen on miettinyt rahan merkitystä keskustellessaan esimerkiksi kiinalaisten kollegoiden kanssa Afrikassa. He kummastelevat, miksi eurooppalaiset vievät Afrikkaan vastikkeetonta rahaa. Sutinen ajatteleekin, että Suomen valtiollisessa kehitysavussa liikutellaan yksiselitteisesti liian suuria summia, joita on äärimmäisen vaikea seurata ja kohdentaa toimivasti.
– Rahaa toki tarvitaan, mutta sen pitäisi olla hyvin kohdennettua. Oman kokemukseni mukaan järjestöt pystyvät tällaiseen työhön. Siksi harmittelen sitä, että juuri niiden määrärahoja on vähennetty nyt.
Velkaantumisen päivittelyä ja lamapuhetta vastaan Sutinen on päättänyt toimia omilla teoillaan. Hän päätti ottaa laman keskellä velkaa ja rakentaa perheensä kanssa Kolille hirsihuvilan, joka on tarkoitettu ihmisten kohtaamisiin ja retriitteihin.
– Minä ajattelin, että professorina minulla on velvollisuus laittaa itseni likoon. En voi jäädä suremaan sitä, miten huonosti Suomessa menee.
Itse paljon ulkomaalaisia majoittavana Sutinen ei oikein jaksa ymmärtää nykyistä pakolaiskeskustelua.
– Saisimme majoitettua nämä ihmiset, jos edes joka sadas suomalainen päättäisi ottaa yhden pakolaisen kotiinsa.
Pakolaisten Suomeen tuloa suurempana ongelmana Sutinen pitää sitä, että meillä on suuri määrä yksinäisiä ihmisiä erittäin hienoissa, keskuslämmitetyissä taloissa.
– Yksinäisyys on maailman helpoin asia poistaa, sen kun vain pitää ovensa auki ja toivottaa ihmiset tervetulleiksi.
Erkki Sutinen toteaa, että osa hänen avoimuudestaan ihmisille ja heidän tarinoilleen on kasvanut harjoittelun kautta. Sutisten perheeseen kuuluu neljä lasta: Laura, Tuuli, Martti ja Anton. Sutiset ovat jo isovanhempia. Vanhin lapsista Laura elää rekisteröidyssä parisuhteessa ja on Frida-tytön äiti.
– Olen ollut aina olevinani ihminen, joka on avoin ja jolle kaikki käy. Tyttäreni parisuhdetta minun oli kuitenkin pitkään vaikea hyväksyä. Asian työstämisen ansiosta minun on nyt paljon helpompi kohdata erilaisuutta ympärilläni.
Omien kokemustensa vuoksi Erkki Sutinen ei halua jakaa kirkossa rintamalinjoja esimerkiksi homoliittojen tai naispappeuden vastustajien välillä.
– Äitini vihittiin ensimmäisten joukossa papiksi heti, kun se oli mahdollista. Se, mitä opin häneltä oli, että toisin ajattelevat pitää hyväksyä, vaikka ei olisi samaa mieltä heidän kanssaan.
Sutinen uskoo, että erilaisiin näkemyksiin on aina syynsä.
– Usein kyse on henkilön omasta kasvusta sekä siitä, millaisia hengellisiä maailmankuvia ja ajatuksia on perinyt kodistaan.
Sutinen kertoo, että hänelle jää harvoin saarnoista mitään erityisempää mieleen, mutta Porin Lattomeren kirkossa vaimon kanssa kuunneltu saarna on syöpynyt mieleen ikiajoiksi.
– Muistan, miten pappi kuvasi, ettei kenenkään elämä ole vain yhdenlaista. Kenellekään meistä elämästä ei näytetä vain yhtä puolta, vaan elämän koko kuva. Niin se on mennyt myös minun ja perheeni kohdalla.
Teksti: Anna-Kaisa Pitkänen & Kuvat: Pentti Potkonen