Facebookissa kiertää parhaillaan Kaarina Hazardin sympaattinen Anna-lehden kolumni villasukasta otsikolla Jeesus kutoisi.
Hazard kertoo kolumnissaan siitä, kuinka ihmiset halusivat auttaa turvapaikanhakijoita kutomalla heille villasukkia. Sen jälkeen hän puhkeaa villasukan ylistykseen vailla vertaa.
”Villasukka, nähkääs, ei ole vain jalkaterän iloraitainen lämmike vaan koko yhteisen askelluksemme perusta. Varovasti me kiedomme vastasyntyneen astumattoman päkiän hienoimpaan alpakkaan, yhtä varovasti vedämme vanhuksen raspatun kantapään yli kainuunharmaan. Me ojennamme koruttomia pehmykkeitämme niin sotilaille kuin palomiehillemmekin.”
Hazard arvelee kolumninsa lopuksi, että Jeesuskin kutoisi villasukkia.
”Villasukka ei erottele miestä eikä naista, ei lasta eikä vanhaa; se ei katso rikasta eikä se katso köyhää. Villasukka on mykkä hyvä, rauhanomainen radikaali teko ja väkivallattoman vastarinnan malliesimerkki. Jeesus kutoisi.”
Alajärvellä syntyi sosiaalisuutta ja sukkaa
Kaarina Hazard ei ole ensimmäinen, joka on huomannut villasukan elämää suuremman symbolimerkityksen. Esimerkiksi sosionomi Lea Murto teki 2013 Diakonia-ammattikorkeakoulussa lopputyön Siunatut silmukat, joka käsittelee villasukkien merkitystä Alajärven seurakunnan vapaaehtoisessa diakoniatyössä.
”Villasukkien käyttäminen diakoniatyön välineenä on historiallisesti vanha, mutta julkisesti vain vähän huomiota saanut tapa, jonka avulla monet vapaaehtoiset kristillisen kutsumuksen saaneet naiset ovat vuosisatojen aikana voineet osoittaa lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana oleville tutuille ja tuntemattomille. Villasukkien kutominen koetaan helpoksi tavaksi osoittaa välittämistä”, Murto kirjoittaa.
Opinnäytetyössä Alajärven neule- ja rupattelupiiriläiset antavat kolme merkitystä sille, että ovat mukana toiminnassa. Ensinnäkin saa olla yhdessä toisten kanssa. Toinen perustelu oli, että saa olla tekemässä jotain hyödyllistä, joka antaa itselle vahvistusta ja identiteettiä. Kolmanneksi korostettiin, että kaikki tapahtuu lähimmäisen hyväksi.
”Villasukkia yhdessä kutoessaan saattoivat nämä naiset tavoittaa toistensa kasvoilta hyväksyntää ja iloa tapaamisesta. Puhuttavaakin oli aina niin paljon, ja nauramalla ikää karttui varmasti monia vuosia. Toisen, ystävän, läsnäolo neulepiirissä tai saatu hartiahieronta tekivät päivästä ja hetkestä hyvän. Aina ei edes itse voinut tietää, mitä hyvää oli saanut aikaan toisessa ihmisessä, sillä Jumalalla on tapana käyttää ihmistä hänen tietämättään siunaamaan toisia. Pelkällä läsnäolollaankin saattoi siunata toista, sai olla Jumalan siunauksen välikappaleena”, Murto summaa neule- ja rupattelupiiriläisten kokemuksia.