Ihminen on valmis tekemään aika paljon saadakseen unta, koska ilman sitä ensin sekoaa ja sitten kuolee. Näin kirjoittaa Hanna-Riikka Kuisma kirjassa Yövartiossa. Esseitä unettomuudesta. (WSOY 2025)

Esa Mäkijärven toimittama esseekokoelma on poikkeuksellisen mielenkiintoinen sukellus unettomuuden syihin ja seurauksiin. Siinä äänessä on joukko unettomuudesta kärsiviä suomalaisia kirjailijoita eli taitavasti ja terävästi kokemuksiaan analysoivia kokemusasiantuntijoita.

”Kahdeksan tunnin yhtenäiset yöunet ovat ihmiskunnan historiassa hyvin myöhäinen, koneajan keksintö.”

Esseistä nousee esiin valtava määrä unettomuuden syitä: tutut stressi, ahdistuneisuus ja muut mielen ongelmat, aistiherkkyys, huolestumistaipumus ja traumat – mutta myös esimerkiksi syklisen aikakäsityksen muuttuminen lineaariseksi, jolloin unestakin tuli lineaarista suorittamista. Jari Järvelä huomauttaa, että kahdeksan tunnin yhtenäiset yöunet ovat ihmiskunnan historiassa hyvin myöhäinen, koneajan keksintö.

Anna Tommola toteaa, että lepäävä otus on evolutiivisesti haavoittuva. Varhaisessa ihmisyhteisössä oli sopeuduttava vaihteleviin unirytmeihin, koska jonkun oli aina valvottava nuotiota ja lepäävien turvallisuutta. Se, että osa ihmisistä valvoo öisin, ei siis alun perin ole lääketieteellinen häiriö, vaan luonnollinen jäänne menneisyydestä.

Tuuve Aro kertoo perineensä unettomuuden äidiltään, joka oli perinyt ongelman omalta äidiltään. Unettomuuteen on liittynyt heillä kaikilla painajaisten pelkoa, säikkymistä ja Aron arvion mukaan myös jonkinlaista neuroepätyypillisyyttä.

Uniongelmiin voivat lisäksi johtaa vaikkapa täydellisen terveyden tavoittelu ja jatkuvia moitteita yöunista jakava älysormus, informaatioähky, liiallinen alkoholin tai kahvin juonti, erilaiset kivut ja sairaudet, rakastuminen ja muut vahvat myönteiset tunteet – tai luottamuksen puute.

Pelko valvottaa

Itse jäin miettimään erityisesti pelkoa ja luottamuksen puutetta uniongelmien taustalla. Sinikka Vuola kirjoittaa esseessään, että siellä missä on kontrollia, on aina pelkoa. Jos ihminen ei uskalla antautua ja luopua kontrollista – ja siitähän esimerkiksi nukahtamisessa on mitä suurimmassa määrin kyse – taustalla vaikuttaa pelko, johon pitäisi tarttua ja jota pitäisi tutkia.

”En ole aiemmin tajunnut, että myös velvollisuudentunnon ja syyllisyydentunnon taustalla lymyää pelko.”

Unettomuuskierteessä ihminen alkaa lopulta hätääntyä ja pelätä myös ihan vain sitä unettomuutta. Vaikka monia lääkkeet auttavat, voi niistäkin tulla yksi uusi tapa kontrolloida ja hallita nukkumista ja sitä kautta lisäsyy hätääntyä, jos vaikka unohtaa ottaa lääkkeet reissuun mukaan.

Vuola kirjoittaa, että teemme asiat joko rakkaudesta tai pelosta. Rakkaudesta tehty palvelee minän eheyttä. Sen sijaan velvollisuus, syyllisyys ja muut pelosta nousevat tekemisen motiivit kaventavat ja hajottavat itseä. Pelon maailmassa on mahdotonta olla kokonainen.

En ole aiemmin tajunnut, että myös velvollisuudentunnon ja syyllisyydentunnon taustalla lymyää pelko. Mutta tottahan se on. Sieltä voi löytää pelkoa riittämättömyydestä tai jopa pelkoa oman olemassaolon oikeutuksesta, jollei suorita, tee ja palvele riittävästi. Kaikenlainen pelko puolestaan syö luottamusta, saa helposti ylivirittymään ja tekee lepäämisestä vaikeaa.

Myös Sirpa Kähkönen nimeää ylisukupolvisen pelon yhdeksi unettomuutensa lähteeksi. ”Valvon, ettei mitään käy, ja käy kuitenkin, yhtenään, taudit, sodat, tuhot. Mitään en voi.”

Apua terapiasta

Ratkaisuja unettomuuteen esseiden kirjoittajat ovat löytäneet esimerkiksi pelon, hädän, riippuvuuksien, häpeän ja lapsuuden traumojen käsittelystä terapiassa sekä oman unettomuutensa radikaalista hyväksymisestä.

Joitakin on auttanut pyrkimys kohtuuteen ja tasapainoon elämässä. Avun unettomuuteen on voinut tuoda myös suuri elämänmuutos tai alanvaihto. Yksi on saanut turvaa yövalosta keittiössä ja toinen rauhoittavista mielikuvista. Jari Järvelän pelastus oli älysormuksen katoaminen.

Monia rauhoittavat lääkkeet, unilääkkeet ja mielialalääkkeet ovat auttaneet merkittävästi. Samuli Putro kuvaa: ”Purkki auki, suloinen pilleri, lasi vettä, tupakka portailla, lintujen vaimea keskustelu, tunnin päästä taas unessa. Se tuntui armolta.”

Hanna-Riikka Kuismalle on nykyään tärkeämpää nukkua riittävästi kuin ymmärtää, mistä hänen kyvyttömyytensä nukkua luomusti johtuu.

Toisaalta esimerkiksi Sinikka Vuola on kokenut, että unilääkkeiden antama valheellinen turva vei hänet pitkään ja tuhoisaan riippuvuuteen.

Unettomuuden paradoksit

Kaikille kirjoittajille unettomuus tuntuu olevan jossain määrin väistämätön osa luovaa persoonallisuutta. Kirjoittaminen auttaa heitä unettomuusongelman käsittelyssä, sanat pienentävät kauhua. Toisaalta unettomuus kaikkine lieveilmiöineen antaa myös runsaasti aiheita ja polttoainetta luoviin teksteihin.

Unettomuus on monille eräänlainen paradoksi. Anna Tommola kuvaa sitä näin: ”Unettomana voin tuntea hiljaista onnea siitä, että yön rauhassa on aikaa ajatuksille, jotka eivät tohdi tulla päivänvaloon; toisinaan taas lamaavaa kauhua siitä, että seuraavana päivänä ajatus ei kulje lainkaan.”

Suvi Vaarla kertoo, kuinka unettomuus merkitsi hänelle jossain vaiheessa elämää pelkoa, kauhua, fyysistä kipua, toivottomuutta ja näköalattomuutta. Lopulta juuri tuo kauhu ajoi hänet elämänmuutokseen ja ryhtymään kirjailijaksi. Nykyään hän kurkottaa toisia ihmisiä kohti kirjoittamalla ja yrittää ratkaista sen avulla elämän ydinsurun. Ja nukkuu toisinaan jopa ihan hyvin.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 5/2025

Ilmoita asiavirheestä