Ensimmäisen kohtauksen aikana pelkään, että joudun aloittamaan tämän jutun näin: ”Lähdin teurastamosta jo ennen kuin yksikään eläin oli kuollut.”
Venäläisen nykysäveltäjän Alexander Raskatovin modernistinen musiikki hämmentää. Raastavat sointivärit, oudot soitintekniikat ja laajennettu sävellajiajattelu luovat karmivan äänimaailman häkkeihin nujerretuille eläimille. Siat, hevoset, lehmät, ankat ja hanhet huutavat kaikki hätäänsä omalla kielellään. Ja tämä on oopperaa.
Kun George Orwell kirjoitti vuonna 1945 julkaistun Eläinten vallankumouksen, hänen kynänsä terä pisteli Stalinia, joka oli muuttanut työväen vallankumouksen diktatuuriksi. Kun neljä eurooppalaista oopperataloa yhdisti voimansa tehdäkseen romaanista oopperan, tuloksena oli Amsterdamissa kaksi vuotta sitten ylistävät arviot saanut ensi-ilta.
Valitettavasti teoksesta tuli ajankohtaisempi kuin tekijät aloittaessaan osasivat kuvitella.
ELÄINSADUKSI PUETUN poliittisen satiirin henkilöt alkavat vähitellen paljastua naamareiden takaa, kun eläimet keräävät rohkeutensa ja tekevät vallankumouksen.
Karju Napoleon on Stalin ja karju Snowball on Leon Trotsky. Stalin lukee punaista kirjaa ja laatii eläimille käskyjä. Kaiken yllä riippuu vaaleanpunaisilla neonkirjaimilla suurin periaate: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.” Toistaiseksi.
Röyhkeys, voima ja muilta eläimiltä varastettu maito siirtävät Napoleonille valtaa, jonka hekumassa hän muuttuu brittiläiseksi herrasmieheksi. Myös kolonialismi saa kritiikistä osansa.
Myrkkyruiskun kanssa uhreja etsivä korppi Blacky tuo mieleen itänaapurin navalnyit.
Tämä ei totisesti ole viihdettä, vaikka välillä eläinten ääntely, ihmisen eläimellisyys ja oopperan tyylisuuntien sekamelska naurattaa.
Korva saa välillä lepoa ja lohdutusta, kun Sibelius-lukion taidokas diskanttikuoro laulaa punataivaan illuusiosta. Ja sitten taas mennään marssimusiikin, kansanlaulujen ja avantgardistisen kokeellisuuden siivillä.
VENÄLÄINEN, EUROOPASSA yli 30 vuotta asunut säveltäjä Alexander Raskatov myöntää, että teos on laulajille haasteellinen ja vaatii avointa mieltä. On röhkittävä kuin vihainen sika ja kiljuttava kuin teurastettava kana, liikuttava matalalta korkealle ja takaisin ja vaihdettava tyylilajia terävästi.
Vaikeimman, Blacky-korpin roolin hän sävelsi vaimolleen Elena Vassilievalle. Kostoksi, säveltäjä naljaili Ylen haastattelussa.
Vaikka Raskatov suhtautuu kriittisesti entisen kotimaansa nykyiseen presidenttiin, venäläisen taiteen hylkiminen Venäjän politiikan vuoksi on hänestä sääli. Tolstoi, Dostojevski ja Tšaikovski kuuluvat ihmiskunnalle, eivät Venäjälle, säveltäjä toteaa.
Teoksen italialainen ohjaaja Damiano Michieletto on kiinnostunut valtamekanismeista. Ei ole yllätys, että hänen pitkään haaveilemansa teos sai maailmanensi-iltansa juuri Ukrainan sodan aikana.
Eläinten vallankumous on nähty tänä vuonna myös Kansallisteatterin lavalla ohjaaja Michael Baranin tulkintana.
MAAILMANTILANNE ON saanut kansat haukkomaan henkeään, kun sikamainen himo on muuttunut alastomaksi näyttämöiden lisäksi myös tosielämässä.
Luterilainen oopperavieras tietysti pohtii, riittävätkö selitykseksi valtamekanismit. Uskallanko kaivautua syvemmälle, perisyntiin ja emäsikaan itsessäni?
Oopperan toisella puoliajalla moderni musiikki ja kerronnan kerroksellisuus imaisevat sisäänsä. Vaikka tarina on tuttu, yllätys aukeaa toiveesta, että joku rakastaisi sikaa. Hän on paitsi syyllinen myös uhri – niin kuin me kaikki.
Eläinten vallankumous Suomen kansallisoopperassa 6.5. asti. Sävellys Alexander Raskatov, libretto Ian Burton ja Alexander Raskatov, musiikinjohto Bassem Akiki, ohjaus Damiano Michieletto, uusintaohjaus Meisje Barbara Hummel.
Lue myös:
Näyttely: Pohjoinen luonto kosketti tekstiilitaiteilija Maija Lavosta
Nuoren seurakunnan veisukirjassa 2025 on klassikoita mutta myös runsaasti uutta poppia
Ilmoita asiavirheestä