Viime kevättalvella yövyimme mökillä. Heräsin, sillä keittiöstä kuului rapinaa, jopa kolinaa. Mitä ihmettä? Nousin ylös, ja äänet lakkasivat. Hetken kuluttua ne alkoivat jälleen. Nousin, ja äänet lakkasivat.
Aamulla kurkistin keittiön tiskikaapin hyllyjen taakse. Siellä hiiret olivat pitäneet juhlia. Roska-astiassa ollut muovipussi oli järsitty auki.
Niin kauniita ja herttaisia kuin metsähiiret eli isometsähiiret (Apodemus flavicollis) ovat, niiden jokatalvinen tunkeutuminen asuntoihin ja mökkeihin on ikävää. Eikä varsinkaan hygieniaa edistävää. Minun oli pakko piipahtaa paikallisessa rautakaupassa kysymässä, minkälaisia hiirenloukkuja heillä oli.
Kun parin viikon kuluttua tulimme mökille uudestaan, oli kummassakin loukussa henkensä heittänyt pitkähäntäinen ja valkovatsainen metsähiiri.
Rauha niiden sieluille.
TARINA KERTOO luostarista, jossa järjestettiin teologinen seminaari aiheesta, onko hiirillä sielu. Paikalle tuli lähiseutujen oppineita.
Hurskaiden ja opillisten keskustelujen jälkeen luostarin apotti julisti loppuasiakirjan, jossa päädyttiin siihen, että hiirillä ei ole sielua, sillä ne ovat viheliäisiä viljavarkaita.
– Eläkäämme tämän viisaan päätöksen mukaan ja hävittäkäämme jokainen sieluton jyrsijä, jonka kohtaamme, apotti julisti.
Seuraavana aamuna keittiömunkki tuli kauhuissaan apotin luo.
– Mikä hätänä, veli?
– Hiiret ovat syöneet kaiken viljan varastosta.
– Miten se on mahdollista, siellähän oli kymmeniä säkkejä.
– Kaikki on poissa, vain tyhjät revityt säkit ja loputtomasti hiirenpapanoita, valitti keittiömunkki.
Yöllä apotti näki unen, jossa pieni hiiri tuli hänen luokseen. Apotti kysyi, miksi hiiri oli syönyt luostarin viljat.
– Se oli kosto, vastasi hiiri piipittäen.
– Mistä muka, apotti kysyi.
– Sieluttomuudesta, piipitti hiirulainen ja lupasi, että tästä eteenpäin hiiret syövät kaiken viljan, joka luostariin tuodaan.
– Miksi te niin teette, ettehän te aikaisemminkaan ole kaikkea syöneet, apotti ihmetteli.
– Totta puhut, aiemmin otimme vain oman osaamme, sillä tunsimme sielujen sympatiaa ihmisiä kohtaan. Nyt emme voi, koska meillä ei ole sielua, hiiri selitti.
Apotti heräsi kauhun valassa ja kylmä hiki otsallaan. Aamulla hän sanoi munkeille:
– Ehkä meidän tulee arvioida uudelleen jyrkkää päätöstämme hiirien sielusta.
Rukous
Siimahäntien valtias,
sieluttomien tuki ja turva,
Luojamme taivaassa!
Pyydän nöyrästi,
auta välttämän ansat
ja jyrkät mielipiteet.
Anna minun löytää ruokaa.
Aamen.