Terho Pursiainen tuli 1960- ja 70-lukujen vaihteessa tunnetuksi yhteiskunnallisesti aktiivisena teologina. Kansanedustajaehdokkuus vasemmistolaisessa SKDL:ssä toi lisänimen punapappi. Tästä huolimatta Pursiainen ei ole työskennellyt kuin muutaman vuoden koko pitkästä työurastaan pappina.
Kaksi vuotta pappisvihkimyksensä jälkeen vuonna 1970 hän pääsi ensimmäistä kertaa eduskuntaan SKDL:n listalta. Eduskunnasta hän siirtyi Kymen lääninhallitukseen lääninsosiaalineuvokseksi. Osaamista tehtävään hän kävi hankkimassa 1978 London School of Economicsista, jossa hän opiskeli muun muassa yhteiskuntasuunnittelua ja sosiaalipolitiikkaa.
Vapaus ja kaikkein heikoimmat keskiössä
Lontoon reissulta Pursiaisen käteen jäi Master of Science -tutkinnon lisäksi yhteiskunta- ja moraalifilosofi John Rawlsin ajatukset. Pursiainen tutustui yhdysvaltalaiseen filosofiin ja suomensi myöhemmin hänen teoksensa Oikeudenmukaisuuteoria (WSOY, 1988).
Varsinaista rawlsilaista Pursiaisesta ei tullut. Pursiainen sanoo tehneensä välit selviksi Rawlsin ajattelun kanssa väitöskirjassaan Isänmaallisuus: Keskinäinen osakkuus ja kepeyden filosofia (Gaudeamus, 1997).
Pursiainen selittää, ettei ole suinkaan kaikista asioista yhtä mieltä Rawlsin kanssa, kuten väitöskirjasta ilmenee.
– Rawls on laatinut esityslistan, jossa ovat tärkeimmät asiat, joihin yhteiskunnallinen eetikko joutuu ottamaan kantaa, Pursiainen sanoo. Pääasioita on kaksi:
Ensimmäinen on liberalismi, jonka mukaan vapaus on luovuttamaton arvo yhteiskunnassa. Toinen on Pursiaisen sanoin poikkeuksellisen raju kannanotto kaikkein heikoimmassa asemassa olevan kansanosan puolesta.
– Minua kiehtoi, että Rawlsin ajattelussa yhdistyivät nämä kaksi perinteisesti ristiriitaisena nähtyä asiaa, Pursiainen toteaa.
Kannanotolla heikossa asemassa olevien puolesta Pursiainen tarkoittaa Rawlsin filosofian niin sanottua eroperiaatetta. Sen mukaan yhteiskunnallisia päätöksiä on tarkasteltava sen mukaan, mikä niiden vaikutus on kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Näin vähäosaisimmalla väestöryhmällä on moraalinen veto-oikeus yhteiskunnallisiin asioihin.
”Olen tunnustuksettoman valtion kannalla”
Nykyään Pursiaisen poliittinen aktiivisuus kanavoituu vihreiden kautta. Puolueen sisällä oli muutamia vuosia sitten voimakasta uskontokriittistä ja -vihamielistä liikehdintää. Pursiaisen mukaan se muistutti pahimmassa vaiheessa taistolais-liikkeen aikoja.
Sittemmin tilanne rauhoittui ja Pursiaisen mukaan uskonnonvastainen jankutus laantui. Vihreiden sisällä kuitenkin syntyi vuonna 2011 kirkkomyönteisten Armon vihreät -yhdistys. Osa jäsenistä ja perustajista oli pappeja. Mikä on Terho Pursiaisen suhde yhdistykseen?
– En kuulu siihen, kuuluu napakka vastaus.
Sen takana on perusteltu syy. Luterilaisen etiikan peruslinjan mukaan yhteiskunnassa politiikka ei ole uskonnon määräysten toteuttamista. Yhteiskunnallisesti oikein on se, mikä on ihmiselle parasta.
– En kuulu vihreisiin uskonnollisista syistä. Poliittisilla pyrkimyksilläni ei ole, eikä saa olla uskonnollista pohjaa. Olen vuosikymmenet ollut tunnustuksettoman valtion kannalla. Ei valtion pidä tehdä asioita minkään ismin tai vakaumuksen perusteella. Sen on tehtävä asioita sen pohjalta, mikä on oikein, Pursiainen napauttaa.
Asiat eivät ole oikein tai väärin Jumalan mielipiteen vuoksi
Käsitystä yhteiskunnallisen päätöksenteon ja uskonnon suhteesta vahvistaa myös Pursiaisen näkemys etiikasta.
– Ajattelisin niin, että luterilainen sosiaalietiikka on puhtaimmillaan ja kärjistettynä tällaista: mitään ei pidä tehdä siksi, että Jumala vaatii, vaan että se on ihmiselle hyväksi. Jos olen oikeassa, minkään puolueen politiikkaan ei saisi sekaantua uskonnollinen argumentaatio, Pursiainen sanoo.
Pursiainen kertoo käyttäneensä usein esimerkkinä sitä, miksi perheväkivalta ei voi olla eettisesti hyväksyttävää. Syyt ovat varsin intuitiivisia.
– Vaimon potkiminen ei ole väärin siksi, että Jumala ei tykkää siitä. Se on väärin siksi, että vaimoon koskee. Oikeaa määrittä se, mikä on ihmiselle hyväksi. Mikä on pahaksi, on epäeettistä, Pursiainen sanoo.
Monet uskonnot sattuvat osumaan eettisissä normistoissaan oikeaan, Pursiainen muistuttaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niiden perusteet oikeille eettisille johtopäätöksille olisivat hyväksyttäviä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Toisaalta etiikka kokonaisuudessaan ei tyhjene pelkästään ohjeeseen, mikä on ihmiselle hyväksi. Se soveltuu inhimillisen elämänpiirin asioihin. Pursiainen huomauttaa, että vaikka ihmiselle olisi hyväksi tappaa tuhat eläinlajia sukupuuttoon, se ei tunnu oikealta ratkaisulta.
Rukous on eettistä vain kun se nousee taistelun keskeltä
Siinä missä uskonto on poissuljettu osa-alue poliittisesta argumentaatiosta, eettinen näkökulma ei ole suljettu pois uskonnollisten aktiviteettien tarkastelusta. Esimerkiksi omien uskonnollisten asenteiden tuputtaminen ei saa Pursiaiselta ymmärrystä.
– Yksilöllä voi olla rationaaliset syyt pitää yllä ajatuksia. Uskomisen ja uskottelun etiikan perusteella hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta tyrkyttää niitä toisille. Ihmisillä voi olla sellaisia yksityisiä kokemuksia, jotka voivat tehdä hyvin perustelluksi olla sellaista mieltä, jota ei ole perusteltua esittää toiselle tosiasiana, Pursiainen sanoo.
Uskonnollisessa elämässä on hänen mukaansa asioita, joista on rationaalista ajatella tavalla, jota ei ole rationaalista tyrkyttää muille. Ihmisellä voi olla yksityiset tai lausumattomat syyt olla jotain mieltä. Lausumattomalla hän tarkoittaa tässä yhteydessä asioita, joita ei voi muotoilla lauseiksi.
Eettinen tarkastelu koskee myös rukousta. Pursiainen onkin kirjoittanut rukoilemisen etiikasta muutamissa teksteissään. Rukoilemista voidaan pitää eettisenä toimintana vain silloin, kun siihen liittyy oma aktiivisuus asian korjaamiseksi.
Pursiaisen mukaan on Jumalan pilkkaa esimerkiksi rukoilla köyhien puolesta tekemättä heidän hyväkseen itse mitään.
– Rukous on eettistä vain kun se nousee taistelun keskeltä, Pursiainen sanoo.
Lue Pursiaisen henkilöhaastattelu uusimmasta Kotimaa-lehdestä.
Kuva: Joona Raudaskoski