Jos haluaa viedä nuoren tutustumaan klassiseen balettiin, Kansallisbaletin uutuus voi sopia tarkoitukseen. Edith Piaf – La vie en rose on tyylisuuntia yhdistävä tanssitaideteos, jossa on perinteinen juoni ja kaunis romanttinen musiikki.
Kokenutkaan katsoja ei koe aikansa valuvan hukkaan. Herkästi, hiotusti ja palaen tanssittu traaginen elämäntarina pitää otteessaan.
Juoni seuraa ranskalaisen laulajan elämänvaiheita yllättävän yksityiskohtaisesti, ja hetkittäin tulkinta ohenee kuvitukseksi. Elämäntapahtumiin on hyvä tutustua ennalta, vaikka tarpeellista taustatietoa tarjoavassa käsiohjelmassa todetaankin, ettei hahmojen tunnistamisella ole juuri väliä.
Vanha Edith nousee teoksen alussa katsomaan itseään eri ikäisenä. Äitinsä hylkäämä, bordellissa sukulaisten hoivissa kasvanut lapsi janoaa rakkautta. Hän näyttää saavan sitä, ja toisaalta se aina pakenee.
Lapsuuden iloisista muistikuvista katoavat äkkiä värit. Kun lapsi kuolee, vain vanhin Edith kykenee koskettamaan menehtyneen tyttärensä surua. Nuori ja keski-ikäinen kiertyvät oman tuskansa ympärille.
Lohdutus saapuu aavistuksena karmeliittanunna Pyhän Thérèsen hahmossa. Hän lähestyy ikkunaa, jonka takana valo on kylmää. Pyhimyksen vierailussa voi halutessaan aistia kuoleman taakse ylettyvän toivon.
Pyhä Thérèse ja katolinen usko olivat Edith Piafille tärkeitä alkoholin ja morfiinin näännyttämän elämän loppuun saakka.
Edith sokeutui lapsena huolenpidon puutteen vuoksi. Hän uskoi kokeneensa Lisieux’n Thérèsen haudalla ihmeparantumisen ja vieraili tämän haudalla säännöllisesti koko elämänsä.
Pieneksi varpuseksi kutsutun laulajan ja Pieneksi kukkaseksi kutsutun nunnan yhteys jää teoksessa ohuiden viitteiden varaan.
BALETIN ALUSSA on kohtauksia, jotka saattavat saada epäilemään, onko koreografia epäonnistunut. Mikään ei nouse minkään yläpuolelle, ja on vaikea ymmärtää, kuka merkitsee mitäkin.
Piafin elämäntarinaa vasten sekavuus avautuu lapsen kokemuksena todellisuudesta, jossa aikuiset vaihtuvat ja pohjat pettävät.
Surullisen elämän äärellä ei voi olla ihmettelemättä, miten paljoon tämä 1900-luvun juhlituimpiin taiteilijoihin kuulunut laulaja ylsi kovin pienin eväin.
Musiikissa on kuultavissa Piafin tuttujen laulujen sävelkulkuja, kuten nimikappale La vie en rose (Vaaleanpunainen elämä) ja Non, je ne regrette rien (Ei, en kadu mitään).
Ensi-illassa eri-ikäiset Piafin roolit antoisasti tanssineet Tiina Myllymäki, Linda Haakana, Hye Ji Kang ja Seela Kunnari kumartavat suosiotaan osoittavalle yleisölle käsi kädessä, kuin vihdoinkin yhteen löytäneinä.
Heidän roolihahmonsa eivät sen sijaan Reija Wäreen tulkinnassa kyenneet tukemaan toisiaan. Eri-ikäiset Edithit kärsivät yksin.
Piafin elämä kertoo ainakin sen, että maine ja kuuluisuus eivät paranna mitään. Taide parantaa paljon, ja rakkaus parantaa kaiken.
Edith Piaf – La vie en rose Suomen kansallisbaletissa 27.5. saakka. Koreografia Reija Wäre, musiikin sovitus ja sävellys Jukka Nykänen, orkestrointi Marko Hilpo, musiikinjohto Aliisa Neige Barrière.
Lue myös:
Kirja-arvio: Piispa on siepattu on terhakka veijariromaani
Musiikki: Pekka Simojoki on hakenut albumiinsa livetunnelmaa
Ilmoita asiavirheestä