Edesmenneen paavin juhlat eivät lämmita kaikkia katolilaisia

Toukokuun 1. päivänä autaaksi julistettavan Johannes Paavali II:n juhlallisuuksiin odotetaan yli miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Yksin edesmenneen paavin kotimaasta Puolasta on paikalle saapumassa noin 80 000 ihmistä. Kyseessä on merkittävä piristysruiske paitsi kirkolle, myös Rooman kaupungin matkailuelinkeinolle.

Mielipidekyselyjen mukaan suurin osa italialaisista kannattaa Johannes Paavali II:n autuaaksi julistamista. Prosessin arvellaan myös tuottaneen skandaalista toiseen rämpineelle katoliselle kirkolle kauan kaivattua myönteistä julkisuutta. Juhlallisuuksien aattona on kirkossa noussut esille myös kriittisiä ääniä.

Genovalainen pappi Paolo Farinella väittää kolumnissaan Il Fatto Quotidiano-lehdessä kyseessä olevan ”puhdas pr-temppu”. Farinella kyseenalaistaa ennätysaikataulussa edenneen pyhimykseksi julistamiseen tähtäävän prosessin motiivit.

– Kirkko taistelee ja häviää taisteluja joka rintamalla. Tarkoituksena on yksinomaan turvata kirkon asemaa ja omaisuutta. Paavi oli suuri ja vilpitön mies, mutta teologiselta kannalata arvioituna yksi historian huonoimmista paaveista,  Farinella kritisoi.

Farinella ei ole kritiikissään yksin. Roomalainen La Repubblica julkaisi viisi vuotta vanhan, usean merkittävän teologin allekirjoittaman lausuman, joka arvosteli Johannes Paavali II:n pyhimysprosessia ”ennenaikaisena”. Katolisen kirkon vapaamielisempi siipi muistuttaa, että edellinen paavi ei tehnyt elettäkään käydäkseen keskustelua pappisviran avaamisesta naisille tai seksuaalivähemmistöjen aseman selkeyttämisestä. Vatikaani ei ole virallisesti kommentoinut Johannes Paavali II:n kohtaamaa kritiikkiä.

Kotimaassaan Puolassa Johannes Paavali II on ollut suunnattoman suosittu. Viime aikoina liberaalileiristä kuultu kritiikki on ulottunut kuitenkin myös Puolan lehdistöön. Myös Puolan katolinen kirkko on ryhtynyt laittamaan pyhimykseksi julistamista haluavalle kirkkokansalle jäitä hattuun. Arkkipiispa Jozef Kowalczyk puheessaan viime viikolla varoitti ihmisiä ajattelemasta edesmennyttä paavia ”myyttisenä, pilvissä kulkevana hahmona”.

– Pyhä Isä oli tavallinen ihminen. Patsaita on helppo pystyttää, mutta niiden sijaan tarvitsemme uskon ilmaisuja ja tekoja, joihin hän meitä rohkaisi.

Edellinen artikkeliEpätieteelliset tunkeutuvat pastorin pompannappiin
Seuraava artikkeli”Profeetallinen evankeliumin julistaja ilman skandaaleja”

Ei näytettäviä viestejä