Miten diakonia pystyy työskentelemään jatkossakin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta? Diakoniatyöntekijöiden Liiton puheenjohtaja Saara Huhanantti laati Kotimaan pyynnöstä neljä teesiä diakonian tulevaisuudesta.

1. Motivoituneet ja ammattitaitoiset työntekijät ovat diakonian kulmakivi

Kilpailukykyinen palkka ja riittävät resurssit ovat välttämättömiä, jotta diakoniatyön virkoihin saadaan päteviä hakijoita. Monet uudet diakoniatyöntekijät ovat alanvaihtajia, joilla on myös aiempaa kokemusta työelämästä ja kykyä verrata työoloja.

Työkulttuurin on oltava työntekijää kunnioittava. Jaksamiseen ja työhyvinvointiin on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Työajattoman työn on oltava reilu molempiin suuntiin, niin ettei vain työntekijä veny ja jousta loputtomasti.

Kaikilla valmistuvilla diakoniatyöntekijöillä on nykyään kaksoispätevyys, joten he voivat vaihtaa kunnalliselle puolelle, mikäli työolot eivät ole kirkossa riittävän hyvät. Työntekijöiden osaaminen on tunnistettava ja sitä on hyödynnettävä sekä pidettävä yllä lisäkoulutuksin. Myös työnkierto ja erilaiset projektit laajentavat osaamista ja ylläpitävät motivaatiota.

2. Diakoniatyöntekijöiden on päästävä kirkossa myös johtaviin asemiin

Yhä useampi diakoniatyöntekijä suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Tämä ei näy mitenkään heidän palkoissaan, eikä heille ole kirkossa tehtäviä, joissa korkeampaa koulutusta edellytetään. Monet innovatiiviset ja koulutetut työntekijät lähtevät siksi etsimään haasteita kirkon ulkopuolelta.

Myös diakoniatyöntekijöillä tulee olla mahdollisuus edetä työssään. Diakoniatyössä tarvitaan diakoniakoulutettuja johtajia niin lähiesihenkilöiksi ja tiiminvetäjiksi kuin yhtymien diakoniatyön johtajiksi.

Kirkon johtopaikkojen miesvaltaisuudesta on puhuttu paljon, mutta niiden pappiskeskeisyys on edelleen lähes tabu. Myös ylimmässä päätöksenteossa kirkolliskokouksessa papit ovat erityisasemassa. Sinne tarvittaisiin kiintiöt myös muille kirkon työntekijäryhmille.

3. Työn uudistamisen pohjaksi tarvitaan työn vaikuttavuuden arvioimista

Diakonian kentällä tarvitaan rohkeutta etsiä erilaisia omasta työstä nousevia tapoja mitata työn vaikuttavuutta, jotta tunnistetaan ne työn osa-alueet, joita on syytä kehittää. Työn arvioiminen vain tilastojen valossa on kapeaa ja riittämätöntä.

Diakoniatyössä vedotaan usein siihen, että ihmisten kohtaamista ei voi arvioida laadullisesti. Järjestöissä kohtaamisten, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusten laadullinen arviointi on kuitenkin itsestään selvä osa työtä. Kirkon tulisi ottaa järjestöistä mallia. Mitä pienemmät ovat resurssit, sitä tärkeämpää on, että ne kohdentuvat oikein.

Alueilla tarvitaan jatkuvaa arviointia, kohdistuuko apu juuri heille, jotka nyt ovat suurimmassa hädässä. Esimerkiksi alueen väestöpohjan tai työvoimatilanteen muutokset voivat muuttaa tilannetta nopeastikin. Myös työn menetelmien ja tekemisen tapojen vaikuttavuutta pitää arvioida. Lisäksi on tutkittava, miten diakoniatyö vaikuttaa.

4. Työhön saadaan vaikuttavuutta ja voimaa verkostoista ja yhteistyöstä

Diakoniatyö on jo nyt hyvin verkostoitunutta ja paikallisten toimijoiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä. Vielä vaikuttavammaksi työ tulee, jos alueen toimijoiden kanssa mietitään alusta asti yhdessä, miten joku haaste taklataan, eikä vain pyydetä kumppaneita mukaan omaan työhön.

Lisäksi on tärkeää vaalia ja entisestään lisätä seurakuntalaisten osallistumisen mahdollisuuksia. Diakoniatyön ei pidä tuottaa vain valmista toimintaa, vaan kuunnella, mitä ihmiset todella kaipaavat, ja mahdollistaa sitä.

Juttu on julkaistu syksyllä 2022 Kotimaa lehden välissä ilmestyvässä Kotimaa Pro -liitteessä.

Diakonian tulevaisuuden teesit – ”Tarvitaan rohkeutta mitata työn vaikuttavuutta järjestöjen esimerkin mukaisesti”