Ystävä rakas

Sanat ovat merkillisiä. Ihmeellisiä. Niissä on voimaa ja taikaa. Niillä voidaan tuhota tai elvyttää.

Niillä voidaan ilmaista rakkautta tai vihaa , kiittää tai onnitella.

Viime päivinä olen itse makustellut sanoja ihan työkseni. Pyöritellyt niitä kielen päällä ja kuulostelemalla kuuulostellut  niiden merkityksiä, vivahteita, niihin sisältyviä latauksia tai vertauksia.

Omaa runokirjaani tässä viimeistelen. Ylihuomenna pitäisi saadat tekstit jo painotaloon.

Olen elänyt runojeni keskellä monta päivää ja nauttinut suunnattomasti. Mutta myös tuskaillut. Välillä jopa ahdistuneena kysynyt itseltäni : onko tässä mitään järkeä.

Runokirjani punainen lanka on rakkaus : rakkaus omaan mieheen, lapsiin, lähimmäisiin, luontoon, koko elämään.

Runoissani kuljen omasta lapsuudestani tähän päivään.

Tänään on Ystävän päivä.

Sain yhden ison kirjeen. Sieltä löytyi pienen kolmivuotiaan lapsenlapseni sormimaalaus, joka on omistetu juuri minulle sekä viisivuotiaan piirros, jossa on hellyttävä teksti ( äidin avustuksella) :

Marja- mummi,  minulla on sua ikävä. Rakastan sinua.

Itkuhan siinä pääsi.

Tuli kuitenkin  onnellinen mieli. Piti oikein laittaa hyvä olo kiertoon : soitin ystävilleni, niille pitkäaikaisille, jo lapsuudesta tutuille ystävilleni, joille en ole korttejakaan vuosiin jaksanut laittaa.

Ystävät ovat tärkeitä.

Seuraava runoni kerto tästä.

 

Ystävän ikävä

 

päiväkahvin aikaan

katson usein

ikkunasta pihatielle

 

jospa tänään

voisin kattaa pöytääni

toisenkin kupin

 

 

 

 

  1. Roto: ”Toimilupa näihin tehtäviin annetaan yleensä vain erittäin kokeneille papeille jotta mahdollisimman varmasti vältytään kokemattomuuttaan virheiden tekoa.

    On huomattava että manaaminen ei ole mikä tahansa toimitus, vaan sellainen missä pahan hengen valtaama ihminen vapautetaan todelliseen Jumalan lapsen vapauteen.”

    Eikös tämä manaushomma ole juuri sitä samaa pirunkarkotuspuuhaa, mikä Suomen ev.lut. kirkossa on ulkoistettu erittäin kokeneelle ekonomirouva P. Jalovaaralle.

    Ekonomin koulutushan takaa luotettavasti sen, että ihmisten sairauksien diagnosointi on helppoa kuin heinän teko ja pirunkarkoituskuuri parantaa niin syövät kuin silsatkin ja että potilas voi huoletta jättää lääkärin määräämät hoidot väliin ja lääkkeet ottamatta.

    Oma pankkitili pullistelee mukavasti, kunhan vain jaksaa manata uskottavalla paatoksella lääkkeitten mukana sairaisiin ihmisiin päässeitä piruja takaisin kotikonnuilleen helvettiin.

    • Ja tuollaiset keskustelijat haluavat käyttää itsestään nimitystä ”bright”! Wallentiin tarjoaa pelkkiä ennakkoluuloja ja olkinukkeja vastauksena Matias Roton asialliisiin ja perusteltuihin vastauksiin.

      Tietämätönkin ihminen voi sentään noudattaa käytöstapoja.

    • Pulkkinen: ”Wallentiin tarjoaa pelkkiä ennakkoluuloja ja olkinukkeja vastauksena Matias Roton asialliisiin ja perusteltuihin vastauksiin.”

      Ei ekonomi Jalovaara ole mikään olkiukko. Minähän vain ihan tietämättömyyttäni ja aiheeseen liittyen viisaammiltani kyselen, että eivätkös nuo manaushommat ole juuri sitä samaa pirunkarkoituspuuhastelua, mitä rouva ekonomikin on Suomen kirkoissa hyvällä taloudellisella menestyksellä harjoittanut?

      Pulkkinen: ”Tietämätönkin ihminen voi sentään noudattaa käytöstapoja.”

      Mitä taas hyviin käytöstapoihin tulee, niin niihin ei mielestäni (eikä sivuston sääntöjenkään mukaan) kuulu toisten keskustelijoiden persoonan
      analysointi, kun itse keskustelun aiheeseen ei ole mitään sanottavaa.

    • Kimmo Wallentin: on vähän onttoa, jos sinä alat puhua käytöstavoista. Ivallisuuden ja tietämättömyyden yhdistelmä on millä mittapuulla tahansa huono.

    • Pulkkinen: ”on vähän onttoa, jos sinä alat puhua käytöstavoista.”

      Itsehän tuon aloitit. Minähän totesin vain sen miten asia on. Kuvitteletko itse käyttäytyväsi mallikelpoisesti puuttumalla toisten keskustelijoiden persoonaan? Semmoinen on rumaa käytöstä Matti.

      Eikö sinulla edelleenkään ole mitään sanottavaa keskustelun aiheesta???

    • Jos sanan lausuvi Cato
      ja vastaan haukkuvi koira
      sitä vaivoin KESKUSTELUKS’ kutsua voi

      Sinun ja Matias Roton kommunikointia seuratessa tuli mieleen V.A. Koskenniemen epigrammi, jota vähän väänsin

  2. Kimmo

    1)

    Katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa tehtävää ei ole ulkoistettu, vaan nämä tehtävät ovat oleellinen osa virkarakennetta ja niille annetaan oma valtuutuksensa kirkon taholta.

    2)

    Manaaminen ei toimi lääketieteellisiä tai muitakaan yhteiskunnan toimintamuotoja vastaan, vaan päin vastoin yhteistyötä korostaen.

    3)

    Sairaiden puolesta rukoileminen öljyllä voidellen on sekä katolisilla että ortodokseilla sakramentti, joka toimitetaan sitä pyydettäessä liturgisesti.

    Kansanpuheessa sairaan voitelua useinkin nimitetään ”viimeiseksi voiteluksi”, vaikka sen varsinainen tehtävä on sairaan voitelu. Toinen Vatikaanin konsiili 1960 -luvulla korosti juuri sakramentin tätä puolta, sairaiden puolesta toimimiseksi.

    Ortodokseilla sairaanvoiteluun kuuluvat rukoukset, epistolat, evankeliumit, voitelurukoukset ja voitelu sekä synninpäästö. Voidellessaan sairasta pyhitetyllä öljyllä pappi tai piispa rukoilee Jumalan armoa parantamaan sairaan.

    Meidän kirkkomme käsikirjassa on sairaan puolesta rukoileminen ja öljyllä voiteleminen vaihtoehtoisia toimituksia toimitusten käsikirjassa. Myös yksityistä Herran pyhän ehtoollisen antamista käytetään usein sairaan luona käynnissä.

    Koska meidän kirkossamme öljyllä voitelu ei ole sakramentti, vaan toimitus, niin myös diakonityöntekijä voi sen toimittaa, kun sairas tai tämän edustaja sitä pyytää.

    4) Kun meillä aikoinaan oli pappien ja lääkärien yhteinen palaveri missä yhdessä käsittelimme ihmisten terveyden hoitoa, niin tuossa yhteydessä yksi lääkäri kertoi katolisen kirkon virallisesta erittäin tiukasta seulasta, jota käytetään ennen kuin kirkko voi hyväksyä jonkun ihmeparantumisen ihmeeksi. Ortodoksiselta puolelta taas kerrottiin miten sairaanvoitelun sakramentin toimittamisen jälkeen ihmiset ovat saaneet terveytensä takaisin.

    5)

    Mainitsemasi Jalovaaran toiminta on yksittäisen yhdistyksen järjestämää toimintaa. Sen toiminnan järjestelyt ja yhteiskunnalliset vastuut hoidetaan yhdistyksiä, yhdistysrekisteriä yms koskevien lakien puitteissa yksittäisen yhdistyksen hallinnon ohjauksen välityksellä.

    • Matias,

      Kommenttini kohtiin 2 ja 4.

      2) En usko, että löytyy mistään lääketieteen perusteoksesta mitään syytä tehdä pappien kanssa yhteistyötä ns. manaamisissa. Papit eivät ole psykologeja, eivätkä siten tunnista ”pahan hengen” todellisuuspohjaista syytä, psykoottista kohtausta. Ei nämä ihmiset tarvitse pappia vaan psykiatrin ja mahdollisesti lääkityksen.

      4) Katolisella kirkolla voi olla tiukka seula ihmeparantumisien suhteen, mutta skeptikon näkökulmasta tuo ”tiukka seula” on pohjaton ämpäri. Ei ole olemassa ainoatakaan tieteellisesti todistettua ihmeparantumista. Koskaan.

      Ihan mielenkiinnosta, olivatko nuo sairaanvoitelun saaneet ihmiset sairaalahoidossa? Kuinka monta prosenttia sairaanvoitelun saaneista ihmisistä parantui?

    • Arto Vesterbacka:
      ”Papit eivät ole psykologeja, eivätkä siten tunnista “pahan hengen” todellisuuspohjaista syytä, psykoottista kohtausta.”

      Hengellisessä maailmassa asiat toimivat hieman toisella tavalla kuin näkyvässä. Se, jolla on maailman henki, tietää vain, mitä maailmassa on. Se taas, jolla on Pyhä Henki, tietää, mitä Jumala on lahjoittanut: Pyhä Henki tutkii kaiken.

      ”Ei ole olemassa ainoatakaan tieteellisesti todistettua ihmeparantumista. Koskaan.”
      Sinähän sen tiedät, mutta tuo ei todista vielä yhtään mitään ihmeparantumisia vastaan.

    • ”Hengellisessä maailmassa asiat toimivat hieman toisella tavalla kuin näkyvässä.”
      Ehkä, jos tuollainen on edes olemassa.

      ”Sinähän sen tiedät, mutta tuo ei todista vielä yhtään mitään ihmeparantumisia vastaan.”
      Ei sinänsä, mutta se, että ei olla pystytty todistamaan ihmeparantumisia, ei voida sanoa niiden tapahtuneen. Aika uskoa johonkin on silloin, kun se pystytään osoittamaan todeksi. Muutoin: ”Minulla on sinulle vuoden 2015 mallin F150 Ferrari käyttämättömänä. Saat sen tonnilla. Mutta rahat ensin tilille.”

    • Nykyaika on täynnä epäileviä Tuomaita: ”Aika uskoa johonkin on silloin, kun se pystytään osoittamaan todeksi.”

      ”Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” [Joh.20:29]

      Ferrari vertaus tässä yhteydessä on korni.

    • ”Ei sinänsä, mutta se, että ei olla pystytty todistamaan ihmeparantumisia, ei voida sanoa niiden tapahtuneen.”

      Entäpä, jos näistä todistetuista ihmeparantumisista ei ole vain kerrottu sinulle?

  3. Kimmo

    Puhut helvetistä ikäänkuin pirujen kotipaikkana.

    Piru ei suinkaan hallitse helvetissä, vaan helvetti on varattu saatanan ja kaikkien sen joukkoon kuuluvien lopulliseksi rangaistuspaikaksi kaikesta pahuudestaan.

    Otetaanpa tähän sitaatti perustavan tunnustuskirjamme Augustanan opetuksesta:

    ” XVII Kristuksen tuomiolle tulo

    Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.

    Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka katsovat, että tuomittujen ihmisten ja perkeleiden rangaistus on kerran saava loppunsa.

    Ne tuomitsevat myös sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu. ”

    Näin siis Augsburgin tunnustus, joka luettiin julki 25.6.1530 Augsburgissa.

    Huomaa tuo väitteesi kannalta oleellinen osa: ” — perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.”

    • Roto: ”Piru ei suinkaan hallitse helvetissä, vaan helvetti on varattu saatanan ja kaikkien sen joukkoon kuuluvien lopulliseksi rangaistuspaikaksi kaikesta pahuudestaan.”

      Mutta mitenkäs se nyt oikein menee, kun papit eivät nykyään puhu helvetistä enää mitään. Ja monet papit ovat kysyttyäni asiaa todenneet vähän vaivautuneen tuntuisesti, että ei koko helvettiä enää ole olemassakaan???

      Tässä sekoaa tämmöinen papanapapparainenkin ihan lopullisesti, kun ei sitten millään tahdo ymmärtää miksi siihen Jumalaan pitäisi uskoa, jos ei ole uhkaa enää joutua helvetin tuliseen järveenkään. Siitä iankaikkisesta elämästä ei nyt ole niin väliä. Kuka sitä nyt ikuisesti jaksaisi elää???

  4. Kimmo

    Ikuinen elämä Jumalan yhteydessä on täysipainoista elämää ei mitään pitkästyttävää mitäänsanomatonta mitääntekemättömyyttä, vaan täyttä ilahduttavaa ja pirteätä elämää hyvän olon vallitessa.

    Helvetin olemassaolo tekee tämän mahdolliseksi. Kun saatana on lopullisesti erotettu Jumalan ihmisestä niin mikään paha ei enää putkahda ihmistä vaivaamaan, ei mikään häiriö enää kohtaa eikä porua eikä itkua enää ole. Helvetin ikuisuus merkitsee että taivaan riemu on ikuista kun saatana ei enää milloinkaan palaa riesaksi. Kuvaus tulesta puolestaan kuvaa sitä että paha on niin perusteellisesti hävitetty kuin että se on lopullisesti poroksi porotettu. Sen häviö on täydellinen.

    Tätä voisi verrata keväiseen puutarhan kunnostukseen. Kun roskat on poltettu niin puutarha on siisti ja kukat voivat kukoistaa vapaana. Näin saatanan täydellinen hävitys antaa täydellisen tilan taivaan täydelliselle onnelle ja kauneudelle, riemulle ja elämäntäyteiselle hyvänololle.

    • Roto: ”Ikuinen elämä Jumalan yhteydessä on täysipainoista elämää ei mitään pitkästyttävää mitäänsanomatonta mitääntekemättömyyttä, vaan täyttä ilahduttavaa ja pirteätä elämää hyvän olon vallitessa.”

      Mistäs tiedät???

      Roto: ”Kun saatana on lopullisesti erotettu Jumalan ihmisestä niin mikään paha ei enää putkahda ihmistä vaivaamaan, ei mikään häiriö enää kohtaa eikä porua eikä itkua enää ole.”

      Joopa, joo. Suomessahan pitää alkaa kouluttaa manaajia. Manaajakoulutuksesta tulisi mahtava vientituote. Maailmalla hoideltaisiin manaamalla kohta kaikki pahat asiat. Ennen pitkää – kun manaajat pääsevät vauhtiin – ei tarvita enää vankiloita, poliiseja, oikeuslaitosta, terveydenhoitojärjestelmää, sosiaalitointa, armeijoita, sotatarviketeollisuutta, jne. jne… kun pirut ja demonit manataan kaikki helvettiin.

  5. Arto

    Mielekäs yhteistyö pappien ja lääkärien välillä syntyy silloin kun pappi ei yritä olla lääkäri eikä lääkäri yritä olla pappi, vaan kummankin työ täydentää toinen toisensa työtä.

    Potilaan etu on kaikessa päämääränä. Tähän päämäärään pyritään siinä että yhteistyötä tehdään potilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin hyväksi.

    Vähän väliä saan kuulla ihmisten kertovan kuinka he rukoilivat tai heidän puolestaan rukoiltiin ja kuinka he sen jälkeen ovat tunteneet parantuneensa. Eräskin kertoi yhdessä tilaisuudessa, että hän oli ollut sairas. Hänen puolestaan oli rukoiltu. Sen jälkeen oli tehty asianmukaiset laboratoriotutkimukset aivan normaalin taudin tilanteen seuraamisen taulukoitten mukaan. Siinä oli todettu että tauti oli parantunut. Lääkäri oli tuolloin todennut potilaalleen, että tämä oli ollut Suuremman Lääkärin hoidossa.

    Huomaa, että ns ihmeparantuminen ja ns tavallinen parantuminen eivät ole toistensa vastakohtia vaan yhden ja perustavan parantumisen erilaisia ilmenemismuotoja.

    Kirkon historian kannalta voidaan todeta että noin 200 vuotta j.Kr. vaikuttanut kirkkoisä Origenes kertoi, että hänen aikanaan hänen tuntemassaan ympäristössä valtaosa uusia kristittyjä oli tullut mukaan kirkon yhteyteen siitä syystä että nämä olivat omassa ympäristössään kokeneen parantumisen ihmeen joko itse tai lähistössään.

    • ”Vähän väliä saan kuulla ihmisten kertovan kuinka he rukoilivat tai heidän puolestaan rukoiltiin ja kuinka he sen jälkeen ovat tunteneet parantuneensa.”

      En epäile lainkaan kertomaasi. Siis, että ihmiset ovat rukoilleet ja samat tai eri ihmiset parantuneet. Mutta se mitä en usko, on että näiden kahden välillä olisi mitään syy-seuraussuhdetta. Oletuksella siis, että a) näillä ihmisillä on ollut jokin sairaus, tai b) nämä ihmiset ovat parantuneet. Ja näiden molempien toteutuessa, mitään muuta lääketieteellistä hoitoa ei oltu annettu. Viimeisenkin kohdan toteutuessa ei voida sanoa, etteikö sairaus olisi vain parantunut. Näin välillä käy. Rukoilit tai et.
      Viitaten aiempaan mainintaan tapaus Jalovaarasta, mistä tiedetään ainakin yksi tapaus, jossa vakavasti sairas mies oli Jalovaaran mukaan parantunut sairaudestaan rukouksen avulla. Mitä Jalovaara ei kertonut, että mies oli koko ajan lääketieteellisen hoidon alaisena, ja että tämän sairaus oli uusiutunut tappaen miehen.

      ”Eräskin kertoi yhdessä tilaisuudessa, että hän oli ollut sairas. Hänen puolestaan oli rukoiltu. Sen jälkeen oli tehty asianmukaiset laboratoriotutkimukset aivan normaalin taudin tilanteen seuraamisen taulukoitten mukaan. Siinä oli todettu että tauti oli parantunut. Lääkäri oli tuolloin todennut potilaalleen, että tämä oli ollut Suuremman Lääkärin hoidossa.”

      Taaskaan en epäile kertomaasi. Mutta mitä tarina, sinun kertomanasi ainakaan, ei kerro, on a) mikä sairaus henkilöllä oli, ja b) mitä hoitotoimenpiteitä oli tälle tehty. Nämä kaksi voivat selittää paljonkin, vaikkei lääkäri sitä huomaisikaan. Myöskään ei voida poissulkea mahdollista virhediagnoosia ennen tai jälkeen.

      ”Huomaa, että ns ihmeparantuminen ja ns tavallinen parantuminen eivät ole toistensa vastakohtia vaan yhden ja perustavan parantumisen erilaisia ilmenemismuotoja.”

      Ei toki ole vastakohtia, jos molemmissa tapauksissa henkilö parantuu. Parantuminen on parantuminen on parantuminen. Ero yleensä on, että ensimmäisessä tapauksessa ei välttämättä tiedetä tällä hetkellä syytä, miksi henkilö on parantunut. Kuten sanoin, näin välillä käy.

  6. Kimmo

    Sinä viittaat WHOn toimintaan Afrikassa.

    Sen toiminta on todella tarpeellista ja tehokasta siinä mihin se pystyy vaikuttamaan. Se on auttanut sairaaloiden ja monien erilaisten ulkonaisten systeemien rakentamisessa. Se on myös tuottanut merkittävän määrän selkeää ohjeistusta mitä erilaisimpiin ilmiöihin. Mutta sen toiminta ei kuitenkaan ole lähestulkoonkaan riittävästi tavoittanut aivan tavallisen kansan arkielämän todellisuutta.

    Niinpä tämä WHOn toiminta on osaksi eri asia kuin se mistä itse kerroin eri maiden tilastoista. Pelkät ohjeet ja julkilausumat nimittäin eivät vielä takaa tulosta ellei se myös toteudu aivan käytännön tasolla.

    Se mitä kerroin on käytännön toteutuman kertomaa.

    Tästä voisi kirjoittaa paljonkin mutta lyhyyden vuoksi otan vain muutaman näkökohdan erilaisia ilmiöön liittyviä havaintoja erilaisessa afrikkalaisessa kirjallisuudessa, missä paikalliset ihmiset itse ovat käsitelleet ongelmia sisältä päin eikä länsimaisen ihmisen ulkopuolisista ja siksi myös osaksi ongelmien ohi menevistä kysymyksenasetteluista käsin.

    Valkoisen rodun siirtomaakauden perintöä on varovaisuus valkoisia kohtaan. Edelleen valkoisten harjoittama kaupan monopoli muutamilla aloilla saa afrikkalaiset kriittisiksi valkoisten kauppahankkeita kohtaan. Eipä siis ole ihme että erittäin monin paikoin kondomivalistusta ei koeta terveysvalistukseksi vaan valkoisen miehen myyntikampanjaksi, jossa yritetään pakkomyydä kondomeita sellaiseen elämäntilanteeseen missä he eivät aikaisemmin ole tottuneet kondomia käyttämään: ”Kun en ole ennenkään käyttänyt niin miksi nyttenkään.”

    AIDSia on levittänyt myös joukkorokottamiset. Kun joku käytännön taloudellisuuttaan on ajatellut olevansa säästäväinen ja käyttänyt samaa roketeneulaa useaan potilaaseen niin neulan mukana tauti on levinnyt.

    Oma ongelmansa on prostituoitujen osuus AIDSin leviämiseen. Keskisessä Afrikassa prostituoitujen Hivitartunta lähenee 100 %a.
    Kun joku mies on saanut rahaa niin hän menee hakemaan seksiä ja tuo kotiin tullessaan Hiv-tartunnan.

    Tuo taudin hankkimiseksi tuo mies oli käyttänyt noin 2 – 3 € rahaa, joka tytölle merkitsi ehkä kahden, kolmen tai neljän päivän palkkaa jos hän olisi mennyt tekemään vaikkapa kotiapulaisen tms. työtä.

    Kun joku opiskelijatyttö on tiukilla rahojen kanssa ja opiskelut pitäisi saada päätökseen, niin tutkintoa pitävä professori antaa ymmärtää että olisi olemassa sopiva keino hoitaa tutkinto. Tyttö antautuu seksiin ja saa merkinnän tentin suorittamisesta.

    Olen ollut mukana keskusteluissa missä nuoret ovat pohtineet onko moraalisesti oikein hankkia opintorahat prostituutiota harjoittamalla vaiko ei. Ilman rahoja ei saa opintojaan päätökseen ja kotoakaan ei aina saa rahaa, mitä siis tehdä. Onko vaihtoehtoja vain kaksi jatkaa opintoja vaiko ei, vai mitenkä olisi mahdollista löytää rahoitus ilman terveysriskien ottoa.

    Erään lääkärin tilastollinen vertailu osoitti että AIDSin yleisyys on suorassa suhteessa köyhyyden kanssa. Mitä köyhempi kansa sitä enemmän HIV tartuntoja ja AIDSia ja vastaavasti mitä varakkaampi maa niin suhteessa sitä vähemmän taudin kantajia.

    Tästä lääkärin esitelmästä katsoen paras keino AIDSin vähentämiseksi olisi luoda tehokas talouselämä näihin maailman köyhimpiin maihin. Miten tähän päästään onkin jo sitten toinen kysymys, kun nykyinen kansainvälinen talouspolitiikka päin vastoin on repimässä köyhien ihmisten rahoja isojen rikkaiden jo ennestään suurten tulojen jatkeeksi.

    Tässä on vain pieni raapaisu erilaisiin elämäntilanteisiin joita esiintyy maanosassa missä ongelma on todella suuri.

    Vuosituhannen käänteen paikkeilla oli tilanne missä joka neljäs Saharan eteläpuolisen naisen arveltiin olevan HIV tartunnan saanut ja joka viidennen miehen.

    Saharan eteläpuolisen Afrikan sotilaista arveltiin tartunnan saaneita olleen noin puolet.

    Eräissä opiskelijakampuksissa esiintyi jopa paikoitellen 60 % tartunnan saaneita.

    Tässä jokunen haja-ajatus käytännössä Afrikassa eläneenä ja ihmisten huolia kuunnelleena, arkielämässä läsnä olleena ja korvansa auki pitävänä kanssaeläjänä paikallisten ihmisten keskellä.

    • Kondomi on köyhälle myös kallis. Olen nähnyt, kun Venäjällä nuoret parit saavat jouluna lahjaksi kondomeja, ja lahjaan suhtaudutaan kuten mihin tahansa taloustavaraan. Venäjällä olen nähnyt samasta syystä paljon yksinäisiä äitejä.

      Suomalaisilta puuttuu myötätuntoa köyhiä kohtaaan. Heidän elämäänsä ei osata samaistua.

    • Matias.

      Tässä ollaan menossa nyt kovaa vauhtia aiheesta ulos. Tämän keskustelun aihe oli muistaakseni paavin manaaja-armeijan kokoontuminen. Johon totesin, että enemmän kuin manaajista, voisi olla hyötyä maailman terveydelle se, että paavi ei panisi hanttiin kondomien vientiin Afrikkaan eikä ehkäisyn edistämistoimiin yleensäkään. Mainitsin WHO:n kondomikampanjan nyt lähinnä liittyen paavin puuhiin ehkäisyn kieltämisessä.

      Manaajat voitaisiin kyllä pistää manaamaan piruja ulos paavin pedofiilipapeista. Vaikka siihen pienten lasten perässä juoksemiseenkin selibaatista luopuminen saattaisi olla huomattavasti tehokkaampi keino . Eihän semmoinen ole ihmiselle luonnollinen elämäntapa. On kai se Jumala luonut paavillekin pallit???

  7. Kimmo

    1

    Vastineessani totesin että tilastollinen todellisuus ihan käytännön tasolla puhuu sen puolesta että katolisen kirkon opetus on tehonnut parhaiten ihan arkisen konkretian tasolla. Ongelmat ovat todellakin toisenlaisia kuin ne suomalaisesta lintukodosta katsoen näyttävät.

    2

    Kristillisen manaamisen toimituksen tuloksena moni ihminen on vapautunut pahojen henkien vallasta. Ihan käytännön tasolla tämäkin on elämää edistävää Jumalan valtakunnan eteenpäin menoa, kun pahan valta kukistuu. Jokainen rakkauden teko nimittäin rakentaa ihmisten yhteiseloa. Sen sijaan vihan pito ja muut paholaisen metkut turmelevat ihmisten hyvinvointia.

    • Matias,

      1) Mitkä ovat nämä tilastot, jotka osoittavat katolisen kirkon opetuksen auttaneen HIV tartuntojen estämisessä, kun kaikki tilastot näyttävät uusien HIV tartuntojen lisääntyneen vuosittain noin 1,6 miljoonalla.

      2) Missä on todisteet, että on olemassa mitään sellaista, kuin ”paha henki”?

  8. Arto

    Afrikan tilastoista

    Afrikassa ollessani lueskelin koko ajan erilaisia kirjoja, joissa mitä erilaisimpia Afrikkaa koskevia kysymyksiä käsiteltiin.

    Näissä tuli esille myös AIDS tilastoja eri maista. Eurooppalaisen tyhjiä jaarittelevien teoreettisten ja arjelle vieraiden mustavalkoisten kysymyksenasettelujen sijaan noissa otettiin hyvinkin monia eri näkökulmia mukaan tarkasteluun ja sillä käytännön vaatimalla arkitodellisuuden tasolla, minkä keskellä siellä elimme.

    Kysymys on siitä missä maassa ongelma on kehittynyt mihinkin suuntaan ja minkälaisia strategioita noissa maissa on käytetty. Joissakin maissa tilanne oli menossa todella pahaan suuntaan ja toisissa oli joitakin toivon pilkahduksia.

    • Onkohan näiden kirjojen joukossa ollut myös se katolinen tiedeteos, joka kertoo kondomien käytön lisäävän HIV tartuntoja. Tietenkään vain hyväksymällä ehkäisy ja kondomit ei ongelmaa ratkaista, mutta tämä olisi hyvä alku. Lisäksi tarvitaan vielä runsaasti koulutusta, erityisesti naisille, joilla ei yleensä ole mahdollisuutta tähän. Olisi naiivia ajatella, että toitottamalla 6. käskyä kondomikiellon ohella saataisiin jotain aikaan. Ihminen kun ei ole luonnostaan puhtaasti monogaminen eläin.

  9. Arto

    Pahan hengen toiminta näkyy kaikkialla siellä missä Jumalan työtä vastustetaan, missä maailmassa on hätää ja ahdistusta ja missä ihmisten pahuus pääsee vaikuttamaan.

    Lutherin Iso Katekismus on osa kirkkomme tunnustusta.
    Siinä Luther selittää myös Isä meidän rukousta.
    Seitsemännen rukouksen selityksen hän aloittaa sanoin:

    ” Viimeinen pyyntö
    Vaan päästä meidät pahasta. Aamen.

    Kreikankielinen teksti ilmaisee tämän kohdan näin: ”Vapauta ja varjele meidät tuon ilkeän eli pahan vallasta.” Kristus siis näyttää puhuvan Perkeleestä. On kuin hän tahtoisi koota koko rukouksen sisällön yhdeksi lauseeksi ja suunnata sen tätä päävihollistamme vastaan. Juuri tämä näet asettuu keskuudessamme kaiken sen tielle, mitä me rukoilemme. Hän käy Jumalan nimen eli kunnian, Jumalan valtakunnan ja tahdon, jokapäiväisen leivän sekä iloisen ja hyvän omantunnon esteeksi. Sen tähden kokoamme lopuksi kaiken tuon yhteen ja sanomme näin: ”Rakas Isä. Auta meitä pääsemään vapaaksi kaikesta tästä onnettomuudesta.” Mutta tämä pyyntö torjuu yhtä lailla myös kaikkea muuta pahaa, mikä vain suinkin voi meitä kohdata Perkeleen valtapiirissä. Sellaista on esimerkiksi köyhyys, häpeä ja kuolema, lyhyesti sanoen kaikki se surkea hätä ja viiltävä tuska, jota on maailmassa määrättömän paljon. Perkele ei näet ole vain valehtelija, vaan myös murhaaja. Siksi hän vainoaa lakkaamatta henkeämme ja purkaa meihin raivoaan, milloin vain voi aiheuttaa ruumiillemme onnettomuutta ja vammoja. Tämän vuoksi hän vääntää monilta niskat nurin tai suistaa heidät järjiltään, hukuttaa toisia veteen, ajaa monia itsemurhaan ja lukuisiin muihin kauheisiin tekoihin. Meillä ei siis voi olla täällä maan päällä tärkeämpää tehtävää kuin on päävihollistamme vastaan suunnattu taukoamaton rukous. Ellei näet Jumala meitä varjelisi, emme olisi hetkeäkään turvassa Perkeleen hyökkäyksiltä. —”

    Koko tämän viimeisen rukouksen selitys on luettavissa osoitteesta

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/1pyynto.html#viim

    • Käytännössä siis lähes 5 miljardia ihmistä olisi pahan hengen vaikutuksen alaisena, koska nämä eivät usko siihen jumalaan, johon sinä uskot. Tosin väittämäsi kuulostaa enemmän siltä, että ”paha henki” ei ole yleisesti uskontojen ja muun fiktion kuvaama demoninen entiteetti, vaan ajatus, joka on kirkon ajatuksia ja/tai opetuksia vastaan.

  10. Arto

    1) Kirkon oppia me tutkimme opillisella tasolla.

    2) Kirkon opin omalle kohdallemme ottamisessa syvemmässä kuin tiedollisessa mielessä tapahtuu Pyhän Hengen lahjana. Jumala itse antaa meille uskon. Tämän uskon synnyttämisessä Jumala käyttää kirkkoa ja sen julistusta.

    3) Pelastus on yksistään Kristuksessa. Siksi kristillisen kirkon ulkopuolella ei ole iankaikkista pelastusta. Vanhan kirkon opettajat sanoivat: ”Extra ecclesiam nulla salus”, ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.”

    4) Jumalan pelastustyö Jeesuksessa kuuluu periaatteessa kaikille ihmisille koko maailmassa. Tässä ei ole yhtään rajoitusta. Mutta sanoma tästä ei vielä ole tavoittanut kaikkia eivätkä kaikki nekään jotka ovat sanoman kuulleet ole sitä ottaneet vastaan. Siksi nämä ovat vielä pelastuksen ulkopuolella.

    Niinpä meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia kaikkialla maailmassa kaikille ihmisille kaikissa kansoissa.

    5) Hengellisellä tasolla kirkon ja kirkon ulkopuolisen maailman ero on vastakkaisten henkivaltojen seuraamisen ero.

    1.Korinttolaiskirje:
    10:20 Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.

    Hyvää pyhäinpäivää sinulle ja lukijoillemme toivottaen

    • 1) Merkityksetön todellisuuden kanssa.
      2) Jälleen merkityksetön, sekä perusteeton ilman todisteita Jumalan (ja Pyhän hengen) olemassa olemisesta.
      3) Olettaa, että väittämä on tosi. Oletus, jota ei voida tehdä ilman todisteita Jumalan ja pelastuksen tarpeen olemassa olosta.
      4) Tästä on olemassa myös toinen oppisuunta, jonka mukaan ne, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia, eivätkä siis voi tästä tietää, olisivat automaattisesti pelastuneet. Tämän opin mukaan olisi tosin täysin moraalitonta levittää sanomaa, joka mahdollistaa näiden tuomitsemisen kadotukseen.
      5) Taas merkityksetön todellisuuden kanssa.

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.