Yön tähti on lähtenyt (Olli Lindholm 1964-2019)

Kuvan ottanut Juha Yli-Jaakkola ja sillä on vapaat käyttöoikeudet.
”Hän tahtoi nimensä tähtiin
Hän halusi olla kuolematon
Mutta silloin ennen tähdenlentoa
Pakko kuolla on
 Nyt kertovat hänen löytäneen
Paikkansa tuskaisessa roolissaan
Eikä yksikään joka häneen uskoo
Huku milloinkaan”  Likaiset Legendat I (san.Jussi Hakulinen)
Olli Lindholm lauloi tätä kappaletta aina loppuun asti. Sen c-osuus on lähes suoraan Raamatusta Joh.3.16 vanhan käännöksen mukaan. Yön kahdella ensimmäisellä levyllä Varietee ja Nuorallatanssija on muutenkin paljon hengellistä rockia(musiikkia joka on saanut suoria vaikutteita hengellisestä materiaalista, mutta ei ole gospelia/hengellistä musiikkia ainakaan sen perinteisessä merkityksessä).  Kotimaa24 julkaisi Laura Siltalan jutun tänään, joten pyrin tässä tekstissä keskittymään eri näkökulmiin.
A. Kirkolliset toimitukset
* Yön biisejä on hyödennetty häissä, hautajaisissa ja kastejuhlissa
* Ihmisen poika on suosittu kappale lasten kastetilaisuuksissa. Juuri tänään asiaa kommentoi eräs pappi sosiaalisessa mediassa.
Tämän laulun sanat ovat Juice Leskisen käsialaa, mutta sävel on Olli Lindholmin. Sitä voi pitääkin hänen yhtenä suosituimpana itse tekemänä kappaleena.
”Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet.
Voi kunpa matkas onneksi
koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.”
* Laulussa on hengellistä kielenkäyttöä, joka on saanut monen maallistuneemmankin suomalaisen hyväksynnän. Ymmärrän hyvin, miksi laulu on suosittu juuri kastetilaisuuksissa. Lindholm on sitä itsekin käynyt esittämässä niissä.
B. Yön kappaleet tunteiden tulkkeina
”Ihminen voi joskus kokea iskelmäsanoituksen tavoittavan virttä paremmin sen tunteen, minkä suuri suru tai valtava onni meissä kirvoittaa.”(Jaakko Heinimäen:Syntisen virsikirjan esittelyteksti)
Yön laulut juuri Ollin tulkitseman koskettivat ihmisiä. Olin itse paikan päällä todistamassa lukuisia Yön keikkoja. Tähän tekstiin poimin nyt vuoden 2001 ja 2011 juhlakiertueet. Silloin vuonna 2001 lauloin monet biisit sujuvasti mukana etenkin kertosäkeet. (huom.Siihen aikaan olin myös gospelnuori ja osasin kyllä myös Bass n’ Helenin ja The Rainin biisit). Olli veti ne energialla ja tunteella läpi. Biiseihin pystyi kanavoimaan monia kaipauksen, innostuksen ja pettymyksen tunteita. Ne toimivat tietynlaisina tunteiden kanavoijina.
Viimeisen kerran näin Yön vuonna 2011 ja silloin kuultiin tämä biisi.
”niin yö taas koittaa.
salit hiljenee.
miksi ilta päättyi hieman outoon säveleen
tai taas uudestaan, niin kuvittelin mä vaan.
monet kauniit muistot, jotka jäivät elämään, taas
jostain saapui, sai heidät itkemään, jo
ku säälien, häntä huomannut mä en.
ei rakkaimmastaan kukaan pysty luopumaan, ei vaikka tietää,
jos oven sulkee takanaan voi kaikki kuitenkin silloin olla paremmin ja
ehkä, tämän laulun vielä silloin laulaa saan, kun
katseet kertoo, on aika luovuttaa,
se tekee kipeää, jos sen vielä ymmärtää.
vaan mulle kertokaa, kun parrasvalot sammuu, silloin ajallaan,
myös esirippu laskeutuu ja antaa niiden odottaa,
jotka tahtoo lisää vaan, sillä heille kerran kaikkeni jo annoin.
vaan mulle kertokaa, kun parrasvalot sammuu, silloin ajallaan,
myös esirippu laskeutuu ja antaa niiden odottaa,
jotka tahtoo lisää vaan, sillä heille kerran kaikkeni jo annoin.” (Parrasvalot, san.Jussi Hakulinen)
Kannattaa katsoa kyseisin biisin musiikkivideo, joka on kuvattu kirkossa. Siinä olli menee alttarille ja meinaa laittaa kädet ristiin. Jotenkin siinä on sellaista nöyrää Herran eteen menemistä, josta tulee mieleen publikaani Raamatusta(ole minulle syntiselle armollinen). Vaikka kyseessä on video eikä dokumentointi Ollin hengellisestä tilasta, niin puhutteleva se on sellaisenaankin. Se pistää yhtä lailla miettimään sitäkin, että Jumala on kiinnostunut kaikista meistä ja meissä kaikissa on se kaipuu Korkeimman puoleen….
Nyt yhden ihmisen elämä on tullut päätökseen täällä maan päällä. Herra tietää Ollin sydämen tilan. Kun isompi stara lähtee, niin se tajuamaan myös sen, että kerran esirippu laskeutuu omallakin kohdalla. Tulee päivä, milloin soi Joutsenlaulu.

 

ennenkuin hopealanka katkeaa

ja kultamalja särkyy

ja vesiastia rikkoutuu lähteellä

ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.

Ja tomu palajaa maahan,

niinkuin on ollutkin,

ja henki palajaa Jumalan tykö,

joka sen on antanutkin. (Saarn.12:6-7)

T: monet Yön laulut yhä tärkeitä minulle, vaikka eivät aktiivisesti kuuntelussa olekaan.
Yli-Jaakkola Juha
Yli-Jaakkola Juha
Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Toimin nykyään Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Turussa. Luottamustehtävänä on Turku Mission toiminnanjohtajan pesti. Kristittyjen yhteys, rukous ja elävä kristillisyys sen monissa muodoissa ovat lähellä sydäntäni.