Yö hätämajoituksessa

Heillä on kylmä. Voisinko kertoa:"nyt on vielä lämmintä. Odota vähä. Vasta sitten minullakin on kylmä." Voisinko kertoa ettei meillä ole mitään valmiuksia ottaa teitä tänne. Emmekä edes ymmärrä miksi olette täällä. Meillä, kun ei ole juuri mitää siitä, mitä meiltä odotatte. Tuskin kukaan meistä haluaa edes teitä tänne. Odotatte täältä omaa kotia ja pereheitänne sitten siihen. Voidaksenne elää niinkuin ihmiset elää. Teitä on vain, niin paljon, ettei se mitenkään tule onnistumaan. Silti teitä tulee yhä lisää ja lisää. Vastaaottaessani heitä viime yönä, minulta kysyttiin: "missä on minun huoneeni." Hänen oli vaikea käsittää, että se oli suuri sali täynnä toisia samanlaisia. Olemme ystävällinen kansa. haluamme auttaa teitä. Meillä vain ei ole kaikkea sitä mitä tiedämme tiedän tarvisevan nyt. Varmasti te tulette meihin pettymään. Vaikka teemme kaikkemme ja enemmänkin ehkä. Kuka uskaltaisi kertoa sen heille?

10 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Hyvä huomio Pekka. Joulu on jo pian ovella, toivotaan, ettei jouduta lukemaan surullisia uutisia pakkaseen kuolleista ihmisistä. Aukeavatko ihmisten ovet? Meillä on suuri ja tilava maa, mutta niin vähän kaupunkeja ja ihmisiä, on vain metsää ja järviä… Toivotaan, ettö kaikille löytyy sijaa jotka tulevat. Mutta jos tulee liikaa, kymmeniätuhansia niin vaikeuksia on tiedossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eihän nytkään täällä ollut mitään varattuna. Ei siis mitään. Sitten vasta kun poliisi ilmoitti kymmenien pakolaisten tulosta rautatieasemalle, niin alkoi tapahtua. Jotenkin käsittämätöntä tämä touhu. Kunnat vain narIseva, ettei ainakaan meille mitään keskuksia laiteta. Nyt sitten, kun he jo tulivat, niin mitään ei ole varattuna. Ihan tyhjästä tuokin hätämajoitus napattiin ja työntekijät siihen. En tiedä kummilla suurempi hätä oli. Tulijoilla, vain kirkon työntekijöillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Niin, on se tavallaan surkuhupaisaa, jos tämä kaaos kaatuu vielä kirkon niskoille, tosin olisivat kirkotkin sitten taas pitkästä aika tupaten täynnä 🙂 Toisaalta kirkolle tästä voi aueta mielenkiintoisia näkymiä. Mutta mistä saadaan lisää resursseja? Ruokaa? Lääkintä apua, ynm. Ei ole pikkujuttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkko oli ainoa taho, joka kykeni vastaamaan poliisien huutoon. Näyttää silt, että päävastuu vastaanotosta jääkin kirkon kontolle. Kuntien ja valtion pyrokratia on liian hidas reagoimaan tälläiseen. Kirkollakin on omansa, tietty. Kirkolla on kuitenkin yksi merkittävä etu, joka virkamiehiltä puuttuu. Nimittäin me, kirkon aktiivit . Ilman meidän apuamme kirkkokaan ei kykenisi kunnolla suoriutumaan tästä haasteesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Totta, kun pakolaisten tulo jatkuu ja talvi tulee, on majoituksen tarve entistä polttavampi. Uusia tiloja pitäisi löytyä. Hyvä että on seurakuntien vapaaehtoisia järjestämässä apua. Kyllä kunnatkin ja valtio vielä auttavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Onko todella niin että joku noista miehistä oletti, että hänellä on oma huone?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Voisihan sattua paha ydinvomalaonnettomuus. Jolloin meille tulisi lähtö täältä rakkaasta Suomestamme ja joutuisimme itse pakolaisiksi. Tottakai silloin toivoisimme, että voisimme aloittaa suhtkoht normaalin elämän. Ekana odotuslistalla olisi jokin paikka, jota voisi nimittää kodiksi. Niinpä omaa huonetta toivova henkilö ei pitäisi olla suuren ihmettelyn aihe. Jokainen tulija tahtoisi oman kodin. Siihen voisi sitten kutsua oman perheen. Voimme varmasti onnistua hätämajoittamaan valtaviakin määriä pakolaisia. Entäpä kun jokainen heistä haluaisi sen oman kodin ja perheensä siihen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Niin mutta pitäisi tajuta että kymmenille ihmisille ei millään voi olla jokaiselle omaa huonetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Perheet, joissa on pieniä lapsia, saavat varmasti ensin sijaa, mutta tulijota on joka sorttia, kuten meitä Suomalaisiakin. Suomalaisella ei tarvitse, kuin jäädä yksi ateria väliin niin jo nousee poru. Toisen ihmisen hädänalaiseen tilaan asettuminen voi olla monelle Suomalaiselle täysin uusi kokemus, koska asiat ovat niin hyvin. (ei kaikilla) Kunhan me hetken saamme sulatella tätä uutta tilannetta, niin jotain kyllä keksitään. Huoleton lepo ja leivän yltäkylläisyys, ovat saaneet monet meistä unohtamaan, mitä todellinen kurjuus voi olla. Edellisen sodan käyneitä on joukossamme yhä vähemmän ja tieto noista ajoista on häviämässä kansan riveistä.

    Pahin tilanne on se, että tänne tulee ihmisiä, jotka jäävät paperittomiksi kaduille hortoilemaan vuosiksi. Olen kuullut tarinoita, joiden mukaan monet näistä ”siirtolaisista/pakolaisista” ovat eläneet keski Euroopan kaduilla vuosia. Heille voi olla vaikea käsittää, että paperittomuus voi olla Suomessa kuoleman vakava juttu. Kadulla ei voi täällä asua kauan.

    Tilanne on pakko saada haltuun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tätä blogia kirjoittaessani aavistelin jo silloin tätä päivää. Nythän tulijoille ei ole osoittaa edes makuupaikkaa salin lattialla. Linja-autuot lähtevät Torniosta tänne etelään, tietämättä määränpäätä. Mitähän tehdään sitten, kun ei ole enää mitään paikkaa minne he voivat asettua? Taitaa olla se aika jo käsillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.