Yllätys: twiittejä Suviseuroissa, striimausta Evankeliumijuhlassa

Tässä on tullut vähän moitiskeltua kirkon virallista viestintää. Nyt tulee kiitosta, kun siihen on aihetta. Tosin kyllä enemmän tuonne herätysliikesuunnalle.

Innostuin seuraamaan Suviseuroja Vaasassa ja Evankeliumijuhlaa Sastamalassa niin netissä, Facebookissa kuin Twitterissä. Ja yllätyin iloisesti.

Niin sisäänpäin kääntynyt ja sulkeutunut kuin vanhoillislestadiolainen liike onkin, niin ihmeesti siellä on nykytekniikka ja some hallussa.

Suviseurojen nettisivut ovat visuaalisesti näyttävät ja sisältävät todella paljon helposti navigoitavaa käytännön asiaa. Ja kun mennään Suviseurojen Facebooksivuille, tahti vain paranee. Ajankohtaista tietoa päivittyi tulvimalla – liikenteenohjausta, kuvia, seuravieraiden määriä, syötujen pizzojen määriä, säätietoja. Ja kaikki käytännön asiat tuntuivat olevan hallussa: loppuiko kaasu, ei hätää, nestekaasumyynti palvelee, menikö kolehtihaavi ohi, ei hätää, kolehtiin voi laittaa eurot kännykällä tai verkkopankissa, näkyykö roskia, ei hätää, kun kukin 75 000 seuravierasta kerää viisi roskaa, on kenttä puhdas, loppuiko kännykästä akku, ei hätää, latauspisteessä voi akun ladata kohtuullisesti kahdella eurolla, etkö päässyt mukaan, ei hätää, kesäseuraradio lähettää puheet ja ohjelmat netin kautta – ja seuraa mukana paikallistaajuuksilla myös kotimatkalle.

Eikä tässä kaikki, vaikka televisiota lestadiolaisperheissä edelleen vieroksutaan, ovat avajaiset nähtävissä netissä videotallenteena.

Myös Twitter on noussut Suviseurojen viestintävälineeksi. Virallinen sivusto @suviseurat ja rennommin toimitettu @suviseuroissa välittivät reaaliaikaista tietoa juhlakansan tapahtumista ja suviseuravieraiden tunnelmista. Sieltä löytyivät ohjeet kenttämaksun maksamisesta netissä, bussikuljetuksista Vaasan keskustaan, hinauspalvelusta savisella pellolla, tiedot liikenneruuhkista, jonojen pituudesta suihkuun tai pizzalle, uutiset siitä, että nyt kokeiltiin ensimmäistä kertaa kemiallisia vessoja ja kertakäyttöisiä tarjottimia. Ja löytyi Twitteristä linkkejä myös muiden medioiden tekemiin juttuihin.

Ja mikä mielenkiintoista, kaikki kommentit ovat perussävyltään positiivisia. Kaksi valitusta toki löytyi: miksi esirukouspyyntöjä ei voinut jättää netin välityksellä. Mutta siihenkin löytyi neuvo: lähetä tekstiviesti tutulle ja pyydä välittämään pyyntö esirukouspisteeseen. Ja nettinörttejä tietysti harmitti, että puhelin- ja tietoliikenneyhteydet tökkivät päivällä vaikka kaikki operaattorit olivat asentaneet alueelle lisätukiasemia.

Mutta eihän lestadiolaisten käytännön osaamista tarvitse kerrata. Kirjailija Hannu Raittila on romaanissaan Ei minulta mitään puutu kuvannut lempeän ironisesti lestadiolaisten kykyä organisoida, rakentaa ja hyödyntää uusinta teknologiaa – tosin kirjan ilmestyessä 1998 ei vielä ollut Facebookia eikä Twitteriä mutta seuraradio jo toimi ja taloudellinen tuloksenteko oli avainsana.

Monesti on sanottu, että Suviseurat on Suomen parhaiten organisoitu kesätapahtuma. On se tietysti pakkokin olla, kun jonnekin pellolle kokoontuu 80 000 ihmistä pitämään usean päivän leiriä. Olisiko yhtenä onnistumisen tekijänä se, että lestadiolaisuus on vahvasti maallikkoliike. Leirin rakentamisessa ei teologeja tarvita, kun käytettävissä ovat kunkin alan parhaat ammattilaiset. Teologit ja muut puhujat saavat sitten tulla valmiiseen pöytään.

Maallikkonäkökulmaa jäinkin kaipaamaan YLE Ykkösen sunnuntaina lähettämässä Horisontti-ohjelmassa, jossa toimittajat Ville Talola ja Samuli Alaspää vierailivat Suviseuroissa kysymässä, mitä vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu. Haastateltavien joukko oli kovin akateeminen: kaksi pappia ja yliopistotutkija. Ihan asiaa toki puhuttiin ja lestadiolaisuuden vahvuudet ja kipupisteet käytiin läpi, mutta ei olisi ollut pahitteeksi saada keskusteluun mukaan yksi lestadiolainen yrittäjä, teknologia-asiantuntija, autokauppias tai talouselämän vaikuttaja – varsinkin kun lestadiolaiset eivät taloudellista menestystä mitenkään salaile.

Evankeliumijuhla Sastamalassa oli puitteiltaan tietysti Suviseuroja vaatimattomampi, mutta sielläkin oli viestintäteknologia yllättävän hyvin hallussa. Juhlakentältä tuli lähes tauotta livestriimausta eli netin kautta välitettyä suoraa videokuvaa ja ääntä.

Suorana pääsi seuraamaan niin Sastamalan kesäasukkaan, ulkoministeri Timo Soinin haastattelua kuin Heli Karhumäen ja Teemu Kakkurin keskustelua Raamatun olemuksesta. Muista puheista puhumattakaan.

Striimausta täydensi Evankeliumijuhlassa RadioDei, joka lähetti omassa valtakunnallisessa verkossaan kaikkina päivinä suoraa ohjelmaa.

Facebook oli myös tapahtumien tasalla on-line. Viralliset fb-sivut tarjosivat monipuolista kuvamateriaalia tapahtumista, tietoa ohjelmasta ja linkkejä muiden medioiden juttuihin. Facebookissa sävy oli selvästi suviseuroja virallisempi eikä tykkääjiä tai seuraajia ollut pilvin pimein, mutta kertoi kuitenkin siitä, että myös evankeliset ovat oivaltaneet reaaliaikaisen viestinnän merkityksen. Se kun on oiva keino tarjota mahdollisuus osallistua, nimenomaan heille, jotka eivät voi, halua, viitsi tai kykene itse tulemaan paikalle.

Ja jos meno näin jatkuu, ehkä ensi vuonna myös Twitter löytyy mediavalikoimasta – se kun on loistava väline esimerkiksi puheiden välittämiseen. Vain linkki riittää.

Nyt jäänkin odottamaan, mitä netti välittää ensi viikonvaihteessa Herättäjäjuhlilta Sotkamosta: ovatko myös körtit päässeet Ukko-Paavon pirtistä jo mukaan someaikaan.

  1. On vaikea tehdä selkeä ero uskonnollisten ja sekulaarien lasten
    välille, samoin faktan ja fiktion välille. Jumala on fiktio tieteellisesti,
    varmasti, mutta onko Jumala fiktio. Uskonnollisissa kertomuksissa
    ja ylipäätään uskonnollisessa kokemuksessa ja sen luonnehdinnassa
    mielikuvituksella on tärkeä rooli. Mutta voidaan ajatella, että mielikuvitus
    ei ole vain reproduktiota vaan tajunnan funktio, tiedollista ja älyllistä
    toimintaa. J. A. Hollo kirjoitti: ”Äärimmilleen laajetessaan uskonnollinen
    tunne-elämys on kuin henkeä salpaava, sen täytyy laueta rukoukseen,
    ja rukous, sielun hengitys, tapahtuu mielikuvituksen varassa, ellei
    se ole pelkkää suun ja huulten liikettä.”
    Augustinuksen mukaan mielikuvitus on aisti- ja älyntoimintojen välimuoto,
    joka ilman ohjausta on tuhoisa voima.

    ystävällisesti Matti Taneli

  2. Raamatun sanoma voidaan kiteyttää ihmiseen, joka lankeemuksessaan yritti tehdä itsestään Jumalan. Projekti jäi kuitenkin pahasti puolitiehen. Niin pahasti, että ihmisestä tuli itselleen pelkkä fiktio, myytti. Tähän myyttien maailmaan Jumala lähetti siten Poikansa näyttämään tien takaisin luokseen. Siksi Jeesus on sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika. Hän on se, joka ihmisestä, kun vanha Adam kuolee, versoo.

    • Mutta eikös se olisi rasismia ja syrjintää, jos muslimiperheiltä kiellettäisiin ulkoinen adoptio sillä perusteella, että rouva kulkee huivi päässä tai peräti kokokaapu päällään?

    • Jusu Vihervaara on nähdäkseni oikeilla jäljillä. Itse sen verran tahtoisin tarkentaa, että ”syvää uskoa” on kovin monenlaista. Jos joku ”raamatullinen” esimerkiksi haluaa uskoa, että maailmankaikkeus luotiin 6004 vuotta sitten, harkitsisin viranomaisena vakavasti henkilön sopivuutta adoptiolapsen vanhemmaksi.

    • Jos joku “raamatullinen” esimerkiksi haluaa uskoa, että maailmankaikkeus luotiin 6004 vuotta sitten, harkitsisin viranomaisena vakavasti henkilön sopivuutta adoptiolapsen vanhemmaksi. Ei ole lapsen edun mukaista kasvaa ympäristössä, joka hämärtää lapsen todellisuudentajun.

      Jos edellisestä poistetaan sanat ”6004 vuotta sitten” (ja ehkä sana ”raamatullinen”), olisiko adoptiolle mielestäsi paremmat edellytykset? Jos olisi, niin miksi?

    • Miten perustelet lapselle anteeksiannon myös siinä tapauksessa, että häntä itseään rikotaan. Jeesus mullisti historian opettamalla mm. rakastamaan vihollista ja opettamalla oikeudenmukaisuuden toteutumisen viimeisellä tuomiolla. Nämä asiat mullistivat historian länsimaissa.

    • Jeesus mullisti historian opettamalla mm. rakastamaan vihollista …

      Ristiretket ja lukemattomat muut kristinuskon nimissä tehdyt hirmuteot osoittavat, että kristikunta yleisesti ottaen viittaa kintaalla vihollisen rakastamiselle aina kun tarve (useimmiten taloudellinen etu) vaatii.

      Jos vähänkin perehtyy kristinuskon ja Raamatun historiaan, huomaa ettei Jeesuksen tekemiksi ja sanomiksi väitetyissä asioissa ole mitään uutta, saati mullistavaa.

    • Jusu Vihervaara näyttää kannattavan ”kommunistista” ideologiaa, jossa lapset riistetään vanhemmilta ja valtion tulisi kasvattaa lapset. Voidaan myös samaan hengenvetoon todeta, ettei ole lapsen edun mukaista kasvaa ympäristössä, jossa on vain mies pareja tai nais pareja, joka hämärtää biologiset todellisuudet.

    • Risto: Ateismin nimessä tehdyt teot ovat samantekeviä. Kristinuskossa on totuus, joka ei pala tulessakaan.

    • Ateismin nimessä tehdyt teot ovat samantekeviä. Kristinuskossa on totuus, joka ei pala tulessakaan.

      Minä puhuin kristinuskon nimissä tehdyistä julmuuksista. Osaatko mainita jonkin ”ateismin nimissä” tehdyn teon?

      Jep, totuus ei pala, kuten aineettomat asiat yleensäkään. Moni ihminen on valitettavasti palanut kristinuskon ”totuuksien” takia.

    • Jusulla sitä välähtää! Ilmeisesti huippuunviritetty syvyyspsykologia olisi hyvään tarpeeseen, kun vanhempien uskon syvyyttä ruvettaisiin mittailemaan.
      Tuollaiseen tutkimukseen uskominen muuten edellyttää melkoista uskovaisuutta.

  3. Mutta mikä on ”uskonnollinen lapsi”?

    Onko lapsi (tämän tutkimuksen mukaan) uskonnollinen, jos hänen vanhempansa uskovat ufoihin, reikihoitoihin, magneettirannekkeisiin, sielunvaellukseen, halaavat äiti Ammaa, joogaavat, syövät ituja…. ja tietysti myös tyrkyttävät lapsilleen näitä aatteitaan ja uskomuksiaan?

    Uskonnollinen lapsi lienee myös viherpunaisen vasemmistouskovaisen lapsi, jolle on koko elämänsä ajan syötetty vasemmistolaista suvaitsevaisuususkoa. Tämänkin maailmankuvan ylläpitämiseksi on elintärkeätä, että osaa sekoittaa faktan ja fiktion.

    Puhtaasti ei uskonnollisia ihmisiä on maailmassa hyvin vähän, tuskin ketään. Ja kivasti ihmiskunnalla faktat ja fiktio todella aina ovat sekoittuneetkin.

    • Onko lapsi (tämän tutkimuksen mukaan) uskonnollinen, jos hänen vanhempansa uskovat ufoihin, reikihoitoihin, magneettirannekkeisiin, sielunvaellukseen, halaavat äiti Ammaa, joogaavat, syövät ituja….

      Semmoinen alkeisjuttu ensin, että ”tämän tutkimuksen mukaan” ei voi tehdä johtopäätöksia asioista, joita siinä ei tutkittu. Tieteellinen menetelmä ei toimi niin, että jos asiaa A tutkittaessa saadaan tuloksia, niitä yritettäisiin automaattisesti soveltaa asiaan B. Ehkä uskonnollinen logiikka sitten toimii niin?

      ”Uskonnollinen” on kielessä yhteisesti sovittu määritelmä tietynlaisille uskomuksille. Luettelemasi asiat eivät ole uskonnollisia. Taikausko lienee sana, jota tavoittelit. Tosin joogaaminen ja itujen syöminen eivät kuulu siihenkään kategoriaan.

      Uskonnollinen lapsi lienee myös viherpunaisen vasemmistouskovaisen lapsi, jolle on koko elämänsä ajan syötetty vasemmistolaista suvaitsevaisuususkoa.

      Tässäkin sinulla menevät käsitteet sekaisin. Esimerkissäsi on kyse (ilmeisesti) poliittisesta kannasta, eikä sitä määritellä uskonnolliseksi. Toki samankaltaisuutta uskontojen ”syottämiseen” siitä voi löytää. Pakkosyötöllä ja manipuloinnilla ihminen saadaan uskomaan mitä tahansa.

  4. Taas yksi mitätön uskomustutkimus. Voin näyttää kriminaalioppikirjan, missä tiede uskoi näkevään kallonmuodosta rikollisen. Tänään se olisi tuomitsevaa, jos aletaan uskoa ulkoiseen ihmisen erotteluun tieteessä. Itse kuulun niihin ihmisiin, joita kategoroidaan yhä ulkokuoren kautta hyödylisiin ta ei-hyödyllisiin ihmisiin.

    Nyt on lisäksi saman tapaisia mielentutkimuksia, jossa yritetään ihmisiä kategoida toisarvoiseksi sen perustella että ihminen uskoo ja pistää toivon ihmisyydessä johonkin. Se olisi karmea toteamus, että olemme luotuja. Olkoon ihminen uskova tai ei-uskova, fiktio menee faktan kanssa sekaisin yhtälailla.

    Täytyy myöntää että ihmisyyteen luonteeseen kuuluu ihmisten erottelu eri kategoriaan. Se on meidän ihmisten luonnepiire ammoisin aikojen alusta alkaen, joten olemme fibioista kärsiviä kukin omassa kategoriassa Jos et kuulunut aikoinaan kyläyhteisöön, sinua pelättiin osittain. Täältä tulee fobiaat, joista kätrsii kaikki. Välilä vaan ärsyttää, että pistetään suoraviivaisemmin ihmisiä eri katgoroihin ja sarkasmin tavoin heitetään, että nyt kielletään ”uskovat”. Se vaan on, että saattaa muuttua faktaksi vaikka huumorilla se heitettiin ilmaan. Miten huumori estetään muuttumasta faktaksi. Tai karikatyyrihahmo uskomuksena faktatietoa levittäväksi? 30-luvulla fiktio muuttui faktaksi, kun tarpeksi iskostettiin. Ateistinen Saksa löi fiktiosta faktayhteiskunnan.

  5. Tutkimukseen osallistui Cambdridgen (MA) kaupungista 66 lasta, jotka jaettiin neljään ryhmään sen perusteella kävivätkö he kirkossa ja kävivätkö julkista vai seurakunnan koulua. Lapsille esitettiin kolmenlaisia tarinoita (1) reaalisia, (2) uskonnollisia ja (3) fantasiaa. Lapsia pyydettiin lajittelemaan nämä todelliseksi tai epäilyttäväksi ja perustelemaan valintansa.

    Mainitussa yhdessä kaupungissa toteutetussa otoksessa saatiin tosiaan tilastollisesti merkitsevät erot sekä kirkossa käynnin, koulutyypin että tarinoiden välille sekä näiden yhteisvaikutuksille. Kiinnostavaa kuitenkin on, että tuon varianssianalyysin selitysaste ryhmien välillä oli tarinalajin osalta 58 %, koulutyypin osalta 35 % ja kirkossa käynnin osalta 20 %. Kaikilla mahdollisilla yhteisvaikutuksilla (tarinalaji x koulutyyppi, tarinalaji x kirkossakäyminen, koulutyyppi x kirkossakäyminen sekä tarinalaji x koulutyyppi x kirkossakäyminen) selitysaste jäi jokaisella alle 15 %:iin. Satunnaistekijät selittävät siis 85 % siitä vaihtelusta, jota neljän eri lapsiryhmän välillä on.

    Tutkimuksen toisessa osassa oli neljäntyyppisiä tarinoita (tuttuja vs. tuntemattomia, maagisia vs. ei-maagisia), joita lasten piti lajitella ”todellisiksi” ja ”epätodellisiksi”. Lähtökohta oli, että kaikki tarinat olivat ”epätodellisia”. Uskontokasvatusta saamattomat osoittivat tendenssiä luokitella kaikkia tarinoita epätodellisia, kun uskontokasvatusta saaneilla tällaista tendenssiä ei ollut vaan he luokittelivat kaikkia tarinatyyppejä satunnaisesti. Tässä lapsiryhmän selitysaste oli 58 %, mitä voi jo pitää hyvänä.

    Tutkijat väittävät, että tämä jälkimmäinen tulos puhuisi uskonnollisuuden syntyperäisyyttä vastaan. Tämä on hyvin vahva väite ja tuskin uskottavissa tämän evidenssin perusteella. Ovathan tutkitut 5-6-vuotiaat lapset altistuneet myös kodin kulttuurille ja uskontokasvatukselle (tai sen puutteelle), jota artikkelissa ei otettu huomioon millään tavalla (kirkossakäyntiä ei voine pitää kodin uskontokasvatuksena). Sekulaariryhmään kuuluvien lasten osalta olisi pitänyt pystyä erittelemään mahdollinen synnynnäinen uskonnollisuus ja varhaisen kasvuympäristön vaikutus.

    Tärkeä kysymys on myös se, missä määrin tulokset ovat yleistettävissä aineiston ulkopuolelle. Artikkelissa ei käy ilmi, millä perusteella tutkittavat on valikoitu, satunnaisotannalla, joka huomioisi myös tuntemattomat muuttujat, vai muuten. Satunnaisotannalla vinouman vaikutus on suurehko näin pienillä tutkimusmäärillä.

    Koska Kotimaahan tai edes Huffington postiin saisi tiedetoimittajan, joka lukisi myös alkuperäiset artikkelit?

    Koko alkuperäinen tutkimusartikkeli on luettavissa täällä: http://onlinelibrary.wiley.com.libproxy.helsinki.fi/doi/10.1111/cogs.12138/full

Kirjoittaja

Hannu Kuosmanen
Hannu Kuosmanen
Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.