YLE:n kesäsarja yllättää: nyt ollaan kirkon mysteerin ytimessä

Kesän yksi huikeimmista kokemuksista on televisiosarja The Young Pope  - piru vai pyhimys, jota Yle TV1 esittää perjantai-iltaisin. Kuvitteellinen sarja kertoo omaperäisestä amerikkalaisesta orpokodin kasvatista Lenny Belardosta, joka täysin yllättäen nousee ohi ennakkosuosikkien paaviksi ja ottaa nimekseen Pius XIII - kuin kaikkien konservatiivipaavien jatkumona.

[caption id="attachment_69457" align="alignnone" width="465"] Nuorta Paavia Lenny Balardosta esittää brittinäyttelijä Jude Law.                      Kuva YLE/Gianni Fiorito.  [/caption]

Siis kaikki banaalin ja kirkkoa herjaavan tv-sarjan ainekset, mutta ei. Visuaalisen upeasti toteutettu fiktio vie syvälle Vatikaanin hämärien käytävien saloihin, jossa Pyhä Henki toimii kaiken kuviteltavissa olevan inhimillisen viekkauden, häikäilemättömyyden ja vallanhimon kautta. Siis kaiken sen kautta, mikä niin helposti selitetään syvällisen hurskauden ilmentämäksi Jumalan tahdoksi.

Jotenkin minulle tulee sarjaa seuratessa mieleen Juhani Rekola ja hänen ajattelunsa. Aivan samoin kuin Rekola ei perustanut teologiaansa ja kirkkonäkemystään kirkon kulisseihin, valtarakenteisiin, juonitteluihin, oman edun ajamiseen tai ylipäätään näkyvään maailmaan, aivan samoin Nuori Paavi hahmottaa omaa visiotaan kirkosta.

Kaikesta julkisuudesta kieltäytyvän ja itse omaa uskoaan epäilevän paavin keskeinen teesi on hyvin yksinkertainen: poissaolo on läsnäoloa. Hänen kirkkonsa perusasioita on mysteeri: se on niin perusasia, että se tulee olemaan Nuoren Paavin kirkossa kaiken keskiössä.

Paavin viesti oman kirkkonsa jäsenille on kova: jokaisen on opittava, että vain uhrauksen ja kärsimyksen kautta voi löytää Jumalan. Sillä ei Jumala löydy kaunista auringonlaskua katsomalla, ei, vaan päinvastoin: Heidän tulee löytää hänet kylmässä, pimeässä yössä.

Olen varma, että Juhani Rekola olisi katsonut tätä monitasoista sarjaa mielellään. Vaikka se on ihan yhtä fiktiota kuin Rekolan liittäminen tähän yhteyteen. Mutta ei se irrallaan ole: niin lähelle se tulee tämän kärsimyksen, epätoivon ja epäilyn kuvaajan ja näkijän maailmankuvaa, sitä samaa mysteeriä, jonka Rekola kiteytti oivallisesti yhteen lauseeseen:  Tiedämme, että on jotain mitä emme tiedä.

Se on täysin käänteinen sille, mitä paavin valtiosihteeri Voiello tietää. Hän nimittäin tietää, että kaiken vallankäytön perusta on tietää ja tietää etenkin vastustajistaan aina vähän enemmän, tietää kaikkein vähäpätöisimmätkin salaisuudet. Ja osata niillä kiristäminen. Eikä sellainen toki vallankäyttö ole vierasta sarjan paavillekaan. Mutta se onkin jo sitten maallista vallankäyttöä, mysteerin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Elokuulle jatkuvan 10-osaisen sarjan on ideoinut, käsikirjoittanut ja ohjannut arvostettu italialainen ohjaaja Paolo Sorrentino. Salakavalan lempeää, ketjussa polttavaa ja kevytkolaa nautiskelevaa paavia esittää ilmeikäs brittinäyttelijä Jude Law.

Minua vähän hämmentää, että nyt kolmanteen jaksoon edennyt sarja ei ole herättänyt mitään väristyksiä suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa, ei puolesta eikä vastaan. Nyt huomaan, että piispainkokouksen pääsihteeri ja katolisen kirkon tuntija Jyri Komulainen on omalla Facebook sivullaan innostunut sarjaa analysoimaan. Toivottavasti keskustelu laajenee sieltä laajemmille foorumeille, sillä tämän vahvempaa ja syvälle menevää uskonnollista draamaa en muista aikoihin nähneeni.

Tähänastiset jaksot ovat katsottavissa myös YLE Areenassa. Kannattaa katsoa, vielä ehtii.

21 kommenttia

  • kimmo wallentin sanoo:

    Sarja on loistava. Katson sitä satiiristen silmälasien läpi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sarjoissa, joita olen sattunut seuraamaan, usko ja uskovat esitetään poikkeuksetta hyvin ikävässä valossa. Näin näkyy olevan tuossakin sarjassa. Pelkkää uskonnollista pönötystä ja uskovien huiputtamista.

    Sarja on tyypillinen esimerkki siitä miten kansaa aivopestään kaikkea kristillistä uskoa vastaan. Tämähän on ajallemme aivan tyypillistä. Vastaavaan on jo niin turruttu. Harva kristittynä itseään pitävä tuota ryhtyy seuraamaan. Siinä voi hyvinkin olla syy siihen, ettei tuosta ole mitään hälyä noussut. Ajallemme on tyypillistä, juuri vastaava kristillisen uskon halveksunta, mitä tämäkin sarja edustaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Ajallemme on tyypillistä, juuri vastaava kristillisen uskon halveksunta”

      Et nyt ymmärrä, tai esität ymmärtämätöntä. Eihän sarjassa kristillistä, tai mitään muutakaan uskoa halveksita tai pilkata pätkän vertaa.

      Katolisen kirkon pönötys, salaliitot, tekopyhä hurskastelu, kaiken kiiltävän ja loiston perässä juokseminen ja palvominen, politikointi ja oman edun tavoitteluhan siinä ovat satiirisen kritiikin kohteina.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Oletko koskaan Pekka seurannut kriittisellä silmällä esim. televsiosaarnaajien kaiketi rock-tähdiltä kopioitua lavatoimintaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Voihan se olla toisinkinpäin. Rocktähdet saattavat jäljitellä hurmoksellisia saarnamiehiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Rocktähdet saattavat jäljitellä hurmoksellisia saarnamiehiä.”

      Onko sinulla dataa pitkin lavan etureunaa edes takasin ravaavista saarnamiehistä ennen rock’n ja kitaran aikoja? Epäilen että rock-tähdet olisivat noissa killinginkuvaa kiiluvaissaan heijastaneitten hihhulitilaisuuksissa käyneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ovathan rock-musiikinkin juuret osaltaan mustassa gospelissa. Hae vaikka sister Rosetta Sharpe youtubesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Little Richard (Tutti Frutti, Long Tall Sally ym) toimi jonkin aikaa itsekin kiiluvasilmäisenä adventistisaarnaajana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Martti taisi aikanaa todeta: ”miksi antaisimme parhaat sävelet Saatanalle.” Joten Sakasalaisen juomalaulun sävelistä tuli yksi suoistuimmista hengellisistä lauluista.

    Joten miksipä ei rokki ja sen tähdetkin voisi olla palvelemassa Jumalaa. Tai sitten se, samankaltainen esiityminen lavalla. Sellaiseen närkästyminen on tyypillistä farisealaisuutta, jossa vain tietynlainen käytös koetaan ainoaksi oikeaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Tai sitten se, samankaltainen esiityminen lavalla. Sellaiseen närkästyminen on tyypillistä farisealaisuutta, jossa vain tietynlainen käytös koetaan ainoaksi oikeaksi.”

      Ei tässä ole otettu kantaa siihen mikä on oikeaa käytöstapaa ja mikä ei. Kritiikin ydin on siinä, että ko lavariehumisen tarkoitus on myös hengellisellä puolella vain yksinkertaisesti tehdä rahaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Äitini sanoi joskus näin:”ei niin pientä pilaa, ettei siinä totta toinen puoli” Joten satiiri on tuossa, pilailua pappien kustannuksella. Papit taas edustavat jotain korkeampaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Olen kyllä Kimmo Wallentinin kanssa pitkälle samaa mieltä: ei sarjassa ole kristillisen uskon halveksuntaa tai pilailua pappien kustannuksella, kuten Pekka Pesonen omien silmälasiensa läpi näkee. Oivaltavaa kritiikkiä kirkollisesta vallankäytöstä ja juonittelusta siinä toki on, mutta sehän ei ole mitenkään vierasta kristillisen uskon tai minkä tahansa uskonnon historiassa.

    Jos todellista kirkon pilkkaa haluaa katsoa, niin pitää mennä Federico Fellinin Rooma elokuvaan asti. Siinä on ylittämätön kohtaus Vatikaanin pönötyksestä, kun kardinaalit hiippailevat neonvalot vilkkuen Pyhän Isän muotinäytöksessä.

    En oikein tunnista, missä sarjoissa usko ja uskovat esitetään Pesosen mielestä poikkeuksetta hyvin ikävässä valossa. Eihän tämän tasoinen kristillisen uskon syvimpiä tuntoja luotaava sarja ihan jokapäiväistä herkkua televisiossa ole, mutta kyllä viime aikoina mediassa uskonnosta puhutaan yllättävän usein myönteisessä valossa.

    Nopeasti mieleen tulevia esimerkkejä YLE:n tarjonnasta ovat ranskalainen nuorista papeista kertova Tapahtukoon sinun tahtosi, YLE Femman monet keskusteluohjelmat ja parhaillaankin esitettävä Taivastiellä. Tai kevyemmästä päästä hauska ruotsalaisten pappien deitttiohjelman toinen tuotantokausi ja sisältääpä Isä Matteon tutkimuksetkin aina kristillisen loppuhuipennuksen.

    Kyllä moniarvoista maailmaa kannattaa katsoa avoimin silmin. Sieltä voi löytyä vaikka mitä helmiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tietysti minulla on omat silmälasini, joiden kautta elämmä tihrustan. Huomioni kiinnittyy sen mukaisiin asioihin ja tilanteisiin. Todellisuuskäsityksemme on siksi usein erilainen. Muutenhan nämä keskustelut olisi aika tylsiä, jollei näin olisi. Useammassakin sarjassa olen murhajutuissa joutunut näkemään miten syylliseksi paljastuu joku uskonnollinen henkilö. Sellaiseen ei kaikki tietenkään kiinnitä huomiota. Tietysti tuo po. sarja antaa toisenlaisten linsseien läpi katsottuna, aivan eri näkymiä uskoon, kuin ne mitä minä näen. Mielenkiintoistahan teidän näköaloja on lukea, koska niistä kuvastuu yleinen mielipide.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu, jäin miettimään hyvän blogikirjoituksesi loppua: ”Toivottavasti keskustelu laajenee sieltä laajemmille foorumeille, sillä tämän vahvempaa ja syvälle menevää uskonnollista draamaa en muista aikoihin nähneeni.” On aivan totta mitä kirjoitat. Samalla on kuitenkin niin, että monia uskonnollisia ja jopa kristillisen uskon kysymyksiä tulee esille ja käsitellään eri tavoin aivan ”maallisten” aiheiden elokuvissa ja tv-sarjoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Olet Toivo ihan oikeassa. Ja tässäkin palaisin Juhani Rekolaan, joka oli vahvasti sitä mieltä, että ylipäätään ei ole mitään erityistä uskonnollista tai kristillistä taidetta tai kirjallisuutta. On vain hyvää tai huonoa taidetta – ja jopa niin että hyvin harvoin ns. uskonnollinen taide voidaan sijoittaa hyvän taiteen lokeroon. Pahiten kristillinen taide on Rekolan mielestä epäonnistunut kuvatessaan täydelliseksi kiiltokuvaksi muuttunutta Pyhää Perhettä Betlehemin seimessä.

      Kolmen jakson perusteella uskaltaisin asettaa The Youg Pope -sarjan Rekolankin kriteerillä hyvän taiteen kategoriaan – ihan riippumatta sen uskonnollisesta kontekstista. Niin rajusti se rikkoo uskonnollisen kiiltokuvataiteen mielikuvia ja tuo esiin kauniin kulissin takana piilevän rujon maailman.

      Ja juuri siksikin olisin odottanut sarjan herättävän jonkinlaista keskustelua suomalaisessakin mediassa – varsinkin kun Vatikaanin ja katolisen kirkon väärinkäytökset tuntuvat muutoin niin herkästi nousevan uutisaiheiksi. Tässäkin tosin näyttää käyvän niin, että varsinainen keskustelu käydään taas Facebookissa, sillä etenkin kirkollinen media on lähes kokonaan pudonnut ajankohtaisen ja vähänkin syvemmältä luotaavan keskustelun ulkopuolelle.

      Mielenkiintoista on nähdä, mihin 10-osainen sarja kehittyy. Sitä joutuu kuitenkin odottamaan, sillä monista nykysarjoista poiketen sitä ei voi katsoa ennakkoon YLE Areenassa. Hyvä niin, niin jännitys säilyy.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hannu/Rekola: ”On vain hyvää tai huonoa taidetta”

      Sanoisin, että on vain taidetta. On nimittäin täysin kriitikon/katsojan/kuulijan korvien välistä kiinni mitä pitää taiteena ja mitä ei. Po. sarjaa monet, itseni mukaanlukien, pitävät esimerkkinä varsin hyvästä elokuvataiteesta, jotkut toiset eivät taiteena lainkaan. ”Huonoa taidetta” ei ole, koska huonoa taidetta kukaan ei pidä taiteena.

      Esim. tunnetun suomalaisen taidemaalarin, Kalervo Palsan väkevät työt eivät monien mielestä ansaitse lainkaan asemaa suomalaisen kuvataiteen kategoriassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Kimmo, siinä mielessä hyvä-huono akseli on tietysti huono taiteen kriteeri, että kauneus on aina katsojan silmässä, niin kuin toisin sanoin toteat. Ehkä parempi olisi kysyä, onko taiteen kriteeri siinä, että saako se katsojan/kuulijan/kokijan mielessä liikahtamaan jotain – vaikka edes yhden uuden ajatuksen, toisen näkökulman, tajunnan laajennuksen, vastaväitteen.

      Harvemmin kiiltokuvat saavat näitä mielen liikahduksia aikaan, sitä vastoin rujot ja rajut kuvat voivat viedä mielen myllerrykseen – ihan riippumatta siitä, onko niissä kultainen leikkaus tai muut estetiikan säännöt kohdallaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hannu; ”Ehkä parempi olisi kysyä, onko taiteen kriteeri siinä, että saako se katsojan/kuulijan/kokijan mielessä liikahtamaan jotain – vaikka edes yhden uuden ajatuksen, toisen näkökulman, tajunnan laajennuksen, vastaväitteen.”

      Juuri näin, tästä olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä, ehdit vain kirjoittaa sen ennen minua.

      Taide saa aina jonkinsorttisia tunteita tai fiiliksiä, ajatuksia tai näköaloja liikkeelle ihmismielissä. Sillä, ovatko teokset rumia vai kauniita, niiden herättämät tunteet positiivisia vai negatiivisia, hyviä vai pahoja, ei ole taiteen hyvyyden tai huonouden kanssa mitään tekemistä.

      Esimerkiksi näyttelijän työn taiteellisen tasoa ei mitata sillä, pitääkö yleisö hänen roolihahmostaan vai ei, vaan sillä kuinka elävästi, uskottavasti ja aidosti näyttelijä kykenee elämään roolihahmonsa nahoissa, olipa tuo roolihahmo sitten piru tai pyhimys, romanttinen rakastaja tai vaikkapa psykopaatti sarjamurhaaja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Olen yrittänyt katsoa tätä ”Nuori paavi”-sarjaa ja uskon, että se on hyvä. On vain niin, että satiiri ei oikein ole minun juttuni. Ranskalainen ”Tapahtukoon sinun tahtosi”-sarja niistä nuorista papeista oli tavattoman hyvä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Kuosmanen

    Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.