YLE:n kesäsarja yllättää: nyt ollaan kirkon mysteerin ytimessä
Kesän yksi huikeimmista kokemuksista on televisiosarja The Young Pope - piru vai pyhimys, jota Yle TV1 esittää perjantai-iltaisin. Kuvitteellinen sarja kertoo omaperäisestä amerikkalaisesta orpokodin kasvatista Lenny Belardosta, joka täysin yllättäen nousee ohi ennakkosuosikkien paaviksi ja ottaa nimekseen Pius XIII - kuin kaikkien konservatiivipaavien jatkumona.
[caption id="attachment_69457" align="alignnone" width="465"] Nuorta Paavia Lenny Balardosta esittää brittinäyttelijä Jude Law. Kuva YLE/Gianni Fiorito. [/caption]
Siis kaikki banaalin ja kirkkoa herjaavan tv-sarjan ainekset, mutta ei. Visuaalisen upeasti toteutettu fiktio vie syvälle Vatikaanin hämärien käytävien saloihin, jossa Pyhä Henki toimii kaiken kuviteltavissa olevan inhimillisen viekkauden, häikäilemättömyyden ja vallanhimon kautta. Siis kaiken sen kautta, mikä niin helposti selitetään syvällisen hurskauden ilmentämäksi Jumalan tahdoksi.
Jotenkin minulle tulee sarjaa seuratessa mieleen Juhani Rekola ja hänen ajattelunsa. Aivan samoin kuin Rekola ei perustanut teologiaansa ja kirkkonäkemystään kirkon kulisseihin, valtarakenteisiin, juonitteluihin, oman edun ajamiseen tai ylipäätään näkyvään maailmaan, aivan samoin Nuori Paavi hahmottaa omaa visiotaan kirkosta.
Kaikesta julkisuudesta kieltäytyvän ja itse omaa uskoaan epäilevän paavin keskeinen teesi on hyvin yksinkertainen: poissaolo on läsnäoloa. Hänen kirkkonsa perusasioita on mysteeri: se on niin perusasia, että se tulee olemaan Nuoren Paavin kirkossa kaiken keskiössä.
Paavin viesti oman kirkkonsa jäsenille on kova: jokaisen on opittava, että vain uhrauksen ja kärsimyksen kautta voi löytää Jumalan. Sillä ei Jumala löydy kaunista auringonlaskua katsomalla, ei, vaan päinvastoin: Heidän tulee löytää hänet kylmässä, pimeässä yössä.
Olen varma, että Juhani Rekola olisi katsonut tätä monitasoista sarjaa mielellään. Vaikka se on ihan yhtä fiktiota kuin Rekolan liittäminen tähän yhteyteen. Mutta ei se irrallaan ole: niin lähelle se tulee tämän kärsimyksen, epätoivon ja epäilyn kuvaajan ja näkijän maailmankuvaa, sitä samaa mysteeriä, jonka Rekola kiteytti oivallisesti yhteen lauseeseen: Tiedämme, että on jotain mitä emme tiedä.
Se on täysin käänteinen sille, mitä paavin valtiosihteeri Voiello tietää. Hän nimittäin tietää, että kaiken vallankäytön perusta on tietää ja tietää etenkin vastustajistaan aina vähän enemmän, tietää kaikkein vähäpätöisimmätkin salaisuudet. Ja osata niillä kiristäminen. Eikä sellainen toki vallankäyttö ole vierasta sarjan paavillekaan. Mutta se onkin jo sitten maallista vallankäyttöä, mysteerin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Elokuulle jatkuvan 10-osaisen sarjan on ideoinut, käsikirjoittanut ja ohjannut arvostettu italialainen ohjaaja Paolo Sorrentino. Salakavalan lempeää, ketjussa polttavaa ja kevytkolaa nautiskelevaa paavia esittää ilmeikäs brittinäyttelijä Jude Law.
Minua vähän hämmentää, että nyt kolmanteen jaksoon edennyt sarja ei ole herättänyt mitään väristyksiä suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa, ei puolesta eikä vastaan. Nyt huomaan, että piispainkokouksen pääsihteeri ja katolisen kirkon tuntija Jyri Komulainen on omalla Facebook sivullaan innostunut sarjaa analysoimaan. Toivottavasti keskustelu laajenee sieltä laajemmille foorumeille, sillä tämän vahvempaa ja syvälle menevää uskonnollista draamaa en muista aikoihin nähneeni.
Tähänastiset jaksot ovat katsottavissa myös YLE Areenassa. Kannattaa katsoa, vielä ehtii.
21 kommenttia
Sarjoissa, joita olen sattunut seuraamaan, usko ja uskovat esitetään poikkeuksetta hyvin ikävässä valossa. Näin näkyy olevan tuossakin sarjassa. Pelkkää uskonnollista pönötystä ja uskovien huiputtamista.
Sarja on tyypillinen esimerkki siitä miten kansaa aivopestään kaikkea kristillistä uskoa vastaan. Tämähän on ajallemme aivan tyypillistä. Vastaavaan on jo niin turruttu. Harva kristittynä itseään pitävä tuota ryhtyy seuraamaan. Siinä voi hyvinkin olla syy siihen, ettei tuosta ole mitään hälyä noussut. Ajallemme on tyypillistä, juuri vastaava kristillisen uskon halveksunta, mitä tämäkin sarja edustaa.
Martti taisi aikanaa todeta: ”miksi antaisimme parhaat sävelet Saatanalle.” Joten Sakasalaisen juomalaulun sävelistä tuli yksi suoistuimmista hengellisistä lauluista.
Joten miksipä ei rokki ja sen tähdetkin voisi olla palvelemassa Jumalaa. Tai sitten se, samankaltainen esiityminen lavalla. Sellaiseen närkästyminen on tyypillistä farisealaisuutta, jossa vain tietynlainen käytös koetaan ainoaksi oikeaksi.
Äitini sanoi joskus näin:”ei niin pientä pilaa, ettei siinä totta toinen puoli” Joten satiiri on tuossa, pilailua pappien kustannuksella. Papit taas edustavat jotain korkeampaa.
Olen kyllä Kimmo Wallentinin kanssa pitkälle samaa mieltä: ei sarjassa ole kristillisen uskon halveksuntaa tai pilailua pappien kustannuksella, kuten Pekka Pesonen omien silmälasiensa läpi näkee. Oivaltavaa kritiikkiä kirkollisesta vallankäytöstä ja juonittelusta siinä toki on, mutta sehän ei ole mitenkään vierasta kristillisen uskon tai minkä tahansa uskonnon historiassa.
Jos todellista kirkon pilkkaa haluaa katsoa, niin pitää mennä Federico Fellinin Rooma elokuvaan asti. Siinä on ylittämätön kohtaus Vatikaanin pönötyksestä, kun kardinaalit hiippailevat neonvalot vilkkuen Pyhän Isän muotinäytöksessä.
En oikein tunnista, missä sarjoissa usko ja uskovat esitetään Pesosen mielestä poikkeuksetta hyvin ikävässä valossa. Eihän tämän tasoinen kristillisen uskon syvimpiä tuntoja luotaava sarja ihan jokapäiväistä herkkua televisiossa ole, mutta kyllä viime aikoina mediassa uskonnosta puhutaan yllättävän usein myönteisessä valossa.
Nopeasti mieleen tulevia esimerkkejä YLE:n tarjonnasta ovat ranskalainen nuorista papeista kertova Tapahtukoon sinun tahtosi, YLE Femman monet keskusteluohjelmat ja parhaillaankin esitettävä Taivastiellä. Tai kevyemmästä päästä hauska ruotsalaisten pappien deitttiohjelman toinen tuotantokausi ja sisältääpä Isä Matteon tutkimuksetkin aina kristillisen loppuhuipennuksen.
Kyllä moniarvoista maailmaa kannattaa katsoa avoimin silmin. Sieltä voi löytyä vaikka mitä helmiä.
Tietysti minulla on omat silmälasini, joiden kautta elämmä tihrustan. Huomioni kiinnittyy sen mukaisiin asioihin ja tilanteisiin. Todellisuuskäsityksemme on siksi usein erilainen. Muutenhan nämä keskustelut olisi aika tylsiä, jollei näin olisi. Useammassakin sarjassa olen murhajutuissa joutunut näkemään miten syylliseksi paljastuu joku uskonnollinen henkilö. Sellaiseen ei kaikki tietenkään kiinnitä huomiota. Tietysti tuo po. sarja antaa toisenlaisten linsseien läpi katsottuna, aivan eri näkymiä uskoon, kuin ne mitä minä näen. Mielenkiintoistahan teidän näköaloja on lukea, koska niistä kuvastuu yleinen mielipide.
Hannu, jäin miettimään hyvän blogikirjoituksesi loppua: ”Toivottavasti keskustelu laajenee sieltä laajemmille foorumeille, sillä tämän vahvempaa ja syvälle menevää uskonnollista draamaa en muista aikoihin nähneeni.” On aivan totta mitä kirjoitat. Samalla on kuitenkin niin, että monia uskonnollisia ja jopa kristillisen uskon kysymyksiä tulee esille ja käsitellään eri tavoin aivan ”maallisten” aiheiden elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Olen yrittänyt katsoa tätä ”Nuori paavi”-sarjaa ja uskon, että se on hyvä. On vain niin, että satiiri ei oikein ole minun juttuni. Ranskalainen ”Tapahtukoon sinun tahtosi”-sarja niistä nuorista papeista oli tavattoman hyvä.
Sarja on loistava. Katson sitä satiiristen silmälasien läpi.
Ilmoita asiaton kommentti