Yksi vai useampi totuus?

missioblogitero

Aamulla veneeseen hyppää huiveilla päänsä peittäneitä muslimityttöjä. Suuriin aurinkolaseihin sonnustautuneella kanaaliveneen kapteenilla roikkuu tuulilasin edessä hyvää onnea tuovia amuletteja. Laiturilla vastaan kävelee keltaisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja, tukat ja kulmakarvat ajettuina. Ilmajuna-asemalla nuoret mormoonimiehet jakavat traktaatteja ja hymyilevät leveää amerikkalaista hymyään vastaantulijoille. Tien vieressä istuvalta kerjäläiseltä puuttuvat kummatkin jalat. Hän pitää laihoja käsiään ylhäällä kuin voimattomassa rukouksessa.

Yhden päivän aikana Bangkokissa kohtaa monta totuutta. Eri uskontojen totuudet poikkeavat toisistaan, mutta ne ilmentävät kaikki elämässä olevaa pyhän todellisuutta ja sen kaipausta. Maallistuminen ei ole perannut kulttuurista pyhän symboleita, alttareita, ristejä, munkinkaapuja, temppeleitä, amuletteja ja tapaa rukoilla julkisesti. Kukaan ei tunnu olevan allerginen uskonnolliselle käytökselle ja puheelle.

Kun ympärillä pyörii joka päivä erilaisten totuuksien kirjo, miten käy oman totuuden? Tai siis sen, jonka varassa ja jonka kautta tätä elämää hahmottaa ja elää? Miten oman uskon käy? Lähetystyöntekijänä tämä kysymys on joka päivä silmien edessä.

Vaihtoehtona on tietysti se, että usko ikään kuin liudentuu, haperoituu ja muuttuu vain yhdeksi totuudeksi isossa elämän valintatalossa. Silloin usko myös pinnallistuu ja muuttuu harrasteeksi - toiset joogaa ja toiset käy kirkossa. Kaikki elämänvalinnat asetetaan samalle tasolla ja jokaiselle tarjoiltakoon oma totuus makunsa mukaan. Tällöin tosin käy niin, että oma totuus ja kaikki totuudet muuttuvat merkityksettömiksi ja kadottavat niille ominaisen luonteensa - sen, että ne antavat elämälle syvemmän merkityksen. Mitä väliä on sillä, mihin uskon, jos kaikki valinnat ovat lopulta aika yhdentekeviä?

Toinen vaihtoehto on sulkea silmänsä, rakentaa piikkiaita oman totuutensa ympärille ja yrittää polttaa happi kaikilta muilta totuuksilta. Tällaista psykologista ratkaisumallia ja oikeassa olemista esiintyy kaikissa uskonnoissa ja uskonnottomissa piireissä. Pilapiirtäjiä tappavat uskovaiset ja uskontoja halveksuvat ateistit ovat päätyneet tähän samaan vaihtoehtoon.

Entäs se kolmas vaihtoehto? Vaikein kaikista. Uskoakseni sen nimi on dialogi. Se on kanssakäymistäkirjaimellisesti sanan (-logos) kautta (-dia). Dialogissa kerrotaan siitä totuudesta, johon uskoo ja yritetään ymmärtää toisen totuutta. Dialogin irvikuva on väittely, jossa sanoista hiotaan aseita puhkomaan keskustelukumppanin totuus. Tällöin tärkeää ei ole ymmärtäminen, vaan oikeassa oleminen. Aidossa dialogissa tapahtuu yleensä jotain sellaista, joka vie kohti ymmärrystä, rohkeutta, vapautta ja iloa. Näistä asioista tunnistaa myös Totuuden, joka ei ole ihmisestä lähtöisin.

Päivän päätteeksi hyppään taksiin, jossa taksikuski kysyy minulta, mitä teen Thaimaassa. Kerron olevani kristitty, pappi ja lähetystyöntekijä. Taksikuski hymyilee ja innostuu. Hänenkin entinen tyttöystävänsä oli kristitty. Buddhan-kuvat ja amuletit heiluvat etupeilissä, kun hän painaa kaasua  ja vaihtaa kaistaa.

 

 

Tero

 Tero Massa

 Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon pastori

2 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Hieno kuvaus elävästä elämästä monukulttuurisessa ja monia uskontoja sisällään pitävästä arjesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuire Kajasvirta sanoo:

    Hieno kuvaus myös dialogin ja toisen ymmärtämisen tärkeydestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen