Seurakuntien rahat hupenevat. Myös hengellisestä työstä pitää pian säästää kovemmalla kädellä. Mutta se ei tarkoita että se olisi huono juttu, jos se pakottaa miettimään asioita uusista näkökulmista. Joskus pakkotilanteessa voi syntyä parempaa kuin entinen. On vain uskallettava kokeilla uusia ratkaisuja.
Olen miettinyt, miksi niin usein jumalanpalveluksessa on kaksi pappia. Olen nähnyt toimivia yhden papin jumalanpalveluksia, jotka ovat ihan yhtä laadukkaita. Joissakin seurakunnissa se on normaali toimintamalli.
Olisiko mahdollista käyttää entistä enemmän maallikoita vapaaehtoisina messuavustajina? Tulijoita kyllä on. Maallikkokin osaa saarnata, jakaa ehtoollista ja toimia monissa muissa tehtävissä kun vaan vastuuta ja perehdytystä annetaan. Resurssien uudelleen suuntaaminen olisi minusta vakavan pohtimisen arvoinen. Tyypillisesti kaksi pappia istuu kirkon etuosassa, ja eivät juuri kohtaa seurakuntalaista kuin kaukaa kirkon saarnatuolista tai alttarilta. Kaksi pappia messussa ei tuo yhtään uutta kirkkokävijää lisää, mutta mitä jos toisen papin työpanos menisikin ihmisten kohtaamisen siellä missä ihmiset liikkuvat tai sielunhoitotyöhön?
Uskon tämän suunnan olevan jäsenkehityksen ja seurakuntalaisten tyytyväisyyden kannalta tulevaisuuden tie. Pitää vain uskaltaa kokeilla ja hakea uusia toimivia ratkaisuja.
Kiitos Johanna kirjoituksesta. Onko Jeesuksen kirje Laodikean seurakunnalle ajankohtainen myös meidän kirkossamme?
Toholammin seurakunnassa maallikoita on ehtoollisavustajina, tekstinlukijoina, kolehdinkantajina, virsikirjojen jakajina, tervetulotoivotuksen esittäjinä, laulajina ja soittajina melkein joka pyhä, virsitaulun hoitajina, esirukouksen lukijoina, esirukousaiheitten toivojina jne, Messua ennen viikolla kokoontuu vuorottain ryhmät, joissa jaetaan jp:n tehtävät, kootaan esirukousaiheita ja keskustellaan seuraavan pyhän evankeliumitekstistä. Eli uudistus on jo aloitettu monessa seurakunnassa. Papin työtä se ei vähennä, vaan ehkä jopa lisää, mutta itse messu on papille ”kevyempi” toteuttaa, eikä ole tarvetta normaalisti kahden papin läsnäoloon messussa. Nykyisin suositus on muuten , etttä liturgi myös saarnaa, joten kahta pappia ei tosiaan joka pyhä tarvita.
Hyviä ajatuksia, ja olisin valmis viemään niitä vielä pidemmälle/laajemmalle. Juuri tässä äsken mietiskelin, miten olen kiitollinen siitä, että seurakuntani on kouluttanut ja varustanut minut pyhäkoulunohjaajaksi. Ja nyt sitten hyödynnän taitojani (ja seurakunnan minulle aikanaan tilaamia Pyhäkoulu-lehtiä) pitäessäni oman pihan lapsille pyhäkoulua. Moni heistä on maahanmuuttaja.
Eli, kun työntekijöiden palkkaamiseen on aiempaa vähemmän rahaa, sitä suuremmalla syyllä pitää nähdä heidän yhtenä tärkeänä tehtävänään meidän maallikoiden varustamisen monenlaiseen ihmisten kohtaamiseen, vaikka sitten pihapyhäkoulujen muodossa. Eikä tämä olisi mitä mainioin tapa lisätä pienellä rahalla kirkon todellista läsnäoloa yhä useampien ihmisten elämässä?
Kiitos kirjoituksesta. Kiva päästä pian eläkkeelle, koska papin virkojen vähentyessä eläkeläisten kysyntä kirkollisten toimitusten tekijöiksi kasvaa räjähdysmäisesti. Kyllä ihmiset haluavat edelleen, että vainajat siunataan kirkollisesti. Jumalanpalveluksen hoitaminen käy yhdeltä papilta mainiosti, mutta jos ehtoollisvieraita on kymmeniä, kuten esimerkiksi Keski-Porin kirkossa joka pyhä, täytyy saada maallikoita jakamaan viiniä. Muuten messu venyy kohtuuttoman pitkäksi.
Johanna on ihan oikealla asialla. Yksi pappi riittää. Maallikoita avustajiksi. Mutta saarnaamisen osalta olen hiukan kriittinen maallikkosaarnan suhteen. Ennen vanhaan vaadittiin maallikoilta ns. saarnalupatutkinto, joka edellytti tietyt perustiedot kristinopista yms. sellaiseen liittyvistä seikoista. Nykyisin ei enää vaadita, vaan kirkoherra voi myöntää saarnaluvan kenelle haluaa. Isäni oli tuomiokapitulin asessorina 1970-luvulla testaamassa saarnalupatutkinnon hakijoita. Häneltä kuulin kyllä ihan uskomattomia juttuja. Mutta ne ovat historiaa. Olisi kuitenkin hyvä, ettei saarnaamaan päästettäisi ihan ketä tahansa. Jonkinasteinen teologikoulutus tai vastaava olisi kuitenkin vaadittava, jotteivät kaikki ”pelsepukkimiehet” valloittaisi saarnatuoleja. Ehtoollisavustajian ja tekstinlukijoina pitäisi käyttää maallikkoja nykyistä enemmän. Samoin esimerkiksi esirukouksen laatijoina.
Kaunis ajatus, mutta käytännössä se ei toimi näin. Pitäisikö ihmisiä kohdata sunnuntaiaamuna kymmeneltä – missä? Vai pitäisikö toisen papin nukkua pitkään, että jaksaa lähteä illalla baanalle, sekö nostaisi kirkossakävijöiden määrää? Minusta on parempi, että mahdollisimman moni pappi osallistuu seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen, omaksi rakennuksekseen, ja viestinä siitä, että uskomme jumalanpalveuksen virvoittavaan voimaan. Tämän voiman turvin voi sitten lähteä tavoittamaan eksyneitä sinne missä he ovat.
Jos rahasta on pakko säästää, ei auta että meidät lempataan messusta, pitäisi panna kortistoon saman tien. Tämä taas tarkoittaisi, että maallikoita tarvittaisiin ensimmäisenä hautausten toimittamiseen. Joissakin maissa tämä on jo todellisuutta.
Jaakko Paakkanen. Alettaisiinko tinkiä pappistyövoimasta hautauksissa? En voi yhtyä tähän. Hautaustoimituksissa ihmiset ovat herkimmillään. Herkimmillä aisteillaan he kuuntelevat myös papin puhetta. Jos siihen tilanteeseen pistettäisiin teologista koulutusta vailla oleva maallikko, se olisi katastrofi. Sellaistako haluatte? Olen pappina toimittanut satoja siunaustilaisuuksia. Kielen puhe niissä on hyvin herkkää. Siihen ei maallikko pysty.
Säästämään kyllä joudutaan. Mutta säästäminen tulee aloittaa muusta kuin perustyöstä, jota papit tekevät: hallinnosta, toimistohommista, yms. Pannaanko papit syrjään kohta jo hautaan siunaamisistakin, kasteista, ehtoollisesta ja muista perustehtävistä hallinnon ja talouden virkamiesten ehdoilla??
Anteeksi vaan Johanna, mutta mieluummin kuin vähentää pappeja etenkään messusta, karsia voisi kirkon lukemattomia muita ”rönsyjä.”
Papin ”oikea” paikka jos missä on messussa, ei narinkkatorilla feissareiden kilpailijana ihmisiä kiusaamassa.
Itse en sanoisi noin jyrkästi, että papin paikka ei ole Narinkkatorilla. Ei välttämättä feissaamassa, mutta jo se, että papisto ja muu diakonaattiin kuuluva (odottaen edelleen diakonaatin laajentumista) kulkisi kansan keskuudessa pantapaita päällä.
Kun ajattelemme televisiosta tulevaa fiktiota, siellä ei koskaan vilahda pappi turhaan. Tämä johtuu siitä, että pappi on niin voimakas hahmo. Pelkästään se, että pantapaidat vilkkuisivat enemmän katukuvassa, voisi tuoda usealle pyhyyden kokemuksen ilman tarvetta feissaukseen.
Kuinka usein sinä, pappi, kävelet ”turhaan” ulkoilmassa pantapaita päällä?
(Ajatus on alunperin Jyri Komulaisen)
Johan Savola
Pappi, jahka piispa joskus suo