Yhteinen pöytä vai enemmistön pöytä?

Jarmo Kiilunen kirjoitti ehtoolliskäytännöistä lukemisen, ajattelemisen ja toimimisen arvoisen mielipidetekstin. Jatkan lyhyesti ensimmäisen pointin parissa.

Moni itselleni tärkeä ja rakas ihminen ei voi enää polvistua ehtoolliselle. Tokihan me otamme vastaan saman Kristuksen ruumiin ja veren, vaikka toinen seisoo ja toinen on polvillaan, mutta jonkin särön erilainen käyttäytyminen luo.

Itse asiassa polvistuminen ei ole ainoa haaste. Moni itselleni tärkeä ja rakas ihminen ei pääse joissain kirkoissa alttarikaiteelle asti. Portaat ovat hankalat. Luiskaa ei ole.

Ajatus yhteisestä pöydästä jää ajatukseksi, kun käytännön syistä seurakunnan jäsenet ottavat vastaan ehtoollisen kuka missäkin ja kuka mitenkin. Kehollista kokemusta yhteydestä ei synny.

Ehtoollisen jakaminen muualla kuin alttarilla on jo yleinen käytäntö messuissa, joissa on varauduttu suureen väkimäärään. Tällaisissa tilanteissa alttarin sijaan voi suunnata kulkunsa paikkaan, jonka edessä ei ole portaita ja jossa ei pidä polvistua. Entä jos ehtoollinen jaettaisiin jokaisessa messussa paikassa, joka on kaikille läsnäolijoille saavutettava – paikassa, joka voi olla aidosti yhteinen?

Polvistuminen ehtoolliselle on vahva ja vaikuttava ele. Ymmärrän, että se on monille rakas tapa, josta luopuminen ei ole mieluisaa. Toisaalta me emme ota ehtoollista vastaan vain yksilöinä vaan – ja jopa ennen kaikkea – seurakuntana. Seurakuntana olemme maailmaan lähetetty Kristuksen ruumis.

Kristittynä kaipaan ehtoollispöydässä vierelleni jokaista kastettua seurakunnan jäsentä. Jos joku jää pois, se on tappio myös minulle.

 

 

  1. Ettepä ole saaneet kommentointia syntymään Tekään.

    Ehtoollisen asia Messun yhteydessä haluaa ymmärtää niin kasteen armolupausten kuin Jeesukseksen Uhrin uudelleen uhraamisessa Hänen lupauksiinsa turvautumista kirkon opin dokmassa kuin uskon vahvistamista henkilökohtaisesti.

    Edelliseen liittyisi syntien huomaaminen ja tunnustaminen Ihmisarvon mukaisesti katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen. Lutherin rippi päästää kuitenkin oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon mikä on samalla Lutherin katumuksen sisältö, ja mikä näin on altis epäuskon hetkille toistaa jo aiemmin päästettyä vaivaa. Esimerkkejä ei tarvinne antaa.

    Hyvin sopii ehtoollisella seisominen kun iän mukana vaivat eivät muuta salli. Ei väärin ole sekään kun ehtoolliista saa nauttia useammalla puolella kirkkosalia kun synnintunnustusasia kirkossamme saadaan tolalleen Lutherin ripin päivittämisellä.

    • Varmasti en muista mutta alttarikaide on asia mikä yhdellä tavalla on erottanut Pyhästä.

      Näin esimerkiksi alttarikaiteen sisäpuolelle ei ole menemistä musiikkitilanteissa kuoroasiassa ilman kirkkoherran, jos ei Hänen rouvansa lupaa.

Haapiainen Timo-Matti
Haapiainen Timo-Matti
Olen nelikymppinen vantaalainen pappi ja ikiteekkari. Toimin projektisihteerinä kirkkohallituksessa.