Yhteinen katsomusaine
Katselin äitini koulutodistusta ja oppikirjoja 30-luvulta. Oppiaineen nimi oli jumaluusoppi ja kirjat käsittelevät kohtuullisen neutraalisti erilaisia katsomuksia.
Noista ajoista käsin vaikuttaa siltä, että on kuljettu asenteellisesti takaisinpäin.
Kouluaineita on järjestetty ideologisten vatsanpurujen perusteella. Seurauksena esimerkiksi lukiossa on ollut pitkään se, että on kolme samasisältöistä kurssia, uskonnon etiikka, filosofian etiikka ja elämänkatsomustiedon etiikka, jotka kaikki käsittelevät etiikkaa.
Ja on laadittu opetussuunnitelma niin valtauskonnoille kuin Herran kansallekin.
Vähemmistöt perustelevat tätä tarvetta oman identiteettinsä muokkaamisen tarpeena. Mutta kyselyt osoittavat, että kohteena olevat eivät koe asiaa niin.
Vähemmistöt myös erehtyvät siinä, että niiden asema yhteisen opetuksen vallitessa heikentyisi. Globaalisti roomalais-katolinen ja ortodoksinen usko ovat levinneempiä kuin protestanttiset liikkeet ja tiedonvälityksen kannalta kouluissa olisi perustellumpaa tarjota tietoa enemmän niistä kuin perifeerisemmistä kristinuskon muodoista.
On myös kaikkien etu tietää enemmän kuin tietää vähemmän ja meillä vähemmistöissä olevien katsomusten laajempi käsittely kaikille olisi perustellumpaa kuin niiden syrjäyttäminen vain pienryhmien tietoisuuteen.
Uusi katsomusaine ei mielestäni voi perustua elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaan. Se määrittää opetuksen sisällöksi lähinnä kaikissa perusopetuksen aineissa ja sen yleisissä tavoitteissa mainittuja argumentaatiokykyjä, muiden hyväksymistä jne.
On oireellista, että elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa on ollut tuntuvia vaikeuksia keksiä katsomuksia. Siellä todetaan, että käsitellään esimerkiksi kristinuskoa tai humanistista aatetta.
Ongelman muodostaa sekin, että ei ole tieteenalaa, joka käsittelisi elämänkatsomustietoa. Opetusalan lainsäädäntö säätää, että opetuksen tulee perustua tieteenalaan. Elämänkatsomustieto on 1980-luvulla erilaisten valitusten kautta syntynyt oppiaine, jonka keskeisin tavoite on välttää uskonnonopetusta.
Kun akateemisessa maailmassa teologia on yksi maan parhaiten menestyneistä tutkimus- ja opetusaloista kansainvälisissä mittauksissa, olisi luontevasti perusteltua, että tieteellisen kelpoisuuden perusteella kaikille annettavan yhteisen opetuksen suunnittelun taustalla olisi paras tieteellinen taso.
Oppiaineen nimestä voidaan toki erilaisissa työryhmissä kiistellä. Sinänsä uskonnosta ei tee salonkikelpoisempaa se, jos sitä sanotaan katsomukseksi. Se on senkin jälkeen yhtä vastenmielistä niille, joille se on vastenmielistä.
26 kommenttia
””Kun akateemisessa maailmassa teologia on yksi maan parhaiten menestyneistä tutkimus- ja opetusaloista kansainvälisissä mittauksissa,””(blogi)
Mitä tämä tarkoittaa eli mitä tuo pitää sisällään?
Nykyisessä katsomusopetuksessa on ongelma, jota ei ole osattu oikein tunnistaa. Samannimistä oppiainetta opetetaan peruskoulun 1. luokasta lukioon saakka samojen säännösten mukaan. Tämä ei ole pedagiogisesti järkevää. Koulupolkuaan aloittava 7-vuotias ei pysty erilaisten maailmankatsomusten vertailuun, johon taas lukiossa opiskelevalla aikuisuuden kynnyksellä olevalla nuorella on jo varsin hyvät edellytykset. Niinpä kaikille yhteinen uskontotieto sopii lukioon paremminkin kuin ”oman uskonnon” opetus. Mutta peruskoulun alaluokillla tulee ensin perehdyttää omasta .perheympäristöstä tuttuun perinteeseen, toki pitäen mielessä se, että kaikki koulutoverit eivät ole tässä suhteessa samanlaisia. Peruskoulun ylimmille luokille voidaan jo ottaa myös uskontojen vertailua ja uskontokrittiikkiäkin, jonka tulee kuitenkin varoa minkään uskomusperinteen loukkaavaa väheksymistä.
Ilmoita asiaton kommentti