Yhteinen Isä meidän -rukous?
Jeesuksen opettama rukous Isä meidän on paitsi yksittäisen kristityn ja kristittyjen yhteisöllisen hartauselämän myös kristittyjen yhteyden kannalta keskeinen perusrukous. Ekumenian eli kristittyjen ykseyden ja yhteyden keskeinen lähtökohta on Jeesuksen ylimmäispapillisen rukous omiensa puolesta Pyhässä Hengessä Isälle Jumalalalle. Tähän rukoukseen, jota kaikki inhimillinen rukouselämä heijastaa, saamme hänen seuraajinaan osallistua Herran rukouksessa. Saamme puhutella Jumalaa nimellä "Isä" (Abba. Tämä kertoo läheisestä ja luottamuksellisesta suhteesta Elämän ja kaiken hyvän antajaan.
Kasteessa meistä tulee Jumalan lapsia, jotka saavat lähestyä taivaallista Isäänsä Kristuksen ansion, lahjoitetun sovinnon ja lunastuksen turvin. Kristillisestä näkökulmasta uskonnollinen etsintä ja elämän syvän mielen etsintä voidaan nähdä kaipuuna tähän rakkauden ja pyhyyden yhteyteen.
Jos ja kun "Isä meidän" on tällainen perusrukous ja kristittyjen tunnusmerkki, jonka voi nähdä kokoavan yhteen Psalmien kirjan rukouksen pääkohdat, ovat sen eri sanamuodot eri kirkkokuntien välillä sitäkin herkempi asia. Yhteyttä pyrittiin edistämään myös meillä Suomessa vuosituhannen vaihteessa, kun luterilaisessa kirkossa otettiin käyttöön Herran rukouksesta ns. ekumeeninen sanamuoto. Se eroaa meikäläisessä luterilaisuudessa vakiintuneesta sanamuodosta kahdessa kohtaa. Pyydetään ensinnäkin: "Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme" eikä "anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". Vakiintuneessa muodossa on siis kahteen kertaan ilmaistu me-muoto, ekumeenisessa sanamuodossa kerran, seuraten Matteuksen evankeliumin (6:11) nykyistä käännöstä. Toisekseen ekumeenisessa sanamuodossa sanotaan: "Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme", kun taas vakiintuneessa luterilaisessa muodossa sanotaan: "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."
Taustalla on se, että Matteuksen evankeliumissa, joka sisältää täydellisemmän version Herran rukouksesta (Matt. 6:9-13), käytetään ilmaisua "anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa", kun taas Luukas (11:2-4) ilmaisee tämän: "Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa." Tässäkin kohdassa tuo velan ajatus on esillä. Huomattakoon myös, että vaikka läntisessä perinteessä Isä meidän loppuu loppuylistykseen "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen", niin ortodoksit päättävät Matteuksen säilyttämän yksityiskohtaisimman sanamuodon mukaisesti sanoihin "vaan päästä meidät pahasta". Erillinen osa on sitten tuo loppuylistys. Myös Luther raamatunselittäjänä totesi, että rukous huipentuu tähän pahasta päästämiseen.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokouksessa kuultiin useamman, eri kirkkokuntia edustaneen panelistin suusta toivomus, että meillä voisi olla Suomessa kristityillä yhteinen Isä meidän -rukous. Tämä tarkoittaisi kaiketi sitä, että tuo "ekumeeninen sanamuoto" olisi meilläkin se varsinainen sanamuoto. Kun synti-sana on haluttu säilyttää, lienee pelätty sitä, että velka-sana johtaisi ajatukset liian yksipuolisesti eettisiin kysymyksiin. Armo, laupeus, anteeksiantamus ja rakkaus ovat kyllä keskeisesti esillä Herran rukoukseen liittyvässä Jeesuksen vertauksessa armottomasta palvelijasta, joka ei antanut anteeksi pikku velkaa, vaikka itse sai anteeksi kuninkaalta suuren velan (Matt. 18:23-35). Ei liene pahasta nähdä myös synti-sanan yhteyttä armollisuuteen arjessa, lähimmäisen rakastamiseen, sekä siihen liittyvä näky armosta kalliina lahjana, joka kutsuu jakamaan saadusta lahjasta muillekin.
On arvokasta, että voi tapailla Isä meidän -rukousta ulkoa (by heart) mielessään ehkä iltarukouksena. Pienet muutoksetkin kyllä varmasti oppii, kun rukous on käytössä. Ehkä meillä voidaan ottaa jossain vaiheessa jälleen pohdittavaksi, josko voisimme kristittyjen yhteyttä osoittaa ja varmasti myös vahvistaa rukoilemalla yhteistä Isä meidän -rukousta ilman tunnustuksen mukaan jakautuvia rintamia, eikä vain ekumeenisissa tilanteissa, kun näyttää siltä, että ekumeenisen sanamuodon käyttö tuppaa myös unohtumaan aika usein. Onhan tässä rukouksessa kyse Jumalan valtakunnan voimista elämisestä ja niistä kiittämisestä, rakkaudesta, joka ei katoa.
14 kommenttia
”Isä meidän joka olet taivaissa ”
Ps 115:3 Meidän Jumalamme on taivaissa, mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Ps 11:4 Herra pyhässä temppelissään, Herra jonka istuin on taivaissa, hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset.
” Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. ” Alussa ei ollut näin, vaan…
Siir. 28:2 Anna anteeksi lähimmäisellesi, mitä hän on väärin tehnyt; silloin myös sinä, jos rukoilet, pääset vapaaksi synneistäsi.
” Anna meille tänä päivänä, meidän jokapäiväinen leipämme´ Mutta alussa ei ollut näin…vaan…. ”
San. 30:8 Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana . Älä köyhyyttä, äläkä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani lepää.
Synti ja velka Synti on ilmeisesti aikoinaan ajateltu velan muotoiseksi, eli Jumalalle olevana velkana, josta meidät pitää lunastaa vapaiksi, ikäänkuin joku rikas ystävä, tai sukulainen maksaisi meidän velkamme/syntimme Jumalalle, ja sitten olisimme vapaita niin sanotusta velkavankeudesta, jota myös synnin orjuudeksi kutsutaan.
Tomi
Kiitos tästä erittäin hyvästä tekstistäsi!
On todella miellyttävää tarkastella Isä meidän -rukousta ekumeenisesta näkökulmasta tarkastelle.
Aikoinaan pidin vuoden mittaan esityksiä Isä meidän -rukouksesta Someron seurakunnassa. Menin siinä läpi niin juutalaisen liturgian että rukousperinteen valossa kuin Lutherin selityksien näkökulman esille tuoden. Oli mielenkiintoista huomata, miten Vapahtajamme seuraa juutalaisen rukousperinteen valtavirtaa aivan sen keskellä liikkuten ja kuitenkin valtavan selkeää ja johdonmukaista väylää eteenpäin suunnaten.
Tomi ja Matias. Sanokaapa paremmin aihetta tuntevina pitäisikö puhua edelleenkin ”kiusauksesta” vai ”koetuksesta”? Ruotsinkielinen ekumeeninen versio kun käyttää jälkimmäistä.
Pidän tärkeänä, että tämä Jeesuksen Isämeidän-rukous on runko, ei sanoitus. Näyttääkin, että sanoitusta kavattaessa on tehty rukouskirjoja, joita lukemalla rukoillaan.
Jeesus ei antanut sanoitusta, vaan esimerkin artikuloida, ilmentää anomusta, hengessä ja Totuudessa. Todellisin rukous on sanatonta, sydämen rukousta, itseensä menemistä ja pääsyä Jumalan pyhiin salaisuuksiin.
Jeesus myös määritteli totisen rukouksen ja rukoilijat, Joh. 4:
23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Toivoisin kyllä, että voitaisiin myös luterilaisessa kirkossa siirtyä käyttämään ekumeenista sanamuotoa, siten korostuisi kaikkien kristittyjen perimmäinen yhteys. Näin siitä huolimatta, että tuo Matteuksen evankeliumin alkukieliseen sanamuotoon perustuva sanonta ehkä on tulkinnanvaraisempi kuin nykyisin käytettävä. Joissakin kielissä ei samanlaista tulkintaongelmaa ole, sillä esim. ruotsin sana ”skuld” merkitsee sekä velkaa että syyllisyyttä. Luukas esittää anteeksipyynnön aiheeksi synnin, mutta anteeksianto suuntautuu ”jokaiselle, joka on meille velassa”, näin myös alkukielessä. Niinpä voidaan tuo ekumeenisen sanamuodon ensimmäinen velka tulkita vertauskuvaksi: Kun olen toiminut väärin, olen velassa Jumalalle, koska olen käyttänyt väärin hänen antamaansa elämän lahjaa, lahjaa, jonka käytöstä olen Jumalalle tilivelvollinen, kuten leiviskävertauksessa.
Kiitos, Matias. Suomessakin on ollut käytössä rukouksen sanamuoto ”… niin kuin mekin anteeksi annamme velvollisillemme (=velallisillemme).” Olen itse ajatellut, että koetuksesta puhuminen nykyaikana pyrkii myös sievistelemään kiusauksen demonista ulottuvuutta. Vaikka olenkin valmis kuuntelemaan sekä Rooman että Helsingin piispojen näkemyksiä ihan asiapohjalta.
Tomi Karttunen,
Kirjoitat asiasi blogina, eli foorumille jossa ilmaistaan mitä mieltä ollaan esimerkiksi tähän sinun kirjoitukseesi.
Olet nähnyt vaivaa kootessasi tekstin. Saman vaivan ovat nähneet tänne kommentoijatkin. Myös olisi arvostettavaa, että huomioitsisit kannoillasi, etenkin kun kommentointi poikkeaa omasta esityksestäsi. Näin ei tuli sellaisia ajatuksia mieleen, ettet arvosta ja seurailet ikäänkuin hyväntahtoisesti huvittuneenakin etenkin ei-teologisesti perusteltuja kantoja.
Tämä on provosointia, muttei pahuutta.
Kirjoittaja
Tomi Karttunen
Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.
En jaksa lukea k0ko kirjoitustasi. Mutta me kaiikki 0olemme Korkeimman lapsia Jeesuksen sanoma, isä on meidän kaikkien , ei hänen isänsä. Elämän realismi, usko, on myös Jeesuksen sanomaa.
Ilmoita asiaton kommentti