Yhdessä parempi

 

Tiedätkö sinä, mikä on härkin tai jukolauta?

 

Jos tiedät, olet todennäköisesti ikäluokkaa 50 +.

 

Jos taas et tunnistanut noita, mutta pystyt helposti kuvailemaan iPadin ja iPodin eron, olet keskimäärin nuorempaa joukkoa kuin ensin mainittu ryhmä.

 

Kielemme ja kulttuurimme muuttuvat koko ajan. Leivän saa kaupan hyllystä ja hevospelistä on tultu mootttoroituun aikaan.

 

Nuorison perinteisiin oikeuksiin on aina kuulunut ärsyttävästi asettaa entinen ja olemassa oleva kyseenalaiseksi. Ei ne kalkkikset mitään tiedä.

 

Heidän vanhempansa ja isovanhempansa taas saattavat olla omat kuohuntavuotensa autuaasti unohtaneet ja ihmetellä paitsi tapojen puutetta myös sitä, miten untuvikko luulee kaiken tietävänsä ja hallitsevansa, vaikka oman huoneen siivous tai veroilmoituksen tarkistaminen voivat olla ylivoimaisia tehtäviä.

 

Se kieli ja elämänmalli, mikä opittiin vuosikymmeniä sitten ja toimi silloin hyvin, on nyt auttamatta vanhentumassa. Paikalleen pysähtyvä jää väistämättä jälkeen ja liikkeellä pysyvänkin on ajoittain lisättävä vauhtia.

 

Jos 50 + ihminen ei jotakin nykyajan uutuutta tunne, se ei tee hänestä tyhmempää. Hän voi hallita paljon sellaista, mitä nuoremmat eivät hallitse.

 

Elämänkokemus voi muuttua elämisen taidoksi. Se ei ole helppo prosessi kenellekään, ja vielä vaikeampaa sitä on jakaa toisille.

 

Mukava kokemus voisi olla kahden tai useamman sukupolven yhteinen ilta, jossa selvitettäisiin sekä hamaa muinaisuutta (miten 1960-luvun mustavalkoisessa TV:ssä vaihdettiin kanavaa ja montako kanavaa oli?) että uusinta uutta (miten voin asioida sähköisesti siellä, täällä ja tuolla?).

 

  1. Heterotkin kuolevat AIDSiin, joten mikä on pointtisi? Myös kristittyjä kuolee AIDSiin, vaikka kuinka rukoilisivat. Rukouksen ei ole todettu parantavan mitään tauteja.

    ”Mario Bergner parani Jeesuksen koskettamana fyysisesti ja lopulta kokonaisvaltaisesti.”

    Mitä todisteita tästä parantumisesta on? Lääketieteessä kerätään nimenomaan todisteita, jotta voidaan toistaa hoito onnistuneesti jatkossakin. Henkiparantamisesta ei ole mitään todisteita vaikka niitä voitaisiin ihan hyvin kerätä samalla tavalla.

    Tämän takia sinua ja kaltaisiasi sanotaan puoskareiksi. Te ette ole aidosti kiinnostuneita ihmisten parantamisesta vaan olette itsekeskeisiä fanaatikkoja. Ne ihmiset kirkossasi, jotka eivät anna kaltaistesi puoskarien pelleillä ihmisten terveydellä ovat aidosti kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista. Siksi sinun toimintasi on kielletty maallisen yhteiskunnan lisäksi myös kirkon piirissä.

    Eikö sinun nyt pitäisi ymmärtää tämä harvinaisen kokonaisvaltainen viesti ja antaa ihmisten olla? Et ole sanomasi kanssa tervetullut.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!