Yhdessä messuun vai ehtoolliselle?

Kiirastorstai on suuri juhla. Jeesuksen asettama ehtoollinen on ruokkinut hänen seuraajiaan kahdentuhannen vuoden ajan.

Monille kristityille – itsellenikin – kiirastorstai on myös kipeä juhla. Voimme mennä perheenä yhteiseen messuun, mutta ehtoollista emme voi ottaa vastaan yhdessä.

Reformaation nostamat kirkolliset rajat kulkivat satoja vuosia usein kansojen ja valtioiden välissä. Toisen tunnustuksen mukaan elävät elivät rajan takana ja puhuivat toista kieltä. Kiirastorstain messuun kokoontui ”meidän” yhtenäinen joukko. ”Ne muut” kokoontuivat omiin menoihinsa siellä jossain rajan takana.

Tämän päivän maailmassa ihmiset ja ajatukset ylittävät rajoja nopeammin kuin koskaan ennen. Yhä useammin kirkolliset rajat kulkevat ihmisten välillä, ja yhä useammin keskellä perheitä. Ekumeeninen liike on puhkonut aukkoja rajoihin, mutta merkittäviä osia vanhoista rajalinjoista on vielä jäljellä. Ehtoollisyhteyttä kaikkien kristittyjen kesken ei vielä ole, ja se tulee kaikessa kipeydessään näkyväksi päivittäin.

Lähestyvä reformaation merkkivuosi 2017 haastaa tutkimaan rajoja ja laajentamaan niissä olevia aukkoja. Vuodet 1517–2017 ovat olleet ja ovat matka vastakkainasettelusta yhteyteen. Matkaa on vielä jäljellä, ja tielle tarvitaan kulkijoita.

Minulla on unelma kiirastorstaista, jolloin katolilais-luterilainen perheeni voi osallistua ehtoolliselle yhdessä, ilman rajoja. Rukoilen, että kristityt voisivat olla yhtä Messiaan aterialla. Toivon, että te muutkin rukoilette.