Voisiko ykseys muodostua moninaisuudesta?
Espoon hiippakuntafoorumissa Hyvinkäällä puhuttiin tuomiosunnuntain aattona isoista asioista: seurakuntayhteydestä, yhdessä tekemisestä ja lähimmäisistä, kuten myös verkostoitumisesta ja vieraisiin suhtautumisesta.
Miten elää erilaisuuden kanssa, kun ykseys on moninaisuutta?
Kyse oli seurakunnan olemuksesta, jota usein kuvataan hengelliseksi yhteisöksi. Mitä tarkoittaa olla seurakunnan jäsen? Ennen seurakunnan jäseneksi synnyttiin, vielä niinkin, mutta yhä useammin jäsenyys on tietoinen valinta.
****
Foorumissa esiteltiin laajasti seurakuntien sisällä toimivia jumalanpalvelusyhteisöjä tai soluseurakuntia.
Seurakuntien järjestämistä messuista erillisiä jumalanpalveluksia järjestävät yhteisöt kokoavat samoin ajattelevia ihmisiä. Usein ne toimivat jonkun järjestön puitteissa. Tuollainen tiivis, aktiivi joukko toimii eri tavalla kuin nk. ”tavallisista seurakuntalaisista” koostuva väki.
Pienen yhteisön jäsenillä on korkeampi hengellinen profiili kuin keskimääräisellä seurakuntalaisella, mistä helposti syntyy käsitys ”oikeasta uskosta”.
Sellaisessa toiminnassa on paljon hyvää, jota Hyvinkäälläkin esiteltiin: jäsenten aktiivisuus ja keskinäinen yhteys, osallistujien runsaat vaikutusmahdollisuudet...
Entä varjopuolia? Erillismessuilla saatetaan haluta järjestää vain miespappien toimittamia messuja. Virkakysymys näyttää tekevän paluuta, vaikka ajateltiin sen olevan pois päiväjärjestyksestä. Kyetäänkö pyörää kääntämään taaksepäin?
Syrjivä järjestely sortaa naispappeja, mutta sen voi kokea vääräksi myös laajemmin seurakuntalaisten enemmistö.
Seurakuntien sirpaloituminen ja yhteisöllisyyden hajoaminen on yksi varjopuoli. Jos kotikirkkoni messussa vakikävijöistä osa lähtisi muualle, meitä olisi vähemmän. Nyt eri tavoin ajattelevat (myös iän tai muun ominaisuuden perusteella) kokoontuvat yhteen, erillismessut veisivät erilleen.
Miten kävisi silloin yhteisöllisyyden? Ja miten aktiivisuutta riittäisi silloin seurakunnan eri tehtäviin kuten lapsi- ja nuorisotyöhön, diakoniaan ja niin edelleen.
****
Hiippakuntafoorumin teemaksi oli valittu seurakunnan kasvu. Se voi tarkoittaa sekä jäsenmäärän että hengellisyyden tai toiminnan laadun kasvua. Messu on seurakuntaelämän keskus, mutta toimintaa on toki paljon muutakin.
Keskustelussa puhuttiin vallasta. Seurakunta on paikka, jossa sitä käytetään. Seurakuntalainen voi kokea, että työntekijät ja varsinkin papit käyttävät sitä liikaa. Ehkä se on tiedostamatonta, kun halutaan vain saada asiat sujumaan, mutta se ei kannusta seurakuntalaisia. Hengellinen valta on oma lukunsa, sitäkin käytetään.
Sekin todettiin, että seurakuntien välillä ja ihmisten kesken on suuria eroja. Samat toimintamuodot ja toimintatavat eivät pelaa joka paikassa ja sovi kaikille. Teologiaakin painotetaan vähän eri tavoin. Kirkko jos mikään on paikka, jossa ihmisillä lukuisia käsityksiä ainoasta oikeasta.
Verkostoituminen oli yksi päivän teemoja. Uusi seurakunta rakentuu myös sosiaalisen median kautta. Koostuuko siis tulevaisuuden seurakunta ja kirkko siellä täällä kokoontuvista soluista tai netissä muodostuvasta digitaalisesta verkostosta?
13 kommenttia
Lauri Lahtinen. ”Nyt taitaa olla niin, että ykseyden kriteereiksi on otettu väärät asiat.
Minun mielestä ”tasa-arvo ja virkakysymys sekä sukupuolineutraali avioliittokysymys ovat ihmisten ykseyden kannalta erittäin tärkeitä kysymyksiä. ”Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tässä on laki ja profeetat. Matt.7:12.
Kun tuossa lainaamassani Raamatun paikassa Jeesus mainitsee lain ja profeetat, niin eikö se myös ole ”pelastuskysymys.” Jatkoa edelliseen; ”kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. ”
Minä en löydä Raamatusta erillistä pelastuskysymystä, jonka ulkopuolelle voisi jättää lähimmäiset, joita voi kohdella armottomasti – syrjien heitä sukupuolen tai sukupuolisen suuntauksen perusteella. Kirkolliskokous voi löytää em. asioihin ratkaisut Raamatun sanoman perusteella.
Minä olen käsittänyt niin, että meidän ihmisten pitää löytää ymmärrys nimenomaan inhimillissä asioista. Ne ovat meidän vallassa. Tasa-arvoisesta kohtelusta ja syrjimisen hyväksymättömyydestä on laaja yhteisymmärrys länsimaissa. Miksi näiden asioiden hyväksyminen on niin vaikeaa uskonnollisissa yhteisöissä?
Pelastus (sielun pelastus) on kokonaan toinen juttu. Se ei Raamatun mukaan ole meidän vallassa ja pelastuksesta on mahdoton löytää yhteistä totuutta.
Minä jatkan keskustelua ja lainaan blogistia;
”Keskustelussa puhuttiin vallasta. Seurakunta on paikka, jossa sitä käytetään.” ”Teologiaakin painotetaan vähän eri tavoin. Kirkko jos mikään on paikka, jossa ihmisillä lukuisia käsityksiä ainoasta oikeasta.”
Vaikka asiat ovatkin noin kuten edellisissä lainauksista ilmenee, niin ajattelen että voitaisiin tuota ”ihmisyyttä” kirkossa yhdessä toteuttaa, vaikka Raamatusta ja sen lupaamasta pelastuksesta ollaankin eri mieltä.
Muutamia kommentteja Markku Jalavan asialliseen pohdiskeluun. Ensinnäkin: seurakunnan jäseneksi ei synnytä. Ainoa tie kristillisen seurakunnan jäsenyyteen on kaste, seurakunnalla ei voi eikä saa olla kastamattomia jäseniä. Toiseksi: Olen aika varma siitä, että seurakunnissa ei (enää) juurikaan syrjitä naispuolisia pappeja, vaan jumalanpalvelusten, toimitusten ym. vuorot jaetaan kaikille samojen perusteiden mukaan. Toimituksiin kylläkin voivat tilaajat esittää omia toiveitaan, jotka yleensä pyritään ottamaan huomioon jos ei ole olennaista haitaa niiden noudattamisesta. Toivon ja uskon, että kenenkään papillinen identiteetti ei siitä horju, että joskus joutuu vaihtamaan työvuoroa tämmöisen toiveen toteuttamiseksi. Itse pidän päätöstä pappisviran avaamisesta molemmille sukupuolille täysin oikeana, mutta tunnen kyllä ihmisiä, jotka eivät ole voineet tätä hyväksyä, ja pidän toivottavana että löydettäisiin joko seurakunnissa tai yhteisymmärryksessä järjestöjen kanssa mahdollisuuksia myös ns.”vanhavirkakantaisille” päästä messuun omaatuntoaan loukkaamatta ainakin silloin tällöin. Näin nimenomaan siksi, että tämäkään vähemmistö ei tuntisi itseään syrjityksi ja hylkäisi kirkoa tästä syystä.
Yrjö Sahama, jäseneksi syntymisessä tarkoitin juuri vanhempien päätökseen perustuvaa lasten kastamista. Sehän on jonkun verran vähentynyt etelässä. Blogissa vähän yksinkertaistin.
Anteeksi nimivirhe Yrjön sukunimessä, jonka nyt korjasin. Kirjoitin sen alunperin puhelimessa ja siinä minulle käy noin helposti.
Kirjoittaja
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.
Nyt taitaa olla niin, että ykseyden kriteereiksi on otettu väärät asiat. Kriteerit näyttäytyvät umpimaallikolle seuraavasti: 1. Tasa-arvo ja virkakysymys. 2. Sukupuolineutraali avioliittokysymys. 3. Kirkolliskokouksen tulee saada päättää ohi Raamatun sanan ihan kaikesta.
Onko näistä joku pelastuskysymys? Ei totisesti ole, elikkä täydellinen yksimielisyys näistä ei pelasta ketään, ehkä päinvastoin.
Ilmoita asiaton kommentti