Voisiko uudistus romuttaa riparien suosion?

Nuorisokulttuurin yksi huippujuttu oli Jamekset. Ne piti olla jokaisella nuorella. Niinpä Heinolaan perustettiin James-tehdas. Sitten ahneus iski ja tehdas alkoi valmistaa Jameksia myös lapsille ja aikuisille. Kuinka kävikään. Menkki romahti ja tehdas meni konkurssiin. Kyse ei enää ollut ainoastaan nuorisokulttuurin ilmiöstä.

Rippikoululeireille voi käydä aivan samalla tavalla, jos niistä tehdään koko perheen tapahtumia, sen suosio voi kokonaan romahtaa . Siksi, ettei se enää olisikaan ainoastaan nuorten oma juttu. Jos riparista tulisi koko perheen tapahtuma, niin se ei enää olisi siirtymäriitti.

Olen vuosia ihmetellyt sitäkin, miksi rippikouluja ei järjestetä sillä silmällä, että nuoret kiinnostuisivat seurakunnasta. Se kun olisi yhtä helppo saada aikaan, kuin hyvä leirifiilis. Sen menetystä nuoret suree viimeisenä iltana. Fiilistä kirkko voisi hyödyntää jatkossa, mutta siihen ei yleensä pyritä. Riittää kun se on leirillä. Hienot leirit kyllä järkätään, mutta ei kyetä yhtä hienoa jatkoa järjestämään. Fiiliksessä olisi juuri se puuttuva vetovoima. Kun kyselen kirkon työntekijöiltä tilanteesta eri puolelta maata, niin pääsääntösesti tilanne on tuo. Ei edes odoteta, että riparilla olisi mitään vaikutusta nuorten seurakuntaelämään.

Luin Kotimaan uutisista Turun Tuomiorovastin kirjoittaman kolumin ja aloin oivaltaa jotain. Kolumnissa kirjoittaja pitää tärkeänä, että vanhemmat ovat täysillä mukana riparin arjessa ja tietää kaiken, mitä siellä tapahtuu. Hyvä ajatus sinänsä, mutta vaikutukset voisi olla kohtalokkaat.

Ripari ei enää olisi siirtymäriitti, joka alkaisi irrottamaan nuoria omaan elämään. Samalla oivalsin, että muutos voisi merkitä riparin suosion lopahtamista. Tajusin samalla, miksi kirkko tyytyy tilanteeseen.

Kirkko pinnistää kaikki voimavaransa riparien pitämiseen, vaikka samalla hyvin tiedostaa, ettei se toiminta hyödytä kirkkoa. Tapahtuu jopa aivan päinvastaista riparin vaikutuksesta. Moni nuori ei halua olla enää missään tekemisessä kirkon kanssa. Näin käy varsikin silloin kun, vanhemmat pakottaa leirille.

Isostoimintakaan ei tähtää nuoren seurakunnalliseen osallistumiseen, vaan ainostaan seuraavan kesän leiriin. Joten sitäkään ei kirkko osaa hyödyntää muuhun, kuin kirkolle melko hyödyttömien riparien toteutukseen.

Miksi siis kirkko tyytyy tähän? Siksi että rippikoulu on nuorille tärkeä siirtymäriitti ja vanhemmille vielä tärkeämpi osa heidän omaa uskonnollisuuttaan. Jossa uskolla ja seurakunnan toiminaan osallistumisella ei tarvitse olla mitään tekemistä.

-----------

Vanhepien tapaamisen kodeissa ennen leiriä koin erityisen hedelmälliseksi. Varsinkin kun nuori oli siinä saman pöydän ääressä. Siinä, jos vielä onnistuin sanomaan nuoresta jonkun positiivisen asian. Leirien arkeen en vanhepia laskisi.

 

17 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli. Minun havaintoni ovat sellaisia, että kotien asenne on aivan ratkaisevassa asemassa silloin, kun nuoret tulevat rippikouluun ja kun he pohtivat, tullako mukaan seurakunnan nuorten toimintaan ja isoskoulutukseen. Yhteistyö kotien kanssa ei voi tarkoittaa rippileirien muuttamista perheleireiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Rippikouluun myönteisemmin suhtautuvat ne lapset, jotka ovat olleet pienenä pyhäkoulussa ja kodeissa on myönteinen asenne. Tämä tietenkin vaikuttaa nuoren asenteeseeseen . Siihen vaikuttaa myös hyvät isoset ja paikallinen ripari-kulttuuri. Jos nuorisotyöntekijä on ahkerasti ja luovasti hoitanut tehtäviään useiden vuosien ajan, niin siinä ajassa on voinut syntyä menestyvä toiminta. Parin vuoden välein jos tekijä vaihtuu, niin vetovoimaista kulttuuria ei ehdi syntyä.

      Onneksi riparit on niin hektinen tapahtuma, ettei leirin aikana vetäjät mitenkään kykenisi pitämään jatkuvaa yhteyttä kaikkiin vanhempiin. Ainoa mahdollisuus olisi valvotakamerat joka huoneeseen. Kummallista minusta on ajatus, jossa yhteys vanhempiin olisi tärkeämpää, kuin luottamuksellinen yhteyden luominen nuoriin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Veli ja Antero. Varsinainen pointti taitaa olla siinä, että Turun tuomiorovasti on oivaltanut rippikoulun olevan kauneimpien joululaulujen, hautajaisten ja erilaisten traagisten onnettomuuksien jälkeen pidettävien suruhartauksien ohella ainoa toimintamuoto, joka enää tarjoaa kirkolle aidosti laaja-alaisen kohtaamispinnan jäsenistön kanssa. Minun opiskeluaikanani korostettiin myös kirkollisia toimituksia kuten kasteita ja kirkkohäitä siirtymäriitteinä (!) ja kohtaamispaikkoina. Kansankirkon kannattaa monestakin syystä pitää kiinni viimeisistä kontaktipinnoista jäsenistönsä kanssa. Ellei ihmettä tapahdu, nykymuotoisen kirkon syöksykierre odottaa joka tapauksessa viimeistään parin mutkan takana.

      On joka tapauksessa itsestään selvää, että koteja kuunnellaan rippikouluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Meillä päin rippileirejä ei edes voitaisi toteuttaa ilman vapaaehtoisia vanhempia yövahteina. On myös itsestään selvää, että vanhempien, nuorten ja työntekijöiden tavoitteet/odotukset eivät mene yksi yhteen edes täällä Suomen raamattuvyöhykkeellä. On niin ikään itsestään selvää, että leirit ovat ensisijaisesti nuorten ja työntekijöiden juttu. Paikalliset olosuhteet ja työntekijöiden pysyvyys vaikuttavat paljon kuten Pekka hyvin totesi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Nuoret kaipaa jännitystä. On paljon hauskempaa järjestää sitä lapsille jännitysryhmän muodossa, kuin jättää jännitys lasten ja samalla heidän salaisten järjestelyjensä varaan. Jollemme me järjestä jännitystä, niin nuoret järjestävät sitä itse. Se taas on meille vähemmän hauskaa. Lasten järjestämä toiminta, kun vielä ajoittuu yöhön, jolloin haluaisimme nukkua.

      Jännitysryhmä tehtävien suorittamisen jälkeen avautuu mainioita mahdollisuuksia opetukseen. Silloin nuoret on avoimia kuuntelemaan. Yötkin sujuvat paljon rauhallisemmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Näin ulkopuolelta kommentoisin, että jos riparikulttuuri halutaan romuttaa, vanhempien raahaaminen mukaan ripariarkeen toimii siihen tarkoitukseen erinomaisesti.

    Yksi riparikulttuurin kantava piirre on, että teinit pääsevät olemaan erossa vanhemmistaan. Kyse on iästä, jossa on itse asiassa tärkeää leuhottaa menemään muuallakin kuin äidin helmoissa. Tämä on tieteellisesti todettu tarve teinin kasvutarinassa.

    Tiede-lehti:

    Kun nuori täyttää 13, aivot virittyvät kohti vieraita ääniä

    https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/teini-iassa-aidin-aani-ei-enaa-kiinnosta

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Muistan itse muinoin, että vanhempain vierailupäivänä vanhempien läsnäolo hiukan vaikutti siihen mitä tapahtui silloin. Vanhemmilla lienee erilaisia suhtautumisia rippikoulu(leirii)n. Seurakuntienkin leirit ja rippikoulut lienevät aika erilaisia? Nuorten rippikoulu toimii varmasti itsenäistymisriittinä, jossa toivottavasti nuoret saavat itse pohtia perustavia kysymyksiä ja tietysti omaa suhdettaan kristilliseen uskoon ja seurakuntaan. Tosin itselleni ei kovin perusteellinen käsitys kristinuskon olemuksesta silloin selvinnyt.

    Ehkä vanhemmille pitäisi erikseen järjestää pieni ”kertausharjoitus” siitä, mitä rippikoulussa nykyään tehdään ja opetetaan?

    Uskoisin, että nuorille on tärkeää saada itse itselleen selvittää asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Minimissään vanhemmille tai vanhemmalle on hyvä järjestää tilaisuus missä ollaan läsnä tulevien ohjaajien kanssa kuten hyvä on yläasteelle siirryttäessä.

      Hyvä on kehottaa vanhempia pitämään yhteyttä toisiinsa vaikka asiaa harvoin tapahtuu.

      Kun rohkeutta löytyy voi leirin pappi pitää koonnin Uskontunnustuksen sisällöstä, ja sitten nautitaan päälle kaffit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      En suosittele leirille mitään vanhempien päivää, mutta jos sellainen pitää järjestää, niin on hyvä idea laittaa vanhemmat ja lapset keskustelemaan pöytien ääreen. Kuitenkin niin, ettei vanhemmat pääse omien lasten kanssa samaan pöytään. Vanhemmista saattaa tuntua oudolta, kun omat lapset keskustelevat innokkaasti toisissa pöydissä ja kotona ei keskusteluja ole. Se voi herättää vanhemmissa kaipauksen ja pyrkimyksen kotona vastaavaan. Näin voi synnyttää kodeissa keskustelua lasten ja heidän vanhempiensa välille. Kaikilla ei sitä ennestään ole.

      Leirit on niin lyhyitä, että yhtään päivää ei pitäisi tuhlata vierailuihin. Leirin tärkein merkitys mielestäni on antaa lapsille kokemus omasta tilasta riparilla. Vieraat syövät siitä aina ison palan. Kirkossakin toivoisin pienille lapsille mahdollisuutta ottaa kirkkosali kokonaan haltuunsa. Alttaritilaa lukuunottamatta.

      Vieraita kun leirille tulee, niin he ottavat tilasta suuren osan itselleen. Nuorisotyö konfirmaation jälkeen mahdollistaisi paljon paremman kohtaamispinnan, jos vanhempia tulisi toimintaa järjestämään. Heillä on paljon sellaista taitoa ja tietoa joka varmasti kiinnostaa nuoria. Vanhemmat loisivat samalla yhteyksiä nuorisotyön ammattilaisiin, joilta he saisivat oivallisia ohjeita kasvatukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Veli. Omassa seurakunnassamme on (periaatteessa) käytössä tuollainen nuorten oloiltojen pitäminen vanhempien voimin, vanhempien kutsuminen vierailuiltaan ja värvääminen yövahdeiksi (2-4/yö). Tiedän kokemuksesta, minkä työmäärän se vaatii, kun joku seurakunnan työntekijöistä soittaa läpi kymmeniä vanhempia ja yrittää saada heitä eri tehtäviin. Olemme vilpittömästi kiitollisia heille ja Taivaalliselle Vanhemmalle, kun näitä vapaaehtoisia on tullut. Mutta se, mikä toimii jotenkin pienehkössä maalaisseurakunnassa, jonka väkimäärästä ainakin puolet on herätyskristittyjä, ei toimi kaupungissa ja/taajamissa. Tämäkin vaatii jatkuvasti lisää työtä meiltä seurakunnan työntekijöiltä, ja monena vuonna on pitänyt lopettaa toimintakausi kesken. Koska niitä innosta palavia vanhempia ei ole tarpeeksi… Työelämä, perhe ja muut asiat vaativat nykyään niin paljon, että paukkuja ei riitä seurakuntatyöhön.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kerron hiukan omasta historiastani erityisesti sinulle Marko. Jotta ymmärtäisit paremmin lähtökohtani koko rippikouluasiaan. Vaimoni oli työssä Lapinjärven seurakunnassa ja minä olin verotoimiston vahtimestarina Lahdessa. Sitten nuorisotyöntekijä oli lähdössä kahden kuukauden opintovapaalle. Hän pyysi minua tuuraamaan. Saman pyynnön esitti pian myös kirkkoherra.

    Nuorisotyöstä minulla oli hiukan kokemusta, joidenkin piirien vetämisessä yms. Mitään varsinaista nuorisotyön koulutusta ei ollut. Rippikoululeirin vetämisestä en tiennyt mitään.Virkavapauteni venyi silti kahdeksi vuodeksi.

    Ensimmäisen riparin jälkeen aloin pohtia: ”voisiko asiat hoitaa hiukan toisella tavalla.” Lähdin tutustumaan seurakuntiin joissa oli menestyvä nuorisotyö. Opin paljon ja sovelsin sitä menestyksellä. Työni palkittiin sillä, että nuoret tulivat porukalla mukaan. Miksi minä kouluttamattomana onnistuin sellaisessa, josta kirkon nuorisotyössä ei edes osata haaveilla?

    Vuosia myöhemmin asuin Pirkkalassa ja pääsin tutustumaan Arto Köykän luomaan rippikoulusysteemiin. Osallistuin myös yhteen leiriin ohjaajana. Pääsin näkemään miten Arto on oivaltanut aivan samoja perusperiaatteita, joita tajusin aikanaan Lapinjärven n-työntekijän sijaisena. Pirkkalan systeemi vetää nuoret ilman muuta mukaan, kuin imuri. Arton kirja on nuorisotyön opiskelijoiden peruskamaa. Silti näitä yksinkerataisia perusasioita sovelletaan rippikoulutyössä kovin heikosti.

    Vetoat Marko seurakuntien erilaisiin edellytyksiin toteuttaa n-työtä. Yritän itse kovasti vedota erilaiseen perusperiaateeseen, jossa nuorten mukaantulo on koko toiminnan kynnyskysymys.

    Ylläni taisi olla mahtava ja erityinen Jumalan siunaus ja rukoustuki, silloin Lapinjärvellä. Muuten en oikein voi käsitää sitä, että kouluttamattomana onnistuin luomaan , jotain sellaista, mistä kirkossa ei osata edes unelmoida.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Kiitos, Pekka Veli todistuspuheenvuorostasi. Sanot, että ”nuorten mukaantulo on koko toiminnan kynnyskysymys”. Olen aivan samaa mieltä. Meilläkin rukoillaan aika paljon kun olemme leireillä. Ja meillä on muuten paljon lapsiperheitä ja nuoria aikuisia mukana ihan tavallisissa messuissa sunnuntaisin. Minä olen kuitenkin pessimisti ja negatiiviseen ajatteluun taipuvainen inhorealisti 25 vuoden ja 8 seurakunnan työkokemuksellani. On mahdotonta yrittää muuttaa 500 erikokoista, eri olosuhteissa elävää ja hyvin erilaisia hengellisiä- ja toimintakulttuureja edustavaa seurakuntaa sellaisiksi, että kuvaamasi nuorisotyön konsepti otettaisiin seurakunnan ykkösprioriteetiksi. Kaikilla seurakunnilla ei ole edes varaa lähettää työntekijöitä lyhyisiin koulutuksiin tai riittävästi nuorisotyöntekijöitä, koska ei ole varaa. Lisäksi nykynuorison maailma on niin monen valovuoden päässä meistä varttuneemmista että hirvittää. Talkootyö on kaunis ajatus, mutta se ei toimi käytännössä kun on kysymys erityisosaamista vaativasta työalasta ja sen organisoinnista. (Tunnustan nyt Sinulle ja teille kaikille: ennen Pekka Velin blogeja en ole kuullutkaan Arto Köykästä tai Pirkkalan nuorisotyöstä vaikka kuulostaa tosi hyvältä 🙁

      Seurakuntatyön arjessa nuorisotyö on VAIN yksi osa kokonaisuutta, joka on suurelta osin LAKISÄÄTEISTÄ. On jumalanpalveluksia, kasteita, hautajaisia, vihkimisiä, rippileirejä, isoskoulutuksia, hallintoa ja kaiken tämän suunnittelua sekä valmistelua. Lisää tähän erilaiset junioriklubit ja kouluvierailut nuorisotyöntekijälle… Epäilen, että monella nuorisotyön papilla tai nuorisotyöntekijällä ei edes ole aikaa lukea sinänsä hyvää nuorisotyön materiaalia saatikka pohtia, kuinka sitä voitaisiin soveltaa ”meidän seurakunnassa”. Tiedän kyllä, että nuorisotyöntekijät ovat hyvin verkostoituneita ja osaavia.

      Minun mielestäni seurakuntien hallintoa ja monitouhuisuutta pitäisi määrätietoisesti vähentää ja raivata työviikkoihin tilaa työn kehittämiselle ja opiskelulle. Tämä koskee sekä nuorisotyötä että muuta seurakunnan toimintaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Voimavarat saadaan kasaan muutamassa vuodessa. Ne löytyy omasta rippikoulu – ja isostoiminnasta ja sen jälkeisistä monipuolisita vastuu tehtävistä. Niissä nuoret kasvavat vastuullisiksi ja itsenäisiksi apuohjaajiksi. Mitä enemmän apuohjaajia on, niin sitä vaivattomammaksi riparin ohjaaminen muodostuu. Silloin varsinaisille ohjaajille jää paljoin aikaa ja voimavaroja tärkeimpään, eli nuorten henkilökohtaiseen kohtaamiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Eräs hyvin tunnettu ja minunkin hyvin tuntema pappi raivasi tilaa kätevästi. Hän lopetti kaiken muun paitsi lakisääteiset toiminnat. Seurauksena oli suuri nuoriso herätys. Käsittääkseni papeilla on yhä valta; ” raivata työviikkoihin tilaa työn kehittämiselle ja opiskelulle”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Minulle riittäisi jos yhdessä seurakunnassa oivallettaisiin miten hieno mahdollisuus on aivan käden ulottuvilla. Ei tarvita paljon. Vain suuntautuminen kynnyskysymyksen ylitykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Veli. Kirkkoherra voi tehdä ja järjestellä noin, ei kuka tahansa pappi 🙂 Jos nuorisotyöstä vastaavaa pappia odottaa viikonloppuna odottaa kahdet häät, yhdet hautajaiset, messu ja kaste sekä kotikäynti, hän haluaa ottaa perjantai-illan iisisti, jos voi. Varsinkin, kun toimituksiin liittyvät toimituskeskustelut pidetään todennäköisesti keskiviikko- ja torstai-iltoina. Miten ehdotat, että nuorisotyötä alettaisiin priorisoimaan esim. tällaisessa seurakunnassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Mitäpä tuumaisit Marko, jos minulla olisi tiimi, jossa on mm. tol.maisteri ja muutama isonen ja hoitaisimme riparin seurakunnassanne? Sitten katsoisimme yhdessä syntyisikö siitä jokin uusi alku. Joten, kun kysyit miten, niin tässä on mahdollisuus. Ohjaajina emme ota korvausta auttamisesta. Teemme sen rakkaudesta rippikoutyöhön ja Herraamme. Isosillemme joku palkkio olisi kiva.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Veli, kiitos tarjouksesta. Tarjotkaa ihmeessä apuanne jollekin seurakunnalle 100 kilometrin säteellä! Me kun olemme seurakunta, jossa yksinomainen työkieli on ruotsi ja nuoret tulevat mukaan seurakunnan toimintaan. Tänä kesänä kesärippikoulussamme oli 78 nuorta, 17 huippuisosta ja kaikki kynnelle kykenevät työntekijät sekä vanhempia yövahteina. Vierailevat tähdet päälle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.