Hyvää Ystävänpäivää kaikille!
Varsinkin teille äideille! Erityisesti haluan nyt antaa lämpimän halin juuri sinulle, joka kamppailet saman ongelman ja tuskan kanssa kuin minä.
Olet varmaan lukenut blogini : Äidin kipu ja tämä pieni kirjoitus on jatkoa siihen.
Minussa asuu taistelija, joka miettii, että jotakin täytyy voida tehdä alkoholistien hyväksi. Varsinkin niiden, jotka ovat ongelmiensa ja sairauksiensa vankina piiloutuneena asuntojensa kätköihin. Heidät tulisi löytää ja antaa apua.
Tehdäänhän meillä monilla paikkakunnilla esim. etsivää nuorisotyötä. Entä sitten nämä aikuiset, joita ei huolita mihinkään, kun eivät voi tulla eri tapahtumiin täysin raittiina.
Nämä ihmiset ovat tuomitut elämään yhteiskunnan ulkopuolella hautaan asti, jos apua eivät saa.
Toki tiedän hyvin, että muutos raittiiseen elämään pitää syntyä omasta halusta. Kaikilla ei sitä halua ole. Mutta entä jos nämä ihmiset saisivat virikkeitä eri asioista, jotka olisivat polkuja parempaan elämään. He saisivat kokea , että heistä välitetään, he ovat tasa-arvoisia muiden kanssa ja heitä aidosti kuunnellaan. Hyvä itsetunto on usein täysin hukassa ja sen löytäminen on avainasemassa parempaan elämään.
Seurakunnilla ei ole resursseja lähteä etsimään näitä ihmisiä eikä muillakaan järjestöillä. Tietäisiköhän kukaan, mikä on kirkon kanta näihin ”kadotettuihin sieluihin” ? Onko kirkolla virallista ns. alkoholipolitiikkaa? Toisaalta me ihmiset, seurakuntalaiset, muodostamme kirkon. Juuri meidän siis tulee toimia täällä ruohonjuuritasolla kaikkien onnettomien ja kärsivien hyväksi, eikö niin?
Itse kaipaisin tällä hetkellä vertaistukea juuri samassa tilanteessa olevilta äideiltä. Niin täällä Lahden suunnalla kuin myös Jyväskylän suunnalla ( tytär asuu siellä).
AL – ANON issa eli nimettömien alkoholistien omaisten yhdistyksessä en koe saavani apua.
Mutta jos meitä olisi useampi äiti pohtimassa näitä ongelmia, mehän voisimme keksiä jotakin.
Minulla on jo ideoita, mutta näitä samaa asiaa pohtivia äitejä haluaisin nyt ensin löytää.
Tuntuu todella pahalta, että alkoholin saantia niin kaupoista kuin ravintoloista ryhdytään nyt helpottamaan valtion taholta vielä lisää. Alkoholia saa jo nyt liian vapaasti. Ainakin näin kärsivän omaisen näkökulmasta.
Lastaan rakastavat äidit ovat takuulla kekseliäitä ja rohkeita.
Kari-Matti Laaksonen :”Tässä unohdetaan kansankirkon todellinen luonne: se ei ole pietistinen uskovien ecclesia, vaan tähtää koko kansan “kristillistämiseen” edes jossain määrin.”
Tässä pätkä ”kansankirkon” tosielämän tilintarkastuskertomuksesta koskien srk:n taloudellista päätöksentekoa, jossa päätöksenteko-oikeus oli ”kastetulla, konfirmoidulla ja puoluepoliittisella” kirkkovaltuustolla ja –neuvostolla, vaan ei hengellisen työn tekijöillä.
”Haluamme kiinnittää erityisesti huomiota koko päätöksentekoprosessiin seurakunnan hallinnossa. Asioiden valmistelun, käsittelyn neuvostossa, esittelyn valtuustolle ja päätösten toimeenpano tulisi perustua selkeisiin perusteluihin ja asiakirjoihin, joista luottamusmiehille selviää asioiden kulku käsittelyn aiemmissakin vaiheissa.”
” Menneestä vuodesta opittavaa: – talousarviosekoilut – talous- ja toimintasuunnitelman puutteellisuudet – seuranta ajan tasalla (vrt. määrärahaylitykset) – sitovuustasoajattelu selkeästi valtuuston talousarviopaperiin”
Oletko Tuula sillä kannalla, että valtuustot pitäisi lopettaa ja siirtää päätösvalta hengellisen työn tekijöille?
Risto Korhonen :”Oletko Tuula sillä kannalla, että valtuustot pitäisi lopettaa ja siirtää päätösvalta hengellisen työn tekijöille?”
En, vaan kannatan yhteistyötä, jossa päätöksiä ei sanella ylhäältä eikä alhaalta ja asiat esitetään perustellusti ja huomioidaan esim. osallistavien ryhmätyötekniikoiden avulla myös heidän näkemyksensä, jotka syystä A tai B ”ujostelevat” oman näkemyksensä kertomista.
Samalla kannatan sitäkin, että organisaatiot tunnistavat ns. krooniset ongelmansa, joiden ratkaisu edellyttää organisaation johdon toimenpiteitä, eikä näiden puutteiden vuoksi irtisanota henkilöstöä ”mätämunateorioiden” avulla, sillä empiiriset kokeet ovat todistaneet, että jos näin tehdään, ongelmat eivät poistu, vaan ilmenevät ennemmin tai myöhemmin uudelleen.
Eikö kirkkolaissa puhuta siitä, että luottamushenkilön tulee olla ”kristillisestä vakaumuksesta tunnettu”? Kyse on siis, onko ehdokas tunnettu vakaumuksestaan vai ei? Kun kysytään tunnettuutta, ei arvioida itse vakaumusta vaan mainetta.
Mari Leppäsen kommentti siitä, että uskoa ei voi mitata on aivan oikea. Ihmisen uskon arvioiminen kuuluu yksinomaan Jumalalle. Leppäsen vetämät johtopäätökset julkiateistin mahdollisuudesta olla ehdolla ovat sitä vastoin melko huolestuttavia ja ongelmallisia.
Yllättäviä ne eivät kuitenkaan ole. Ne vain ovat vielä pidemmälle vietyä väärinymmärrettyä ”kansankirkollisuutta”, jossa kirkko samaistuu valtiolliseen yksikköön kuten esimerkiksi kuntaan. Tällaisessa ajattelussa keskeisimmäksi tulevat rakenteet: jäsenyys, organisaatio, demokratia. Sisältökysymyksistä voidaan äänestää ja niin halutessaan kuka tahansa voi perustaa vaikka vaalilistan ”Kirkolliset pakanat”, jonka vaaliohjelmassa kerrotaan avoimesti pyrkimyksistä tuoda eläinuhrit ja Ukko ylijumala takaisin kirkkoon. Mikäs siinä, kunhan ovat kastettuja ja konfirmoituja … ehm… kristittyjä.
Tuskin kukaan kristitty epäilee sitä, etteikö Jumala voisi toimia kenen tahansa kautta. Päinvastoin, Jumala kääntää lopulta jopa pahantekijöidenkin työt jollain tavalla hyväksi. Silti tästä teologisesta totuudesta ei voi johtaa sitä periaatetta, että kirkossa päättäviin tehtäviin tulisi ehdoin tahdoin valita tai edes päästää ehdolle sellaisia henkilöitä, jotka avoimesti ilmoittavat olevansa eri mieltä kirkon keskeisten opinkohtien kanssa.
Salaisesti sydämessään kuka tahansa voi tietty piilotella mitä vain — siitä me emme voi tietää mitään. Julkisiin ateisminjulistuksiin välinpitämättömästi suhtautuminen kuitenkin vie lopunkin uskottavuuden kirkolta totuusyhteisönä.
”… Jumala kääntää lopulta jopa pahantekijöidenkin työt jollain tavalla hyväksi. Silti tästä teologisesta totuudesta ei voi johtaa sitä periaatetta, että kirkossa päättäviin tehtäviin tulisi ehdoin tahdoin valita tai edes päästää ehdolle sellaisia henkilöitä, jotka avoimesti ilmoittavat olevansa eri mieltä kirkon keskeisten opinkohtien kanssa. ”
Yritän ymmärtää logiikkaasi, kerro käsitinkö oikein:
Jos uskotaan, että pahantekijöidenkin työt kääntyvät hyviksi, eikö ole yhtä perusteltua uskoa, että myös ateistin toimet kirkkovaltuustossa kääntyvät lopulta hyviksi? Jos on mahdollista, että Jumala haluaa toimia (vai toimii väistämättä?) valtuuston ateistin kautta, ei liene ihmisten asia sitä estää.
Risto,
kuvitellaan tilanne. Taskuvaras varastaa matkustajan viimeiset rahat. Hätääntynyt matkustaja etsii apua ja päätyy lopulta kirkkoon. Erinäisten käänteiden kautta hän tulee lopulta uskoon.
Tuleeko kristittyjen vastustaa rikollisuutta?
Risto Korhonen :”Jumala kääntää lopulta jopa pahantekijöidenkin työt jollain tavalla hyväksi…”
Jos noin uskotaan, niin silloin uskotaan [tai halutaan uskoa] kuten laulussa lauletaan, “…everybody cries and everybody hurts sometimes..”
https://www.youtube.com/watch?v=fQe86fEjutQ
Melkoisen tökerö vertaus Heikki Revolta. Eivät ateistit mitään varasta. Pikemminkin jotkut muut…
Tuula hyvä, älä nyt tähän sotke noita asioita. Nyt on kyse kirkosta, sen jäsenistä vaaleista, ateisteista ym., mutta ei historiasta. Minunkin vanhempien suku on tullut evakkoon kahdesti ja hulppeet pytingit on jääny sinne. Mitä tässä vihaa pitämään ryhmittelyillä ja yleistyksillä. Eivät nykyiset suomalaiset ateistit tietääkseni olleet liikenteessä silloin 30-40-luvuilla. Tosin mulla on heikko historian tuntemus, mutta matematiikka toimii.
Sonja,
tökeröhän sellainen vertaus olisi. Itse en sellaista rinnastusta suinkaan tahdo tehdä. Olen pahoillani jos vastauksestani sai sellaisen käsityksen. Se ei ollut tarkoitukseni.
Niin Heikki, se äkikseltään oli rankasti sanottu. Itse en ole ateisti.
Heikki, olen Sonjan kanssa samoilla linjoilla. Ateisti, joka asettuu ehdolle kirkollisvaaleissa (ja tulee ehkä valituksikin), ei nähdäkseni syyllisty rikokseen. Kyllähän laki muodollisesti edellyttää myös kristillisyyttä, mutta sitä ei voi juridisesti tutkia. Niinpä tuosta lainkohdasta on tullut kuollut kirjain, kuten täällä on jo todettukin. Moraalista närkästystä asian takia voi tuntea, mutta enempään tuskin on aineksia.
Alkaa olla tämän keskustelun pyörteet jo sen verran erikoisia, että ehkäpä vielä kerran selvennän asioita.
Mitä minä sanoin:
”Tuskin kukaan kristitty epäilee sitä, etteikö Jumala voisi toimia kenen tahansa kautta. Päinvastoin, Jumala kääntää lopulta jopa pahantekijöidenkin työt jollain tavalla hyväksi. Silti tästä teologisesta totuudesta ei voi johtaa sitä periaatetta, että kirkossa päättäviin tehtäviin tulisi ehdoin tahdoin valita tai edes päästää ehdolle sellaisia henkilöitä, jotka avoimesti ilmoittavat olevansa eri mieltä kirkon keskeisten opinkohtien kanssa. ”
Minun kommenttini keskiössä oli se, että Jumala voi toimia kenen tahansa kautta. Huomio siitä, että jopa pahantekijöidenkin kautta oli retorinen lisäys, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomiota siihen, ettei tässä erotella ihmisiä. Kyseessä ei ollut rinnastus.
Tämän jälkeen Risto kysyi:
”Jos uskotaan, että pahantekijöidenkin työt kääntyvät hyviksi, eikö ole yhtä perusteltua uskoa, että myös ateistin toimet kirkkovaltuustossa kääntyvät lopulta hyviksi? Jos on mahdollista, että Jumala haluaa toimia (vai toimii väistämättä?) valtuuston ateistin kautta, ei liene ihmisten asia sitä estää.”
Jolloin pyrin antamaan selventävän vastauksen teologiseen kysymykseen.
Koska esimerkkini ei joko auennut tai se haluttiin sen tarkoituksella tulkita väärin, selvennän vielä kerran, mahdollisimman selkokielisesti:
Se, että Jumala voi kääntää kaiken lopulta hyväksi ei ole perustelu sille, etteikö vääriksi nähtyjä tekoja tulisi pyrkiä estämään. Julkiateisti kirkkovaltuustossa voi saada aikaan suurta vahinkoa. Jumala voi toki sen kaiken kääntää jollain tavalla hyväksi, mutta käytännössä Jumalan työ on korjaavaa työtä kun vahinko on jo tapahtunut. Se ei poista aiemman vahingon aiheuttamaa kärsimystä ja harmia eikä se vapauta vastuullisia vastuusta. Siksi on parempi toimia jo ennen kuin mitään vahinkoa tapahtuu.
Kommenttini rikollisuuden vastustamisesta ja taskuvarkaasta olivat tämän saman periaatteen siirtämistä sellaiselle ihmiselämän alueelle, jolla Jumalan toimintatavan periaate koskien kaikkea maailmassa tapahtuvaa ja kaiken kääntämistä hyväksi olisi helpompi ymmärtää — pyrkimättä mitenkään rinnastamaan ateisteja ja rikollisia tai väittämään, että ateistin ehdokkuus olisi rikos.
Mukavaa syksynjatkoa,
-H
Kiitos Heikki, hyvin ja selkeästi perusteltu. Olen kanssasi samaa mieltä asian teologisesta puolesta ja ymmärrän siis, miksi ateistin ehdokkuus olisi ongelmallinen. Käytännössä tuollaistakin pitänee silti sietää, koska kirkko on aiheuttanut tilanteen itse haalimalla jäsenikseen kaikki mahdolliset ihmiset. Kun ei vakaumuksella ole väliä jäsenyyden suhteen, kuinka voisi olla luottamustoimissakaan.
Niin, ja toisekseen kristillinen vakaumus ei ole tae mistään.
Seurakuntaa edustamaan voidaan valita vain kirkon jäseniä. Tunnustuksemme – johon Suomen ev.lut. kirkko on sitoutunut – mukaan syntinen ihminen voi varsinaisessa mielessä olla kirkon jäsen pelastavassa uskon suhteessa Jumalaan. Onhan kirkko sanan varsinaisessa mielessä Kristuksen hengellinen, Pyhän Hengen siteellä Päähän yhdistetty ruumis.
Tätä uskon sidettä ei kuitenkaan voi nähdä eikä mitata.
Toisaalta sitä ei myöskään ole irrallaan konkreettisesta kirkosta eli jumalanpalvelukseen kokoontuvasta kastettujen joukosta, joka tunnustaa julkisesti uskoaan (ja syntinsä) ja joka osallistuu Herran Pyhälle Ehtoolliselle.
Se joukko on mitattava suure. On helposti todennettavissa, kuka on paitsi kastettu, myös osallinen kirkon sakramentaalisesta elämästä.
Siinä joukossa voi toki olla myös uskoa teeskenteleviä. Uskoahan ei pysty mittaamaan.
Tästä joukosta on kuitenkin kyse silloin, kun puhutaan ”uskovista”, joita valitaan luottamustehtäviin.
Sen tähden olisi sekä teologisesti perusteltua että käytännössä helposti toteutettavissa lähteä vaatimaan ehdokkailta ”kristillistä harrastusta”, kuten asia ennen ilmaistiin. Joka ei halua kuulua ulkonaiseen seurakuntaan eli jumalanpalvelukseen kokoontuvaan joukkoon eikä julkisesti tunnustaa sen uskoa, ei voi myöskään edustaa sitä kirkon elimissä.
Minä en puolestani missään nimessä äänestäisi erittäin aktiivista harrastajaa. Siinä populassa kun on kaikenlaista säheltäjää ja viiltäjää lammasvillojen alla.
Parempi rehellisyydestään ja avoimuudestaan tunnettu kirkon jäsen, joka haluaa ja jaksaa oikeesti ajaa kirkon ja seurakuntalaisten asioita. Ei vain sisäpiiriläisiä klikkejä ja vallanjanoisia tyyppejä. Ja hurskastelevia korulauseita ja oikkein vakhkaukmuksellisia karta!
En minä mitään viilteleviä sisäpiiriliäisiä tarkoittanut, vaan uskoaan julkisesti seurakunnan keskellä tunnustavia kristittyjä.
No sieltä niitä varmasti löytyy. Onneksi itsellä on pienet nämä kirkolliset/seurakunnalliset ympyrät, niin varmasti tunnen sen, ketä äänestän. Ehkäpä on jopa läheinen.
Olen Martin kanssa samaa mieltä, mutta varauksella. Jos kirkon luottamustehtävissä toimimiseen vaadittaisiin uskon sidettä, sitä pitäisi minusta vaatia myös kirkon jäseniksi kelpuutettavilta.
Kaikki kuitenkin kelpaavat kirkon jäseniksi, uskonnollisuudesta riippumatta. Näin ollen on oikeus ja kohtuus, että myöskään kirkon jäsenistä valittaviin hallintoelimiin ei aseteta tiukempia vaatimuksia. Näinhän kirkko käsittääkseni toimiikin.
Olet Risto asian suhteen väärässä. Kirkon jäseneksi tulevie edellytetään tunnustavan uskonsa. Lapsena jäseneksi tulleiden osalta tämä ehto liittyy konfirmaatioon.
Kirkon jäsenten edellytetään myös osallistuvan säännöllisesti jumalanpalveluksiin. Tätä ei kuitenkaan tutkita vaalikelpoisuuden yhteydessä.
”Olet Risto asian suhteen väärässä. Kirkon jäseneksi tulevie edellytetään tunnustavan uskonsa. Lapsena jäseneksi tulleiden osalta tämä ehto liittyy konfirmaatioon.”
Olen asian suhteen oikeassa. Ihminen voi olla kirkon jäsen, vaikka ei koskaan tunnustaisi uskoaan. Tietääkseni konfirmaation puutekaan ei johda erottamiseen, mutta korjaa toki jos olen väärässä.
Edellytys osallistua jumalanpalveluksiin on puhtaasti silmänpalvontaa. Kun osallistumista ei mitenkään valvota, eikä osallistumattomuudesta ole mitään seurauksia, ei tuollaista edellytystä käytännön elämän kannalta ole.
Jotta ei tulisi kiusausta sanoilla kikkailuun, totean vielä että puhun Suomen ev.lut. kirkosta enkä esim. ns. Kristuksen kirkosta.
Kirkon luonne ei ole ihan samanlainen kuin esimerkiksi aatteellisen yhdistyksen. Kristittynä oleminen ei ole kuin aatteellinen vakaumus, joka joko on tai ei ole. Kastettaessa vanhemmilta ja kummeilta kysytään, tahdotteko antaa kristillisen kasvatuksen yhdessä seurakunnan kanssa. Sitten se kristillisyys elämän varrella joko kasvaa tai kuihtuu. Ketään ei kuitenkaan keskeneräisyytensä takia heitetä pois. kirkko on vähän kuin koulu. Kouluunkaan ei huolita vain lukutaitoisia, vaan kouluun mennään, jotta opittaisiin lukemaan. Samoin kirkon jäseniksi ei oteta vain vakaumuksessaan varmoja ja valmiita, vaan siellä on tilaa kasvamiselle omaan tahtiin ja omaan suuntaan.
Martti Vaahtoranta :” Joka ei halua kuulua ulkonaiseen seurakuntaan eli jumalanpalvelukseen kokoontuvaan joukkoon eikä julkisesti tunnustaa sen uskoa, ei voi myöskään edustaa sitä kirkon elimissä.”
Tiuo pätee evl.srk:n jäsenenä omaan uskooni, jonka sakramentteihin on kuulunut pappeus ja sen kunnioittaminen, ja avioliitto, jonka on tahtotilia, johon sitoudutaan koko elämän ajaksi.
Olen kiitollinen siitä ”viimeisestä ehtoollisesta”, jonka jakoi Tallinnan Piritan luostarin eläkkeelle jäänyt katolisen kirkon kardinaali Vello Salo, joka virolaisten vapaaehtoisten mukana oli osallistunut viime sodassa Suomen puolella mm. Viipurin lahden taisteluihin.
Jos mää nyt siis ymmärrän, niin koko kirkkolain pykälällä voi pyyhkiä pebaa? Mun mielestä on aika selvä juttu, että julkisesti tunnustautuva ateisti ei ole kristillisestä vakaumuksesta tunnettu. Saa olla aika vääristyneet silmälasit, että voi näin ajatella.
On eri asia ajatella kirkkojuoruna, että ”toi ei ainakaan oo tunnettu vakaumuksesta, kun sitä ei näe kirkossa”, kuin henkilö, joka julistaa julkisella foorumilla (eli netissä), että olen ateisti ja kirkon masinoima jumalamyytti on humpuukkia. Sama asian voisi tehdä niin, että ottaa megafonin mukaan ja menee Helsingin Senaatintorille huutamaan, että ”olen ehdolla seurakuntavaaleihin, mutta mielestäni kirkon sanoma on herranvaltaa, jolla yritetään pitää kansa kurissa ja nuhteessa. Jumalaa ei ole. Äänestäkää minua, niin päätän myös siitä hengellisestä työstä, mitä täällä tehdään”. Ja sitten kirkkoherra ja kirkkohallitus myötäilee vieressä. Että kiva, kun saadaan ehdokkaita. Ja ehkä vähän näkyvyyttäkin. Paitsi että Senaatintorilla asia ignoorataan, netissä homma leviää pitemmälle. Ja nyt se sitten tiedetään, että mitään tuskin tulee tapahtumaan. Ei hyvää päivää, ei hyvää päivää sanon minä.
Mikään, ei mikään firma tai yhteisö halua hallitukseensa jotakuta, joka on täysin vastoin firman tai yhteisön ydinsanomaa/opetusta/ideaa. Täähän on ihan Troijan hevosta tää.
Keisarilla ei ole vaatteita. Ei ole.
”Mikään, ei mikään firma tai yhteisö halua hallitukseensa jotakuta, joka on täysin vastoin firman tai yhteisön ydinsanomaa/opetusta/ideaa.”
Topias, tässä on pelissä muutakin kuin yhteisön hallituksen paikat. Kun jäseneksi yhteisöön kelpaa kuka tahansa, joka uskoo tai on uskomatta miten tahansa, on äärimmäisen vaikeaa perustella hallituspaikkojen jakamista uskonasioilla.
Jos tuollainen jako tehtäisiin, se tarkoittaisi myös kirkon jäsenten jakamista kahteen eriarvoiseen luokkaan. Tähän tuskin löytyy halua kirkon päättäjiltä, ymmärrettävistä syistä.
Käytännossä kaikki evlutin jäsenyydet ovat alkaneet jäsenen tahdosta riippumatta. Siksi on väistämätöntä, että sangen suuri osa jäsenistä viis veisaa ”yhteisönsä” aatteellisesta puolesta. Toisinaan joku näistäkin jäsenistä innostuu pyrkimään luottamustehtäviin, eikä sitä oikein voi estää. Kakkua ei yleensä voi sekä syödä että säästää.
”Mikään, ei mikään firma tai yhteisö halua hallitukseensa jotakuta, joka on täysin vastoin firman tai yhteisön ydinsanomaa/opetusta/ideaa. Täähän on ihan Troijan hevosta tää.”
Kirkko pitää yllä lapsikastekulttuuria ja rippikouluperinnettä nimenomaan siksi, että kansa edes muodollisesti saataisiin pysymään kristillisyyden piirissä.
Nyt ilmennyt tapaus on tällaisen kulttuurin seurausta. Jos kirkko tahtoo päätöksiä tekemään ainoastaan uskovia, sen täytyy lopettaa tapauskokulttuurin vaaliminen. Tämänhetkinen tilanne vaikuttaa siltä, että kirkon kulujen maksajaksi kelpaa kuka tahansa, mutta päättäjäksi on eri kriteerit. Toisin sanoen saman jäsenmaksun maksaneet ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa toisiinsa.
Vesa Mäki
Ketään 15 vuotiasta tuskin on korvista konfirmoitavaksi viety.
15 vuotias ei ole juridisesti oikeustoimikelpoinen ja muutenkin hänen harkintakykynsä on vielä varsin rajallinen eli hän on esim. rippikoulussa opettajiensa manipuloitavissa.
Kivimäki: ”Vesa Mäki Ketään 15 vuotiasta tuskin on korvista konfirmoitavaksi viety.”
Joo, konfirmaatiossa tulee heilutettua huulia jonkun uskontunnustuksen mukaan, kun kaveritkin heiluttaa ja riparileirillä on makeita mimmejä.
Kuinka moni nykyaikainen nuori, 15 kesäinen poika tai tyttö menisi rippileirille, ellei kaveritkin menisi ja ellei siellä tapaisi makeita kundeja/gimmoja? Bonuksena vielä vanhempien rippilahjaksi ostama skootteri tai mopoauto ja isovanhempien lahjoittamat mojovat lahjaeurot.
Eipä se nyt kovin syvällistä kristillistä uskoa ja vakaumusta vaadi. Ja aika harvoilla kirkon jäsenilläkään se vakaumus rippikouluajoista koskaan sen kummemmaksi syvenee.
”Vesa Mäki Ketään 15 vuotiasta tuskin on korvista konfirmoitavaksi viety.”
Tapakulttuurisesti on kuitenkin kastettu ja rippikouluperinteeseen ohjattu.
Konfirmaatiossa tunnustetaan henkilökohtainen usko. Tuleekin kysyä, miksi kirkko sallii konfirmaatiolla pelleilyn. Eikö se ole sen halventamista?
Ensiksiksi on huomioitava, että lähes kaikki konfirmaatioon osallistujat osallistuvat siihen tavan vuoksi. Se on kuvio, jonka kautta saa lahjoja. Aikaisemmin leirillä on jo ehkä päästy kopeloimaan tissejä, mikä on yksi leirille vetävä houkutin. Monet ovat tarinat, joissa ensimmäiset tissit tai kopeloinnit ja rippikoulu yhdistyvät.
Toiseksi on pistettävä merkille, että 15-vuotias ei ole kykenevä määrittämään maailmankatsomustaan tai uskoaan pysyvästi. Tuossa iässä tulee monenmoista, ja yhtä monenmoista myös menee. Kirkko ei kuitenkaan tahdo siirtää rippikoulua täysi-ikäisyyteen, koska se romahduttaisi rippikoulun suosion.
Kirkko hyödyntää teinien kiiman ja tapakulttuurin voiman kaunistellakseen tilastojaan. Viisi vuotta rippikoulun jälkeen Jumalanpalveluksissa rippikoulun käyneistä käy enää alle prosentti, kaupungeissa vielä paljon vähemmän.
Kun lapsikasteesta luovuttaisiin ja rippikoulu sijoitettaisiin täysi-ikäisyyteen, kirkko saisi jäsenikseen sitoutuneita kristittyjä, joilla olisi todellinen vakaumus eikä tapavakaumus. Tämä kuitenkin tietäisi kirkon jäsenmäärän romahtamista, minkä vuoksi kirkko pitää tapakuulumisen tradiotiota yllä. Tämän tradition vuoksi kirkko on monenmoisissa vaikeuksissa, koska sen on mahdoton miellyttää sekä maallistuneita jäseniään että uskovia jäseniään.
”Kun lapsikasteesta luovuttaisiin ja rippikoulu sijoitettaisiin täysi-ikäisyyteen, kirkko saisi jäsenikseen sitoutuneita kristittyjä, joilla olisi todellinen vakaumus eikä tapavakaumus. Tämä kuitenkin tietäisi kirkon jäsenmäärän romahtamista, minkä vuoksi kirkko pitää tapakuulumisen tradiotiota yllä. Tämän tradition vuoksi kirkko on monenmoisissa vaikeuksissa, koska sen on mahdoton miellyttää sekä maallistuneita jäseniään että uskovia jäseniään.”
Tästä olen oikeastaan samaa mieltä. Tietyllä lailla kirkko nyt niittää mitä on kylvänyt. Jäsenmäärä on haluttu pitää korkealla hinnalla millä hyvänsä. Ja luotettu siihen, että ne, joita uskon asiat eivät kiinnosta, eivät myöskään kirkon sisäisiin asioihin puutu. Nyt on tultu tähän.
Jos lapsikaste halutaan säilyttää, johdonmukaisempaa olisi ehkä olla samalla liittämättä lasta kirkon jäseneksi. Siihen voisi sitten liittyä konifrmaation yhteydessä. Tämä muistuttaisi helluntailaisten käytäntöä. Lapset tuodaan seurakunnan eteen pastorin siunattaviksi, ja rippikoulua vastaava fifteen-leiri on monille se aika jolloin kirkkoon liitytään.
Totta on, että kirkon sanoma ja ihmisten sitoutumishalu joutuisi kovalle koetukselle, ja jäsenmäärässä näkyisi suuria muutoksia. Mutta aika paljonhan noita helluntailaisiakin on…
Tällä menolla kirkko ei kyllä ainakaan jäsenmääräänsä kasvuun saa. Joten ehkä voisi ottaa tässä asiassa uskon loikan. Ensin muistuttaa itselleenkin, että mitäs kirkolla olikaan tarjottavana sellaista miksi ihmiset oikeasti haluaisivat liittyä kirkkoon. Eli mikä se kirkon sanoma on? Ja onko sitä ollenkaan?
”Jos lapsikaste halutaan säilyttää, johdonmukaisempaa olisi ehkä olla samalla liittämättä lasta kirkon jäseneksi. Siihen voisi sitten liittyä konifrmaation yhteydessä. Tämä muistuttaisi helluntailaisten käytäntöä. Lapset tuodaan seurakunnan eteen pastorin siunattaviksi, ja rippikoulua vastaava fifteen-leiri on monille se aika jolloin kirkkoon liitytään.”
Tällä tarkoitan virallista ja juridista kirkon jäsenyyttä. Kaste voitaisiin pitää siitä erillään, mielestäni.
Nyt on pakko kyllä sanoa, että argumentaatiossa mennään aika ohuille vesille, jos ruvetaan argumentoimaan tisseillä, sanotaan nyt näin.
Lapsikasteesta ei luovuta teologisista syistä. Olisin hyvin hyvin hyvin vihainen omille vanhemmilleni, jos he olisivat päättäneet, että minua ei kasteta. Silloin olisi Pyhän Hengen työ jäänyt vaille.
Rippikoulu on sijoitettu 15 ikävuoteen. Ei siellä kuitenkaan aivopestä. On tärkeää, että 15-vuotiaanakin voi saada jo palikoita uskonelämään ja opetusta siitä uskosta, johon on kastettu. Sen lisäksi, kuten yllä on sanottu, konfirmaatio on julkinen tunnustaminen kirkon uskoon. Ei kaikki rippikoulun käyneet tule konfirmaatioon. Toki siellä varmasti on heitä, jotka tekevät sen tavan vuoksi, mutta sen takia ei tarvitse koko hommaa muuttaa.
Kummallista kyllä, huomaan olevani Vesa Mäen kanssa tällä kertaa samaa mieltä, tosin ehkä kuitenkin hieman eri syistä.
Topias. Kyllä tissien koittelu on tärkeä motiivi mennä riparileirille 15 kesäiselle testosteronia tihkuvalle nuorukaiselle. Se on se luonto semmoinen. Kyllä se vetää vieläkin tikanpojan puuhun. (Tosin vanhempien rippilahjaksi lupaama mopoautokin on kyllä aika vahva motiivi.)
Weckroth: ”… mitäs kirkolla olikaan tarjottavana sellaista miksi ihmiset oikeasti haluaisivat liittyä kirkkoon.”
Niin, mitä??? Tuskinpa kovinkaan moni enää aikuisena ja itsenäisesti ajattelevana ihmisenä vapaaehtoisesti kirkkoon liittyisi.Täytyy myöntää, että minäkin maksoin kallista jäsenmaksua myöhäiselle keski-iälle asti ennen kuin huomasin, että 800€/v on aika paljon katteettomista taivaspaikan lupauksista. Enkä nyt niin kovin innostunut ole siitä iankaikkisesta elämästäkään, kun kuulemma sitä helvettiäkään ei enää ole.
Ja jos nyt välttämättä haluaa uskoa, niin eikö sitä voi uskoa ihan vaan itsekseen, ilman kirkkoa. Ja ilmaiseksi.
Tanskanen: ”Olisin hyvin hyvin hyvin vihainen omille vanhemmilleni, jos he olisivat päättäneet, että minua ei kasteta. Silloin olisi Pyhän Hengen työ jäänyt vaille.”
No en minäkään nyt vanhemmilleni siitä vihainen ole, että minut on kastettu. Ei siitä, että pappi on lätrännyt vettä päähäni ole vahinkoa, jos ei mitään hyötyäkään ollut. Tuosta Pyhästä Hengestäkään en kovin kummoisia perusta. Tapa nyt vaan oli silloin ennen muinoin 40-luvulla vielä sellainen, että vauvat oli tapana kastaa ilman sen kummempia vakaumuksia tai uskomuksia.
Mutta olisi hyvä, jos kirkon taholta muistutettaisiin kastetun täysikäiseksi tultua, että kun menet töihin, niin kirkon jäsenmaksut alkavat ja että voit erota halutessasi jos tuote ei kiinnosta. Se olisi mielestäni reilua, eikä kirkon palvelujen myynti haiskahtaisi lehtitalojen harjoittamalta pakkomyynniltä.
Ei tietenkään voi laittaa sellaiseen mittaustelineeseen, jolla 50-luvulla mitattiin koululaisia, mutta jos raamattu olisi tuttu, niin sitten on keino? Hedelmistään puu tunnetaan! En voi tietenkään antaa lausuntoa vaikkapa piispasta, jonka kanssa olen joskus ollut samalla käytävällä kristillisellä opistolla.
Kyllä lähipiiri voi antaa ainakin likiarvotodistuksen, jos ihminen puhuu uskostaan ja elää sen mukaan. Joku voi olla julkisuuden henkilö ja jokaisessa piispantarkastuksessa mukana, mutta sillä perusteella ei voi sanoa, että on tunnettu kristitty.
On eri asia olla kirkon passiivinen ja näkymätön jäsen kuin edustaa periaatteessa juuri jumalanpalvelukseen kokoontuvana kansana ilmitulevaa uskovien seurakuntaa yhteisessä päätöksen teossa.
Ei väliä, niin kauan kuin passiivisuus ei oikeuta alennukseen jäsenmaksuissa 😉
Martti!
Ehkä ongelman ydin onkin siinä, jos näkyvät henkilöt tekevät päätöksiä muun kuin kristillisen vakaumuksen pohjalta.