Hyvää Ystävänpäivää kaikille!
Varsinkin teille äideille! Erityisesti haluan nyt antaa lämpimän halin juuri sinulle, joka kamppailet saman ongelman ja tuskan kanssa kuin minä.
Olet varmaan lukenut blogini : Äidin kipu ja tämä pieni kirjoitus on jatkoa siihen.
Minussa asuu taistelija, joka miettii, että jotakin täytyy voida tehdä alkoholistien hyväksi. Varsinkin niiden, jotka ovat ongelmiensa ja sairauksiensa vankina piiloutuneena asuntojensa kätköihin. Heidät tulisi löytää ja antaa apua.
Tehdäänhän meillä monilla paikkakunnilla esim. etsivää nuorisotyötä. Entä sitten nämä aikuiset, joita ei huolita mihinkään, kun eivät voi tulla eri tapahtumiin täysin raittiina.
Nämä ihmiset ovat tuomitut elämään yhteiskunnan ulkopuolella hautaan asti, jos apua eivät saa.
Toki tiedän hyvin, että muutos raittiiseen elämään pitää syntyä omasta halusta. Kaikilla ei sitä halua ole. Mutta entä jos nämä ihmiset saisivat virikkeitä eri asioista, jotka olisivat polkuja parempaan elämään. He saisivat kokea , että heistä välitetään, he ovat tasa-arvoisia muiden kanssa ja heitä aidosti kuunnellaan. Hyvä itsetunto on usein täysin hukassa ja sen löytäminen on avainasemassa parempaan elämään.
Seurakunnilla ei ole resursseja lähteä etsimään näitä ihmisiä eikä muillakaan järjestöillä. Tietäisiköhän kukaan, mikä on kirkon kanta näihin ”kadotettuihin sieluihin” ? Onko kirkolla virallista ns. alkoholipolitiikkaa? Toisaalta me ihmiset, seurakuntalaiset, muodostamme kirkon. Juuri meidän siis tulee toimia täällä ruohonjuuritasolla kaikkien onnettomien ja kärsivien hyväksi, eikö niin?
Itse kaipaisin tällä hetkellä vertaistukea juuri samassa tilanteessa olevilta äideiltä. Niin täällä Lahden suunnalla kuin myös Jyväskylän suunnalla ( tytär asuu siellä).
AL – ANON issa eli nimettömien alkoholistien omaisten yhdistyksessä en koe saavani apua.
Mutta jos meitä olisi useampi äiti pohtimassa näitä ongelmia, mehän voisimme keksiä jotakin.
Minulla on jo ideoita, mutta näitä samaa asiaa pohtivia äitejä haluaisin nyt ensin löytää.
Tuntuu todella pahalta, että alkoholin saantia niin kaupoista kuin ravintoloista ryhdytään nyt helpottamaan valtion taholta vielä lisää. Alkoholia saa jo nyt liian vapaasti. Ainakin näin kärsivän omaisen näkökulmasta.
Lastaan rakastavat äidit ovat takuulla kekseliäitä ja rohkeita.
Kristillistä vakaumusta ei tietenkään voi mitata, eikä sille voi antaa arvosanaa. Jos henkilö itse julistautuu ateistiksi, ja sanoo pitävänsä Jumalaa pelkkänä taruolentona on kuitenkin varsin helppoa todeta, ettei kyseisellä henkilöllä ole kristillistä vakaumusta lainkaan. Ja siitähän tässä tapauksessa oli minun käsittääkseni kyse.
Vaikka olisi kuinka helppoa todeta jotain henkilön kristillisestä vakaumuksesta, sen soveltaminen juridisesti on käytännössä jokseenkin mahdotonta. En oikein usko, että juridista estettä kenenkään kirkon jäsenen ehdokkuudelle voitaisiin löytää. Vielä vähemmän uskon siihen, että kirkon taholta löytyisi tahtoa lähteä tällaisia esteitä etsimään.
Risto Korhonen :”Vaikka olisi kuinka helppoa todeta jotain henkilön kristillisestä vakaumuksesta, sen soveltaminen juridisesti on käytännössä jokseenkin mahdotonta.”
Ja varsinkin, jos vakaumusta ei ole, vaan halutaan vain valtaa oman agendan läpiviemiseksi keinoja kaihtamatta. Jokainen on oman vakaumuksensa paras asiantuntija ja esim. henk.koht. en voisi ryhtyä päätöksentekoon osallistuvaksi ehdokkaaksi, koska en allekirjoita evl.kirkon tunnustuskirjojen kaikkia kohtia.
Ainoa oikea ”tie” näissä asioissa on mielestäni luottamus siihen, että apostolisen suksession omaavat piispat tietävät mikä on kirkon kannalta oikein ja mikä ei ja heidän ohjeidensa noudattaminen. Tietysti jos ehdokkaalta puuttuu omatunto ja ainoa ”motiivi” on hedonistinen ahneus valtaan, niin kaikenlaiset ehdokkuudet ovat mahdollisia.
Kyse ei ole uskon mittaamisesta.
Ongelma on se, että osa kirkon päättäjistä tai sellaisiksi haluavista kieltää avoimesti Jumalan.
Kaste ja konfirmaatio ovat aivan riittävä ”kristillisen vakaumuksen” mittari.
Jumala toimii monin tavoin enkä usko Hänen antaneen kenellekään, edes omasta mielestään kaikkein vakaumuksellisemmallekaan kristitylle vatupassia käteen, jolla mitata toisen ihmisen uskoa.
Monet uskovat Raamattuun Jumalan sijasta, miksei usko kirkkoon riitä?
Kaikki on mahdollista silloin, kun kirkon IsoKirja on Suomen Laki. Suomen Laki on säätämisajankohdan edustajien näkemys yhteisestä hyvästä. Uusi aika tuo uudet edustajat ja uudet ajatukset. Kun kirkko siirtyi IsonKirjan käyttäjäksi, sillä oli mukava perkata muutama ryteikkö omantunnonaroista, mutta sen laatikon avaaminen tuo mukanaan paljon muuta, jota ei enää voida hallita ainakaan raamatun periaatteilla, koska sillä ei ole enää ykkössijaa asioiden mittarina.
Ilmeisesti nykyajan ihmisen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että olisi asia tai asioita, jotka eivät muutu. Maanpäällä niitä voidaan muutella, mutta taivaallisissa ei. Tämä on sanottava julki, ettei kukaan tietämättömyytensä takia yllättyisi.
Tässä tapauksessa nimenomaan laki sitoo kirkon tunnustusperustaansa. Kirkkoa ei voi lakia muuttamatta muuttaa kulttuuriseuraksi.
Seurakuntavaaliehdokkailta voisi edellyttää, että he pitäytyvät/allekirjiottavat kirkon käyttämän Uskontunnustukseen.
Uskon vahvuutta ei siinä silti mitattaisi.
Onhan se koomista, jos seurakunnan evankeliointityöstä voisi olla omalta osaltaan päättämässä ateistiksi itseään kutsuva.
Tunnustuksessa pitäytymistä ei edellytetä kirkon jäseniltä. Olisi hyvin vaikeaa perustella sen edellyttämistä ehdokkailta.
Ei kai toiminta seurakunnassa olisi sen koomisempaa kuin pelkästään hiljaisena jäsenenä oleminen?
Tässä tapauksessa kyse ei olekkaan kirkon jäseneltä, vaan luottamushenkilöltä edellytettävästä asiasta.
Ei kunnan jäsenenkään edellytetä noudattavan hallintolakia, mutta lautakuntien jäsenien edellytetään. Kirkon tunnustus on määritelty laissa ja päätösten tulee olla tunnustuksen mukaisia.
Harva asia loukka uskonnollista vakaumustani, mutta tämä, että avoimesti ateistinen ehdokas pyrkii luterilaisen kirkon luottamustehtäviin ja nämä kirkon edustajat vain hymyilevät – se totta vie loukkaa. Nyt suoraselkäisyyttä! Uskoa ei kuulu alkaa mittaamaan, mutta Jumalan avointa kieltämistä ei saa ehdokkailta suvaita, jos haluamme olla uskottava hengellinen yhteisö.
Onhan toisaalta miljoonien kirkon jäsenten uskonnollisen vakaumuksen puutetta loukattu sillä, että heidät on liitetty kirkon jäseneksi kyselemättä mitään uskosta ja halusta liittyä. Uskomattomuus on yhtä oikeutettu vakaumus kuin uskonnollisuus.
Jokainen konfirmoitu on tunnustanut itse julkisesti uskonsa.
Kivimäki: ”Jokainen konfirmoitu on tunnustanut itse julkisesti uskonsa.”
Joo, konfirmaatiossa tuli kai heilutettua huulia, kun kaveritkin heilutti ja riparileirillä oli makeita mimmejä.
Kuinka moni nykyaikainen nuori, 15 kesäinen poika tai tyttö menisi rippileirille, ellei kaveritkin menisi ja ellei siellä tapaisi makeita kundeja/gimmoja? Eipä se nyt kovin syvällistä kristillistä uskoa ja vakaumusta vaadi. Ja aika harvoilla kirkon jäsenilläkään se vakaumus rippikouluajoista sen kummemmaksi syvenee.
Auspurgin tunnustuksen mukaan johon ev.lut kirkko pitäytyy…kertoo seuraavaa :
Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttämine sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Onhan Kristus sanonut: ”Mooseksen (Matt. 23:2) istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset jne.” Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.
Taitaa olla ne lampaiden sekaan pyrkivät sudet, jotka valittavat, kun he eivät onnistu naamioitumisessaan ja jäävät kiinni aitauksen portilla tarkastukseen.
Niillä taas, jotka puhtaasta sydämestä haluavat tulla rakentamaan kirkkoa ja Kristuksen seurakuntaa, ei ole mitään peiteltävää.
”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” – Johannes 3:19-21
Kari-Matti Laaksoselle: toisen uskoa on toki vaikea, tai jopa mahodtonta mitata, mutta sehän ei olekaan tarpeen tässä tapauksessa. Kyseinen henkilöhän on itse mitannut uskonsa, ja saanut mittauksen tulokseksi pyöreä nolla. Ei siinä enää muiden vatupasseja tai muitakaan mittausvälineitä tarvita.
Ihmettelen myös, ketkä mahtavat olla ne mainitsemasi henkilöt jotka ”uskovat Raamattuun Jumalan sijasta”? Itse en ole ainakaan koskaan tavannut tällaista henkilöä, enkä suoraan sanoen edes ymmärrä,miten olisi mahdollista uskoa Jumalan sanaan uskomatta Jumalaan. Yhtä vaikea minun on ymmärtää, mitä ”kirkkoon uskominen” oikein voi tarkoittaa henkilölle, joka kieltää Jumalan olemassaolon.
Ilmeisesti moni ”uskovainen” on elänyt naivissa olettamuksessa, että kaikki kansankirkon jäsenet uskovat Jumalaan, kirkon oppeihin jne.
Tai sitten: voi olla niin, että monille sopii mainiosti se, että kirkossa on runsaasti jäseniä, jotka eivät usko yhtään mihinkään, mutta maksavat sille kuuliaisesti kirkollisveronsa. Luottamushenkilöiksi nämä eivät sitten enää kelpaakaan.
Tässä unohdetaan kansankirkon todellinen luonne: se ei ole pietistinen uskovien ecclesia, vaan tähtää koko kansan ”kristillistämiseen” edes jossain määrin. Tällöin ei myöskään ole seurakunnan luottamustoimeen pyrkivältä mahdollisuutta edellyttää muuta kuin, että on kastettu ja konfirmoitu. Se riittää mainiosti.
Kari-Matti sen sanoo ja amen täältä perään.
Kansankirkon todellinen luonne on vielä vaikeampi määritellä kuin tunnettu kristillinen vakaumus. Kansankirkko kun on idea ja ideologia. Sen nimistä yhteisöä ei juridisesti ole olemassakaan. Se on mielikuva ja tahtotila, joka merkitsee eri ihmisille ja eri aikoina erilaisia asioita.
Vaalikelpoisuuden kriteerinä ”kristillisestä vakaumuksesta tunnettu” ei tarkoita kastetta, koska kirkolla on vain kastettuja jäseniä. Kastamattomat ovat ulkona koko vaalijärjestelmästä ja kirkkolaistakin. Se ei myöskään tyhjenny konfirmaatioon, koska konfirmoitu on mainittu laissa erikseen. ristillisestä vakaumuksesta tunnettu tarkoittaa sitä, että on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu. Ei enempää eikä vähempää.
No siinä tapauksessa alkaa pohdinta, voidaanko erinäisiä kirkon lahkojen jäseniä pitää kristillisestä vakaumuksesta tunnettuna. Minua ei ainakaan monet vakuuta.
Nyt on tärkeää äänestää niiden kaikkien, jotka eivät kuuluu siihen kaikkein pyhimpään sisäpiiriin. Todellakin: tehkäämme kirkko näköiseksemme. Meitä on monta.
Sanaa lahko on perinteisesti pidetty pejoratiivisena ilmauksena. Uskonnollisista liikkeistä puhuttaessa lahkoiksi on kutsuttu kirkon ulkopuolisia ryhmiä; sekä kristillisiä että muita. Esimerkiksi jehovantodistajia kutsutaan lahkolaisiksi, eikä se ole kovin arvostava tai kunnioittava ilmaus-. Pikemminkin nimittelyä ja leimaamista.
Kirkon sisällä ei ryhmittymisessä uskonnollisiksi kansanliikkeiksi ole mitään paheksuttavaa. Kaikilla on myös oikeus asettua ehdolle seurakuntavaaleissa ja myös äänestää ketä haluaa. Sisäpiiriin kuuluminen ilmeisesti tarkoittaa sitä, että seurakuntalainen osallistuu aktiivisesti hänelle tarjottuun toimintaan. Siinäkään ei ole mitään pahaa.
Teemu on ihan oikeassa. Kansankirkko on ideologia, ja edelleen huomaa, kuinka nykysessä kirkossa elää jännitteisessä suhteessa vähintään kaksi kansakirkkokäsitystä. Pietistinen kansankirkkoidea ei hautautunut sotien mukana,
Toisaalta tulisi ottaa huomioon, että kansankirkon jäsenyys ei perustu uskoon, vaan kasteeseen, toisin sanoen kirkko ei ole uskovien yhteisö. Sen jäsenyys ei ole sidoksissa uskoon, vaan kasteeseen.
Toki en itse missään tapauksessa antaisi ääntäni seurakuntavaaliehdokkaalle, joka julkisesti kuuluttaa, ettei usko Jumalaan. Luullakseni tämäntapaisai ateistisia kulttuurikristittyjä on kuitenkin jo melko paljon. He näkevät kirkon monin tavoin yhteiskunnallisesti hyödyllisenä laitoksena, mutta ovat henkilökohtaisesti käytännössä uskonnottomia. Hämmentävää ehkä, mutta luullakseni kirkon jäsenten enemmistö koostuu enemmän tai vähemmän ”ateistisesti” ajattelevista.
Kulttuurikristittyjä on monelaisia. Antti Eskolalla oli hyvä kirjoitus aiheesta tämän päivän Kmaa:ssa.
Toisaalta luterilaisen kansankirkon ideaan ei minun mielestäni sisälly, että kenenkään kastetun kirkon jäsenen uskoa aletaan mittaamaan. Kansankirkon olemukseen kuuluu ettei siinä jaella jäseniä uskottomiin ja jumalisuuteensa hukkuviin, lampaisiin ja vuohiin. Ei seurakuntavaaliehdokkaalle voi asettaa vaatimuksia, että vielä vähän kun ponnistelet, uskot riittävästi, olet kristilisestä vakaumuksesta tunnettu.
”Toisaalta tulisi ottaa huomioon, että kansankirkon jäsenyys ei perustu uskoon, vaan kasteeseen, toisin sanoen kirkko ei ole uskovien yhteisö. Sen jäsenyys ei ole sidoksissa uskoon, vaan kasteeseen.”
Lain säätäjä ei ole alunperinkään tarkottanut että kaikki kastetut jäsenet voisivat asettua ehdolle. Pitää myös olla konfirmoitu.
Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Siinä rippikoulun käyneet tunnustavat uskonsa, saavat siunauksen ja seurakunta rukoilee heidän puolestaan.
Myös niiden jotka vastustavat ns. lapsikastetta on syytä myöntää, ettei ketään ole konfirmoitu väkisin vastoin tahtoaan. Siihen liittyy myös julkinen uskontunnustus.
Lainsäätäjä on lisäksi tarkoittanut että ehdokkaan tulee myös olla (edelleen) kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu.
Teemu, Kari Kuula on sen uskaltanut sanoa, että vl-liike on lahko.