Sain kerran poikasena selkeän rukousvastauksen ja päätin alkaa uskomaan. Uskoni kesti siihen asti, että kun samana päivänänä tapauksesta kerroin. Kuulija sanoi sen olleen merkillinen sattuma. Paljon myöhemmin mietin elämän tarkoitusta ja halusin löytäää sen. Uskovia tyttöjä oli sitten kerran laulamassa torilla ja jotenkin intuitiivisesti oivalsin, että tytöillä on se elämän tarkoitus jota kaipasin. Siihen joukkoon vain en kehdannut heti mennä. Sain kuitenkin kutsun hengelliseen kokoukseen ja menin sitten sinne. Siellä pappi puhui jotain ja lopetti puheensa sanoihin:” hyvää yötä ja kauniita unia”. Jos on hyvä omatunto, niin näkee hyviä unia, mutta jos ei ole, niin voi jäädä kokouksen jälkeen tänne ja saada sen hyvän omantunnon. Niinpä sain jäädä ripittäytymään ja kuulla että Jeesus on sovittanut minun syntini ja ne julistettiin Jeesuksen nimessä anteeksi ja sain hyvän omantunnon jota kaipasin ja alun hengelliselle elämälle.Siitä alkoi oma uskonelämäni ja on vaihtelevalla menestyksellä ehtinyt tähän päivään. ”Vaihtelevalla” tatkoitan sitä, että joskus vieraannuin uskovien piireistä kokonaan. Sitten taas tuli ajatus palata rohkeasti mukaan, kun elämä ei enää ollut elämän makuista. Nyt pohdin sitä mikä oli omien päätösteni vaikutus ja mikä taas Pyhä Hengen työtä näissä tilanteissa, jotka olivat ratkaisevia oman uskoni kannalta.
Dosentti Aku Visala nosti nuo ajat mieleeni kun hän kotimaan uutisissa olevassa jutussa kaipaa keskustelua vapaan tahdon ja pelastuksen välisestä suhteesta.
Samoja teemoja käsitteli Miika Ruokanen kirjassaan : ”Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista”. Kirjassaan Ruokanen nostaa esiin sen, miten Luthertutkimus on sivuuttanut Pyhän Hengen osuuden pelastuksen asiassa.
Sitten vielä sain käsiini Heikki Haatajan väitöskirja :Tahtoratkaisustamme riippuu lopulta kaikki. Urho Muroman käsitys uudestisyntymisestä ja pyhityksestä. Siinä nousee esiin se käsitys, että uudestisyntyminen tapahtuu silloin, kun sydän avataan Jeesukselle.
Jos kirkossa alkaisi keskustelu siitä voimmeko itse vaikuttaa ratkaisevasti omaan pelastukseen, niin mitä se keskustelu voi saada aikaan. Siinähän nousee esiin myös se mitä uudestisyntyminen on ja milloin se tapahtuu.
Viilaten ja höyläten , Kristus asuu meissä kuten Paavali asian ilmaisee . Kristuksen Jumalan pojan uskosta olemme autuaita ja se mikä on Kristuksen ansio se luetaan meille Jumalan pojan uskon tähden , joka me on lahjana meille annettu . Onhan tämä käsitys myös luterilasuudessa vahvasti että Kristus ei vain meidän syntejä pyyhi pois vaan elää uskovissa . Hänessä elämme , olemme ja liikumme ja hän vaikuttaa tahtomista ja tekemistä .
Kuten aiemmin totesin lukeminen (inputaatio) on luterilaisen vanhurskauttamisopin ydintermi. Se viittaa ulkoiseen julistukseen, taivaan foorumilla.
Ortodoksinen näkökulma taas painottaa osallisuutta. Kristuksen vanhurskaus ei ole vain jotain, mikä merkitään meidän tilillemme taivaallisessa kirjanpidossa, vaan se on jotain, mikä vuodatetaan meihin. Se on todellista, ontologista muutosta, ei pelkkää oikeudellista statuksen muutosta.
Käytät sanaa ansio, tätä ortodoksi teologiassa vierastetaan. Se koetaan usein liian juridiseksi ja kaupalliseksi termiksi, ikään kuin Kristus olisi kerännyt pisteitä tai suorittanut maksun, jolla ostetaan vapaus rangaistuksesta. Mielummin puhumme voitosta ja ihmisyyden uudistamisesta. Kristus ei vain ansainnut, jotakin vaan Hän yhdisti ihmisyyden ja jumaluuden itsessään, mistä tulemme osalliseksi Pyhässä Hengessä. – ( taas viilattiin).
Aina joskus kuulee että luterilainen korostus on juridinen koskien vanhurkauttamisesta puhuttaessa . Ja varmaan on myös julistajia jotka kuvaavat asian näin pelkästään . Siitä minulle tulee mieleen että puhuja haluaa pyrkiä välttämään väärää opetusta , mutta apostolisesta uskosta julistettaessa Kristus on enemmän ja se sisältö koko julistuksessa ja en kyllä kuule tuota oikeusnäkökulmaa tai sitä korostusta puheissa jota väitetään . Luen sen samaan kategoriaan kuin puheet luterilaisuudesta että se on kuivaa sakramenttioppia 😅 Kun kirkkovuoden tekstejä käydään saarnoissa läpi niin harvemmin tämä tulee vastaan , vaikka se on myös sitä koska Jumala on myös tuomarimme ja oikeusistuin on taivaassa vaikka täällä jo saadaan iloita pelastuksesta koska pelastus on ylösnouseessa Kristuksessa ja se toivo on ankkuri joka on heitetty väliverhon toiselle puolelle ja se on itse Kristus , kuten Hebrealaiskirje asian ilmaiseen toivosta .
Sami P. Suomalaisessa(kin) teologian tutkimuksessa on useampaan kertaan muistutettu, että luterilainen oppi vanhurskauttamisesta EI ole VAIN taivaan torilla tapahtuvaa kirjanpitoa. ”Taivaan tori” on kaikkialla, missä evankeliumia julistetaan ja vanhurskauden vaatteet puetaan yllemme täällä. Niitä ei säilytetä Andromedan galaksissa sijaitsevassa taivaallisessa vaatevarastossa.
Marko, onko sinulla mielessä luterilaisen tunnuskirjojen teksti kohtia, mistä tuon voisi todentaa selvästi. Lähestytään asiaa tätä kautta. Toki tiedän sen mistä kirjoitat.
En ole lukenut vanhurskaudesta tunnustuskirjoista, vaan päätellyt sen siitä, että Jeesus sovitti syntimme ristillä ja ylösnousemuksellaan vanhurskauden. Ylösnousemustahan Ortodoksit juhlivat Pääsiäisenä. Vanhurskauden oivatamisen tähden juhlaan onkin suurta aihetta. Vanhurskuttmisen merkityksen voi aivan loogisesti päätellä kuka tahansa, joka uskoo täydelliseen sovitukseen.
Sami P. Hyvä kompakysymys 😀 Yksimielisyyden ohje, jossa forenssisuus paalutetaan, opastaa lukemaan Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä. Johan nämä asiat opittiin peruskurssilla: itse uskossa on Kristus läsnä. Jos vetoamme vain ja ainoastaan tunnustuskirjojen muotoiluihin, joissa korostetaan uskoa, koko kysymyksenasettelu voi kaventua juurikin usko – forenssinen vanhurskauttaminen -akselille.
Sami. Kysyit tätä: ”Voitko mainita mitä ryhmää tarkoitat, missä näitä on jotka opettavat näin?”
Riittännekö vastaukseksi se, että kyllä näihin henkilöhin aina silloin tällöin törmää, mutta en komentillani tarkoittanut mitään ryhmää, tai seurakuntaa yms.
Pekka, kyllä varmaan kohtaa yksityisiä henkilöitä jotka saattavat ajatella kristillisestä kilvoituksen kuten kuvasit.
Uskoon tulo oli minun koko elämäni kannalta tärkein tapahtuma. Sen seurauksena monta hyvää asiaa toteutui.
Nuorena kaikki mahdollisuudet ovat avoinna edessä. Nuoruuden jäädessä taa tilanne muuttuu ja henkilökohtaisen valinnan teko vaikeutuu vuosi vuodelta, Uskoon ei voi tulla, eikä sitä omistaa, jolle Jumala kutsu. Kutsuun on vastattava silloin kun se eteen tulee. Sitä ei voi jättää vanhuuteen. Mekin vanhat uskovat tulimme uskoon nuoria. On hyvin harvinaista, että joku ikääntynyt vastaa Jumalan kutsuun myöntävästi.
Uskon tuon olevan narratiivi että vanhana ei voi saada pelastusta . Ja uskon sen johtuvan osin siitä että nämä ihmiset ei ole antamassa todistusta kohin laajasti kun vanhana saavat armon ottaa vastaan . Jos kaikki papit kertoisivat kokemuksia kuolinvuoteen ääreltä niin voisi yleinen käsitys muuttua . Tiedän myös tapauksia näistä . Ja se viime hetken vanhus ei jätä yleistä todistusta samanlailla kuin nuorempi jonka elämä todistaa muutoksesta . Voi olla myös yksi syy väärän etsikkoajan opetuksen , että Raamattua tulkitaan että Jumala kutsuu kerran pari ja joskus kolme kertaa , joka on harhaoppia suoraan ja johon ihmiset uskovat . Jumalan armo ja rakkaus on aina valmis ottamaan vastaan , nyt on pelastuksen päivä ! Olisihan tuhlaajapojan isäkin ihmeellinen ettei ottaisi vastaan poikaa kun on kevätkylvön aika että tule joskus syksyllä vaikka 14 päivä kun karjaa laitetaan lihoiksi niin pidetään silloin pidot . Tässä on koko ajan ihmiskeskeinen ajattelu joka tulee ratkaisukritillisyydestä joka rantautui meillä jenkeistä ja toi uskoon vieraita ajatuksia ja oppikäsityksiä . Pelastus liittyy Kristuksen sovitustyöhön ja ristiltä löytyy vastaus meidän uskonkysymyksiin. Ristiinnaulitun edestä meille sana kirkastuu ja koko ajan sana tahtoo valaista Kristusta ja jo valmista tietä ja hänen tekojensa suuruutta meidän puolestamme . Ja on tärkeää mihin uskomme perustuu , missä voimme kohdata Kristuksen täällä maanpäällä jne . Raamattu on täynnä myös lohdutusta silloinkin kun emme vaikka jaksa rukoilla niin silloinkin on hyvä muistaa että Jeesus rukoilee meidän puolestamme ja hän tietää ja tuntee meidän kaikki asiamme ja varmasti ne rukoukset ovat parhaita meidän puolestamme . Eräs mies koki uudestisyntymisen ja lähti lukemaan teologiaa kun halusi tietää mitä on tapahtunut hänelle . Uudestisyntyminen kuvataan usein tunteiden kautta ja se on ymmärrettävää sillon kun ihminen elää toivottomana ja rauhattomana ja hetkessä joskus elämä muuttuu ja saa rauhan sydämeen , mutta tämä kokemus on vain yhdenlainen , on paljon muita kokemuksia joissa tunteet eivät pääosassa vaan ihminen huomaa muutoksia ajattelussa ja kokee johdatusta . Omasta uskoontulo kokemuksesta ei tule tehdä tietä kaikille samanlaiseksi ja pitää sitä ainoana oikeana , jokainen Jumalan lapsi kokee uskoa myös tunmeelämän kautta mutta ne tunteet on seurausta ei syy . Kirjoittihan Paavali korinttolaisille että ettekö tiedä että teissä asuu Pyhä Henki tai Roomalaisille , jossa ei ollut edes käynyt eikä varmaan tuntenut seurakuntalaisia kokonaan että te jotka olette kastetut olette Kristuksen päällenne pukeneet ja varmasti tämä saattoi tulla joillekin lukijoille uutena asiana ja ei välttämättä tunne- elämän kokemuksia kaikilla ollut . Kyllä Pyhä Henki todistaa henkemme kanssa että olemme Jumalan lapsia mutta on miljoonia erilaisia ihmiskokemuksia asiasta . Nuori tyttö oli pettynyt itseensä ja oli sanonut Kalevi Lehtiselle että hän on itsekkäistä motiiveista tullut uskoonkin johon Lehtinen oli vastannut että saa sen uskoontulonkin anteeksi 😅
Timon kanssa samoilla linjoilla, ratkaisukeskeisen uskon opettamisessa menee helposti tuo etsikkoaika ajatus pieleen, sillä Jumalan aika on aina, Jumala kutsuu ihmistä aina ja kaiken aikaa. Tuo usein kuultu, että ihmisellä on ”etsikkoaika” vain muutamia kertoja elämässä, on ”höpöhöpöä” ja väärin tulkittua Raamattua ja Jumalan omaa ilmoitusta vastaan.
Tuosta vanhurskaaksi ”lukeminen” termistä, vielä sen verran, että tuo termi kuvaa alkukielellä ”kaupan käynnissä” tapahtuvaa aktioita, eli, kun Paavali kirjoittaa myös, myymisestä ja lunastamisesta, niin voidaan hänen ajatuksensa mukaan ajatella, että tuossa ”lukemisessa” on tapahtunut totaalinen vaihtokauppa, jossa orja on ostettu vapaaksi.
Miten tämä maksu on tapahtunut? Kristus on ostanut meidät, jotka on myyty synnin alaisuuteen. Kun Luther kirjoitti ns. ”Autuaasta vaihtokaupasta.” Niin, sille löytyy vahvat teologiset perusteet Uudentestamentin omasta kielestä… Ja siihen kirjoitetuista kielikuvista, jotka ovat tosin monet teologiset väännöt myös saaneet aikaan… Ihmisen vanhurskauttamisen perusta on kuitenkin selkeästi synnin sovituksessa ja Kristuksen työn seurausta, ei siis ihmisestä lähtöisin… Pelastuksemme ja pyhityksemme on varma, ja onhan kirjoitettu:
”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”; ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!” Hebr.2:10-13
Kuka tämän uskoo omalle kohdalleen, on sitten oma lukunsa.
Kristus on ostanut ihmiset kaikista sukukunnista maan päällä… Kuten Ilmestyskirjassa kerrotaan.
”Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi OSTANUT Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista.” Ilm.5:6-9
Ismon teksin voi allekirjoittaa, mutta vanhurskauttaminen ei ole kertaluonteinen juridinen aktio vaan liiton alku, joka täyttyy teoissa ja armossa ilman uskon ja tekojen vastakkainasettelua.
Lutherin korostus ”vieraan vanhurskauden” imputaatiosta eroaa ortodoksisesta ontologisesta muutoksesta, mutta Paavalin markkinakuvasto tukee vaihtokaupan metaforaa. Lutherin vaihtokauppa termistöä käytettiin jo paljon aikaisemmin ortodoksi kirkossa ja se on sieltä ilmeisesti tullut lutherin teksteihin. Joka tapauksessa vaihtokauppa termistöä käytettin paljon ennen 1500 lukua.
”Pekka, totesit uskoontulon olevan elämän tärkein tapahtuma – miten sen nyt meistä itsekukin sanoittaa. Jotkut pysyvät kasteen armoliitossa siinä kasvaen, toiset taas eivät, ellei Jeesus herätä uskoa, kutsumalla yhteyteensä uudestaan monin tavoin. Tänäänkin Pyhä Henki avaa silmämme näkemään, että Jeesus on Pelastaja. Emme kelpaa Jumalalle muutoin kuin turvautumalla Vapahtajaan. Autuas sinä, joka uskot! Kaikkein tärkein ja kallein asia on usko.
Pelastukseen liittyvät käsitteet, kuten herätys ja kääntymys, kertovat hengellisestä kokemustodellisuudesta, jota tuot blogissasi ilmi. Meillä on tietysti erilaisia kokemuksia, mutta yhteistä on se, että yksilön hengellisyydessä ja jumalasuhteessa on tapahtunut laadullinen muutos – joka ei ole tunne.
”Myös Luther edustaa kokemuskristillisyyttä. Hänen kokemuksensa oli, että katolinen rippioppi ajoi hänet päin seinää: Jumalan sanottiin olevan armollinen katuvalle, mutta vain oikean katumuksen välityksellä. Tätä kamppailua hän kävi koko luostariaikansa, mutta rauhaa ei löytynyt. Avain hänen ahdinkoonsa ja omantunnonrauhan löytymiseen oli se, ettei hän kysynyt muiden mielipiteitä, vaan syventyi Raamattuun ja antoi sanan puhua. Hän tuli herätykseen! Heureka – sieltä se löytyi! Autuas sinä, joka uskot.” Jumala vanhurskauttaa sen, joka uskoo Jeesukseen” (Ro3) Mikäli annamme Raamatun puhua – ilman ihmisviisautta, niin alkaa tapahtua.
Minulta on tivattu sitä milloin tulin uskoon, mutta en osaa vastata. Tiedän vain että nyt olen.
Pekka. Aivan, tuo tieto meissä on Pyhän Hengen aikaansaama.
Naulankantaan Kosti! Luther oli kyllä uskovainen, eli ei tullut ns. uskoon, vaan Armo Kristuksessa aukesi hänelle Sanan, eli kirjoitusten kautta. Näin on hyvä ymmärtää, että Jumalan työ Lutherin kohdalla tapahtui Jumalan tekona ja Hänen ajallaan. Paavali oli myös uskovainen, kun sai kohdata Herran Damaskon tiellä.
Tutkimattomat ovat Herran tiet ihmisen sydämeen.
Ismo. Paavali tuli oikein viimeisen päälle herätykseen, mutta tavallaan Lutherkin tuli mikäli ajatellaan, että luostarissa painiskelu katolisen opetuksen kanssa johti hänet syvään ahdinkoon. Hänen suuri löytönsä oli juuri tuossa, että hän ei seurannut muiden mielipiteitä, vaan paneutui Raamatun saanaan, jolloin hänelle viimein kirkastui tuo yksin uskon eläväksi tekevä voima Jumalan armosta. Eli hän tuli ns. uskoon mikäli halutaan käyttää tätä sanaa.
Lutherin pako luostariin oli tietysti virhe. Hengellisessä etsinnässä monet ovat tehneet virheitä. Hakeutuminen kirkosta eronneiden ryhmään, johtaa tietysti ongelmiin. Kirkon luostari traditio ei ole ongelma, Jumala johdattaa ihmisiä edelleenkin luostariin. Roomalais-katolinen luostari on ongelma, koska sieltä on kadonnut patristinen traditio ja ohjausperinne. Tälläiset ”luostarit” pitää kiertää kaukaa.
Lutherin oma voima loppui. Ei löytynyt iloa eikä apua omasta kilvoituksesta. Ilo löytyi, kun armo kirkastui, lain alta armon alle!
Kari, noihan siinä juuri käy, kun osallistuu väärään hengellisyyteen. Kirkossa asia tunnetaan varsin hyvin, siksi kilvoitus on aina synergiaa, kirkon ohjaustradition alla.
Kilvoitus kuuluu aina kirkon olemukseen, eikä siitä voi irtautua. Se jatkuu hautaan asti. Se, on kovaa, sitkeää, pitkäjänteistä työtä Jumalan armon avulla. Lankeamista, nousua, ja taas sama uudestaan, toistoa siis. Tavoitteena on jumaloituminen tahdon uudelleen suuntaus ja muokkaus, ontologinen muutos. Maailmassa tai luostarissa. Amen.
Luherin meno luotariin oli sikäli onnellinen tapahtuma, että nyt me tiedämme elävämme yksin uskosta Kristukseen.
Kosti luther sanoi, usko ei oke koskaan yksin.
Usein julistetaan että Saulus tarsolainen tuli uskoon Damaskosken tiellä ( kirjoitit Ismo että oli uskovainen ja se tais olla vahinko?). Huvikseen kysyin tekoälyltäkin ja sekin oli sitä mieltä että Salus tuli uskoon Damaskosken tiellä mutta mielestäni ei tullut . Hän sokeutui ja oli 3 päivää sokea .Ja Herra lähetti Ananiaan ja rukoili että Saulus saa näkönsä ja ei hän siinäkään tullut uskoon , mutta sen jälkeen hänet kastettiin ja tuli uskovaksi ja lähti heti Jerusalemiin mutta ei ollut valmis ja oli erämaassa yli 3 vuotta ja sai ihmeellisiä näkyjä . Kun Paavali oli Rooman vankilassa ja odotti kuolemaa niin hän vetosi pelastuksessa kasteeseen , ei damaskoksen tien tapahtumiin eikä näkönsä saamiseen eikä niihin suurenmoisiin ilmestyksiin vaan kirjoitti Timoteukselle : jos olemme kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa niin saamme myös elää yhdessä hänen kanssaan . Se oli peruste mihin hän saattoi turvata viimeisillä hetkillä että hänet on yhdessä haudattu Kristuksen kanssa ja kastettu todellisesti hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseen .
Eri tunnustuskuntien rukouskirjoja kun olen lukenut, niin hämmästyttävän paljon samat asiat niissä tulee vastaan.
Saman Jumalan kohtaaminen tapahtuu tientenkin aivan samoin ehdoin. Rukous voi toimia vain yhdenlaisin periaattein ja niitä ei määritä mikään yhteisö itse, Jos kerran rukouselämä on näin samankaltaista kaikilla kristityillä, niin mistä sitten juontaa tuo toisten kristittyjen vieroksunta? Jota esiintyy ilmeisesti kaikissa kirkoissa ja seurakunnissa ja yhteisöissä.
Riittäisikö Sami tämä :
Kristus elää minussa” (Gal. 2:20) on luterilaisen tunnustuksen ytimessä, ja se liittyy vahvasti opettamiseen vanhurskauttamisesta, uskosta ja kristityn uudesta elämästä. Tunnustuskirjoissa (Yksimielisyyden kirja, 1580) tämä teema ilmenee usein seuraavilla tavoilla:
Vanhurskauttaminen uskon kautta: Kristus ei ainoastaan sovittanut syntejä kuolemallaan, vaan hän asuu uskovan sydämessä uskon kautta, vaikuttaen uutta elämää.
Kristus elää uskovassa: Tunnustuskirjat ja luterilainen teologia korostavat, että vanhurskaus on Kristuksen läsnäoloa ja toimintaa ihmisessä, ei vain ulkopuolista lainopillista julistusta.
Uusi elämä: Tämä Kristuksen elämä minussa johtaa siihen, että ihminen voi elää Jumalan tahdon mukaisesti, ”ei enää minä, vaan Kristus minussa”.
Sakramentit: Ehtoollisessa ja kasteessa Kristus vahvistaa yhteytensä uskovaan, mikä tukee tätä sisäistä elämää
+4
Yhteenvetona luterilaisessa tunnustuksessa ”Kristus elää minussa” tarkoittaa, että kristityn pelastus ja uusi olemus perustuvat kokonaan Kristuksen läsnäoloon ja toimintaan ihmisessä.
Timo, Yksimielisyyden kirjassa (Formula Concordiae) ei ole suoraa siteerausta Gal. 2:20:sta tässä yhteydessä, vaan se keskittyy vanhurskauttamisen forensiseen luonteeseen. Tämä on ollut normatiivista luterilaisuutta. Samalla kuitenkin tunnustuskirjat yhdistävät uskon Pyhän Hengen uuteen elämään ja lain täyttymiseen uskon kautta.
Ortodoksisessa teologiassa taas Kristus elää minussa (Gal. 2:20) viittaa nimenomaan theosis-prosessiin eli jumalallistumiseen, johon uskovainen osallistuu mm. sakramenttien kautta ja kilvoittelulla, tullen yhä enemmän Jumalan kaltaiseksi.
Toisin kuin luterilaisessa painotuksessa forensiseen vanhurskauttamiseen ortodoksisuus näkee pelastuksen synergiana. Joka muuttaa ihmistä ontologisesti. Nämä ovat hienojakoisia ja syvällisiä eroja.
Yksimielisyyden kirja (Formula Concordiae, 1577) kuvaa vanhurskauttamista, että se on syntien anteeksiantamista, Jumalan lapseudeksi ottoa ja sovitusta joka imputoidaan (luetaan hyväksi) uskovaiselle yksin uskon kautta puhtaasta armosta. Se on forenssinen toimenpide. Näin luterilaisuudessa hejastuu lutherin omat ahdistukset luostarissa ja se saa jatkoa näissä teksteissä. Vanhurskauttaminen ja teot eriytetään. Vapaa tahto skipataan, ja sidotaan Augustinolaiseen malliin.
”Ortodoksisessa teologiassa taas Kristus elää minussa (Gal. 2:20) viittaa nimenomaan theosis-prosessiin eli jumalallistumiseen, johon uskovainen osallistuu mm. sakramenttien kautta ja kilvoittelulla, tullen yhä enemmän Jumalan kaltaiseksi.”
Luterilainen käy tätä samaa prosessia läpi viikottain. Pyrkien vaeltamaan totuudessa viikolla. Sunnuntaina osallistuen Pyhälle ehtoolliselle, rippi ja synninpäästö kilvoittelussa mukana. Elämä ja armo Kristuksen vanhurskaudessa. Ihminen vähenee, Kristus kasvaa.
Väärin, luterilaisuudessa ihminen on vanhurskas suhteessa, ei olemuksessa. Toisin sanoen ortodoksissa ja luterilaisuudessa puhutaan molemmissa siitä, että kristitty muuttuu ja “Kristus elää tässä minussa”, mutta mitä sillä tarkoitetaan, on eri laista. Tämä on se oleellinen ero.
Aikanaan kirjoitin blogin henkilökohtaisesta uskosta oli silloin kova vastustus päällä kun kirjoitin että Kristus elää minussa , kuten Paavali sanoo että en elä enää minä vaan Kristus minussa . En tunne ordodoksista julistusta mutta iänpäivåt luterilaisuus on julistanut apostolin opetusten mukaan ja myös selitetty Kristus asuvaisena ihmisessä eikä suhteessa kuten sinä Sami olit myös sitä mieltä että me olemme suhteessa uskon kautta Kristukseen , muistelen näin . Luterilainen oppi myös opettaa selvästi Paavalin opetuksen mukaan että synti asuu ihmisessä .