Sain kerran poikasena selkeän rukousvastauksen ja päätin alkaa uskomaan. Uskoni kesti siihen asti, että kun samana päivänänä tapauksesta kerroin. Kuulija sanoi sen olleen merkillinen sattuma. Paljon myöhemmin mietin elämän tarkoitusta ja halusin löytäää sen. Uskovia tyttöjä oli sitten kerran laulamassa torilla ja jotenkin intuitiivisesti oivalsin, että tytöillä on se elämän tarkoitus jota kaipasin. Siihen joukkoon vain en kehdannut heti mennä. Sain kuitenkin kutsun hengelliseen kokoukseen ja menin sitten sinne. Siellä pappi puhui jotain ja lopetti puheensa sanoihin:” hyvää yötä ja kauniita unia”. Jos on hyvä omatunto, niin näkee hyviä unia, mutta jos ei ole, niin voi jäädä kokouksen jälkeen tänne ja saada sen hyvän omantunnon. Niinpä sain jäädä ripittäytymään ja kuulla että Jeesus on sovittanut minun syntini ja ne julistettiin Jeesuksen nimessä anteeksi ja sain hyvän omantunnon jota kaipasin ja alun hengelliselle elämälle.Siitä alkoi oma uskonelämäni ja on vaihtelevalla menestyksellä ehtinyt tähän päivään. ”Vaihtelevalla” tatkoitan sitä, että joskus vieraannuin uskovien piireistä kokonaan. Sitten taas tuli ajatus palata rohkeasti mukaan, kun elämä ei enää ollut elämän makuista. Nyt pohdin sitä mikä oli omien päätösteni vaikutus ja mikä taas Pyhä Hengen työtä näissä tilanteissa, jotka olivat ratkaisevia oman uskoni kannalta.
Dosentti Aku Visala nosti nuo ajat mieleeni kun hän kotimaan uutisissa olevassa jutussa kaipaa keskustelua vapaan tahdon ja pelastuksen välisestä suhteesta.
Samoja teemoja käsitteli Miika Ruokanen kirjassaan : ”Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista”. Kirjassaan Ruokanen nostaa esiin sen, miten Luthertutkimus on sivuuttanut Pyhän Hengen osuuden pelastuksen asiassa.
Sitten vielä sain käsiini Heikki Haatajan väitöskirja :Tahtoratkaisustamme riippuu lopulta kaikki. Urho Muroman käsitys uudestisyntymisestä ja pyhityksestä. Siinä nousee esiin se käsitys, että uudestisyntyminen tapahtuu silloin, kun sydän avataan Jeesukselle.
Jos kirkossa alkaisi keskustelu siitä voimmeko itse vaikuttaa ratkaisevasti omaan pelastukseen, niin mitä se keskustelu voi saada aikaan. Siinähän nousee esiin myös se mitä uudestisyntyminen on ja milloin se tapahtuu.
Siinä oli kyse kahden kirkkokunnan välisestä erosta, josta edellä oli kyselty.
Sana kehottaa varjelemaan sydäntä. Sillä sieltä elämä lähtee.
Pekka, hyvin kuvasit edellä!
Kiitos Kari.
Muutama vuosi sitten kävin Perheniemen opistolla rukouksen koulun. Se vaikutti järisyttävällä tavalla omaan rukouselämääni. Olen löytänyt paljon hyviä rukousta käsitteleviä kirjoja mutta Ordotoksinen rukousperinne on vertaansa vailla.
Mielenkiintoista!
Rukouselämä varmaan monella muuttuu vuosien saatossa ja on oikeastaan kaksi tapaa rukoilla yksin tai yhdessä . Jotenkin on tullut entistä keskeisemmäksi yhteiset rukoukset ja lopulta apostolien kehoituksista ja opetuksista tulee myös asia että Srk yhdessä rukoilee ja se on myös silloin kun vain vaikka 2 tai kolme on koolla. .Yhdessä kenties rukoillaan varsinkin liian vähän : ystävien , perheen ja vaikka vierailujen lomassa tai lähtemisen hetkillä . Pohjavire saisi tietysti löytyä ajatuksesta Abba – isä että tiedostamme lapseudessa että Jumala tahtoo ja on jo valmistanut tien perille asti .
Daniel: 9:23 Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.
Aika on nyt vakava. Opeta Herra meitä rukoilemaan! ”Rukous on se tykki, joka ampuu vielä nykki.” (Länsi-Suomen rukoilevaiset)
Keskustelu on ollut hyvä ja ketju pitkä, josta syystä palaan tässä Samin ontologia/suhde -yksinkertaistukseen.
Sami, ilmeisesti tulkitset luterilaisia tunnustuskirjoja nimenomaan evankelisen herätysliikkeen 1900-luvulla muotoutuneen tulkinnan läpi. Ongelma on lyhyesti sanottuna Karl Barth -nimisen reformoidun teologin vaikutus KOKO protestanttiseen ja luterilaiseenkin ymmärrykseen. Kun Jumala on ylhäällä ja me olemme alhaalla usko voi olla vain suhde (relaatio). Kun kaikki ymmärtävät asian näin, keskusteltavaksi jää vain se, ”kuinka saa suhteen elävään Jumalaan”. Kun sitten evankelinen liike omaksui korostetusti tulkinnan ”yleisestä vanhurskauttamisesta” ja ”subjektiivisesta vanhurskauttamisesta” (mikä on teologianhistorian valossa hyvin ongelmallinen jako) ja alettiin lisäksi tehdä pesäeroa vanhemman evankelisuuden ymmärrykseen, Yksimielisyyden ohjetta alettiin tulkita vieläkin yksiviivaisemmin kuin olisi ollut tarpeen. Suomalainen uusi Luther-tutkimus korjasi tätä hyvin (siinäkin mentiin toki hiukan yksipuolisuuksiin).
Se, että teemme eron vanhurskauttamisen ja pyhityksen välillä on tärkeä sielunhoidollinen korostus: katso Kristukseen äläkä itseesi pelastuksen asiassa. Usko ei ole oikeastaan ”suhde Jumalaan” vaan elämistä Jumalan yhteydessä ja salatulla tavalla Jumala elää meissä. Pyhityksessä me teemme ”yhteistyötä” Pyhän Hengen kanssa, mutta se jää tässä elämässä puutteelliseksi.
Ortodoksisuus käyttää aivan erilaisia teologisia termejä ja kategorioita. Tiedän luterilaisia, jotka ovat siirtyneet ortodokseiksi eikä minulla ole syytä arvostella heitä. Mutta sen verran haluan huomauttaa, että myös ortodoksisen teologian puolelta löytyy sellaista opin kehitystä, jota voisi arvostella myöhäsyntyiseksi.
Ja vaikka ortodoksit eivät käytä termiä ”uskoon tulo” itse asia kyllä löytyy. Eli pidän kiinni väitteestäni, että meillä on sittenkin hyvin paljon yhteistä käytännön ja uskovan kokemuksen tasolla.
Ontologia tai tässä yhteydessä Kristuksen olemuksellisuus meissä josta käyty keskustelua .
Yksi asia joka toistuu teologisissa keskusteluissa on se että luterilaisuus tahdotaan keskittää kaikki Lutheriin ja ns. vastapuoli ei esitä koskaan juuri oppi-isiä , ei katoliset , ordodoksit saati helluntailaiset . Jos näin tapahtuisi niin voisiko heidän nostamia oppi- isiä tutkia samalla suurennuslasilla ja viitata jatkuvasti häneen, kuten Lutheriin , joka ei olisi halunnut nimeään kirkolle ?
Yksittäisen ihmisen elämä ja elämän tehtävä ei voi kattaa kaikkea ja selitystä kaikista opinkohdista juurta jaksaen . Tietysti ajattelen että Lutherille Jumala antoi suuren ja ison tehtävän uskonpuhdistuksessa ja myös paljon Apostolisen opin uskoa meille ymmärrettäväksi selittäen .
No jos joku nyt tahtoo kertoa että Lutherin teoksiin luterilainen oppi nojaan —- väärä vastaus lopulta , sillä eihän minkään kristillisen kirkon opetus viittaa , kehoita ja ohjaa Jumalan ilmotukseen niin selvästi ja paljon kuin luterilainen oppi . Sola – periaatteet olivat uskonpuhdistuksen hedelmiä ja ne kelpaa otsikkotasolla kaikille , muttei johda samanlaiseen kriittiseen Raamatun tutkimiseen ja selityksiin kuin luterilaisuus on tuottanut
Siksi on joskus vähän naivia kuunnella ja lukea jonkun oppi- isän arvostelua toisen kirkon edustajan toimesta , vaikka siinä olisi hyvin kohtelias sävykin , mutta ajan konteksti ja Jumalan tarkoittama tehtävä ja vielä kuoltuaankin sen merkitys on usein täysin pimennossa näissä arvosteluissa ja arviossa .
F.C Hedbergin perintö Suomen kristillisyydelle jää monelta näkemättä ja eipä sen kautta syntynyt evankeelisuuskaan ole häntä pitänyt oppi- isänä kaikessa . Olihan hän ainoa herätysliike- johtaja joka oli kirkollinen ja syvä ymmärrys armonvälineistä . Olen kokenut evankeelisuuden tietyisssä asioissa puheissa opin esittelynä enemmän kuin sen sisällön elämisenä ja opettamiseksi aina välillä julistuksen osalla vaikka armonvälineiden arvostus on suurinta koko kansankirkon herätysliikkeistä . Kristuksen olemuksellisuus mielestäni liittyy meidän kokemusmaailmaan johon yhtyy Jumalan sana ja se tarvitsee ympärille Kristuksen näkyvän ruumiin ja yhteyden ja tietysti siihen liittyy saarnatuolin ja alttarin olemuksellisen merkityksen kokeminen ja tietäminen . Kun Herramme armotöistä , armonvälineistä ollaan kaukana niin ihmismieli pyrkii löytämään muita keinoja saavuttaa olemuksellisuutta ja kokemuksellisuutta . Ja tietysti luterilaisuus ammentaa monien luterilaisten oppi-isien ja kirkkoisien tekstejä myös , vaikka Paavalilainen teologia hallitsee oppikysymyksiä tulkiten . Eikö teidän mielestä ole ihmeellistä että luterilaisuus halutaan keskittää täysin Lutheriin ja en tarkoita että Luther oli väärässä mutta hiukan yksipuolista aina ruotia Lutheria ikäänkuin ihminen olisi toisella puolella ja toisella puolella armeija hengellä täyttäneitä viisaita 2000 vuoden ketjussa . Kirjoitin blogin kysyen ; ketkä ovat sinun oppi- isiäsi ja vastaus oli pyöreä nolla niistä yli 200 viestistä kait mitä niitä tuli . No keskustelu lähti joka suuntaan kuten usein 😅. Ja ehdottomasti kukaan ei koonnut apostolista oppia ja selittäen sitä kuten Luther on tehnyt . Jos nyt sinne ordodoksi suuntaan heittää palloa että miten kun siellä on eri Piispoilla eri katekismuksia ja niistä erilaisia oppikäsityksiä , niin mihin voi uskoa sen olevan Jumalalta saatua kun voi olla jopa ristiriitaisia keskenään näkemyksiä . Ja apokryyfikirjat jotka sisältää apostolisen uskon vastaisia ajatuksia . Luterilainen lähestyy tietysti asioita hiukan eri kulmasta ja siinä on hyvin apostolinen käsitys Kristuksen opista ja siksi luterilaisuus on Kristus keskeistä oppia . Oliko Hedbergillä Kristuksen olemuksellisuus millaista , kun hän toisteli usein rakkaasta vapahtajasta että hän on minun ja minä olen hänen ?
Olen jonkinverran tutkinut Gal.5:22 jaetta Hengen hedelmästä. Ensin ajattelin, että siitä saa hyvän Raamattutunnin, mutta sitten oivalsin, että Jumala haluaakin tehdä työtä minussa tuon asian kanssa. Siinä kuvataan se Jeesuksen olemus, jonka Hänet kohdanneet ihmiset saivat kokea.
Ihmettelin ensin, kun huomasin että heti rakkkauden jälkeen on ilo. Sen on hyvä järjestys. Jumala kun on rakkaus ja pelkkää rakkautta, niin Hänen rakkautesa vaikuttaa meissä ilon. Iloisina kristittyinä sydämessä on rauha jne.
Kaikki Jeesuksen ominaisuudet on meille tarjona rukouksen kautta, kun niitä Häneltä pyydämme. Saamme säteillä taivaalista kirkkautta, kun katseemme on suunnattu Kristukseen.
Voisiko olla jotain, mikä puhuttelisi ja vetäisi ihmisiä puoleensa enemmän, kuin se että olemuksessamme näkyisi ja olisi koettavissa tuo 5:22 koko sisältö
Sitten luin Ortodoksista rukouskirjaa ja löysin tuon kaiken saman myös sieltä.
Hengen hedelmää ei itse voi kovin tutkia ja sitä tuskin näytetään meille kovin hyvin ja sen kanssa on samaan aikaan ihmisessä vaikuttamassa näkymässä joillekin ulospäin mutta samaan aikaan myös syntisyys voi näkyä . Hedelmä on kokonainen ei joku järjestys jossa ollaan eri vaiheessa että ensin yksi saavutetaan osa hedelmästä ja sitten toinen . En kiellä itsensä oman uskon tarkkailua ja siinä varmaan käy kuten kirjoitit että löydämme itsemme syntisinä ja puutteellisina hänen edestään, mutta juuri se vie meidän sinne todelliseen hedelmäpuutarhaan Kristuksen luo . Jos me näkisimme meissä hedelmän ja vain hyvää itsessämme niin veisi meitä ylpeydessä ja itsetyytyväisyydessä pois Jeesuksen luota. Enkeliruhtinaalla oli suuri asema ja kaiken lisäksi ulkoisesti kaunis ja se aiheutti lankeemuksen . En tiedä onko tuo huono vertaus mutta kuitenkin noin ajattelen . Luterilaisuus ei ajattele pyhitysasteista koska Kristus on meidän pyhityksemme .
KRISTUKSEN LAHJA MEILLE
”On puhdasta armoa, että saamme elää yhteydessä toisiin kristittyihin.” (Dietrich Bonhoeffer), Tällainen yhteisiö, pyhä kirkko on Wilhelm Löhen sanoin ”Jumalan luomistyön kaunein kukka.” Seurakunta on meille sekä lahja että tehtävä, mutta näistä kahdesta se on ensin lahja – sitten vasta tehtävä. Tämän lahjan otamme vastaan Kirkon Herralta, joka Hengellään vaikuttaa meissä uskon ja kasteen sakramentin kautta liittää meidät oman ruumiinsa jäsenyyteen.
Esko Murto, Oikeat alttarit ja saarnatuolit, Sakari Korpisen 80-vuotisjuhlakirja, s. 73, Julkaisija: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, 2026.
Pitää olla: Tällainen yhteisö.
Urho Muromakin on tehnyt jonkinlaisen kirjan kasteesta. Mutta käsittääkseni hän ei ainakaan kiellä siinä lapsikastetta. Tosin en ole koskaan lukenut sitä. Oliko kirjan nimi ”Kristuskaste”? Täytyy vielä tarkistaa sen nimi netistä.
Joo, kyllä hän siinä puolustaa lapsikastetta.
Puolustaa kyllä lapsikastetta mutta ei uudestisyntymistä kasteessa. Muroman mukaan uudestisyntyminen edellyttää uskoa, jota vauvalla ei vielä voi olla.
Oppi ohjaa kristillistä elämää. Miten ja mihin se ohjaa on tärkeää. Jos ohjaus puuttuu, niin opilta puuttuu jotain merkittävää.
Lapsikaste on hyvä veratuskuva siitä Jumalan armosta jonka ansiottomina saamme. Mehän saamme armosta koko paketin. Siitä huolimatta ettemme ymmärrä mitä olemme saaneet.
Ymmärrämme siitä mielestämme paljonkin nyt, mutta koko iankaikkisuus on meille varattu sen paremmin käsittämiseen. Kovin vähän me mistään mitään käsitämme. Siihen verrattuna mitä vielä saamme käsittää.