Voiko kristillisyyden laatua ja määrää mitata?

Kun Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvosto päätti, että tähän asti kunnan kanssa järjestetyt lasten iltapäiväkerhot siirtyvät ensi syksynä yksin seurakunnan pitämiksi, oli perusteluna ”kristillisen kasvatuksen turvaaminen”.

Kotimaa-lehden jutussa 8.12 todetaan seurakunnan tiedotetta lainaten, että ”jatkossakaan iltapäiväkerhojen toiminta ei ole korostetun hengellistä, mutta luonteva kristillisyys on sitten taas mahdollista”. Tuon päätöksen seurauksena joudutaan ottamaan kantaa toiminnan kristillisyyden laatuun ja määrään.

Milloin toiminta on korostetun hengellistä ja minkälaista on luonteva kristillisyys? Siinä olisi jollekin työryhmälle tai väitöstutkijalle hyvä aihe pohtia.

Luonteva kristillisyys voi joidenkin mielestä olla liikaa ja toisten mielestä liian vähän. Voi olla, että joidenkin seurakuntalaisten mielestä toiminnan tulisikin olla korostetun hengellistä. Kuulee myös puhuttavan raikkaasta tai kirkkaasta kristillisyydestä.

Voiko hengellisyyden tai kristillisyyden määrää ja laatua, saati uskoa ylipäätään mitata? Pelkkä joidenkin sanojen tai muotojen esiintymisen laskeminen tuskin antaa tuohon lopullista vastausta.

Arviointia hankaloittaa se, että ihmiset elävät uskoaan todeksi niin monella tavalla. Toinen viljelee ahkerasti raamatunlauseita ja uskonoppia, kun toinen uskoo henkilökohtaisesti ja hiljaisesti mielessään, lukee ehkä hiljaa iltarukouksen.

Ainakaan minä en kykene sanomaan, kumpi on kristillisempää. Ei pidä myöskään mennä arvioimaan toisten ihmisten uskon määrää.

Tuo sama jako näkyy kirkossa monessa muodossa hengellisinä suuntauksina. Erilaiset suuntaukset ovat minusta ok, vanhan sanonnan mukaanhan ”jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi”.

Ongelmat syntyvät siitä, kun yritetään saattaa oma tapa uskoa myös toisten tavaksi.

Seurakunnan ja koulujen yhteistyöstä on viime vuosina pyritty rajaamaan pois uskonnon harjoittaminen ja tunnustuksellisuus. Mikä on uskonnon harjoittamista?

Taisi eduskunnan perustusvaliokuntakin todeta, että Suvivirren laulaminen tai joulukuvaelman katsominen eivät ole uskonnon harjoittamista. Sen mukaan kulttuurimme ilmiöistä saa kertoa, vaikka niillä on vahvat kristilliset juuret. Se on yleissivistystä.

Seurakunnan omassa toiminnassa ei tarvitse kuunnella kunnan vaatimuksia, mutta toki on otettava huomioon, minkälaista toimintaa seurakuntalaiset haluavat ja ottavat vastaan.

Juice lauloi, että ”Jumala on, vaikka ei uskoisikaan”. Olen samaa mieltä.

 

  1. Kristillisyyden katsomiseen kuuluu asia ymmärtää mitä nuoremmista on kysymys.

    Esikouluikäisille sopivaa on ruokarukoukset, päätös kiittäminen, ja aiemmin pois lähtijöille mukava Siunaus ja kiitos paikallaolosta. Toki lyhyesti saa kertoa miksi näin haluamme tehdä.

    Jo koulussa oleville sopii edellisen mukautus varsinkin kun alkeisiakaan ei ole opetettu.

    Lasten oppiminen ei synny tuputtamisesta vaan sydämen äänellä annetuista oppimisen hetkistä mitkä jäävät elämään uutta kokemusta varten.

  2. Yhteistyön mahdollisuutta harkitessa päättäjien on punnittava se luovutaanko omista kristillisiistä arvoista ja opetuksesta, jotta saadaan ne hyödyt, joita yhteistyö tarjoaa.

    Suurta tyytyväisyyttä tuo se, että voi toimia omien arvojensa mukaisesti.
    Yleensä omista arvoista luopuminen merkitsee osallistuista toimintaan jolla vastustetaan juuri niitä arvoja, jotka tekevät toiminnasta itselle mielekästä.

    Mihin sitten voisi laittaa rajan? Mikäli kunnalliset päiväkodit on pidettävä uskonnollisuudesta vapaina paikkoina, jotta lasten osallistuminen on kaikissa tapauksissa mahdollista. Eli toiminnan olisi oltava täysin neutraalia uskonnon suhteen. Mitään uskontoon viittaavaa ei voi olla esillä eikä se saa näkyä myöskään lapsissa mitenkään. Jo pelkästään risti kaulassa on liikaa. Jos nimittäin halutaan löytää blogistin etsimä raja sille mikä on sallittua ja mikä ei. Ehdottomia rajoja vedettäessä jouduttaisiin pian mahdottomiin tilanteisiin. Pian jouduttaisiin puuttumaan myös muiden uskontokuntien vanhempien ja lasten pukeutumiseen yms. Heidän elämän arvoihin puuttuminen saattaa olla paljon vaikeampaa.
    Tässä suhteessa meidän olisi hyvä ottaa mallia heistä ja lisätä kristillisen kasvatuksen osuutta seurakunnissamme.

    • Ei kai tässä kyse ole kristillisyyden mittaamisesta?
      En toki ole kyseiseen tapaukseen yleisjulkisuutta enempää perehtynyt.

      Kyse lienee enemmänkin siitä, vaietaanko (sanoin, teoin ja toimin) omasta arvopohjasta vai toteutetaanko omaa arvopohjaa (tai sallitaanko sen toteuttaminen) siten, että krisillisyys ei välttämättä jää piiloon. Ts. että omaa vakaumusta ei tarvitse piilottaa tai harjoittaa ”salaisesti”.

    • Uskontotaustalla on merkitystä. Lisäksi vanhemmat voivat kieltää erikuntaisina väärän tuputtamisen.

      Siittähän voi nostaa syytettä, aiheettomastikin.

  3. Kristillisellä kasvatuksella kasvaa vihaamaan juutalaisia Jeesuksen tappajina, ja se onväärin, valhetta, ja pahantahtoista opetusta. Emme me katso hyvällä sitäkään että palestiinalaisia opetetaan vihaamaan juutalaisia.

    Ei saa opettaa lapsille valheita, niillä on ollut järkyttävät seuraukset jo tähänkin asti.

    Jos joku sanoo, että ei pidä paikkaansa, niin lukekoon vaikka Apostolien tekoja, sieltä ne syytökset löytyvät, kuten myös kirkkoisiltä, Lutherilta ja paaveilta, jopa tavallisilta papeilta ja saarnamiehiltä. (Ne fariseukset ja kirjaoppineet ym.papit ja saddukeukset, kyttäsivät jeesusta aina ja kaikkialla tapaakseen hänet. ) Koko evankeliumi on eräänlaista piiloviestintää negatiivisen ajattelun luomiseksi emouskontoa kohtaan, jopa vihan kylvämistä, joka syntyy pikkuhiljaa kun tapahtumia lukee. Siihen on niin totuttu ettei kukaan edes huomaa enää, tai ei halua huomata, ja se johtuu siitä, että tämän uskomisesta on luvattu palkka taivaassa.

    Taivas on niin lohdullinen ajatus ja halutaan sinne myös juutalaiset kaikella rakkaudella, mutta kun he eivät halua kuolemanuskotoa, vaan elämän.
    Elämä on heiltä Jeesuksen nimen tähden yritetty riistää jo monia kertoja, omaisuudesta puhumattakaan, mutta he ovat edelleen olemassa.
    Mutta edelleen vainot jatkuvat ja tärkein oikeudenmukaisuus kysymys onkin, miten antisemitismi saadaan loppumaan. Tekevätkö kristityt parannuksen ja miten ?

    • Kristillinen kasvatukseni lienn ohueko, siilä nuoruusvuosina se rajoittui koulun uskonnonopetukseen ja rippikouluun. Tiedostavasti kristityksi olen tullut eräiden hengellisten, voisi sanoa jopa mystissävytteisten kokemusten myötä ja vanhoilla päivilläni olen päätynyt ev.lut. kirkon papiksi. Koskaan en ole kouluopetuksessa, kirkon julistuksessa tai teologian opinnoissa törmännyt kehotukseen vihata juutalaisia tai juutalaisuuttakaan. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä on myös Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Kristuksen yhdistämä uuden liiton Jumalan kansa on juutalaisuuden hedelmä. Uskonnollisena perinteenä juutalaisuus ja kristinusko ovat saman pelastushistorian vaiheita. Me pakanakristityt olemme villin öljypuun oksia, jotka Jumala on armosta oksastanut jaloon öljypuuhun. Juutalaisiin veljiimme ja sisariimme tulee suhtautua arvostaen ja kunniottaen, vaikka pidämmekin kiinni siitä, että muuta tietä pelastukseen ei ole kuin Kristus.

  4. Yrjö Sahama

    Kyllä minä törmään juutalaisvihan lietsontaan evenkeliumissa ja kirkkoisien puheissa ja aivan järkyttävällä tavalla. ”Jumalan murhaajat” ja ” Kristuksen murhaajat.” Apt. ”Tämän te murhasitte ja tapoitte, ripustitte puuhun ja surmasitte ”

    Tämä kaikki lähtee jo vastaikkainasettelusta Jeesus ja Juudas. Juudas on jo aluperin esitetty juutalaisena perustyyppinä, viekas, ahne petturi, kavaltaja ym.
    Te ette huomaa sitä, koska ette halua huomata, teidän ei sallita huomata, koska se katsottaisiin hyökkäykseksi kirkkoa vastaan ja vainoksi.

    Totuuden puhujat saavat kuulla, että sinä et ymmärrä, sinulla ei ole pyhää henkeä, tai olet tyhmä ja oppimaton, olet paholaisen palvelija, saatatan tytär ja muuta vastaavaa. Nämä ovat niitä argumentteja joilla yritetään vaientaa kritiikin esittäjät.

    • Kirkkoisät ovat saattaneet kirjoittaa niin hyvää kuin huonoakin. Vanha Raamatun ohje tässäkin: pitäkää se, mikä on hyvää. Vanha saarnamiehen vihje itse kullekin: kun ”sontakasaa kaivelee, niin pahalta tuppaa haisemaan”.

      Juutalaisviha noussee lähinnä äärioikeistosta ja äärivasemmistosta (laajasti ymmärrettynä). Suurin oas ”tavallisista” kritiytista on ”autuaan” tietämätön kirkkoisien juutalaiskriittisista kirjoituksista.

      Toki on niin, että kirkollis-kristillinen maailma on jakautunut; toisaalta Juutalaisystävyyttä löytyy nimenomaan aidosta kritillisyydestä.

      Tarja hyvä, voisit välillä tuoda esille muitakin ajatuksiasi.

  5. Sahama

    ”Uskonnollisena perinteenä juutalaisuus ja kristinusko ovat saman pelastushistorian vaiheita. ”

    Ei ole mitään vaiheita, koska kysymys on kahdesta eri asiasta. Teilla on kysymys tuonpuoleisesta, ja juutalaisilla elämästä.

    VT on juutalaisten kulttuuriperintö, se on myös opetuksen kirja, se ei ole mikään vaihe, koska Toora on ikuinen heille, evankeliumi ei kuulu siihen, heillä on omat laintulkintansa Talmudissa, ja muuallakin.

    Helvettiä ei ole luotu VT:n luomiskertomuksessa, jumala ei siis ole sama kristityillä ja juutalaisilla, koska juutalaisuudessa ei tunneta ikuista helvettiä. Ihmiset tosin ovat järjetäneet heille helvettejä, mutta se järjestäjien synti, ei Jumalan teko.

  6. vaiheessa

    Vaiheesta voidaan tietysti puhua silloin, kun puhutaan ajalaskusta, eli meidän ajanlasku on laskettu alkavaksi 2000-vuotta sitten, ja sitä pidetään Jeesuksen syntymästä laskettuna aikana, uutena aikakautena. Tuo laskeminen on aloitettu vasta 500-luvulla takautuvasti, sitä ennen ajanlasku oli aloitettu Rooman perusmisesta, joka tapahtui jo yli 700-vuotta aikaisemmin, pudotettiin siis olemassaolevasta ajanlaskusta pois yli 700-vuotta, ja voitiin väittää ajanlaskun alkaneet Jeesuksen syntymästä. Kirkolla on ollut paljon valtaa 500-luvulla.

    Se meni kuiteknin pieleen, koska Herodes oli jo kuollut Jeesuksen laskettuna syntymäaikana.

    • Pesonen

      ”Tietyt tyypit murhasivat. ”

      Tietyt tyypit olivat roomalaisia, miksi te ette saa sanoa, että he olivat roomalaisia. Siksikö, koska teillä on kysymyksessä Rooman valtion uskonto, ja te haluatte vapauttaa roomalaiset syyllisyydestä ja panna juutalaiset kantamaan heidän syntejään.
      Ristiinaulitseminen ei ole juutalainen rangaistuskäytäntö, jos juutalaiset olisivat tappaneet, Jeesus olisi kivitetty kuoliaaksi.

      Tiedän kyllä, että tulet sanomaan: – niin mutta juutalaiset huusivat: ” Ristiinnnaulitse, ristiinnaulitse.” Sinun kuuluu uskoa tuo ja sekin, että vaikka Pilatus sanoi, että hänellä on valta joko tuomita tai päästää, niin sitä sinun ei kuulu uskoa, koska sinun mielestäsi Pilatus oli nössö ja totteli alamaisia.
      Minun ei tarvitse uskoa, koska esimerkiksi hapanviini todistaa, että olivat roomalaisia. Hapanviini oli roomalaisten orjien ja sotilaiden juoma. Se on ikäänkuin johtolankana sinne tipahtanut. Joskus litkustakin on hyötyä.

      Toisaalta, olen myös sitä mieltä, että kyse on vain tarinasta.

      Ja mitä tekemistä tällä on tämän ajan ihmisten kanssa.

  7. Mikkola
    ”Tarja hyvä, voisit välillä tuoda esille muitakin ajatuksiasi.”

    Näihin ajatuksiin minä olen itseni kutsunut ja kuten sanonta kuuluu: Sydämen kyllyydestä suu puhuu ”

    Kyllä ymmärrän, että on kiusallista kuulla oman uskonnon varsinainen sisätö, ja tottahan se on, että suuri osa kristityistä ei tiedä mitään mistään todellisesta, koska he ovat luottaneet pappeihinsa korkeimpana moraalisena auktoriteettina maassa.

    Ei se minullekkaan ihan helppo ollut todeta, että suurimmat valehtelijat ovat pukeutuneet armollisen hyvyyden, jopa totuuden kaapuun, valhetta kaikki, ei heillä ole mitään valtuuksia armahtaa ketään mistään. Pelkkää sanahelinää. Ja voitte vain kuvitella, miten vaikea on ollut päästä sanomaan tämä kaikki. Ja vielä naisena.

    • Tarja,

      Mitä tarkoitat käsitteellä ”oman uskonnon sisältö”? Se ei ole sama kuin kirkkoisien kaikki tekstit. Tai oikeastaanhan kyse on siitä, mikä on uskon, ei vain ”uskonnon” sisältö, siis sen ydin?.
      Minusta näyttää siltä, että käsityksesi kristinuskosta ei ole sama kuin ns. klassisen kristinuskon dogmaattiset perusteet.

      Mikä on mielestäsi kristinuskon sisällön perusta ja perusteet, menemättä eri henkilöiden ja porukoiden mielipiteisiin tai käsityksiin?

    • Tarja P. Kaikki henkilökohtaisesti tuntemani Israelin ja juutalaisten ystävät – yhtä juutalaista opiskelukaveriani lukuun ottamatta – ovat hurskaita ja ns. omakohtaisessa uskossa olevia kristittyjä.

      Me kristityt teemme selkeän eron juutalaisuuden (=uskonto) ja juutalaisten (=ihmiset) välillä. Me valitamme syvästi menneiden aikojen juutalaisvastaisuutta ja antisemitismiä. Juutalaisviha on syntiä, josta tulee tehdä parannus. Meidän uskomme yksi peruslähtökohta on, että ”pelastus on juutalaisista” koska Herramme Jeesus Kristus syntyi juuri juutalaiseksi. Se, että useimmat juutalaiset ovat Hänet torjuneet, on sitten eri asia.

  8. Markku Jalava. Luin jostain asiaa käsitelleestä uutisesta, että olit eri mieltä tehdystä päätöksestä luottamushenkilöiden enemmistön kanssa.

    Meillä kristityillä on tehtävä ja velvollisuus kertoa evankeliumi kaikille kansoille/kaikille luoduille (=ihmisille). Tämä tehtävä erottaa meidän toimintamme ja tekemisemme vaikkapa kunnan sosiaali- tai nuorisotoimen vastaavasta. Jos seurakunta, Kristuksen hengellinen ruumis, ei tiedosta tätä, se on joutunut erilleen Päästä. Tiedän, että maallistuneessa ja edelleen maallistuvassa Etelä-Suomessa on usein haasteellista kertoa evankeliumi ilman että se koetaan ns. tuputtamiseksi tai lasten mielen myrkyttämiseksi. Sitähän kukaan meistä ei halua eikä yritä. Siksi en rupea liikaa neuvomaan.

    Jos me kristityt eli Häneen kastetut ja uskovat emme sitä kerro, evankeliumia ei myöskään kukaan kerro meidän puolestamme. X) Pelkkä hyvän tekeminen tai yhteisen hyvän palveleminen ei arvokkuudestaan huolimatta ole evankeliumin kertomista vaikka se tietyissä olosuhteissa voi olla ratkaisevaa itse evankeliumin kertomiselle. ”Usko tulee kuulemisesta ja Kristuksen sanan kautta”. Sen uskomisesta riippuu meidän iankaikkinen osamme! Ja paljon hyviä valintoja elämässämme sitä ennen.

    X) Asia tulee minua hyvinkin lähelle. Kävin ei-kristillisen ideologian perustalle rakentuvaa yksityiskoulua, jossa ei kristillisiä aamunavauksia pidetty. En ole ollut kertaakaan pyhäkoulussa enkä seurakunnan päiväkerhossa, vaikka olen 60-luvulla syntynyt. Kirkossa käytiin kerran vuodessa laulamassa hoosianna ja jos ehtoollista vietettiin, lähdettiin pois sitä ennen. Kun sitten rippikoulussa – se kuului asiaan – sain uskon asiat järjestykseen (luettuani sitä ennen Uutta Testamenttia vanhemmiltani salaa monta vuotta) aloin käydä kahdessa-kolmessa espoolaiskirkossa sunnuntaisin. Matkaa oli 3,5 – 5 kilometriä kävellen. Nuorteniltojen anti oli jokseenkin olematonta. Lähisukulaiseni katui silloin, että minua ei ollut pitäää pakolla istutettu ojennuksessa ja hiirenhiljaa joka sunnuntai kirkon penkissä, jotta tuollaiset hullutukset (=usko) eivät olisi tulleet päähäni…

    Jumalalle kiitos Hänen sanomattomasta armostaan!

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.