Koko elämä näyttää menevän päin internetiä, ihmisyys katoavan verkkomaailmaan. Kaikki vanhaikäisevät eivät tuolle tielle rohkene lähteä, mutta muun ikäiset ovat jo henkisesti hävinneet tietokoneitten uumeniin. Digiaikojen alussa ihmisen piti olla isäntä ja tietokoneen renki. Toisin kuitenkin kävi. Renki orjuuttaakin isäntäänsä, joka vikisee kuin vietävä vaan ei syötävä.
Jos tällainen kehitys saa kaikessa rauhassa jatkua, niin ihmisille on kehittymässä ns. digitaaliset aivot, joilla ei voi juuri muuta tehdä kuin vain selailla kaikkea mahdollista dataa. Ja sitä selailemista riittää, sillä materiaalia tulee päivä päivältä yhä enemmän. Liian usein olen näinä aikoina saanut kuulla vastauksena johonkin kysymykseeni: ”En tiedä, kysy googlelta!”
Nettisurffailureissuillaan aivonystyrämme kohtaavat niin järkyttävän paljon tietoa (oikeata tai väärää, kuka siitä selvän ottaa?), tekstiä ja kuvia sekä vuorovaikutteisia ärsykkeitä, että aivoparat alkavat hämillään skannailla sivuja ylös ja alas löytääkseen merkittäviä avainsanoja. Lukeminen muuttuu nopeaksi silmäilyksi. Vuosisatojen aikana kehittynyt syvän lukemisen taito voi jopa unohtua, kun vallan saa pintapuolinen silmäily, jolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi pikalukutaidon kanssa. Nyt vain kaupan kassajonossa kielletään pläräilemästä myytävinä olevia iltapäivälehtiä tai muita aviiseja. Kauppias tietää, että usein ostetussakin lehdessä riittää pelkkä sisällön pikavilkaisu.
Ennen nettiaikakautta aivot olivat tottuneet lukemaan lähinnä lineaarisesti (sivulta sivulle). Printatun tekstin tuttu asettelu antoi aivoille merkittävän kyvyn muistaa keskeiset tiedot luetusta.
Sitä mukaa kun tämä silmäilytyyli alkaa tunkeutua nettilukemisesta myös muihin välineisiin kasvavat myös keskittymis- ja muistamisongelmat. Paperilta luettaessa ihmisen ymmärtää lukemansa helpommin kuin näytöltä lukemalla. Kirjaa voi alleviivata, mutta kaikkein tehokkainta muistamisen kannalta on vanhanaikaisesti kirjoittaa itselleen muistiinpanot lukemastaan – käsin! Ja kerrata ne vielä tenttipäivän aamuna.
Esimerkiksi koulumaailmassa ylioppilaskokeitten digitaalisen toteuttamisen suunnittelussa on täysi höyry päällä. Ehkä näin on hyvä, sillä kenties sellainen lapsi, joka on 2-vuotiaasta asti tottunut käyttämään iPadia, ei kyseisissä kypsyystesteissä osaisi käsin kirjoittaakaan. Edes nimikirjoitustaan, sillä hän on tottunut antamaan tunnisteensa digitaalisesti.
Tuhannen taalan kysymys on, millaiseen työskentelyyn me aivomme sopeutamme. Ruttopuiston rovasti ei jaksa uskoa siihen takavuosien hokemaan, että lue enemmän, luulet vähemmän. Rohkenisin jopa tarjota kiireiselle ja stressaantuneelle lukijalle ohjeen, jota itse sovellan hengellistä kirjallisuutta lukiessani: Lue vähemmän, mutta märehdi lukemaasi tekstiä sitäkin enemmän. Tällaisen aikaa vievän syvälukemisen oppaiksi sopivat varsin mainiosti Henry J.M. Nouwenin (Uskon ja viisauden sanoja, 2000) ja Wilfrid Stinissenin (Tänään on Herran päivä, 1995) päivähartauskirjat. Kustantajana Karas-sana, kääntäjinä Anna-Maija Raittila ja Taisto Nieminen.
PS: Elämän tarkoitus ei aukea selailijalle tai silmäilijälle. Elämän tarkoitusta on näet itse kunkin pysähdyttävä oikein kunnolla pohtimaan. Eikä vain kerran vaan monta kertaa, toistuvasti. Elämän sisällön, perustan ja päämäärän lisäksi tarvitsemme erikseen tarkoituksen myös kuhunkin päiväämme. Syyn nousta aamulla ylös vuoteesta.
Olisiko elämän tarkoitus yksinkertaisesti ilahduttaminen? Olemme ilahduttaneet vanhempiamme syntyessämme tosin aina enemmän, mitä pienempi on jätjestysnumeromme. Ilahdutamme opettajaa hyvällä käytöksellä. Ilahdutamme pappia kiltteydellä rippikoulussa. Ilahdutamme itseämme, kun saamme aikaan parinmuodostuksen. Ilahdutamme työnantajaa, koska muuten meillä ei ole sellaista. Ilahdutamme verottajaa, koska hän rakastaa nöyrää hallintoalamaista. Ilahdutamme paikkaamme kärkkyviä, kun jäämme eläkkeelle. Jos vielä jätämme perintöä, ilahduttamisemme jatkuu vielä hetken lähtömme jälkeen.
Eli että olisimme iloksi ihmisille? Ei paha, mutta lisäisin vielä: Ja kunniaksi Jumalalle.
Netissä ei ole pakko vain päämäärättömästi ”surffailla.” Sieltä löytyy vaikka esim. Raamattu: http://www.evl.fi/raamattu/
Jehovan todistajien nettisivuilta löytyy verkkokirjasto-osio, josta hakutoiminnalla voi hakea tietoa kristillisyyden opetuksiin ja Raamattuun liittyvistä asioista, ja sitä helposti ja nopeasti: http://wol.jw.org/fi/wol/h/r16/lp-fi
Netistä löytyy myös lukuisa määrä uutissivustoja. Etuna sanomalehtiin verrattuna on se, että ei tarvitse ”selkä vääränä” kantaa jätepaperia pois. Lehdestä pääsee eroon vain yhdellä sormen näpäytyksellä.
Nykyajan laitteiden etu on se, että pieneen tilaan voi ladata paljonkin materiaalia. Niitä voi sitten esim. matkoilla ollessa lukea tabletilta tai älypuhelimelta, jotka on helppoa ottaa mukaan.
Jos Raamattu olisi kirjoitettu nykyisen kaltaisessa ympäristössä, niin Apostolien tekojen 8: 27: ”27 Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla 28 ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa” kuulostaisi ehkä mahdollisesti vähän eri tavoin, ehkäpä tyyliin:
Etiopialainen virkamies tuli Jerusalemista istuen ilmastoidussa autossaan ja luki tabletiltaan Raamatun Jesajan kirjaa. Tai sitten mahdollisesti ei. 🙂 🙂
Vanha sanonta pitänee paikkaansa, ainakin jos niissä ei ole mitään laitonta: ”Tärkeintä ei ole keino, vaan päämäärä.”
Voiko elämän tarkoituksen löytää pinnallisissa keskusteluissa katujulistajien kanssa? Voiko elämän tarkoitusken löytää tappelemalla ihmisten kanssa nakkikioskijonossa? Voiko elämän tarkoituksen löytää huomaamalla sitä miten Jumala on laittanut juuri minulle tarkoitettuja viestejä CMX:än poikien lyriikkoihin?
Mitä nämä kysymykset oikein ovat? Kyllä ja ei. Ja ennen kaikkea ”toivottavasti ei”.
Olen toki Carrini lukenut minäkin. Ja en pidä ”tldr” -trendistä joka tuntuu olevan yleistymään päin. Selitetään vika on siinä että juttu on liian pitkä. Ennen sentään selitettiin että ”tämä on vaan mun mielipide, mielipiteenvapaus” jossa sananvapaus muuttui argumentinkorvikkeeksi. Että asia on perusteltu sen vuoksi että sen saa sanoa. Nykyään tätä tldr -juttua käytetään jotenkin jopa niin että ”ei huomioi kohderyhmää”. (Minulle, blogistina. Kohderyhmä? Kuka on ylipäätään päättänyt että minulla olisi joku kohdyhmä ja segmeitti? Että tekisin asioita muuttaakseni ihmisten mielipiteitä ja saadakseni seuraajia ja tottelijoita ja huomiota? Ihmiset eivät, noin keskimäärin, kiinnosta ihan hirveästi. Suurin osa ihmiskohtaamisista on turhia. Joko heillä on uusia kiinnostavia argumentteja tai he ovat tylsiä. Kenties loukkaavaa mutta näin asiat vain ovat.)
Itse ehdottaisin että kannattaa lukea kohtuu tuoretta tiedettä, ja jos teos ei ole sitä sen saa polttaa takassa ydintalven kylmyyttä torjumaan. Ihan muuten vaan sanon. Jotta kommentti olisi liian pitkä.
Sen verran sanon että netti koostuu oikeista ihmisistä. Ei ole mitään ”virtuaalista ja epätotta” joka eroaa jotenkin siitä ”konkreettisesta todellisesta arjesta”. Parhaat keskustelut olen käynyt netissä. Niin tosin kaikkein huonoimmatkin. Pinnalista ja poukkoilevaa ja huonosti opeteltua on jouduttu aina sietämään. Internetin onglema onkin se, että se on tässä mielessä ”ultrasosiaalinen”.
Too long; didn’t read
Jotakin mä aina opin sulta, Tuomo! 🙂
Ei totta Mooses elämän tarkoitusta voi löytää netistä. Mutta jonkun kanssa voi solmia ystävyyttä lähentelevän ajattelusuhteen. Siitä tosin puuttuvat ilmeet, äänen pienet vivahteet, hipaisut tai kumartuminen kohti, siirtyminen kauemmas. Itse olen eniten kiinnostunut tästä ruumiin kielestä, vaikka sanatkin ovat rakkaita.
Tunnen paljon ihmisiä, joilla ei edes ole tietokonetta, ei älypuhelinta, saati tablettia. .Lähinnä ikäisiäni.
Toimeen tulevat, mutta jotain jäävät vähän paitsikin, kuten ystäväni, joka järjestää joka kesä lauluiltoja eri kylissä. Niistä kirjoitettiin taas kauniisti seurakunnan fb:ssä. Joku ehkä kertoi hänelle: Sua kehuttiin, mutta hän ei tekstejä nähnyt, eikä tykkäämisten määrää konkreettisesti, visuaalisesti.
Huonosti liikkuville, yksinäisille, eristyksissä asuville netti on uusi kokonainen maailma..
Kohdallani, Lauri, meni kyllä tässä ilahduttamisessa alusta lähtien jotain pieleen.
Seurakunnallisen elämän keskeisin idea on aina ollut yhteen tuleminen, koolla oleminen, livenä läsnäily. Jopa nuo mainitsemasi huonosti liikkuvat, yksinäiset, eristyksissa asuvat tulisi hakea mukaan yhteiseen kokoontumiseen, messuun. Sehän on vain järjestelykysymys…
Pitkään olen minäkin tuota miettinyt, onko poikani tullut järjiltään,
rakas Publius Aurelius. Olla nyt päivät ja yöt nenä kiinni vahataulussa ja lähettää juoksijaorja viisikin kertaa päivässä – joskus yön selkäänkin – Herculaneumiin, joskus Via Appiaa myöten Etruriaan saakka ja jopa laivalla Massiliaan. Mikä loppu tällä sanomien ja uutuuksien vaihdolla mahtaa olla?
Jupiteriste! Joskus toivon Promotheuksen tekevän selvää koko Herculaneumista ja sen juorunhaluisista nuorista leijonista!
Tuus,
Maximus Nervustus
”Lue enemmän, luulet vähemmän”. Kirjan vuosisatainen lukeminen ei ole vähentänyt luuloja, päinvastoin.
Kissapoikani Viljo viettää hyvin säntillistä elämää ja tekee päivittäin omat työnsä. Se ei mieti elämänsä tarkoitusta.
Elämää voi hyvin elää ilman tarkoitusta, sillä usein se tarkoitus on toisten määrittelemä. Kukaan ei keksi enää mitään uutta sillä saralla. Nettiinkin on joku ne kirjoittanut.
Charlotta Lindfors :”Elämää voi hyvin elää ilman tarkoitusta, sillä usein se tarkoitus on toisten määrittelemä.”
Kaipa elämää voi noinkin elää. Henk.koht. olen sanonut mielipiteestäni kiinnostuneille nuorille, että elämä ei kerro teille elämän tarkoitusta, vaan se seisoo teidän edessänne ja kysyy, mikä sinun tarkoituksesi elämälle on.
Jumalan luomina elämämme syvin tarkoitus ja sisältö on Jumalan tahdossa eläminen. Raamattu kehottaa meitä etsimään ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin muu meille annetaan. Vielä meitä kehotetaan olemaan murehtimatta huomisesta (Matt. 6:33,34). Sillä kaikki, mikä on tätä maailmaa häviää, niin netit kuin muutkin mediat kirjavine sisältöineen. Jumalan Sana luettuna tai kuunneltuna on elävä ja voimallinen meille. Se kasvattaa uskoamme Jeesukseen ja ohjaa meitä oikeaan ja aitoon hyvään. Jeesus antaa todella uskovilleen sisäisesti yltäkylläisen elämän täällä ja iankaikkisen elämän Taivaassa (Joh.10:10b, 27-30). Eikö siinä ole kaikkein ihanin elämän tarkoitus ja sisältö elämässä ja kuolemassa?
Väittääkö tässä rivievälit, ettei ihmisen, jolla ei ole Jumalaa, elämällä ole tarkoitusta? Onpa pöyhkeän omahyväinen ajatus-jos on tämä ajatus.
Mikä tarkoitus on muiden nisäkkäisen elämällä, joilla ei liene Jumalaa? Ovatko ne tarkoituksettomia?
Mikään tai kukaan ei ole tarkoitukseton. Kasvissyöjä syödessään ruohoa ja puiden lehtiä ja kuoria, lihottaa lihansyöjän ruokapöytää. Lihansyöjä taas pitää huolen, että hitaat ja heikot poistetaan vahvuudesta ja kuolevat itse, kun jalat eivät enää vie ruuan äärelle tarpeeksi nopeasti.
Jos ihmisen elämäntarkoitus on löytää itselleen ystävä, siinä netti auttaa lähes takuuvarmasti, ainakin niin luulen. Minun elämäni lyhytaikainen tarkoitus on hankkia uusi tulostin ja netistä sen tilasin nyt vain odottelen, että odotukseni saa täyttymyksensä.