Olen aina rakastanut elävää kieltä ja juuttunut sen pienimpiinkin sävyihin. Nykyinen maailmantilanne ja sometilanne haastavat jatkamaan tätä syväsukellusta entistäkin herkkävaistoisemmin.

Sävyillä on ihan hirveän paljon väliä erityisesti silloin, kun puhutaan ihmisistä - elävistä, tuntevista, ihmisten kieltä käyttävistä. Sisältävätkö sanavalintani ja lauserakenteeni piiloviestejä ja -merkityksiä? Millaisia? Millaista maailmaa rakennan käyttämällä juuri sellaista kieltä kuin käytän? Puhunko alentuvasti ja kenestä? Pakolaisesta, perussuomalaisesta, oikeistolaisesta, vasemmistolaisesta tai keskitien kulkijasta, uskovasta, ateistista tai vieraan uskonnon edustajasta? Tietoisesti vai tiedostamatta? Mihin pyrkien?

Kieli on väkevä vaikuttamisen väline ja sitä on toki lupa vaikuttamiseen käyttää. Aseista se lienee kaikkien mielestä suositeltavin. Vähintä, mitä vaikuttamiseen pyrkivältä voi edellyttää, on tietoinen kielenkäyttö: että edes itse tiedän, mitä haluan sanoa, mitä tarkoitan ja mitä yritän viestiä. Totuuttakin kaikelta viestinnältä toivoisi, edes siteeksi, mieluiten pohjaan saakka.

Myös vilpittömästi objektiivisuuteen pyrkivä journalismi välittää vahvoja viestejä.

Olen aina pitänyt Hensingin Sanomien toimittajan Ilkka Malmbergin tavasta käyttää kieltä ja katsella maailmaa. Tuoreilla sunnuntaisivuilla hän kirjoittaa näin "Kemin rautatieasemalla on jo hiljaista, aamupäivällä junaan odotti satoja ihmisiä. Nyt laiturilla on vain yksinäinen muukalainen, radiotoimittaja Bagdadista. Nimeään hän ei tahdo sanoa. ... On pimeä jo ja kylmä. Puu tuoksuu: sivuraide on täynnä koivua, massapuuta matkalla paperitehtaalle. Hän on saapunut Tuhannen ja yhden yön kaupungista, lentävien mattojen ja taikalamppujen Bagdadista, totisten sellunkeittäjien maahan."

Tätä seuraa pohdinta ja vertailu punaisen Kemin veritorstaista vuonna 1949 ja Mosulin tilanteesta nyt. Sitten tarina Mosulin paikalla aikanaan sijainneesta Kaksoisvirtain maan hurjasta Ninivestä sekä Joonasta, joka yrittää saarnata siellä syntisille parannusta.

"Joonan tietysti muistamme siitä, että hän joutui valaan vatsaan kolmeksi päiväksi. Näihin mosulilaistarinoihin on syytä suhtautua varauksella. Saattaa olla, että valasjuttu ei ole ihan totta. Joka tapauksessa Isis räjäytti moskeijan, jossa sijaitsi Joonan hauta."

Malmerg onnistuu kautta linjan jutuissaan välttämään sokean kukkahattuisuuden (hmmm... inhoan tämän termin leimaavuutta, mutten keksi juuri nyt parempaa, sori). Mutta hän ei myöskään alennu huhujen vietäväksi tai perusteettoman kyynisyyden ja epäluulon tielle. Hän yrittää tarkastella asioita mahdollisimman monelta kantilta ja katsoo aina viime kädessä ihmistä jotenkin merkillisen lempeästi, yrittäen ymmärtää. Haluan pyrkiä samaan!

Näitä pohdiskellessani törmäsin myös vanhaan Anna-Maija Raittilan runokatkelmaan, joka riemastutti. Tästä olisi ammennettavaa erityisesti sosiaalisen mediaan maailmaan tässä ja nyt:

Huurteen kouristamassa maisemassa

ei ole muuta mieltä

kuin oksien

jäässäkin uhmakas

taipuisuus.

Totisesti, joskus taipuisuus voi olla väkevintä uhmakkuutta! Tätäkin kohti pyrin, ontuen.