Virkarakenne on kirkon tuho

Kun ihmisen olo on uhattu, hän pyrkii turvaamaan välttämättömän. Hän pohtii, missä juuri hän itse on hyvä ja välttämätön. Hän tietää, ettei organisaatio yksinkertaisesti voi tulla toimeen ilman häntä ja hänenkaltaisiaan. Siitä näkökulmasta toisen ammattilaisen virka ei olekaan niin välttämtön.

Sami Ojala ehdotti oman virkansa lakkauttamista. Itse olen yhdessä kehityskeskustelussa ehdottanut samaa omalle esimiehelleni ihan vakavasti. Ehdotin, että minun virkani kannattaisi korvata kokonaan toisen työalan työntekijällä.

 

Parhaassa tapauksessa seurakunnassa on tietysti useita eri alojen ammattilaisia. Mutta nyt mietitään, mitkä virat ovat pakollisia seurakunnissa ja mitkä eivät. Minusta minkään viran ei pitäisi olla pakollinen.

Arvoisa kirkolliskokous miettii siis mieluummin, mitkä toiminnot seurakunnassa on hoidettava, kuin mitä titteleitä tarvitaan.

Seurakunta tarvitsee tulevaisuudessa eri tehtävistä selviytyviä moniosaajia. Moniosaajalla voi olla mikä tahansa koulutustausta ja titteli. Pienellä täydennyskoulutuksella, perehtymisellä ja uskalluksella pääsee pitkälle.

 

Seurakunta tarvitsee työntekijöitä, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa. Teologi ei varmasti osaa hoitaa kaikkia diakonin virkatehtäviä ja kohdata ihmisiä samalla ammattitaidolla, mutta kyllä teologikin keskustella ja kohdata osaa, ja etsiä apukeinoja yhdessä asiakkaan kanssa. Itse olen selvittänyt myös toimeentulotuen laskutavan, saattoi mennä oikein tai ainakin sinnepäin. Teologikin pärjää lasten ja nuorten kanssa, jos ei pelkää kuulla ihan aitoa teeskentelemätöntä ihmisten puhetta. Kanttorin on parempi osata myös hoitaa kokonaisia toimituksia, hartauksia, siunaustilaisuuksia tai muistotilaisuuksia, eikä ilmoittaa (kuten muutama on uran varrella sanonut) että hänen tehtävänsä ei ole sanoa mitään, ainoastaan huolehtia musiikista.

Diakonit osaavat jo nyt pitää hartauksia, kyllä he osaavat pitää kohdennettuja hartauspuheita myös vihkitilaisuudessa tai kastaessaan lapsen. Lastenohjaajat osaavat ihan hyvin saarnata, eivät ehkä niin kuivakan teoreettisesti kuten papit, mutta elämänläheisesti ja koskettavasti kyllä. Nuorisotyönohjaajat osaavat toimia muorisotyönohjaajina jos siihen on aikaa oman työn lisäksi. Kirkkoherra osaa tehdä tilinpäätöksen (kokemusta on) mutta ei ilman apua. Viestinnän ammattilaiset, taloustoimiston, viraston, keittiötoimen ja kiinteistötoimen työntekijät osaavat mitä vaan. Autettuna ja tuettuna, kollegiaalisen avun varassa, selviää mistä tahansa.

Kalastajat osasivat perustaa seurakuntia, johtaa ja ohjata niitä. Osaavat edelleen.

 

Vaarallisinta on pitää kiinni asenteesta, jossa vain minä saan ja osaan tehdä sitä mitä minä saan ja osaan tehdä.

 

Toki työn laatu voi monessa kohdassa laskea ja kärsiä, jos alan monivuotisesti koulutetut ammattilaiset korvataan puoliammattilaisilla tai vapaaehtoisilla. Mutta työt kannattaa tehdä vaikkei ihan omaa erityisosaamisaluetta olisikaan. Kysykää vaikka Viron seurakunnista, Inkerinmaalta tai lähetyskentiltä, kuka tekee, mitä ja millä koulutuksella.

  1. Risto, ei se ihan noin yksinkertaista ole.

    Ajattelen niin, että jos pienellä seurakunnalla on varaa pitää vaikka kaksi tai kolme työntekijää töissä, voisi olla tilanteita joissa seurakunnan ei kannattaisi olla pappia ollenkaan.

    Pienissä seurakunnissa on tällä hetkellä joitakin kymmeniä kirkollisia toimituksia vuodessa, siis ehkä keskimäärin noin yksi viikossa. Jos lainsäädäntö sallisi, moniosaava sopivasti perehdytetty/täydennyskoulutettu sosionomi amk hoitaisi ne aivan mallikkaasti jos työaika antaisi myöten.

    Moniosaava diakoni, nuorisotyönohjaaja tai kanttori voisi olla paljon pappia tärkeämpi seurakunnalle. Papin ei tarvitsisi olla se ”viimeinen joka sammuttaa valot”.

    En missään tapauksessa ajattele, että olemassaolevat seurakuntavirat olisivat turhia tai tarpeettomia. Mutta tämä blogi liittyy nimenomaan siihen kysymykseen, mitä virkoja seurakunnassa on lainsäädännön tasolla PAKKO olla.

  2. Olin tänään kanttorin kanssa palvelukodissa pitämässä ehtoollishartautta. Työotteen perusteella häntä olisi voinut luulla diakonissaksi, niin lämmin ja läsnäoleva jokaiselle vanhukselle. Tunsikin kaikki nimeltä ja avasi kullekin virsikirjan auki jokaiselta sivulta. Kantoi tarjotinta, jossa oli pikarit ja pateeni. Pianon ääreen istuttuaan muuttui taas kanttoriksi. Näitä on varmaan seurakunnissa paljon.

    En kuitenkaan kokenut pappina oloani turhaksi. Työpari hoiti hyvin hommansa ja sitä yritin minäkin. Pienen seurakunnan toimitusten vähäisyyttä lähtisin korjaamaan yhteistyöllä laajemman alueen piirissä. Meidän seurakuntamme on koottu alueesta, jossa on parhaimmillaan ollut seitsemän seurakuntaa ja kahdeksan kirkkoa. Nyt työvoima kulkee sujuvasti alueen sisällä.

  3. Niin, kyllähän virkatehtäviä delegoidaan jo nyt seurakunnissa eri työmuotojen ja vapaaehtoisten kesken, mutta jos tilanne on todella se, että seurakunnalla ei ole varaa palkata pappia, niin ehkä luontevin ratkaisu olisi palkata yhdessä jonkin toisen seurakunnan kanssa pappi, jolle tulisi töitäkin enemmän kuin tuo yksi toimitus viikossa.
    Tämän blogin ajatukset nostavat esiin myös sen kysymyksen, mitä virkoja seurakunnassa tulee teologian tasolla olla? Kirkkomme virkateologia on ymmärtääkseni se, että kirkon olemuksen kannalta perustavaa ei ole ainoastaan sana ja sakramentit vaan myös sitä varten asetettu saarna- ja opetusvirka eli pappisvirka. Voiko papiton seurakunta olla seurakunta lainkaan kirkkomme tunnustuksen määrittämällä tavalla? Lutherilla on muuten muutama valikoitu sana Isossa Katekismuksessa seurakunnan ”kitupiikeille”, jotka eivät suostu edes yhtä saarnaajaa elättämään ja väittävät ettei pappeja tarvita lainkaan.

  4. Kyllähän isossa seurakunnassa kaupungeissa vaihtuvat aina kasvot. Miksi sitten pienessä pitäisi olla aina sama kasvo? Jos kerran näillä näkemyksillä seurakunnasta jonain kansankattavana instituutiona mennään…. eri asia olisi sitten jos puhuttaisiin seurakunnasta myös jonain uskovien yhteisönä ja sen paimenuudesta. Jenkeissä seurakunnan pastoria kohden on kait noin 100-200 jäsentä pienissä seurakunnissa.

  5. Hyvä kirjoitus, mutta en aivan ajattele niin, että virkarakenne on kirkon tuho. Kirkkomme ongelma on se, että organisaatiomme on liian hieno ja laaja ja että olemme julkisyhteisö. Kyllä organisaatiomme sisäiset toiminnot ja hallinto syövät hirveästi resursseja, mutta ei ole aivan yksinkertaista miten pääsisimme pois tästä. Kirkossa tarvitaan perusvirkoja tai -tehtäviä. Se on myös teologisesti perusteltua. Tarvitaanko kaikkea muuta, on sitten toinen juttu. Kirkkomme tuho on myös ja erityisesti siinä, jos emme usko enää asiaamme.

Kirjoittaja