Viimeinen virsi

Kansallisena veteraanipäivänä mieleen juontuvat isoisien elämä, joka oli kovempaa kuin itsemme.

Yrjö Jylhä kirjoitti kokoelmassaan Kiirastuli, joka on tehty talvisodan jälkeen, seuraavalla tavalla:

Raskaasti kattohirteen
kuolema kolkuttaa;
veljet, yhdymme virteen,
koska jo huojuu maa.

Runo liittyy vänrikki, teologian ylioppilas Oiva Kallialaan, joka on sekä Turun emerituspiispa Kallialan että kenttäpiispa Särkiön lähisukulainen.

Hän oli lukenut virren ja todennut, että taitaa olla viimeisiä virsiä hänen osaltaan. Kohta olikin, sillä korsuun osuneen räjähteen seurauksena valtaosa siinä olleissa menehtyi ja vänrikki Kalliala joukkosidontapaikalla.

Taipaleella ja samoissa Kirvesmäen ja Terenttilän korsuissa oli muitakin pappeja. Tunnetuin heistä oli Eero Lehtinen, josta tuli myöhemmin piispa Lapualle.

Myös mummini veli, Paavo Palho, 30-vuotias pastori, palveli noissa juoksuhaudoissa konekiväärikomppanian päällikkönä.

Hänen ja Jylhän välille syntyi syvä ystävyys. Useiden Kiirastulen runojen taustalla ovat keskustelut, jotka runoilija ja pappi kävivät tuhon etulinjassa.

Jonkinlaista historiallista jopa ivaa liittyy siihen, että isoenoni Paavon isä oli ollut Jyväskylän lyseossa Otto Wille Kuusisen uskonnon ja filosofian opettaja. Kuusinen oli vain kivenheiton päässä toisella puolella rajaa vastassa uskonnonopettajansa pojan johtamaa konekiväärikomppaniaa:

Näin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.

Jylhän runon viittaus liittyy Oiva Kallialan virteen niin sanotussa Haavisto-korsussa, jota käytettiin myös komppanianpäällikköjen yöpymissijana. Sen alkuperäinen nimi oli Seurahuone. Siellä Jylhä lausui ainoan talvisodan aikana laatimansa runon, kun Paavo Palho saapui linjasta valittaen, että taas pelotti niin kauheasti. Spontaani runo oli seuraava:

Kumma jos sua pelottaa

ma kammoksu näet en ollenkaan.

Sodan jälkeen Paavo kävi tapaamassa Jylhää sairaalassa. Häntä ei oltu ensin päästetty sisään, mutta kysyessään käykö että lähiomainen on esimerkiksi veli, tie potilashuoneeseen oli auennut.

Heinäkuun lopulla 1941 Jylhä matkasi innoissaan Viteleen suuntaan Karjalan armeijan perässä tavatakseen Paavon. Paikalle saavuttuaan hän sai kuulla, että Paavo oli juuri edellisenä iltana noin klo. 18. kaatunut tarkka-ampujan luodista  tarkastaessaan konekivääripesäkettä Tuulosjoen rannalla.

Ei ole vähäisimpiäkään viitteitä siitä, että tausta olisi ollut tahallinen. Noina aikoina monet alkoivat jo heittäytyä tuleen. Olihan luulo, että kyse olisi vain lyhyestä kesäsodasta. Joidenkin osalta on kysytty, oliko kuolema sodan jatkumisen johdosta syntyneestä pettymyksestä aiheutunut.

Muutaman päivän kuluttua Karjalan armeija aloitti suurhyökkäyksen, jossa se ampui reilut 20 000 räjähdettä, savutti alueen ja juoksi yhtä kyytiä Aunukseen. Paavo taas tuotiin tyttärensä ristiäisiin arkussa. Tapahtumat vaikuttivat Jylhään syvästi ja olivat osasyy siihen, että hän sortui henkisesti pian sodan jälkeen.

Luojan kiitos, että tuollaisia aikoja ei enää pitkään aikaan ole ollut. Niidenkin aikana papit ja runoilijat miettivät olemassaolonsa eettistä oikeutusta. Omille sukupolvillemme nämä keskustelut ovat olleet ainakin viitekehyksensä osalta helpompia käydä.

Ehkä veteraanipäivän viesti voisikin liittyä ainakin uhon lieventämisen tarpeeseen, onpa kyseessä niin oikeudenmukaisuus kuin hengellinen totuuskin.

3 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Hienoa muistaa Yrjö Jylhää, jonka monia runoja -etenkin Kaivoa- olen usein lausuntataiteilijajana esittänyt. Parvekkeeltani näen Amurin Punakylän kupeella olevalle Jylhän muistomerkille, jolle Tampereen klassikot kävivät tänäkin vuona laskemassa emeritus piispa Pihkalan johdolla seppeleen. Lakin otin päästäni minäkin.

    Autio talo, tuomittu talo, räystäitä nuolee jo liekkien palo – mutta ei liekit tuhota saata rakasta, ikuista perintömaata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Seppo Heinola, Hienoa asia tuo muistaminen ja esilläpitäminen. Olen itsekin käynyt lukioni Tampereen klassikan tiloissa. Olihan siellä aiemmin muitakin upeita runoilijoita, kuten Lauri Viita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Minä kävin Rellua ja sitäkin perin huonosti, mutta mulla oli hirmuisen hyvä hissan ope K. V. Niemi-Junkola ,joka sai minuun elämänikäisen kiinnostuksen historiaan ,myös kulttuurihistoriaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit