”Viemme varmasti kaikki oikeus­asteet eteen­päin”

”Viemme varmasti kaikki oikeus­asteet eteen­päin”

Siinä se pätkä nuoruutta, Juhana Pohjolalla ja koko vanhuus, Päivi Räsäsellä, sitten meneekin. 

On kysymys oikean asian puolustamisesta ja se on uskovien tehtävä. Toisaalta Jeesus  neuvoo: 

Matt. 5:39, Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

Oikeassa oleminen ei ole Jumalan Seurakunnan tehtävä, koskien ajallisia asioita, etuja. Meidän tehtävä, tekeminen perustuu Jeesuksen viimeisiin sanoihin ajassa:

Apt.1:8, ”vaan, kun Pyhä Henki tulee päällenne (Pyhän Hengen kaste), niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”.

Ihminen luonnostaan saa sanotuksi tuon otsikossa olevan uhon ilmaisun. Tämä LHPK:n johtajan julistuksen henki ei halua lukea Kirjoituksien ohjeita taistelussa pahaa vastaan. Edellä oleva Jeesuksen neuvo on osa yleistä Jumalan Seurakunnan tehtävää, taistelua jota ei käydä näkyvin, inhimillisin asein. 

Tämä hengellisen sodankäynnin strategia on toteutunut vain olosuhteitten pakosta, pakon edessä. Menestys on ollut huima. Ajankohtaisia esimerkkejä ovat mm. Kiina ja Iran. Näissä kummassakin esimerkkimaassa nk. maanalainen seurakunta kasvaa ja uskovia tuomitaan vankilaan vain, koska he ovat päättäneet seurata Jeesusta joka päivä. Jo sitten ensimmäisen ihmisten suosion, vt. Apt. 2:47, “.. ja ollen kaiken kansan suosiossa..”, kun se loppui silloisen kirkon vastustukseen, niin siitä alkoi “helluntalaisuus” ja maailmanlaajuiseksi levinnyt evankeliointi. 

Julkinen, laillinen vastustus on ollut pimeyden voimien toiminta, jota vastaan sotii Herra, eli strategia on Ylhäältä. Tämän sotataidon olemus on näkymätön ja kuulumaton. Eli ihmisen kansalaisrohkeus ei saa kiitosta Jumalalta, ei ole koskaan saanut, kun taivaallisten, hengellisten tulosten valossa asioita punnitaan.

Jumalan sodankäynti etenee valmiissa teoissa, tasoitettua tietä. Silloin kun tuntuu, että on iskettävä oitis Psalmi 37 ei istu tilanteeseen.  Daavid tässä psalmissa paljastaa koko menestymisensä salaisuuden 5. jae “Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.”

Tämä Psalmi on riittävä ohje, miten toimia, kun peruspylväitä hajotetaan. Jo ensimmäisen taistelun uhatessa, Jumala ilmoitti Moosekselle 2.Moos.14:14 Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.”

  1. PYHÄÄ HENKEÄ LAIMINLYÖDÄÄN:

    Näen monien viimeisen ajan kristittyjen, jotka kerran rakastivat Jumalaa, joutuivat perikatoon siksi, etteivät he voi olla rakastamatta nautintoja. Jumalaa rakastavat eivät saa tyydytystä huumausaineista, laittomasta seksistä, alkoholista, tupakasta tai rivoudesta. Paholainen tietää tämän. Useimmat näistä lihallisista nautinnoista ovat loukkaavia ja vastenmielisiä kristityille.
    He voivat rakastaa Jumalaa, mutta he rakastavat nautintojaan vielä enemmän. He eivät ole oikeastaan syntisiä Jumalan edessä, ainoastaan vieraita hänelle. Heillä on kiire pysyä mukana vauhdissa ja yrittäessään elää vapautunutta kristillistä elämää, he eivät edes tiedä, miten he ovat muuttuneet ja millaisiksi he ovat tulleet. Näen, että tulevaisuuden synti on vapaa- ajan väärinkäyttö. Tällä ei ole mitään tekemistä niiden viikkojen kanssa, jotka on vietetty lomalla. Ei ole kysymys ajasta, jonka vietät Euroopassa tai Pyhässä maassa. Uskon, että kaikki nämä asiat ovat hyviä. Minä puhun kaikesta hukkaan tuhlatusta ajasta; ajasta, joka ihmisellä on käytettävänään valitakseen itse, miten käyttää sen; ajasta, jonka hän voisi käyttää keskustelemiseen taivaallisen Isän kanssa.

  2. Riitta Sistonen
    06.05.2021 14:09   

    Kirjoitat:
    ”Mielestäni helluntailaisuus on lähinnä uskoa ihmisen omaan uskoon ja pyhitykseen eikä Kristukseen uskon alkajaan ja täyttäjään. Näin sen luterilaisena näen. Käy ilmi myös blogistin teksteistä.”

    Olen silloin tälllöin pyytänyt kertomaan Alkuseurakunnan tunnustuksen, opetuksen, oppien erot, verrattuna tämän päivän nk. helluntaiseurakunnan tunnustukseen, minkä useimmat paikalliset helluntaiseurakunnat selventävät 12-13 kohtaisena painotuksena kotisivuillaan. Myös Apostolien Tekojen toinen luku sellaisenaan on se määritelty “Apostolinen perustus”, mikä on myös “Profetaallinen perustus”. – Lue tai lukekaa se ja tarkastellaan sitten missä nk. helluntalaisuus toisin opettaa ja pyrkii toteuttamaan.

    Sinun ja viimeaikaiset luterilaisen kirkon edustajien nk. helluntalaisuutta väheksyvät määritelmät sisältävät tämän tuulesta temmatun “uskon omaan uskoon …”. Tällainen määrre voidaan kuvitella muodostuvan niiltä, jotka opiskelevat “Oppia jumaluuksista (teologiaa)” jossa lukuaineiden kokoelmassa on ollut n. 100 teosta, mitkä kertovat mitä Raamatussa “todella” lukee. Yritin joskus käydä lapi teologisen tiedekunnan materiaalia, mitä opetuksessa käydään läpi. Silloin ainakaan en löytänyt Raamattua, eikä tuntimäärää sen lukemisvaatimukseen.

    Sinä voisit nyt muuttaa käsitykseni siitä, että helluntaiseurakunnat opettavat ja noudattavat samaa Apostolis-Profeetallista opetusta ja toteutusta, silläkin samanlaisuudella, että ovat enemmän tai vähemmän puutteellisia Raamatun noudattamisessa. Eli tuo se esille, etteivät helluntaiseurakunnat opeta niinkuin Alkuseurakunta. Tietysti missä kohdisn. Tästä ei pitäisi saada pitkää juttua.

    Tämä, ei pelkästään sinun oivallus, uskosta omaan uskoon, ikäänkuin edustaa kehittynyttä harhakäsitystä “helluntalaisten” uskonelämästä ja opetuksesta. Usko uudestisyntyneessä syntyy uskoontulossa, lahjana, joka sitten kasvaa ja jokaisella on oma uskon määrä, mikä on aina riittävä, koska “sinapinsiemmenkin” päihitti Jeesuksen vertauksessa niiden uskon, jotka väittivät sitä omistavan ja siitä tietävän. Jumalan reiluus takaa vapaan uskostansa luopumisen mahdollisuuden, milloin vain.

    Tässä on katsottava ja nähtävä näkymättömiä, ei nk.helluntalaisia uskovia ihmisiä, jotka saattavat kiusata “tiedekuntalaisia”, jollainen Paavalikin oli, kunnes tuli Jumalan Pojan uskoon. Paavali jos kuka, olisi sopinut sinulle esimerkiksi “helluntalaisesta”, joka uskoo omaan uskoonsa.

  3. Kari, käsittääkseni kukaan kristitty ei ole vastustamassa homoseksuaalisuutta ja vielä vähemmän homoseksuaaleja ihmisiä. Kiihkoilijat ja mieleltään sairaat ovat asia erikseen. Sen sijaan väännetään siitä, mitä kristittyjen olisi tänä aikana ajateltava kyseisestä ilmiöstä ja toimittava tämän ajattelun pohjalta kirkossa sekä yhteiskunnassa. Aikamoinen näkemysten lukkiutuminen on kyllä tapahtunut.

    Tässä on joka tapauksessa olemassa sama vaara kuin amerikkalaisten kristittyjen evoluutio – kreationismi -kiistelyssä. Kovimmat kreationistit kiistävät jopa evoluutiota vankimmin kannattavien ja Aadamia kollektiivipersoonana pitävien kristillisyyden.

    • > käsittääkseni kukaan kristitty ei ole vastustamassa homoseksuaalisuutta ja vielä vähemmän homoseksuaaleja ihmisiä.

      Mielestäni tämä oletus on väärä.

      Esimerkin omaisesti Aito Avioliitto ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, tunnustava kristitty, kirjoitti Facebookissa seuraavaa (suora lainaus hänen kommentistaan): ”Homous on kuvottava perversio ja homot ovat säälittäviä vikaan kasvaneita reppanoita, jotka eivät voi koskaan löytää tai täyttää elämänsä tarkoitusta miehinä.”

      Kommentti jatkuisi, mutta en näe tarpeelliseksi lainata sitä pidempään. Kirjoittajan aatemaailma aukeaa hyvin jo ensimmäisestä lauseesta, enkä näe tarvetta mässäillä aiheella enempää.

      Ja ei, missään tapauksessa kaikki kristityt eivät edusta edellä lainaamaani ajattelutapaa.

  4. On tietenkin itsestään selvää, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia. Kuitenkin se, että Jumalalla olisi jotakin tekemistä homoseksuaalisen käyttäytymisen osalta on täysin poissuljettu vaihtoehto. The Hebrew word נָחָשׁ (Nachash) is used to identify the serpent that appears in Genesis 3:1, in the Garden of Eden. Raamatun heprean kielessä on vahva etymologinen yhteys ”Nachashin” ja yliluonnollisten voimien välillä. Tätä evlut.kirkko edelleen ainakin periaatteessa opettaa, että on synnin aiheuttaja ja sillä on tietyt seuraukset.

    • Kuitenkin se, että Jumalalla olisi jotakin tekemistä homoseksuaalisen käyttäytymisen osalta on täysin poissuljettu vaihtoehto.

      No ei tietenkään ole. Kun homous on synnynnäistä on Jumala vastuussa ihmisen kohdunsisäisestä kehityksestä, jonka tuloksena on myös homoseksuaalinen käyttäytyminen. Eli kääntänen: Jos Jumala olisi antanut sikiön kehittyä normaalisti, ei myöskään ’epänormaalia’ käyttäytymistä ilmenisi. (Substituutiokäyttäytyminen poisluettuna)

    • Jumala ei ole vastuussa kummastakaan. Ei ”Nachashin,” eikä ihmisen lankeemuksesta. Sekä edellistä, että jälkimmäistä Raamattu ja evlut. kirkko kutsuu synniksi. Tästä loistavasta itseään ihailevasta Kerubista, joka lankesi omasta syystään keskusteltiin taannoin aika pitkään ja mielestäni aika asiallisesti.

      Miksi Jumala sanoisi: ”Älä himoitse” ja sitten itse vaikuttaisi kaiken, mitä ihminen ylipäätään voi himoita. (1Tim6:10) todetaan: ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.” Kuka on tästä himosta vapaa, tai mistään muustakaan synnistä, jos ei teoin niin ajatuksin. Mikäli syyllistä täytyy etsiä, niin maailma on peilejä täynnä. Se mitä kutsut ”tukeutumiseksi muinaiseen ’pyhään’ kirjaan” tulee loppupeleissä määrittelmään jokaisen elämän. Tahdoimmepa sitä tai emme.

    • Tottakai on, Jumalahan sen ’käärmeenkin’ on kaiketi luonut ja Jumalahan sen ansapuun Edenin oli istuttanut. Vai onko Sinun mielestäsi kohdussa tulevaksi homoksi kehittyvä sikiö vastuussa kehityksestään. Minusta ei…

    • No kaiketi en pysty vakuuttamaan sinua Jumalan armosta, vaikka Jumala vapauttikin israelilaiset Egyptin orjuudesta, jota juutalaiset eivät ole unohtaneet.

    • Minä en ole juutalainen, joita vasta minulla ei ole mitään-pikeminkin päinvastoin- eikä suurin osa ihmiskuntaa…

  5. ”Eli kääntänen: Jos Jumala olisi antanut sikiön kehittyä normaalisti, ei myöskään ’epänormaalia’ käyttäytymistä ilmenisi. ”
    – Tällaine hormonaalinen kehitys on erittäin harvinaista. On ymmärrettävä perisynnin todellisuus ja sen vaikutukset.
    Miksi Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran. Siellä se lukee VT:ssa. Miksi Jumala tuhosi maailman vedenpaisumuksessa, paitsi Nooan ja hänen perheensä jäsenet. Se lukee VT:ssa.

    • Teidän pitäisi Sistonen olla oman kertomanne mukaan terveysalan ihminen ja osoitatte syvää tietämättömyyttä embryon kehityksestä ja siihen liittyvistä poikkeamista, jotka johtuvat hormonaalisista, geneettisistä ja monista muista
      fysiologisista kohdunsisäisistä syistä, joita on erilaisia about joka 10:llä ihmisellä.

  6. Mikko Nieminen. Lainaamasi sitaatti on minunkin mielestäni asiaton ja luotaantyöntävä. Se ei käsittääkseni edusta ainakaan peruskonservatiivien luterilaisten näkemyksiä. Kyllä sosiaalisesta mediasta löytyy karvat pystyyn nostavia sitaatteja ja esimerkkejä joka lähtöön. Kyse on samasta ilmiöstä kuin äärioikeiston pyrkimyksestä omia kansalliset symbolit omaan käyttöön tai nuoruuteni äärivasemmiston pyrkimyksestä omia rauhanaate itselleen.

    • Nyt olemme mielestäni asian ytimessä. Päivi Räsäsen tapauksessa ei mielestäni ole kyse siitä, saako Raamattua lukea ja siteerata. Siinä ei myöskään ole kyse siitä, onko jonkinlainen uskonnollinen vakaumus kiellettyä.

      Jos ajattelemme vaikka tuota Aito Avioliitto ry:n ex-puheenjohtajan Facebook postausta, tässä oikeusjutussa on mielestäni kyse rajanvedosta siinä, mikä on rajat ylittävää kielenkäyttöä. Toisin sanoa, minkälaista kielenkäyttöä vaadimme homoseksuaalien sietävän ja missä menee hyvän maun raja.

      Minä en kannata sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikki typerät ja moukkamaiset möläytykset kriminalisoidaan, mutta en myöskään sellaista yhteiskuntaa, jossa saa aivan surutta tölviä jotain vähemmistöryhmää kunhan muistaa aina mainita, että tekee sen uskonnollisen vakaumuksen nimissä.

      Tämä rajanveto ei ole mitenkään helppoa eikä yksinkertaista, mutta siitä keskusteleminen on mielestäni tärkeää. Ja mielestäni aika kristillistä, koska onhan meitäkin opetettu ajatukseen, että kaikki minkä tahdomme ihmisten meille tekevän, tehkäämme mekin samoin heille.

  7. Mitä ”uhottuun” oikeuden käsittelyasteisiin menoon tulee, niin ne on käytävä läpi kun ja jos sinne haastetaan. On vastattava jokaiseen syytteeseen ja kysymykseen. Raamattu varottaa Seurakuntaa käräjöimään ja Seurakunnan jäseniä näin tekemään, olemaan alotteellinen asenteella, että ”täältä pesee!”.

    Räsänen on omalla enemmän tai vähemmän viisaalla/oikealla toiminnalla aiheuttanut kutsun oikeusasiamieheltä. Mielestäni 1.Piet.2:23 on sellaisenaan ohje kun uskova pilkkausten saattelemana haastetaan:

    23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,

    Kirjoitin tämän blokin, koska olen ollut haastettuna (ei Suomessa) oikeuteen valheellisin perustein. Siviilioikeuden 12 jury’n jäsentä saivat kolmen päivän käsittelyn päätteeksi ohjeen tuomarilta, että Manttarin asema ei edellytä hänen hyväkseen tehtyä päätöstä. Istunnossa oli paljon seuraajia, jotka kaikki lähtivät pois kuultuaan tuomarin ohjeet valamiehistölle. Koska tuloksen päätös kestäisi ja lopputulos oli ilmeinen. Näin sanoi minunkin asianajajani, etten olisi toiveikas.

    Kun jury astui saliin sisimmässäni nousi juuri rukous ”Herra sinun käsiisi annan itseni ja asiani”.

    Tuomarille annettiin kirjallisena valamiehistön vastaus, jonka hän luki ilmeisen vihastuneena. He yksimieleisesti totesivat Mr.Manttarin hyväksi päätöksen ja se mitä minulta vaadittiin, tuomittiin minulle maksettavaksi.

    Asianajajani selvitti syyn ja valamiehistöltä tuli tieto, että todettiin, että kaikki oli valhetta mitä minua vastaan esitettiin asianajajien armeijan voimalla. Asianajajani pyysi pariin otteeseen myöhemmin, että rukoilisin hänen puolestaan, että hän tulisi uskoon. Hän oli juuri valmistunut.

    Tämä oikeudellinen taistelu minua vastaan kesti yli kaksi vuotta, eli kerroin vain viimeiset kolme päivää siitä.

    Syyttömästi kärsiminen on armoa. Siksi Daavid rukoili, Ps. 26:

    1 Daavidin virsi. Auta minut oikeuteeni, Herra, sillä minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.
    2 Tutki minua, Herra, ja pane minut koetukselle, koettele minun munaskuuni ja sydämeni.

    • > Käsitän asian niin että, nyt olemme vedenjakajalla, josta riippuu voimmeko siteerata Raamattua enää vapaasti.

      Tällaista propagandaahan meille yritetään syöttää, mutta kukaan ei ole lukenut virallista syytettä, koska se ei ole vielä edes julkinen.

      Mielestäni olisi fiksua pidättäytyä ”tietämästä”, mistä syytteessä on kyse ennen kuin olemme sen nähneet. Ei liene kohtuuton vaatimus.

    • Pekka-Veli,

      Arvostaisin, jos minun omat kokemukseni ja yleisen syyttäjän nouseminen Raamattua ja Räsästä vastaan auttaisivat näkemään saman asian, minkä Jeesus sanoi silloisen kirkon edustajillekin, vt. Joh. 8:

      44 “Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.”
      Valehtelu kuitenkin sallitaan “oikeissa olosuhteissa”. Tästä on erittäin yksityiskohtaiset perustelut Augustinukselta ja Lutherilta. Yksi syy laitokirkkojen “menestykselle” perustuu Totuuden tulkitsemiseen, mikä voidaan käsitellä ja sopia ja sovitella maailmallisilla perusteilla, vaikka 1.Joh.1:26 kytkee kaiken epätotuuden, osatotuudenkin pois,:

      “.. te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.”

      Roomalaiskatolinen kirkko on voimakkaimmin ollut luonnottomuuksien, kuten homouden,vastustaja. Mutta se vastustus on kuitenkin ollut valheen kieltä, vt. heidän vuosisatainen pappiensa homous ja lapsiin sekaantuminen. RKK on näkyvästi ollut vedenjakajalla tuomiten sen, mitä he itse massivisesti harjoittivat ja harjoittavat. Sama on tilanne evlut kirkollakin, rajoittuen luonnottomuuksien hyväksymiseen tasa-arvoisessa avioliitossa, ja virallistamalla mm. homouden harjoittamisen “rikkaudeksi”, moniäänisyyttä edustavaksi.

    • Eikös heteroliitoissa tapahtuva suuteleminenkin ole luonnotonta, sillä eihän tässä usein varsin epäpuhtaan rään sekoittuminen partnerin räkään palvele sitä luonnollista lapsen saantia, joka on sp-yhdynnän kristillisesti ainoa sallittu tavoite?

  8. Ongelma on käsittääkseni kyllä se, että valtakunnansyyttäjä avustavine virkahenkilöineen lukee Päivi Räsäsen tekstiä irrallaan kristillisen uskon kontekstista. Totean yleisellä tasolla: Ei jonkin asian pitäminen syntinä ja synniksi julistaminen tai edes ihmisten julistaminen syntisiksi ole vihapuhetta, vaikka se sellaiselta voi äkkiseltään kuulostaa. Esimerkiksi termi ”syntinen” voi olla (1) uskonopillinen lausuma meistä kaikista ihmisistä, (2) leikillisen sävyn omaava moite tai (3) halventava ja leimaava ilmaisu. Laajempi yhteys ratkaisee, mitä tarkoitetaan. Toivottavasti syytetyt saavat hyvät asiantuntijat tuekseen.

    Olen Mänttärin kanssa sikäli samaa mieltä, että kristittyjen ei pidä uhota joutuessaan kärsimään. Mutta jo Paavalin toiminta Apostolien teoissa osoittaa, että kristitynkin on lupa puolustautua ja pitää puolensa. Paavali suorastaan näpäytti paikallisviranomaisia laittomuuksista: Rooman kansalaisen ruoskimisesta ja aiheettomasta vangitsemisesta.

    • Kyllä aina pitää vastata kun meiltä kysytään uskomme perustetta. Ei ole standarditapaa, äänenpainoa tai äänenvoimakkuutta.

      Jeesuksen seuraajien asema eikä tehtävä ”kärsi” oikeudellisiin vastuisiin vetämisistä. Tunnen tilanteet Kiinassa ja Iranissa ja historiassa on riittävästi todisteita siitä, miten ja miksi Evankeliumi levisi ja menestyi.

      Kaikki uhoavat julistukset haittaavat todellisen Asian menestystä.

    • Syyttäjä tekee syyteharkinnan poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella. Jos esitutkinnan perusteella on riittävästi näyttöä rikosepäilyn tueksi, syyttäjällä on velvollisuus nostaa syyte. Tällaisessa tilanteessa syyttäjä voi omasta harkinnastaan luopua syytteen nostamisesta vain siinä tilanteessa jos rikos on vähäinen, syytetty on alaikäinen tai rangaistus olisi kohtuuton.

      Syyttäjän toimintaa säädellään vahvasti lainsäädännöllä ja Raija Toiviainen johtaa koko syyttäjälaitosta yli 40 vuoden kokemuksella lainkäyttöön liittyvissä tehtävissä. Meillä olisi nopeasti aika korruptoitunut järjestelmä, jos syyttäjille annettaisiin oikeus olla ajamatta rikossyytteitä oman harkintansa mukaan silloin kun ei huvita.

      Tässä keskustelussa on mielestäni kaksi asiaa, joita kovin moni ei tunnu ymmärtävän:

      (1) Syyttäjän toimintaa säätelee laki ja syyttäjällä on lakiin perustuva velvollisuus ajaa syytettä silloin kun esitutkinnan perusteella on syytä epäillä rikoksesta. Moni tuntuu kuvittelevan, että syyttäjät itse päättävät mitä syytteitä nostavat ja mitä eivät.

      (2) Haastehakemus on julkinen vasta kun se on esitetty pääkäsittelyssä. Kukaan meistä ei voi tietää täsmällisesti, mistä syyttäjä Päivi Räsästä syyttä. Tästä huolimatta täälläkin jo ”tiedetään” että haastehakemuksessa kielletään Raamatun siteeraaminen ja vaikka mitä mielikuvituksellista.

      Välillä tuntuu, että ihmiset puhuvat ihan täyttä sontaa ihan vain siksi, etteivät he ymmärrä asioita. Se on kovin harmillista ja tällaisilla foorumeilla tyhmyys usein tiivistyy kuten vanha kansa tietää.

  9. ”Tällaista propagandaahan meille yritetään syöttää, mutta kukaan ei ole lukenut virallista syytettä, koska se ei ole vielä edes julkinen.” (Mikko Nieminen).

    Nieminen on tässä väärässä. Kyllä kanne on jo nostettu ja se tarkentuu myöhemmin, nyt jo näemme suunnan.

    Julkisuus on olemassa on nyt ja siitä on tiedotettu. Tarkennus tapahtuu myöhemmin. Nieminen on tässäkin väärässä.

    Niemisen mukaan Raamattua ja kristinuskoa vastaan ei hyökätä. Tarkoittaako Nieminen, että Räsänen puolustaa homoseksuaalisuutta. Vai mikä Nieminen mukaan tässä on ongelma.

    Toiviaista ei säätele laki, vaan hänen oma mielikuvitus, jolla hän häpäisee koko oikeusjärjestelmän. Näin hän murentaa homo agendassaan moraalin rajan. Täällä kirjoitti aikoinaan ryhmä homoja nimimerkillä Jussu Vihervaara,heillä on homo agenda ja propaganda numero yksi.

    • Onpa itselläsikin ’agenda’ jos toinenkin. Yksi näyttää olevan Jusu Vihervaara -agenda. Sitä voisi pitää salaliittoteorian poikasenakin.

Kirjoittaja

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.