Miten lähetystyön menestystä mitataan?

Viime vuoden lopulla (29.12.2020) Kotimaassa otsikoitiin: ”Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on pudonnut vuosia, mutta nyt lasku pysähtyi”. Otsikosta ja jutusta saattoi tulla mieleen, että lähetystyön alamäki olisi takanapäin ja nyt suunta olisi kirkossa ja lähetysjärjestöissä mahdollisesti taas kohti parempaa.

Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrää kiinnostavampi asia on kuitenkin se suuri muutos, joka tuo perspektiiviä niin lähetystyöhön kuin koko kristinuskon tulevaisuuteen. Kristittyjen määrä on voimakkaassa kasvussa maapallon eteläisellä puoliskolla ja Aasiassa. Maailma ei suinkaan ole muuttumassa (kristin)uskonnottomaksi, vaikka Euroopassa kirkkojen jäsenmäärä laskee. Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on jo kummassakin enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.

Monien lähetystyön parissa elämäntyönsä tehneen eurooppalaisen kristityn on syytä olla kiitollinen. Heitä on myös Suomessa iso joukko. Ihmisiä, jotka ovat työskennelleet lähes koko työuransa Afrikassa tai Aasiassa paikallisen kirkon palveluksessa. Evankeliumista on todistettu sanoin, teoin ja koko oman elämän voimin. Monet paikallisista kirkoista eivät olisi syntyneet ilman näiden lähetystyöntekijöiden uhrauksia.

Se, että kristittyjen määrä on jo isompi esimerkiksi Afrikassa verrattuna Eurooppaan, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lähetystyötä ei enää tarvita. Se kuitenkin pakottaa meidät – eurooppalaiset kirkot ja lähetysjärjestöt – jatkuvasti arvioimaan sitä, millaista lähetystyötä maailma tällä hetkellä tarvitsee. Erityisesti se pakottaa meitä länsimaisia lähetystyöntekijöitä arvioimaan omaa rooliamme Jumalan koko maailmaa ja kirkkoa koskevassa missiossa. Meidän on syytä luopua mallista, jossa vain me olemme aktiivisia toimijoita ja etelän kirkot passiivisia vastaanottajia.

Tämä aika kutsuu meitä yhä enemmän ja yhä sitoutuneemmin kumppanuuteen niiden kirkkojen kanssa, joita olemme pitäneet lähetyskenttinä. Kumppanuuden keskeinen piirre on se, että se on vastavuoroista ja toisen tarpeita kunnioittavaa.

Meidän kannattaa edelleen lähettää työntekijöitä koulutus- ja kehittämistehtäviin kirkkokumppaneiden tarpeiden mukaisesti. Yhtä paljon kuin lähetystyöntekijät vahvistavat kumppaneiden oppimista, he itse oppivat ja rikastuttavat myös lopulta Suomen kirkkoa. Kumppanuuteen kuuluu myös se, että emme mittaa omaa menestystämme, vaan pohdimme, mitä parempi tulevaisuus tarkoittaa meille yhdessä.

Se aika, että lähetystyön panostusta ja menestystä mitattiin valkoisten lähetystyöntekijöiden määrällä, on peruuttamattomasti ohi – ja hyvä niin. Jatkossa seurakunnat voisivat yhä enemmän tukea vaikka thaimaalaisia, etiopialaisia tai bolivialaisia lähetystyöntekijöitä suomalaisten lähetystyöntekijöiden rinnalla. Pandemian kurittama maailma on opettanut myös seurakuntien vastuunkantajia hyödyntämään etäyhteyksiä ennenkuulumattomalla tavalla. Maailma on tässä suhteessa positiivisesti pienempi paikka kuin aiemmin.

Miten sitten mitata lähetystyön menestystä tänä aikana? Näkökulma lähetystyöhön voisi löytyä Emmauksen tieltä (Luuk. 24). Lähetystyö on kumppanuutta, jossa tiellä kulkee kaksi kumppania. He ymmärtävät hitaasti, mistä Jumalan missiossa on kyse. He eivät aluksi edes tunnista kolmatta kulkijaa vierellään. Vasta kun he levähtävät ja jakavat yhteisen aterian keskenään, he tunnistavat Kristuksen. Lähetystyön menestys on Kristuksen ihmeellistä läsnäoloa heidän keskellään. Ja siitä he todistavat elämässään sydän hehkuen.

Tero Massa

Pastori, Kirkko ja teologia -teeman päällikkö Suomen Lähetysseurassa

 

 

12 kommenttia

  • Samuel Kettunen sanoo:

    Paljon on tultu siitä ajasta, jolloin mm. Rautanen ja Kurvinen raivasivat tietä Afrikassa Evankeliumin sanomalla. Nyt on monin paikoin uudet tuulet ja sanan vastaiset aatteet, joihin ei edes voi ottaa osaa. Tosin tehdään työtä myös edelleen samalla pohjalla, kuin edellämainitut ensimmäiset lähetit, tunnustuksellisen luterilaisten kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Kiitos Markku, kannatti kysyä. En minäkään luota mukaviin keskustelu- tai nojatuolisaarnoihin, vaikka paljon tykkäänkin sekä keskustelusta että nuojatuolista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Raivasivat tietä evankeliumin sanomalla” on myös kolonialistinen ilmaus. Mille ajattelit varhaisten lähetyssaarnajien raivanneet tietä, länsimaiselle kulttuurilleko? Tuskinpa Rantanen, Kurvinen, Björklund, Savola ja muut kokivat evankeliumia miksikään välineeksi. Se oli heidän työnsä sisältö ja tarkoitus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Missä ne todelliset lähetyskentät tänä päivänä oikeastaan ovat? Jo -50 luvulla herätti suurta huomiota se kun katolinen kirkko Ranskassa julisti Ranskan lähetyskentäksi. Nyt on mennyt vuosikymmeniä tuosta ajasta ja kaikille asiasta kiinnostuneille on ilmi selvää että koko teollinen maailma on jälkikristillinen maailma ja kirkon näkökannalta lähetyskenttä. Vanhat paikalliset kirkkostruktuurit ovat pelanneet roolinsa eivätkä toimi enää lähetysasemina. Ei ainakaan nykyisin rakentein. Kirkot ovat muistomerkkejä menneestä suuruudesta. Verorahoilla palkatut toimihenkilöt saavat suhteetonta palkkaan siihen nähden miten paljon he saavat aikaan.

    Sumi on Suomen Kirkon vastuualuetta ja se on lähetyskenttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Kiitos tuntui hyvältä lukea myös kommenttisi Markku H. Voitkohan sanoa mikä siinä on kun muistelen sinun vielä pari vuotta sitten omia blokejani kommentoidessasi puhuneen siitä miten kirkon ei pidä häiritä sanomallaan niitä joita se ei kiinnosta, vaan pitäytyä vain niiden hoitamiseen jotka ovat sen tarpeessa. Muistanko tai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Muistat aivan oikein .Tuollaistakin olen kirjoittanut . Syy-yhteys oli se että protestoin kaiken maailman keinotekoista ihmisten miellyttämistä jotta heidät saataisiin kirkon piiriin. Jos otetaan se vakavasti että nykyisellään Suomi on lähetyskenttä niin siitä ei saa otetta mukavilla nojatuolikeskustelusaarnoilla ja vastaavilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Anteeksi vastaus MArkulle tuli väärään kohtaan…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Tämä on hyvä lukea. Ollessani kirkon lähetyssihteerinä 1990-luvulla asia oli tietenkin jo hyvin nähtävänä ja pidin sitä esillä. Ehkäpä vielä toset (tai kolmannet, näkyi se jo 60-luvulla) kolmekymmentä vuotta menee että kirkko herää todellisuuteen. Kehitys kehittyy kuin etana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Lähetystyötä on tehty mielellään siellä, missä rahanarvo on ollut suuresti Suomen rahnaa huonompi. Siihen on ollut ja on omat luonnolliset syynsä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Luin jostain henkilöhaastattelun, jossa haastateltavat kertoivat lähtevänsä eläkepäiviksi johonkin Afarikan maahan tekemään hyvää. Mies rakentaisi kirkon ja nainen koristelisi sen. Mietin, että miksi he eivät saa itse rakentaa ja koristella kirkkojaan, vaan kaikki tarjoillaan valmiina. Lähetystyön kohteita on ainakin ennen kohdeltu kuin lapsia, joilta puuttuu ymmärrys. Toisaalta niissäkin maissa, joissa on tehty lähetystyötä pitkään, tyttöjen silpominen jatkuu yhä. Onko sitä pidetty kansallisena kulttuurina, johon ei saa puuttua, kun kaikkeen muuhun on voitu puuttua ?

    Lähetystyö on kristillistä kolonialismia, jota on jaettu ylhäältä omistajien elkein. Samaa tekivät siirtomaaherrat aikoinaan.

    Nyt sitten monissa Afrikan maissa on vallalla uuskolonialismi, kun monikansalliset yhtiöt ottavat (vuokraavat ?) maata omiin tarkoituksiinsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Missioblogi sanoo:

    Vielä yksi kommentti tuohon kolonialismiin ja Lähetysseuran työhön:

    Eurooppalaisten kirkkojen tekemä lähetystyö kantaa kolonialismin taakkaa & varjoa, totta. Suomen kirkon suhde tähän kolonialismiin on kuitenkin hyvin erilainen kuin monen muun euroopan maan. Kaikkea lähetystyö ei ole myöskään suinkaan tehty kolonialismin näkökulmasta, vaikka tämä on ehkä nykyajan populaarissa kulttuurissa jonkinlainen slogan.

    Luojan kiitos, kolonialismin ajoista on jo tultu pitkälle. Ja se näkyy kaikissa eurooppalaisissa yhteiskunnassa, ei pelkästään kirkkojen tekemässä kansainvälisessä työssä. Käsityksemme kaikkien ihmisten ihmisarvosta on aivan toinen kuin esim. 1800-luvulla. Kristinuskon merkitys kaikkien ihmisarvon yhtäläisessä sanoittamisessa on ollut myös suuri.

    Lähetysseuran osalta voin taata, että meidän lähestymistapa yhteistyöhön ei ole sanelupolitiikkaa tai kumppaneidemme ”kohtelua lapsina”.

    Lähetysseura järjesti kansainvälisille kirkkokumppaneilleen yhteisen konsultaation 2019. Tämä kuvaa tapaamme olla ja tehdä työtä. Kuunteleminen ja yhdessä oppiminen on sen keskeinen metodi. Linkistä löytyy konsultaation raportti, josta kiinnostunut ja voi tutustua yhteistyömme tapoihin, iloihin ja haasteisiin. Raportti on valitettavasti englanniksi, koska sen on ollut tarkoitus palvella ennen kaikkea meidän kansainvälisiä kumppaneita:

    https://felm.org/wp-content/uploads/2021/04/towards-a-shared-vision_web.pdf

    Ystävällisin terveisin, Tero Massa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi

    Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa.