Pääministerikandidaatti Juha Sipilän uskonnollinen vakaumus ja taustayhteisö Rauhan Sana kiinnostaa ja aihe velloo mediassa. Risto Uimosen kirjoittama Juha Sipilä – Keskustajohtajan henkilökuva -kirja (Minerva) ei pysäyttänyt keskustelua, vaikka se selvästi oli kirjan jonkinlainen tavoitekin.
Syy asian esillä olemiseen on osin se, että kirja luo Rauhan Sanasta liberaalimpaa kuvaa kuin liike tosi asiassa on. Tämä taas johtuu siitä, että liike asetetaan kirjassa vastakkain vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Miksi näin tehdään, johtuu puolestaan siitä, että Sipilästä on julkisuudessa tehty vanhoillislestadiolaista, mitä hän ei ole. On syntynyt tarve tehdä etäisyyttä vanhoillislestadiolaisuuteen, mistä varmaan siitäkin on tässä tohinassa syntynyt hieman todellisuutta kapeampi kuva.
Toisaalta – rauhansanalaisuus on lestadiolaisuuden parissa juuri se liike, joka on haarautunut nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Vanhoillislestadiolaisuudessa ja rauhansanalaisuudessa on eroavaisuuksien ohella myös paljon yhteneviä piirteitä.
Vaikka Sipilän oma vakaumus ja se mitä on rauhansanalaisuus, ovat jossain määrin eri kysymyksiä, taustayhteisö ei ole kenenkään vakaumuksessa merkityksetön asia. Tutkimusten perusteella rauhansanalaisuus siirtyy voimakkaasti eteenpäin suvussa ja perheissä. Se on liikkeen ominaispiirre.
Uskonto on niin henkilökohtainen asia, että Sipilän on itse saatava määritellä se, miten hän uskoo ja mitä hän vakaumuksestaan kertoo. ”Usko on monille hyvin herkkä ja henkilökohtainen asia. Koen, että jokaisella on oikeus määritellä itse, millainen on”, Sipilä sanoo Risto Uimosen mukaan.
Mutta koska kyse on pääministerikandidaatista, hänen uskonnollinen maailmansa ja taustayhteisönsä eivät ole yhdentekeviä asioita. Ne muodostavat osaltaan sitä pohjaa, jonka perusteella hän mahdollisena tulevana pääministerinä tekee päätöksiä. Siksi on hyvä, että asiasta kirjoitetaan ja Sipilältä odotetaan vastauksia myös näihin kysymyksiin. Toki näitä vastauksia voi yhtä lailla odottaa myös muilta puoluejohtajilta.
Sipilä on myös itse antanut aihetta kirjoittelulle. On kerrottu, että hän on kieltäytynyt ainakin parista haastattelusta, jossa olisi keskitytty arvoasioihin. Ylipäänsä ei heti tule mieleen, kenen uskonnollinen vakaumus olisi herättänyt viime vaaleissa yhtä lailla mielenkiintoa kuin juuri Sipilän.
Valkopesua vai kaivelunhalua
Risto Uimonen kirjoittaa kirjassaan, miten lestadiolaisuudella tarkoitetaan yleensä arkikielessä vanhoillislestadiolaisuutta, joka tuo heti monen mieleen arvokonservatiivisuuden ja ahdasmielisyyden. Rauhansanalaiset taasen erottuvat vanhoillislestadiolaisista vapaamielisyydessä ja suvaitsevaisuudessa.
”Televisiota ei ole heiltä kielletty, ja elokuvissa saa käydä. Lasia voi kallistaa ja maljoja nostaa. Rauhansanalainen liberaali siipi, johon Sipilä lukeutuu, lähtee siitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa”, hän maalailee isolla pensselillä.
On totta, että rauhansanalaisuudessa on erilaista ajattelua. On Uimosen kuvaamaa liberaalia mutta on myös konservatiivista. Eritoten ruotsinkielinen rauhansanalaisuus on konservatiivista luonteeltaan.
Yle uutisten blogissaan yrittäjä Sari Helin syyttää kirjan kirjoittajaa Uimosta siitä, että hän valkopesee kaikki ne otsikot, joita lestadiolaisesta liikkeestä on nähty eritoten koskien lasten ja naisten asemaa.
”Ainoa harmaasävy kirjaan tulee Juha Sipilän uskonnollisesta taustasta, jonka kirjoittaja todistaa ei-vanhoillislestadiolaiseksi kuitaten uskontoon viittaavan keskustelun ’negatiiviseksi kaivelunhaluksi’, jossa ’osa kiivailusta johtuu suvaitsemattomuudesta.…”, Helin kirjoittaa.
Kotimaa24:n haastattelussa Sipilä on puolestaan osoittanut kritiikkiä toimittajia kohtaan sen osalta, etteivät toimittajat ole halunneet ymmärtää hänen vakaumustaan.
Veli avaa taustoja Radio Deissä
Mitä Sipilä on sitten omasta vakaumuksestaan sanonut? Hän katsoo muun muassa, ettei hän ole koskaan lokeroinut itseään minkään suuntauksen oppeihin, eivätkä teologiset opinkysymyskeskustelut kiinnosta häntä. Hän kertoo käyvänsä harvakseltaan hengellisissä tilaisuuksissa, lukevansa Raamattua ja hiljentyvänsä rukoillen. Hän korostaa yksilön omantunnonvapautta, siis omaa vapautta ja vastuuta itse määritellä kantansa uskonnollisiin kysymyksiin. Sipilän taustaa tuntevat pitävät hänen kuvaustaan itsestään aitona. Hän siis asemoi itsensä rauhansanalaiseen liberaaliin porukkaan.
Kotimaa24:lle hän kertoi, että kansanedustajat ovat pitäneet häntä vanhoillislestadiolaisena, mitä hän ei ole koskaan ollut.
”En siis kuulu nk. vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mihin useammat lestadiolaisuuden liittävät, mutta minulla on ystäviä senkin liikkeen parissa ja olen oppinut arvostamaan heitä”, hän on kirjoittanut blogissaan.
Kysymykseen, onko hänen suvussaan vanhoillislestadiolaisuutta, hän toteaa, että varmaan kaikilla pohjoisessa asuvilla on. Tarkemmin hän ei halua asiasta Kotimaa24:lle kertoa. Kirjassa kuitenkin kerrotaan, miten hänen kotinsa elämää on sävyttänyt rauhansanalaisuus.
Juha Sipilän toimittaja-veli Jouni Sipilä on kertonut hyvin avoimesti Radio Deissä lapsuutensa perheen uskonnollisuudesta ja muun muassa siitä, miten rauhansanalaisessa liikkeessä rajat olivat selkeät. Hän kertoo, miten kesät olivat seuroissa käymisen aikaa. Kun perhe asui Kainuussa, siellä veti tavallinen seurakuntanuorten toiminta eikä rauhansanalaisuus ollut esillä. Kainuussa liikkeen edustajia ei juuri ole.
Jouni Sipilä toteaa myös, että perheen vanhemmat irtaantuivat vanhemmalla iällä rauhansanalaisuudesta ja liittyivät vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Tämä taas on hänen mukaansa vaikuttanut siihen, että perheessä ei tällä hetkellä ole ”yhteistä seurapirttiä”.
Jouni Sipilän mukaan Sipilöiden perheessä luetaan nykyisin ruokarukous, jouluisin jouluevankeliumi sekä toivotetaan siunausta. Ne ovat vanhaa perua.
– Perinteistä ’Jumalan tervettä’ me ei varmaan ole toivotettu aikoihin. Kyllä se vähän ehkä myöskin semmoinen jakava tekijä, että kun me kuitenkin aika moni meistä lapsista on vähän niinku irti siitä perinteestä jo aika paljon niin ehkä se on vähän niin kuin semmoinen jota vähän varotaankin, ettei kenellekään tulisi paha mieli, hän sanoo Radio Deillä.
Ohjelmassa Jouni Sipilä kertoo myös, miten hän on seurannut veljensä esiintymistä tiedotusvälineissä myös siltä osin, mitä häneltä kysytään uskonnosta. Jouni Sipilä on havainnut, miten haasteellisia ihmisten vahvat ennakkokäsitykset ja tämän kautta asioiden ymmärtäminen ovat olleet.
– Oli mielenkiintoista seurata, että mitenkähän se ui kuiville noista lahkomäärittelyistä ja muista. Kyllä se siitä kummasti näkyy asettuneen, että voi olla, että se on asia, joka vielä nousee esille, hän pohtii Mari Leppäsen haastattelussa Mari Leppänen ja kerrottu elämä -ohjelmassa Radio Deissä.
Tällainen, tällainen ja tällainen liike
Jos Uimosen kirjassa tuodaan esille liian liberaalia kuvaa Sipilän taustayhteisöstä, ehkä tuoreissa Suomen Kuvalehden ja etenkin Iltalehden artikkeleissa painottuvat enemmän liikkeen konservatiivisen siiven kannat. ”Tällainen on Sipilän herätysliike – ei abortille ja eutanasialle”, Iltalehden uutinen otsikoi. Otsikko ei kuitenkaan ole vailla katetta.
Ensinnä Rauhan Sana on herätysliike. Herätysliikkeet ovat konservatiivisia valtakirkkoon verrattuna körttiläisyyttä lukuun ottamatta, jos asia yksinkertaistetaan. Sitä on myös Rauhan Sana.
Rauhan Sanan osalta ei tarvitse tyytyä vain yksittäisten liikkeen eri siipien kokijoiden määrittelyihin. Liikkeestä on melko tuoretta tietoa Hanna Salomäen monipuolisessa herätysliikkeitä käsittelevässä tutkimuksessa Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen (Kirkon tutkimuskeskus 2010). Teologian tohtori Salomäki johtaa Kirkon tutkimuskeskusta.
Salomäen kirja pohjautuu herätysliikekyselyyn, joka on suoritettu eri liikkeiden kesäjuhlilla 2007-2008. Mukana on kymmenkunta herätysliikettä tai niihin lukeutuvaa yhteisöä. Rauhan Sanaa käsittelevä aineisto on koottu Rovaniemellä Rauhan Sanan Suvijuhlilla 2008.
Osa vastaajista kertoi, että heitä häiritsi se, että vanhoillislestadiolainen liike dominoi lestadiolaisen liikkeen julkisuuskuvaa. Salomäen mukaan vaikutti myös siltä, että joillakin liikkeen osallistujilla oli negatiivisia kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta , ja siksi siihen haluttiin tietoisesti tehdä rajaa. Lomakekyselyn 421 lomakkeesta palautui 302 eli Rauhan Sanan osalta vastausprosentti oli 72.
Rauhan Sanan kesäjuhlaväestä 63 prosenttia määritteli itsensä uskovaiseksi, 34 prosenttia kristityksi, 2 prosenttia luterilaiseksi, prosentti etsijäksi ja prosentti ei osannut sanoa kantaansa. Uskovaisuus painottui identiteetissä keskimäärin enemmän verrattuna muihin herätysliikkeisiin.
Suomalaiset mieltävät itsensä useimmin kristityiksi: Kirkkomonitor 2007 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 68 prosenttia piti itseään kristittynä. Suomalaisena perusluterilaisena itseään piti joka toinen eli 55% ja samoin luterilaisena 51%. Uskovaiseksi itsensä mielsi 15 prosenttia suomalaisista. Liikkeiden retoriikassa termejä käytetään kuitenkin eri tavoin. Joidenkin liikkeiden edustajista käytetään hyvin yleisesti termiä uskovainen. Sanan merkitys ja mielikuvat eri liikkeissä eroavat toisistaan.
Juha Sipilä kuvaa itseään Risto Uimosen kirjassa seuraavasti: ”Jos saisin määritellä itseni, niin toteaisin olevani kristitty, jolla on kristillinen vakaumus. Olen myös luterilainen ja uskovainen. Sen sijaan en lokeroi itseäni lestadiolaiseksi.”
Avoin suhtautuminen pelastukseen
Salomäen kirjan mukaan rauhansanalaiset osallistuvat kohtuullisen aktiivisesti luterilaisen seurakunnan toimintaan. Liike ei tosin ole aivan herätysliikkeiden aktiivisuuden kärkipäässä. Kokonaisuudessaan kirkon herätysliikeväki on hyvin aktiivista seurakunnallisessa toiminnassa.
Vanhoillislestadiolaisuudessa, Rauhan Sana -liikkeessä ja esikoislestadiolaisuudessa korostetaan sitä, että usko syntyy kuulemisesta. Tämän ajattelun mukaan Raamatun lukeminen ruokkii uskovaa, mutta ei synnytä uskoa. Uskon syntymiseen vaaditaan uskovien yhteisö tai sen yksityisen uskovan julistama synninpäästö tai julistus, joka kuvaa Kristuksen sovitustyötä. Vasta tämän jälkeen Raamattu avautuu oikein hengellisessä merkityksessään, ja lukija alkaa ymmärtää Raamatun sanomaa.
Lukiessa Rauhan Sana -liikettä edustavien vastauksia Salomäen kirjasta, vahvistuu kuva, että liikkeessä voi olla Sipilän kaltaista liberaalimpaa herätyskristillisyyttä ja konservatiivisempia kristittyjä. Rauhan Sanassa ja Kansan Raamattuseurassa esimerkiksi käsitykset Raamatusta hajaantuvat keskimääräistä enemmän. Kesäjuhlaväen mielissä kannatusta saavat sekä ajatus Raamatun erehtymättömyydestä että se käsitys, että Raamatussa voi olla historiallista epätarkkuutta.
Raamatun lukeminen ei ole aktiivisinta Rauhan Sanassa verrattuna muihin herätysliikkeisiin. 16 prosenttia lukee sitä päivittäin, 21% vähintään kerran viikossa ja 33% vähintään kerran kuussa. Esimerkiksi viidesläisyyteen lukeutuvan Kansanlähetyksen kesäjuhlaosallistujista 53% lukee Raamattua päivittäin.
Rauhan Sanan kesäjuhlaosallistujista peräti 71% katsoo, että vain henkilökohtaisen uskonratkaisun tehnyt pelastuu. Kansanlähetyksellä vastaava luku on 89% ja esimerkiksi evankelisuudella 29%.
Vain omaan herätysliikkeeseen kuuluva pelastuu 46% juhlaan osallistuneen vanhoillislestadiolaisen mielestä. Rauhansanalaisuudessa näin ei ajattele Salomäen tutkimukseen osallistuneista kukaan.
Vajaa puolet ei hyväksy aborttia koskaan
Rauhan Sana oli mukana niin kutsutussa herätysliikkeiden tunnustusrintamassa, joka vastusti aikanaan luterilaisen ja katolisen kirkon välistä ekumeenista asiakirjaa vanhurskauttamisopista. Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeessä järjestö ei ole, mutta heinäkuussa 2000 järjestöjen edustajat olivat jättämässä oikeusministerille vetoomusta, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei rinnastettaisi avioliittoon. Myöhemmissä useitten herätysliikkeiden asiaan liittyvissä vuoden 2009 ja 2010 kannanotoissa Rauhan Sana ei kuitenkaan ole enää osallisena.
Salomäen tutkimus kertoo, että vuonna 2005 suomalaisista 14% ei pitänyt missään tapauksessa aborttia hyväksyttävänä. Uskoa erittäin tärkeänä pitävien joukossa suhtautuminen aborttiin oli selvästi kielteisempi: kaksi viidestä (39%) ei pitänyt aborttia koskaan hyväksyttävänä. Herätysliikkeiden suhtautuminen aborttiin on vielä tätäkin torjuvampi. Aborttiin ehdottoman torjuvasti suhtautuvia oli selvästi eniten vanhoillislestadiolaisten suviseurojen osallistujissa 91%. Rauhan Sanan kohdalla vastaava luku on 46%.
Juha Sipilän aborttilausunnoista Suomen Kuvalehdessä hiljattain pienimuotoinen kohu. ”Lähtökohta on se, että jokainen elämä on lahja ja pyhä. Tämä on lähtökohta, elämä on lahja ja se on pyhä. Päätöksenteon arvopohja on tämä. Lääketieteellisesti en sitä pysty perustelemaan, yksittäisissä tapauksissa turvaudun asiantuntijoihin”, hän sanoi. Tämän jälkeen hän tarkensi Twitterissä kannattavansa nykyistä aborttilainsäädäntöä.
Eutanasiaa Rauhan Sana -liikkeen vastaajista ei hyväksynyt koskaan 56%. Vuonna 2005 enää runsas kymmenesosa suomalaisista ei hyväksynyt eutanasiaa missään tilanteessa. Homoseksuaalisuutta ei pidä koskaan hyväksyttävänä 63% Rauhan Sanan edustajista, kun esimerkiksi rukoilevaisten liikkeen edustajien vastaava luku on 94%. Keskimääräisiin suomalaisiin verrattuna Rauhan Sanan kannat ovat huomattavan konservatiivisia, mutta herätysliikkeiden keskuudessa eettiset kannat ovat keskitasoa.
On samalla myös huomattava, että esimerkiksi perheväkivaltaan herätysliikkeillä on tiukemmat kannat kuin suomalaisilla keskimäärin.
Salomäen tutkimuksen mukaan esiaviollista seksiä ei pidä koskaan hyväksyttävänä 54% Rauhan Sana -liikkeen edustajista, kun herätysliikkeiden keskiarvo on noin 62%. Avosuhdetta ei hyväksy koskaan rauhansanalaisista 56 % ja avioeroa 21%. Pääosa suomalaisista ei pidä avioliittoa sukupuolielämän aloittamisen ehtona. ISSP 2008 -kyselyn (International Social Survey Programme) mukaan kuusi prosenttia suomalaisista piti sukupuolisuhdetta ennen avioliittoa aina vääränä. Vuonna 2005 viisi prosenttia ei pitänyt avioeroa koskaan hyväksyttävänä.
Salomäen tutkimuksessa todetaan, että Rauhan Sana -lestadiolaisuuteen kuuluminen vaikutti vähäiseen sallivuuteen moraalikysymyksissä.
Urheilu verissä rauhansanalaisilla
Salomäen tutkimuksessa selvitettiin myös herätysliikkeiden väen osallistumista yhdistystoimintaan.
Useissa liikkeissä osallistujat olivat aktiivisia paitsi omassa liikkeessään myös sekulaareissa liikkeissä ja kirkossa. Tähän ryhmään kuuluivat Kansanlähetys, evankelinen liike ja Rauhan Sana. Vaikka nämä liikkeet ovat myös kritisoineet kirkkoa, niiden kannattajat ovat samalla aktiivisia kirkon toimintaan osallistujia.
Näiden liikkeiden vahvuutena voidaan pitää siteitä sekä liikkeen sisällä että sen ulkopuolella. Salomäen mukaan aktiivinen osallistuminen oman yhteisön toimintaan vahvistaa liikkeen sisäistä voimaa, ja ulkopuolelle suuntautuvien suhteiden kautta liikkeet voivat rakentaa yhdistäviä siteitä sekä levittää liikkeensä ideologiaa.
Eniten urheiluseurojen toimintaan osallistuvia oli Salomäen tutkimuksen herätysliikkeistä ja yhteisöistä lestadiolaisen Rauhan Sana -liikkeen tapahtuman kävijöissä, keskimääräistä selvästä vähemmän taas vanhoillislestadiolaisten joukossa.
Rauhan Sanan väen urheilullisuus sopii hyvin yksiin Keskustan liikunnan merkitystä painottavan Suomi kuntoon -eduskuntavaalisloganin kanssa.
Myös Juha Sipilä on puhunut yhdistysjäsenyyksistään. ”Kirkon sisällä on monia suuntauksia. Omat juureni ovat nk. rauhansanalaisuudessa. Sen juuret ovat Lars Levi Laestadiuksen opetuksissa, mutta siinä korostetaan yksilön omaa omantunnonvapautta. Siis omaa vapautta ja vastuuta itse määritellä kantansa uskonnollisiin kysymyksiin. Olen jäsenenä muissakin yhdistyksissä, esimerkiksi kansainvälisissä kristillisissä kauppakamarissa. Heistä monet ovat nk. vapaiden suuntien edustajia, yhdistävä tekijä monille jäsenille on yrittäjyys”, hän on kirjoittanut blogissaan.
Rauhan Sanan hallituksen puheenjohtaja, rovasti Ari Juntunen (Juha Sipilän vaimon veli) kertoi Suomen Kuvalehdelle, että liikkeen painopiste on lähetystyössä. Myös Minna-Maaria ja Juha Sipilä Säätiö on tukenut avokätisesti suomalaisten lähetysjärjestöjen, kuten Suomen Lähetysseuran ja Kansanlähetyksen, työtä sekä humanitaarista työtä. Juntusen mukaan diakonia on kuitenkin kaikkein vahvin vaikutin säätiön toiminnassa. Suuri osa avustuksista menee yksityisten, köyhien avustamistyöhön.
Lue, mitä Rauhan Sanan omilla nettisivuilla kerrotaan liikkeestä
Johannes Ijäs, Kotimaa-lehden uutispäällikkö
Noin yleisesti voisi sanoa, että liberaaliteologia tietää monia pieniä asioita, kun taas konservatiiviteologia tietää yhden ison asian.
Metaxas luonnehti suurinpiirtein noin von Harnackin ja Barthin teologian eroa Bonhoefferin elämänkerrassa.
Metaxasin kirja – kaikkine ansioineenkin – oli harvinaisen yhdestä näkövinkkelistä kirjoitettu. Piti oikein välillä laskea kirja käsistä ja puhista kotvanen sen kaiken kuvitelmallisten maalailujen keskellä. Mutta hyvä kirja kaikkineen, en kiistä ansioitaan. Anyway, olen taipuvainen ajattelemaan niin, että historialliskriittinen ote Raamattuun ei merkitse väistämättä ”sen yhden ison” menettämistä. Kyllähän Bonhoefferkin oli Harnackin ja saksalaisen teologisen perinteen kasvatti joka tapauksessa. Minusta ei tee oikeutta millekään jyrkkien rajalinjojen veto. Eettisissä kysymyksissä liberaali voi olla pelastuskysymyksissä tai vaikka liturgiassa konservatiivi. Eettisissä kysymyksissä konservatiivi voi olla liturgiassa liberaali ja pelastuskysymyksissä vain yksinkertaisesti väärässä 😀
Näinhän se on. Teologisesti, elämästä puhumattakaan on vaikea ajatella, tuntea ja toimia ilman ajoittaista tai jatkuvaa dissonanssia/riitasointuja.
Arvatenkin sinua ei välttämättä miellyttäneet (mulle hunajaiset) Metaxasin lauseet, kuten: ”Mikä erottaa omiin moraaliponnisteluihimme perustuvan uskon Jumalan armoon perustuvasta uskosta?” 🙂
No itse asiassa kaikkein eniten mä kärsin kirjailijan omista fantasioista sen suhteen, mitä Bonhoeffer missäkin tilanteessa mahtoi tuntea (”Voi vain kuvitella miltä Bonhoefferista tuntui ottaen huomioon hänen ylimaallisen sivistyneen perhetaustansa, musikaalisuutensa, viisautensa, oppineisuutensa, huumorintajunsa, nokkeluutensa, tahrattomuutensa, kaikenlaisten vikojen puutteensa, grünewaldilaisen kasvatuksensa…”) ja se loputon totaalisen kritiikitön perhetaustan hehkutus.
Teologisesti kirjoittaja vaikutti varsin evankelikaaliselta (en tiedä onko), mutta ei se niin häiritse, kun sen tiedostaa. Ennemminkin tarjoaa hyvän peilin omalle ajattelulle ja teologialle. Bonhoefferin tarina on joka tapauksessa tosi vaikuttava. Ja esikuvallinen siinä mielessä, että ihan oikeasti meidän ei pidä vain höpistä asioista ja yrittää löytää jotain laihaa konsensusta, vaan oikeasti myös toimia silloin kun on toimittava.
Siitä palatakseni tähän aiheeseen, musta on tärkeää, että Reijo Liimatainen nostaa tän teeman esille. Aivan liikaa on sitä puhetta, että ne on raamatullisia, jotka vastustaa homoseksuaalisuutta ja ne ei, jotka ei vastusta. Se ei ole niin.
Tässä vaikuttava sitaatti DB:lta siitä kirjasta, joka Raamattuun liittyy: ”Älkää yrittäkö muuttaa Raamattua ajanmukaiseksi. Raamattu on perustaltaa relevantti — Älkää puolustako Jumalan sanaa vaan antakaa siitä todistuksenne — Luottakaa Sanaan.”
Minusta tuo ”Älkää puolustako Jumalana sanaa vaan antakaa siitä todistuksenne” on mielettömän suurta viisautta. Nykyisessä keskustelussa ”raamatulliseksi” itseään tituleeraavat ajautuvat jonkinlaiseen apologien paikalle ja se halvaannuttaa toimintakyvyn. Tärkeämpää on elää evankeliumia todeksi kuin puhua siitä.
…siitä Metaxasin kirjasta ja liittyy Raamattuun…
Jep, Kari-Matti! Sekö on se pointti?
Eiköhän DB korostanut Kristuksen yhteydessä pysymistä ja sanaa, tuota kohtisuoraan taivaasta annettua? Mitään muuttamatta, niissä pysymistä…
Ei se minun mielestäni oikein tämän hetken politikoinnin tueksi sovi sen enempää kuin silloisenkaan. Marttyyreita syntyy kummankin toimesta…?
Aika pinnallinen Metaxasin kirja on. Selitellessään Lutherin teosta ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” parhain päin, Metaxasin tietämättömyys ja tarkoitushakuisuus tulee esiin. Metaxasin mukaan Luther kirjoitti ko. kirjan mielenvikaisena ummetuksesta kärsivänä dementoituneena höppänä. Esimerkkinä tästä Metaxas pitää sitä, kuinka Luther tässä vaiheessa nimitti Paavia ”antikristukseksi” ja kuvitteli, että maailmanloppu on lähellä. Tosiasiassa Lutherin teologiaa ei voi käsittää ilman sen ymmärtämistä, että Lutherille, alusta lähtien, paruusia oli oven takana, konkreettisesti. Tähän käsitykseen sopi, noin vuodesta 1516 lähtien viimeistään, Lutherille ajatus Paavista antikristuksena, eräänä lopun aikojen ilmenemisen näkyvimpänä merkkinä, mitä Melanchthon ja muut yrittivät pehmentää. Ne eivät olleet mitään sellaista, jonka Luther toi esiin vasta viikojen tuloksettoman vessassa istumisen jälkeen.
Käsite ”raamatullinen” sopii erikoisen huonosti monien itseään vankasti ”raamatullisina” pitävien näkemyksiin. Muutaman valikoidun jakeen tönkkötulkinta ei välttämättä, eikä todennäköisesti ole Raamatun lukemista ”Pyhän Hengen valossa.”
Kirjaa Bonhoefferista on luettu monin tavoin. Toisille Bonhoeffer on esikuva siitä, kuinka ”ajan hengelle” ei tule antautua, toisille esimerkki kristityn velvollisuudesta toimia silloin, kun on toimittava.
Henkilökohtaisesti, jos olen lainkaan rehellinen edes itselleni, en voi pitää homoseksuaalisuutta syntinä. En voi pitää myöskään homoseksiä syntinä, sen kummemmin kuin heteroseksiäkään. Suurinpiirtein uskollista, pysyvää avioliittoa pidän parhaana mahdollisena ja järkevänä järjestelynä edellä mainittujen toteuttamiselle jne. Vaikea vastustaa homoseksuaalien kirkollista vihkimistä siis.
Todistuksen antaminen evankeliumista tarkoittaa tässä tilanteessa ja asiassa mielestäni sen painokasta korostamista, että homoseksuaalisen ihmisen ei pidä hävetä itseään eikä taipumustaan.
Sana tulee kohtisuoraan taivaasta kyllä, mutta se myös velvoittaa tietynlaiseen toimintaan.
Jep, Kari-Matti! Sekö on sitten se pointti?
Eiköhän DB korostanut Kristuksen yhteydessä pysymistä ja sanaa, tuota kohtisuoraan taivaasta annettua? Mitään muuttamatta, niissä pysymistä…
Ei se minun mielestäni oikein tämän hetken politikoinnin tueksi sovi sen enempää kuin silloisenkaan. Marttyyreita syntyy kummankin toimesta…?
Kyllähän meistä varmaan suurin osa tahtoisi nähdä itsensä Dietrich Bonhoefferin bandwagonissa. Kuitenkin jokaisen on ratkottava eettisiä ja tässä maailmassa vastaan tulevia kysymyksiä omalta kohdaltaan henkilökohtaisesti ja yksin aivan kuin DB:kin teki. Ihan yhtä tietämätön hän oli tulevaisuudesta ja tulevaisuuden tuomista käänteistä kuin kuka tahansa meistä on. Ja yhtä yksin joutui ratkaisemaan oman suhteensa erilaisiin vaikeisiin kysymyksiin kuin mekin.
Kari-Matti, ajattelen tässä kohtaa asioista samoin kuin sinä 🙂 Kuinka mukavaa!
Totta Helena, luullakseni ajattelemme erittäin monista asioista koko lailla samoin:-)
Noin yleisesti: tulisi muistaa, että varsinaista ohjemallista klassista ”harnackilaista” liberaaliteologiaa Suomessa ei ole koskaan juuri ollut, joitakin yksittäisiä teologeja lukuunottamatta. Tässä suhteessa muun muassa STI:n luomat uhkakuvat ovat olleet perusteettomia, ja lähinnä pönkittäneet kyseisen tahon omaa identiteettiä ja tarpeellisuutta.
Kari-Matti Laaksonen: kirjoitat hyvin auki ajatuksia, joita olen pyöritellyt, mutta en kyennyt muotoilemaan. Sinun kommenttejasi on ilo lukea!
Matti Pulkkinen, vilpitön kiitos:-)
Valta sortaa aina heikompiaan. Nyt jaetaan uusiksi paitsi sitä, kuka saa kirkossa olla ihminen, myös sitä, kuka saa sortaa väärässä olijoita. Kun rotukysymykset nousivat 1950-luvulla pinnalle Yhdysvalloissa, alkoi se kiistasta siitä, kuka saa istua missäkin osassa bussia. Kaikki matkustivat samalla bussilla, valkoiset edessä ja mustat takana. Jako valkoisiin ja mustiin oli selvä.
Näin me kaikki olemme matkustaneet samassa kirkkoveneessä muutaman sataa vuotta, ja aina on ollut mustia ja valkoisia, ja mustat ovat aina saaneet kokea kohtalonsa. Nyt ne, jotka ennen olivat mustia, näyttävät tulevan valtaan, ja he heittävät toisinajattelijat joko takapenkille tai kokonaan ulos bussista. Näin vanhat hyvät käytännöt jatkuvat ja kirkkovene jatkaa kulkuaan, eikä ketään kiinnosta korjata vanhaa hyväksi koettua käytäntöä.
Mika Laiho, viittaatko, että käytäntö oli hyvä silloin, kun kuljettiin samalla bussilla, mutta valkoiset edessä ja mustat takana? Siis, että rotuerottelu oli hieno asia? Huuli pyöreänä kysyn :O
Se, että Risto Laine rinnastaa homoseksuaalisuuden sairauteen, ei merkitse sitä, että se olisi sairaus. Homoseksuaalisuus lakkasi Suomessakin olemasta listattu sairaus jo vuonna 1981.
Millä kompetenssilla Laine katsoo voivansa määritellä sen uudelleen sairaudeksi???
Ottakoot Raamatun tosissaan ne, jotka haluavat, mutta Laineen ”asiallinen” suhtautuminen homoseksuaalisuuteen sisältää luokattomia ja täysin vailla perusteita olevia väitteitä homoseksuaalisesta identiteetistä. Uskallanpa väittää, että Risto Laineella ei ole riittävää lääketieteellistä asiantuntemusta väitteittensä tueksi.
Risto Laine kirjoitti: ”Homoseksuaalisuus on samanlainen synnynnäinen neurologinen poikkeavuus kuin esim. ADHD, epilepsia tai autismi. Alapäässä vika ei ole, koska he pystyvät käyttämään sitä.”
Tiede ei ole pystynyt aukottomasti osoittamaan syytä homoseksualismin ilmenemiselle. Raamatun selitys meillä on, mutta se ei riitä tieteelle.On olemassa jonkinlaisia teorioita, miksi jotkut syntyvät homoina ja toisaalta miksi joissakin ihmisissä homoseksuaalisuus puhekeaa ts. he tiedostavat olevansa homoseksuaaleja vasta aikuisiällä. Valtaosa ihmisistä ei missään vaiheessa elämäänsä ole homo tai bi-seksuaaleja. Siis toisin kuin hetrroseksuaalien keskuudessa ilmenevät parafiliat joita esiintyy esim. fantasiamaailmassa johtamatta tekoihin (esim. efebofilia, voyeurismi, ekshibitionismi). Koska ”kaikki eivät ole jonkin verran homoja”, Raamatun selityksen ohella ilmiölle on olemassa jokin tieteellinen syy, jota emme tarkkaan ottaen tiedä.
Tiennet Jukka Kivimäki, että tieteessä ollaan kallistumassa enemmistöisesti ko. asiassa synnynäisyyden suuntaan. Merkittävä on etenkin Padovan yliopiston tutkimus äidin puolen suvussa ilmenneestä usein ilmmenneestä homoudesta mikäli suvussa on synnytetty paljon poikalapsia. Ei selity ympäristötekijöin.
Homoutta tuskin kannattaa luokitella ”tartuntataudiksi”.
Risto Laineen homofobinen kököstys on täynnä asiavirheitä.
(1) Laine kutsuu Liimataisen edustamaa kristillisyyttä absurdiksi laittamalla hänen suuhunsa sellaisia sanoja, mitä Liimatainen ei ole sanonut. Laine ei mielestäni voi arvioida Liimataisen kristillisyyttä itse keksimillään mielipiteillä, joita hän yrittää Liimataisen suuhun tunkea.
(2) Homoseksuaalisuutta ei kansainvälisessä tautiluokituksessa määritellä sairaudeksi toisin kuin Laine väittää. Voisin selittää Laineelle, mitä ”itseään häiritsevä homoseksuaalisuus” tarkoittaa, mutta hän tuskin sitä ymmärtäisi. Tyydyn toteamaan, että tautiluokituksessa itseä häiritsevä homoseksuaalisuus löytyy itseä häiritsevän heteroseksuaalisuuden vierestä, joten Laineen logiikalla myös heteroseksuaaleilla on neurologinen poikkeama.
(3) Laineen esiin nostama rinnastus homoseksuaalisuuden ja pedofilian tai zoofilian välillä osoittaa heikkoa harkintaa. Mikäli hän ei oikeasti pysty erottamana kahden ihmisen rakkautta lapsiin tai eläimiin sekaantumisesta, hänen tuskin kannattaa hankkia lapsia tai lemmikkieläimiä.
(4) Laineelle tuntuu olevan kovin tärkeää leimata homoseksuaalit sairaiksi vastoin lääketieteen näkemystä. Ontuva vertaus epilepsiaan ei minua vakuuta, mutta enemmän minua ihmetyttää se, mitä Laine siitä hyötyisi, että homoseksuaaleihin suhtauduttaisiin sairaina ihmisinä. Mitä se muuttaisi konkreettisesti?
(5) Homoseksuaalien yhdenvertaisien oikeuksian puolesta tehtävä työ ei liity millään tavalla sukupuolielimiin tai niiden heiluttelemiseen eduskuntatalon edustalla.
Kirjoituksen pohjalta Laineen tietämys homoseksuaaleista näyttää olevan kovin puutteellinen, mikä ilmeisesti selittää lukuisat väärinymmärrykset sekä vihamielisen asenteen.
Helena Paalanne, minusta vanha käytäntö ei ollut ollenkaan hyvä, mutta uusi ei näytä tuovan mitään muuta muutosta kuin sen, ketkä ovat mustia ja ketkä valkoisia. Erottelu näyttäisi jatkuvan. Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota tähän rakenteelliseen eriarvoisuuteen, joka syntyy, kun jokainen pitää vain omia puoliaan. Kiitos hyvästä tarkentavata kysymyksestäsi.
Minulle on tullut sellainen ajatus, että kaikki eivät kykene ajattelemaan/kokemaan tasa-arvoa, vaan nähdään uhka, että nyt joku toinen vie minun valtani. Siinä tavallaan paljastuu hierarkkinen sisäinen skripti.
Sonja Ottavainen, ”hierarkkinen sisäinen skripti” kuulostaa hienolta, en tosin ole ihan varma mitä sillä tarkoitat. Eriarvoisuuden ylläpidosta on minulla on mielessä sellaisia esimerkkejä, joita voi lukea joistakin aikaisemmista tämän ketjun postauksista, joissa halutaan sulkea joku keskustelija omaan kammioonsa. Nämä ovat tunteelisia kommentteja, mutta asiasisällöltään kohtaisen kyseenalaisia.
Aivan klassikko esimerkki on pääkaupungin seurakuntien jotkut määrärahapäätökset, joilla on rajattu laskujeni mukaan jo 7 alueella toimivan yhteisön kytköstä kirkkoon. Monet niissä vaikuttavat ihmiset ovat lukeneet ne varsin selvästi viestiksi olla tulematta valkoisten bussiin, tai ainakaan olla sanomatta mitään jos siinä bussissa matkustavat.
Mika, ajattelin niitä mustia ja valkoisia. Että valkoiset pelkäsivät, että mustat vie heiltä vallan, joka heillä hei oli. Sortovalta. Eihän mustat sitä ajaneet vrt. Martin Luther King. Haluttiin saada syrjintä ja erottelu loppumaan. Että jokainen saa istua missä tahansa kohdassa bussia. Myös mustat.
Tarkennan, siis haluttiin tietysti sortovalta pois ja tilalle tasa-arvo. Mutta oliko valkoisilla pelko, että nyt heitä sorretaan? Ja kokivatko jo tasa-arvon sorroksi?
Sonja Ottavainen, amerikkalaisilla on ollut kova työ mustien ja valkoisten yhteiselon saavuttamiseksi, eikä se taida olla meillä sen helpompaa. Mutta on ilhaduttavaa nähdä, että ainakin jaamme saman vision. Tällaista olen kaivannut.
Jos saan ottaa vielä yhden esimerkin. Eniten minua on ihmetyttänyt inkeriläisten laittaminen mustalla listalle. Kun joskus neuvostoaikaan menimme bussilla silloiseen Leningradiin, pysähdyimme ostamaan tienvarren mummoilta marjoja. Oli todella lämmittävää, kun pari mummua viittoi, että he ymmärtävät suomea. Puhua he eivät kuitenkaan voineet, koska kaikkea tarkkailtiin. Nämä olivat hengissä säilyneitä ihmisiä, kymmenet tuhannet oli viety silloisiin kuolemanleireihin. Nyt kun he tulevat sivistyneeseen Suomeen, eivät he edes kirkossa enää saa näkyä eikä kuulua. Inkeriläiset ovat erittäin herkkiä ymmärtämään näitä viestejä, joita mm. Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto on lähettänyt.
Sonja Ottavaisella on kovin idealistinen käsitys mustien tasa-arvotaistelusta 1950-ja1960-lukujen Yhdysvalloissa. Siellä oli sellainenkin kuin Malcolm X ja black power.
Pääkaupungin srk:ien talousboikotit tms. ovat olleet yksinomaan typeriä, mustavalkoajattelun aikaansaannoksia. Toisaalta emme voi kopioida Venäjän homovastaisia, rasistisia lakeja, sen vuoksi että Inkerin mummot kokisivat olonsa kotoisaksi Helsingin kirkoissa.
Ihanko totta Kari-Matti?
Kari-Matilla näyttää huumorin kukka lentävän. Huomasitko, että painpisteeni inkeriläisiä koskien oli haastaa Helsingin srk-yhtymän päättäjät palaamaan takaisin normaalin länsimaisen oikeuskäsityksen pariin. Nyt joukko ihmisiä joutuu varomaan tekemisiään ja sanomisiaan, etteivät aiheuta lisää harmia, mikä ei ole hyvä tilanne.
Tietääkseni mikään taho ei ole ajamassa Venäjän lainsäädäntöä Suomeen.
Mitä sitä turhaan sanan puutteessa fantiseeraamaan kun teillä kerran on Kyllönen, jonka mukaan ”Hän on joukkohaudassa” ja Räisänen, jonka mukaan ”kaikki on tässä”.
Olen omahyväisesti ajatellut etten ole seksitietämyksen suhteen aivan eilisen teeren poika, mutta minua ei lakkaa yllättämästä monen arkkikonservatiivin seksuaalisten variaatioiden runsas tuntemus:-)
Näyttää sillä suunnalla tosiaan olevan niistä asioista niin paljon tietämystä, että on vaikea uskoa näiden tietäjien olleen vain yhden puolison kanssa heterosuhteessa koko elämänsä ajan.
Ja jos mahdollista, aika suorasukaiset kuvailut niistä. Näin homona sitä joutuu aina aika ajoin vähän punastelemaan ja ihmettelemään mikä kenellekin tuntuu rakkaimmalta fantasialta. Mutta toisaalta olen oppinut ajattelemaan, että jollei se päähänpinttymä vahingoita muita, niin siittä vaan.
Tuo Jukka Kivimäen kommentti on hauska. Kivimäki myöntää, että a) heteroseksuaaleilla on fantasiamaailma b) homoseksuaalisia kuvitelmia valtaosalla heteroseksuaaleja ei Kivimäen mukaan ilmeisesti KOSKAAN esiinny. c) mutta erilaisia parafilioita heteroseksuaalien fantasiamaailmasta sen sijaan löytyy
Noin itsepintainen jonkin asian kieltäminen on kiintoisaa:D
Kari-Matti Laaksonen
Valtaosalla ei koskaan, mutta kirjoitinko ettei keneläkään koskaan?
Toki ns. piilohomoutta esiintyy, jolla en siis tarkoita ns kaappihomoutta. Luokittelisin kylläkin sellaiset henkilöt, joilla homoeroottisia fantasioita esiintyy, bi-seksuaaleisi ja heitä on siis väestöstä vähemmistö.. Sellaisen ihmisen kannattaa vain hyväksyä asia, eikä nähdä sitä ongelmana.
”Olen omahyväisesti ajatellut etten ole seksitietämyksen suhteen aivan eilisen teeren poika, mutta minua ei lakkaa yllättämästä monen arkkikonservatiivin seksuaalisten variaatioiden runsas tuntemus:-)” Kari-Matti L-
Älä mitään muuta sano. Ihmetyttää minuakin suuresti. Ja nuo mielipiteet. En jaksa enää ottaa kantaa..
http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A
Miksi?. Onko se jotenkin kiusallista keskustella monista seksuaalisista variaatioista, koska niitähän on olemassa. Homoseksuaalisuus on vain yksi ja jotenkin se näyttyäisi olevan ”salonkikelpoinen”, mutta muut eivät ole, vaikka nämäkin perustuvat kahden aikuisen vapaaehtoiseen seksiin ja rakkauteen. Eikä niistä koidu kenellekkään haittaa, mutta näyttäisi homoja haittaavan. Herää kysymys, onko näiden kannattajat tekopyhiä ja eikö tässä kysymys kumminkin ole sekauaalivähemmistöjen tasa-arvoisesta kohtelusta. Millä perusteella tässä hankkeessa on rajattu kahteen ihmiseen?, Millä perusteella Lesbot ja Homot ovat tasa-arvoisempia, kuin muut vähemmistöt?. Perusteeksi ei kelpaa, että ensin me ja sitten muut.
Homous ei ole nykyään muodissa, vaan pitää olla seksuaalisesti fluidi, eli voit vaihtaa seksuaalista suuntaustasi mielin määrin. Mikäli näitä valopäitä on uskomista.
http://www.youtube.com/watch?v=2pzfy2izu44
Risto Laineen kommentit kertovat selvääkin selvemmin vaikealaatuisesta homofobiasta ja oikeassa olon varmuudesta, jonka vain täydellinen tietämättömyys ja asiantuntemattomuus voivat antaa.
Lue enemmän – luulet vähemmän.
Kimmo W:”Risto Laineen kommentit kertovat selvääkin selvemmin vaikealaatuisesta homofobiasta ja oikeassa olon varmuudesta, jonka vain täydellinen tietämättömyys ja asiantuntemattomuus voivat antaa.
Lue enemmän – luulet vähemmän.”
Kysymys siitä miksi muista seksuaalisista vähemmistöistä ei puhuta, on täysin validi. Minusta tuo oma kommenttisi kertoo siitä, että pidät joitakin asioita itsestäänselvyytenä, ja kysyminen ja kyseenalaistaminen ei ole sallittua.
Ei pidä pelätä mitään keskustelun aihetta. Eikä ärsyyntyä tai pilkata niitä jotka haluavat keskustella muustakin kuin homoudesta.
Tummaihoiset ihmiset ja rotusorto ym. on täysin relevanttia ottaa esiin aina homoudesta puhuttaessa, mutta vapaaehtoista, aikuisten välistä insestisuhdetta ei. Hm. Tai polyamoriaa.
Minusta asioiden katsominen eri näkökulmista ja erilaisten ihmisten asemaan asettuminen on kiehtovaa. Kirjailijan mielenlaatu kaiketi. Ajatusleikkejä ja eri rooleihin asettumista on käynnissä korvien välissä koko ajan.
Ei siis ole tarkoitus ajaa kenenkään asiaa, enkä ole halunnut ainakaan tietoisesti sellaista kuvaa antaa.
Mutta mistä tahansa vähemmistöryhmästä, joka ei sinänsä aiheuta haittaa kenellekään vaan elää omalla tavallaan, voisi tehdä yhtä ison jutun kuin homoista.
Pride-kulkueissa ja tapahtumissa on aina mukana myös polyja. Sekin varmaan tiedetään, mutta siitä ei puhuta.
Jos he eivät kuulu sinne, pitämään esillä omaa asiaansa, se pitäisi mielestäni tehdä selväksi. Tai hyväksyä heidät ”seksuaalivähemmistöihin”.
On täysin aiheellista kysyä miksi jonkun vähemmistön asiat ovat tärkeämpiä kuin jonkun toisen.
Keitä tarkkaan ottaen tarkoitetaan kun puhutaan ”seksuaalivähemmistöistä”? Jonkinlaiset kriteerit siinä keitä tämä ”virallisesti” tarkoittaa, tuntuu olevan, mutta sitä ei sanota, puhumattakaan perusteluista.
Sari Weckroth,
Polyamoria ei ole seksuaalivähemmistö. Seksuaalisia suuntautumisia on heteroseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus. Näistä kaksi viimeistä katsotaan seksuaalivähemmistöiksi.
Insestisuhteista voin keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka on oikeasti kiinnostunut niissä olevien epäkohtien korjaamisesta ja näkee asiassa jotain rakentavaa keskusteltavaa. Jos insesti kaivetaan esiin vain olkinukeksi tai trollaamista varten, en ole kiinnostunut siitä keskustelemaan. Lasken sinut ja Risto Laineen tähän kategoriaan.
Nm. Jusu Vihervaara valistaa Saria käsitteiden merkityksistä. Ehkä tällä hetkellä sisällöt ovat näin, mutta näen että Sari on lujemmalla asiapohjalla ja uskon että käsitesisällöt eivät vielä ole lopullisesti määräytyneet. Jusu on ilmeisesti sitämieltä ”sukupuoline suuntaus”-käsite laajentaa normaalin sukupuolisuuden käsitettä lisäämällä biseksuaalit ja homot heterojen rinnalle. Muut sukupuolisuuden ”suuntaukset” ovat tyystin muuta, ties mitä pervoutta. Minulle ei kyllä ole alkuunkaan selvää miksi homous olisi sen perustellummin normaalia, kuin esim. suuntaukset joita sari on tuonut esille. Jos avarakatseisia halutaan todella olla, voisi koko sukupuolisuuteen liittyvää kirjoa katsoa ennakkoluulottomasti rinnakkain. Ymmärrän kyllä, jos homot mielivät käydä yhden rintaman sotaa, jonka uskovat helpommin voitettavaksi.
Missäs sinä, Olli Lehto, olet nähnyt homojen kollektiivisesti VASTUSTAVAN jonkun muun ryhmän oikeuksia? Kun se on vähän niin, että jollei itse ole polyamoristi, niin on hankala alkaa määritellä polyamoristeille tärkeitä vaatimuksia. Sitä ikään kuin odottaa, että ne vaatimukset tulisivat viiteryhmältä itseltään. Sinä vaadit homoja nousemaan oma-aloitteisesti sellaisten tyhmien kanssa barrikadeille, joita siellä barrikadeilla ei näy. Se on vähän tuollaista olkiukkomaista hommaa sinulla tuo.
Lehto: ”Muut sukupuolisuuden “suuntaukset” ovat tyystin muuta, ties mitä pervoutta.”
Esim. tässäkin ketjussa mainitut sadomasokismi, pedofilia ja zoofilia ovat parafilioita (korvaa käsitteen: perversio) seksuaalisia mieltymyksiä, joilla on IDC-tautiluokitus. Ne ovat siis sairauksia, joiden mukaan toimimisesta joillain on myös oikeudellisia seuraamuksia (mm. pedofilia).
Homoseksuaalisuus on sukupuolinen suuntautuminen, identiteetti, jonka tautiluokitus poistettiin jo vuonna 1981. Homoseksuaalisuuden tuomittavuus rikoksena poistui Suomen laista vuonna 1971. Homoseksuaalisuus ei siis ole parafilioihin rinnastettava seksuaalinen mieltymys, ei myöskään millään tavalla tuomittava tai paheksuttava elämäntapa.
”Psykologisessa tautiluokituksessa parafiliat kuuluvat seksuaalisiin käyttäytymis- ja kohdehäiriöihin (ICD-tautiluokituksessa luokka F65) ja ne tarkoittavat erotoseksuaalista ja psykologista tilaa, jossa yksilö on toistuvasti ja pakkomielteisesti riippuvainen jostakin epätavallisesta tai sosiaalisesti ei-hyväksyttävästä ärsykkeestä seksuaalisen mielihyvän kohteena tai välineenä.”
(Wikipedia)
Tarja Koivumäki: ”Se on vähän tuollaista olkiukkomaista hommaa sinulla tuo.”
Eikä ihan vähän, vaan ihan puhdasrotuinen ja täydellinen olkinukke.
Olli Lehto,
Ihmisillä voi olla erilaisia seksuaalisia fetissejä. Yksi tykkää kumisaappaista, toinen nauttii sitomisesta ja kolmas kiihottuu palomiehen uniformusta. Minun puolestani kukin saa taaplata tyylillään. Minä en todellakaan ole tuomitsemassa ihmisiä, jotka haluavat tehdä jotain muutakin kuin kyhnyttää lähetyssaarnaajaa pimeässä peiton alla.
Perheoikeuden näkökulmasta ei ole kuitenkaan mielekästä lähteä keskustelemaan siitä, voisiko joku mennä naimisiin saappaan, käsirautojen tai palomiehen kypärän kanssa. Näiden sotkeminen avioliittolakikeskusteluun osoittaa järjen köyhyyttä tai kyvyttömyyttä ymmärtää, mistä perheoikeudessa on kyse.
Mä en myöskään usko, että aikuisten oikeasti on tarvetta lähteä keskustelemaan siitä, pitäisi Suomessa laillistaa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja ottaa se vielä mukaan avioliittolakiin. Tällaiset ehdotukset, joita täällä näkyy aika ajoin osoittavat niitä esiin tuovien henkilöiden henkisen kypsymättömyyden, lapsellisen asenteen sekä kyvyttömyyden asialliseen keskusteluun. En lähde mukaan sellaiseen trollaukseen.
Moniavioisuus ei ole seksuaalivähemmistö eikä se ole ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus. Se on tiettyihin kulttuureihin tai uskontoihin liittyvä tapa tai ihmisen oma valinta. Samoin halu elää parisuhteessa oman sukulaisensa kanssa on oma valinta eikä kyseessä ole seksuaalivähemmistö tai myötäsyntyinen ominaisuus.