Suomen tulee tunnustaa turvapaikanhakijoiden ihmisyys.
Turvapaikanhakijat Irakista ja Afganistanista pyytävät suomalaisilta oikeudenmukaista kohtelua ja turvapaikkaprosessissa tehtyjen virheiden korjaamista. He odottavat viranomaisten ja päättäjien huomiota inhimilliselle hädälleen.
Suomen pakolaispolitiikkaa on viime aikoina jatkuvasti kiristetty. Turvapaikan saaminen on vaikeutunut ja ihmisiä pakkopalautetaan maihin, joiden turvallisuustilanteesta ei ole takuita. Valitusaikoja turvapaikanhakuprosessissa on lyhennetty. Perheenyhdistämisen käytäntöjä on vaikeutettu, mikä on lisännyt inhimillistä tuskaa ja pelkoa perheenjäsenten selviytymisestä. Lukuisat tahot, mukaan lukien ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöt ovat kritisoineet turvapaikkapolitiikan linjauksia. Suomessa elää tällä hetkellä ihmisiä, jotka pelkäävät henkensä puolesta.
Kristillisen uskon sanoma kutsuu meitä ottamaan kantaa ja velvoittaa kuuntelemaan omatuntoamme. Lähimmäisenrakkaus ja avuntarpeeseen vastaaminen ovat kristillisen moraalin perusta. Erityisesti nyt paaston aikana, valmistautuessamme viettämään pääsiäistä, emme voi sulkea silmiämme ja sydämiämme ihmisten hädältä. Me kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen toimijat vaadimme yhdessä, että Suomi noudattaa oikeusvaltion periaatteita, kunnioittaa ihmisoikeuksia ja osoittaa tarvittavan tuen hädänalaisille.
*
Oheisen tekstin on Facebookissa allekirjoittanut noin 2700 eri kirkkokuntiin kuuluvaa henkilöä.
Kun kirkkomme oppi on viimekädessä usko ja kun kirkkomme ilmoittaa, että tätä uskoa kenenkään kohdalla kuitenkaan ei voida mitata kuin Taivaallisen Isämme katsomana ja kun kuitenkin Uskontunnustuksessamme jo kasteessa ja ripille päästessä tahdotaan uskoa,.. ja Pyhään Henkeen, Pyhän Yhteisen Seurakunnan, syntien anteeksisaamisen ja,.., ja kun pappimme lupaavat armoa ja pelastusta jokaiselle laiskanpullealle kirkon rivijäsenelle kasteen lupausten armoon luottaen tai Jumalan Armoon tarrautumalla ja kun kuitenkin Lutherin ja Augsburgin mukaan Ihminen tarvitsee evankeliumin ja lain kuuloa samoin kuin ehtoollisen tuomaa vapautusta yhdessä syntien tunnustamisen kanssa ja yhdessä seurakunnan kanssa, niin eikö kirkon rakenteessa olisi syytä katsoa papin koulutuksen raskautta suhteessa asiaan, mitä kerrotaan. Kun kerran opetusta ei haluta antaa, niin rakennetta voi tarkastella ylätasolta lähtien.
Hitaasti hyvä tulee – meneehän komitean kokoonpanonkin päättämiseen puoli vuotta:-) Puoliksi leikillään edellinen, mutta totta sikäli, että asiassa ei pidä kiirehtiä eikä ainakaan mennä muotien ja ismien perässä. Monipuolista tietoa, näkemystä, kokemusta ja viisautta tarvitaan – eri alojen ja eri ikäkausien ihmisiä olisi hyvä olla pohtimassa tätä elintärkeää asiaa. Oma lukunsa on tietysti komitean jäsenten lukumäärä, joka helposti nousee niin suureksi, että ainakaan kovin luova tointa ei ole mahdollista. Toki voidaan (ja pitää) jakaantua pienempiin työ- ja ideointiryhmiin tulosten aikaansaamiseksi. Työprosessilla ja – menetelmillä on suuri merkitys. Hyvä saattaisi olla ulkopuolisen tai ulkopuolisten ohjaajien käyttö ainakin sparraajina. Vaarana on sisäänlämpiävyys ja nopeana kulkevan ”maallisen” kehityksen puutteellinen näkeminen ja ymmärtäminen.
Jos kirkkomme todella on sitä mieltä, että Lutherin, Augsburgin ja Uskontunnustuksemme sisällöstä ei tarvitse julistaa ja opettaa suhteessa uskoon, Pyhään Henkeen ja Seurakuntaan ja sen sakramentteihin, samoin kuin tarpeesta olla lain ja evankeliumin kuulossa, kuten myös säännöllisessä ripin päästön vanhurskauttavassa vaikutuksessa ja näiden suhteesta armon lupauksiin vaan kerrotaan Jumalan voivan toimia toisinkin, niin miksi konfirmaatiossa ja papiksi vihkimisessä kuitenkin luvataan ja halutaan menetellä kuten käytännössä tapahtuu. Onko asiassa kyseessa minkälaiset tapajäsenen oikeudet saada asianmukaista opetusta. Asiasta ovat muutkin huolissaan. http://www.seurakuntalainen.fi/…/stigi…/1014/vaara_laake
Onpas hienoa että työhön ollaan ryhtymässä. Nykyinen organisaatio todellakin tarvitsee keventämistä. Tai oikeastaan vapauttamista; se on aivan liian säädelty. Pitäisi olla enemmän vapautta organisoida niin kuin on tarkoituksenmukaista.