Vauvojen liittäminen uskontokuntaan

Epäsuorasti tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyen muuttui myös lasten uskonnollisen aseman määräytyminen hieman. Jos 1.3.2017 alkaen vanhemmat eivät sovi mitään uskonnollisesta asemasta, lapsi jää neutraaliin tilaan kaikkien katsomusryhmien ulkopuolelle. Vielä nyt äiti voi ohittaa isän tahdon kun vauva on alle vuoden ikäinen.

Tässä yhteydessä SDP:n Tarja Filatov lausui

kun emme ehkä vielä pääse siihen järjestelmään, jossa näistä asioista päätettäisiin vasta aikuisena ja henkilökohtaisesti.

Kokoomuksen Sari Multala taas

Itse katson näin, että se päinvastoin ehkä lisää uskonnonvapautta – tässä tapauksessa tietysti lapsen uskonnollinen asema jää avoimeksi ja täten hänen itsensä päätettäväksi siinä vaiheessa, kun hänellä siitä on oikeus päättää.

ja Vasemmistoliiton Silvia Modig

Itse minä ajattelen henkilökohtaisesti niin, että uskonnolliseen yhdyskuntaan tai yhteisöön kuuluminen on jokaisen ihmisen itse päätettävissä, minkä takia minusta lapsen kuuluu se itse päättää siinä vaiheessa, kun on siihen tarpeeksi vanha ja kykenevä

Edellyttääkö uskonnonvapaus, että vauvakin on voitava liittää jonkin uskontokunnan muodollis-juridiseksi jäseneksi? Minun mielestäni ei edellytä. Toki lapsille voi lukea Koraania, viedä heidät metodistien jumalanpalvelukseen, luterilaisten pyhäkouluun jne. Mutta olisiko mahdoton ajatus, että uskontokunnat joutuisivat kertomaan kokonsa muodossa ”Jäsenmäärämme on X, jonka lisäksi toimintaan osallistuu Y kappaletta jäsenten lapsia.”?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Sotien jälkeen julkaistussa VA:ssa oli vierekkäisillä sivuilla kuvat kahdesta kuolleesta vapaa-ajattelijasta. Toinen kaatui rintamalla, toinen oli käpykaartilainen jonka tappoi Etsivä keskuspoliisi.

      Joka tapauksessa väite peitejärjestöstä ei pidä paikkaansa. Va-liitolla on ollut, ja on, oma tavoitteensa joka ei ole puoluepoliittinen.

  1. Olihan niitä kommunisteja rintamalla.

    Kelvottomassa historiikissa mainitaan joitakin johtohahmoja mutta ei sitä että he olivat myös kommunisteja. Esim. Kuwti Kulo oli joasuan vaiheessa VAL:n pj mutta myös SKDL:n PJ. Tätä ei mainita. Varmasti löydät sellaisiakin toimijoita jotka eivät olleet kommunisteja. Eivät kommunistit yleensä välittäneet mikä oli muodollinen asema. Tärkeintä oli tosiasiallinen johto.

    Ei se varmaan kommunisteille kovin tärkeä järjestö ollut. Sen huomasi esimerkiksi 60-luvun Vapaa- ajattelija lehden avuttomista jytuista. Kun olen joskus sattumoisin nähnyt uusimpia lehtiäänbe, ovat jutut ihan samoja.