Vastaus Teemu Laajasalolle: Miehityspolitiikan tuomitseminen ei ole antisemitismiä

Piispa Teemu Laajasalon mukaan "Israel-kritiikki muuttuu helposti juutalaisvihaksi.” Hänen  antamansa perusteet (Kirkko ja kaupunki 20.5.2021) eivät kuitenkaan anna totuudenmukaista kuvaa Israelin ja Palestiinan tilanteesta. Ne ovat ristiriidassa paitsi asiantuntijoiden, myös kirkkomme omien läheisten yhteistyötahojen kanssa.

Laajasalon huolena on kasvava antisemitismi ja tämä huoli on mitä aiheellisin. Myös apartheid-sanan käytön hyödyistä ja haitoista Israelin politiikan analyyseissa voidaan varmasti keskustella. Laajasalon tapa kytkeä antisemitismi Israel-kritiikkiin ja yksittäisiin sanavalintoihin on kuitenkin harhaanjohtavaa.

Esimerkiki Human Rights Watch -järjestö perustaa apartheid-sanan käytön tässä asiayhteydessä kansainvälisen lain määritelmään. Sen mukaan apartheid tarkoittaa "epäinhimillisiä tekoja, joiden pyrkimys on saattaa yksi kansanryhmä hallitsemaan toista ja systemaattisesti alistamaan sitä” (ks. HRW:n raportti kokonaisuudessaan täältä). Laajasti tunnustetunkaan määritelmän olemassaolo ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö yhtä sanaa voisi toisaalla käyttää myös toisin ja väärin. Tästä syystä yksittäisten sanojen demonisoiminen tai glorifioiminen on yhtä hyödytöntä kuin yksittäisten valtioiden tai yksittäisten ihmistenkin.

Kun tavoitteena on kestävä, oikeudenmukainen rauha israelilaisten ja palestiinalaisten välille, on katsottava laajempaa kokonaisuutta. Mikäli Laajasalo pyrkii esiintymään alueen tilanteen tuntijana jatkossa, odotamme häneltä selkeämpää kantaa Israelin jatkuvaan saarto- ja miehityspolitiikkaan. Tästä politiikasta hän ei mainitse mitään, vaikka juuri se on yleisimmin Israel-kritiikin ytimessä. Kyse ei ole antisemitismistä; israelilaiset ja juutalaiset itsekin jakaantuvat kyseisen politiikan tukijoihin ja arvostelijoihin.

Laajasalon esittämät perustelut ja niiden pohjalta syntyvä kokonaiskuva Israelin ja Palestiinan tilanteesta sivuuttavat paitsi asiantuntijanäkemykset, myös kirkkomme omien läheisten yhteistyötahojen äänen. Tarkoitamme erityisesti palestiinalaista Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaista kirkkoa sekä Suomen Lähetysseuran pitkäaikaista työtä alueella oikeudenmukaisuuden, sovinnon ja rauhan toivossa. Näiden sekä Laajasalon nimeltä mainitsemien ekumeenisten toimijoiden (KMN, LML) linjauksissa ei ole mitään juutalaisvihamielistä. Ne pohjaavat syvästi kristilliseen visioon sekä vankkaan alueen asiantuntemukseen.

Jordianian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko toimii Jerusalemissa ja Länsirannalla ruohonjuuritasolla. Se opettaa väkivallattomuutta ja painottaa demokraattisen, sekulaarin palestiinalaishallinnon tärkeyttä. Palestiinan luterilaiset kristityt rakentavat dialogia alueen kristittyjen, muslimien ja juutalaisten kanssa vastustaakseen yhdessä uskonnollista ekstremismiä sekä korostaakseen konfliktin pohjimmaisen luonteen poliittisuutta ja kaikkien osapuolten kannalta inhimillisesti kestämättömiä seurauksia.

Jokainen Israelin ja Palestiinan aluetta tunteva voi nähdä tällaisen työn välttämättömyyden ja samalla haasteellisuuden nykyisessä tilanteessa: työn toteutuminen ei ole itsestäänselvyys ja se on monin tavoin uhanalaista. Toivomme, että tälle työlle löytyy jatkossakin tekijöitä ja tukijoita myös Suomesta, myös kirkkomme piispojen keskuudesta.

Anna-Liisa Rafael

Anne Heikkinen

Iida Silfverhuth

Matias Uusisilta

Sabina Lumivirta 

Katri Malmi

Mia Anderssén-Löf

26 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Aloituksesta……

    ”Esimerkiki Human Rights Watch -järjestö perustaa apartheid-sanan käytön tässä asiayhteydessä kansainvälisen lain määritelmään. Sen mukaan apartheid tarkoittaa ”epäinhimillisiä tekoja, joiden pyrkimys on saattaa yksi kansanryhmä hallitsemaan toista ja systemaattisesti alistamaan sitä” ”

    En ole lukenut raporttia, mutta oletan, että ”epäinhimillisinä tekoina” tarkoitetaan jotakin mitä Israel tekee. Minä pitäisin palestiinalaisten harrastuksia, kivityksiä, polttopullojen heittelyä, autonrenkaiden polttamista, tunnelirakennelmia kaupunkien alle, yöllisiä tunkeutumisia koteihin murhaamalla perheen ,puukotuksia, auton ajelua väkijoukkoon, tavoitteena murhata mahdollismman monta, itsemurhapommituksia kahviloissa ja busseissa, jatkuvaa pahanpuhumista, josta on tullut jopa elinkeino, lasten kasvattamista kouluissa vihaan, koulujen pitämistä asevarastoina, tuhansien rakettien valmistamista saman maan kansalaisia vastaan ja aloittamalla sodan vähän väliä, että voi syyttää sitten Israelia. Nämä ovat epäinhimillisiä tekoja, joilla pyritään hallitsemaan toista kansanryhmää ja alistamaan heidät, sekä omat, että israelilaiset. Kyllä se on antisemitismia tuollainen yksipuolinen moite, joka on sormella osoittelua ja vielä väärää osapuolta kohti.

    Paljon puhutaan myös miehityksestä, minä puhuisin maahanmuutosta, ja ainutlaatuisesta maahanmuutosta, koska kysymys on paluusta takaisin kotiin. Mutta koti onkin miehitetty, eikä sinne saisi tulla.

    Palestiinalaiset vaativat, että heidän pitää saada koko maa palestiinalaiseksi valtioksi, ja Jerusalem sen pääkaupungiksi. Heillä pitää olla oikeus asua koko maassa, mutta juutalaiset eivät saa asua heidän alueella, kuten esim. Gazassa, jossa ei asu juutalaisia, mutta maailma hokee kuitenkin miehityksestä ja apatheidista. Ja miten sen rasistisen sortamisen kanssa oikein on, kuka sitä harrrastaa, kun juutalaiset eivät saa asua samalla alueellakaan, kuten Gazassa, eikä mennä edes kaikkein pyhimmälle paikalleen eli Temppelivuorella.

    Eräässä TV-ohjelmassa haastateltiin siirtokunnassa asuvaa juutalaista miestä, kysymällä, että miten teillä menee palestiinalaisten kanssa siellä siirtokunnassa. Mies vastasi, että hän käy palestiinalaisten omistamassa kaupassa ja huoltoasemalla, mutta ei hän uskaltaisi vaimoa päästää yksin kauppaan.

    Jos sitten ei seurustella toistensa kanssa, avioiduta ja niin edelleen, se johtunee kulttuurieroista jotka ovat erilaiset, uskonto on erilainen ja kulttuuriin liittyvät tavat ja juhla-ajat ovat erilaiset. Ihmisoikeudet ovat erilaiset, kuten naisten ja tyttöjen oikeudet, jotka toimivat kyllä israelilaisten puolella, mutta ei palestiinalaisten puolella. Jos juutalainen ei antaisi tyttärensä avioitua palestiinalaisen miehen kanssa, ymmärrän sen, koska islamissa naista saa myös lyödä, jos se ei ole kuuliainen.

    Kyllä , minä olen sitä mieltä, että sitä vastaan mitä kerroin, puhe miehityksestä ja abartheidista on antisemitismia. Jokaisella aikakaudella tuntuu olleen oma aiheensa juutalasivihan lietsomiseen. Sitä on evankeliumi, Lutherin kirjoitukset, sitä on musta raamattu, jonka myös kirjoitti saksalainen, sitä on Siionin viisaitten päytäkirja, venälainen tekele, joka vielä toimii arabimaissa ja Iranissa. Iran tukee Hamasia, joka hallitsee Gazan alueella, sekä rahallisesti että aseellisesti, ja todennäköisesti edesauttoi ja tuki myös viimeisintä konfliktia, joka nyt on ohi.

    Lisäksi olen sitä mieltä, että palestiinalaisten taidot, jotka on nähty erilaisena terrorismina, eivät saisi olla oikeutus omaan valtioon, jo siitäkin syystä, että se on huono esimerkki maailmalle. Mikä tahansa ryhmä, missä tahansa maassa, voi ryhtyä vaatimaan kaikenlaisella sabotaasilla omaa valtiota itselleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Tarja Parkkila, kaikella kunnioituksella, mutta ole hyvä ja avaa myös toinen silmäsi. Molemmin silmin näkee paremmin ja todellisemmin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Minusta on aika outoa pue miehityksestä, kun kyse on kuitenkin alueesta, jonka hallinnasta Jordania on jo luopunut. Eikä alueelle ole mitään valtiota perustettu. On jopa epätodennäköistä, että sellaista voi edes tulla. Palestiinalaiset laittaa itse niin kovat ehdot neuvotteluille, ettei Israel niihin mitenkään voi suostua. Ihmettelen sitä, miten kukaan voi uskoa, että Israel voisi antaa perustaa itselleen vihamielisen valtion aivan pääkaupunkinsa välittömään läheisyyteen. Olisi aika hankala tilanne Israelin kannalta, jos Palestiinan valtio itsenäistyisi ja sitten aloittaisi sotatoimet yhdessä liittolaistensa kanssa. Torjuntamahdollisuuksia tuskin enää olisi, kun vihollisuudet voisi alkaa ihan läheltä. Luulisi kaikkien asiaan perehtyneiden ymmärtävän, että koko ajatus Palestiinalaisten valtiosta Israelin sydänalueella on mahdoton. Ihmettelenkin mikä on syynä siihen, että ajatusta pidetään kuitenkin vireillä ja Palestiinalaisia petetään turhilla lupauksilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Jos kahden valtion malli kuopataan, toinen ratkaisu on yhden valtion malli, jossa kaikilla, niin juutalaisilla kuin palestiinalaisilla, on kansalalsina samat oikeudet ja velvollisuudet.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jorma Hentilä

    Hyvä että mainitsit velvollisuudet, koska sotatilanteessa palestiinalaiset eivät ole koskaan puolustaneet sitä maata jossa asuvat, eli Israelia , vaan menneet aina vihollisen puolelle. Velvollisuuksiinhan kuuluu maanpuolustaminen.

    Palestiinalaiset Israelin sisällä ovat kuin Herran kukkarossa, Daavidin juurivesat, kuten minä usein nimitän Israelin poikia, suojaavat rajat maalla, merellä ja ilmassa, henkensä kaupalla ja niin esimerkiksi ISIS ei ole päässyt sisälle sorkkimaan.

    Palestiinalasilla ei ole mitään todellista hätää, he eivät vain osaa olla harjoittamatta ilkivaltaa, koska maailma heitä kannustaa, eikä vaadi heiltä mitään. Maailma on niin onnellinen kun palestiinalaiset haukkuvat israeilaisia kuin koirat, ikäänkuin todistuksena kristikansalle, että katsokaa nyt, kyllä he ovat isästä perkeleestä, murhaajia alusta asti, kuten evankeliumi sen antisemitistisesti ilmaisee. Pitäisi herätä huomaamaan, että evankeelisessa antisemitismin kylvössä on kysymys epäreilusta kilpailukeinosta, ei todellisista asioista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Jos käy (olen käynyt) molemmissa (Israel, Palestiina) maissa, tilanne ei ole mustavalkoinen. Kysymys on miehityksestä. Ainoa tie rauhaan on oma valtio palestiinalaisille. Kun Yhdysvallat tukee Israelia miljardeilla, maksamme me EU : n kautta nyt tehdyt pommitusten jäljet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Itä-Jerusalem, jonka ” miehityksestä” nyt on puhuttu ja joka oli myös Hamasille keinotekoinen syy ryhtyä ammuskelemaan raketteja, ja joka on asia, jota puidaan oikeudessa.

    Lukemani mukaan, Itä-Jerusalmin valloitti Jordania Israelin itsenäisyyssodassa vuonna 1948-49, kun kaikki naapurit hyökkäsivät Israeliin. Kaikki juutalaiset karkotettiin Itä-Jerusalemista.

    Israel valloitti alueen takaisin kuudenpäivn sodassa 1967, mutta ei karkottanut palestiinalaisia pois vaan he saivat jäädä asumaan. Nyt nämä vuokralaiset jotka eivät koskaan ole vuokraa maksaneet väittävät, että alue ja siellä olevat muutamat asunnot ovat ikiaikaisesti kuuluneet heille, ja Israel aikoo miehittää alueen.

    Jos jollakin on asiasta parempaa tietoa, niin kertokoon. Jos ei niin vaietkoon sitten ja minä elän tässä tiedossa edelleenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Charlotta ”Kun Yhdysvallat tukee Israelia miljardeilla, maksamme me EU : n kautta nyt tehdyt pommitusten jäljet. ”

    Ei pidä paikkaansa, Biden lupasi miljoonia Gazan korjausrakentamiseen. Gazassa ei asu juutalaisia, siellä ei saa asua, joten; Mikä miehitys , mikä abartheid ?

    Palestiina on maailman eniten avustettu kansanryhmä, joten ystäviä on. Hyvä on, jos myös toisella osapuolella on ystäviä. Koko kriisiä ei edes olisi, jos Euroopassa ei olisi alkanut juutalaisten joukkotuho, jonka seurauksena Israelin valtio on syntynyt, turvapaikaksi, vaikka ei se vielä turvapaikalta näytä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Euroopan jälleenrakennus ja -kehityspankki on tähänkin asti auttanut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Monet, monet vuodet ovat ratkaisua koettaneet saada aikaan monet, monet valtionpäämiehet. Asia vain junnaa paikallaan. Hekin ovat joutuneet havaitsemaan, ettei onnistu. Osapuolille itselleenkin on varmasti selvää se, että Palestiinan valtio ei voi olla elinkelpoinen ratkaisu. Ainakaan ilman jatkuvaa massiivista tukea. Siltä puuttuu itsenäisen valtion perusedellytykset. Siitä huolimatta pidetään valheellisesti yllä ”ainoan ratkaisun mahdollisuutta”. Ei kai tällä muuta tarkoitusta voi olla kuin turhauttaa Palestiinalaisia, mikä saa heissä aikaan vain vihaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Suomi on tehnyt vuosikymmeniä kehitysyhteistyötä miehitetyillä (UM:n käyttämä termi) Palestiinalaisalueilla. Se tähtää kahden valtion olemassaoloon. Yhdysvaltojen pelkkä sotilaallinen tuki Israelille 2019-2029 on 34 miljardia, olisivat halunneet enemmän. Että on millä pommittaa. Suomen vuotuinen budjetti 2,9 miljoonaa.

    Kyllä kahden valtion mallli on ihan mahdollinen. Kaikki avustujörjestöt tähtäävät siihen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Parkkila sanoo:

      Charlotta

      On se Palestiinanan valtio mahdollinen, mutta mikään ratkaisu ei ole vielä kelvannut palestiinalaisille. Todellisuudessa he eivät oikeasti halua sitä, koska varmasti tietävät, että siitä tulisi vain alusta Israelvihamielisille valtioille ja niiden hyökkäyksille Israeliin.

      Toisaalta se voisi olla hyväkin vaihtoehto Israelille, että palestiinalasilla olisi oma valtio, koska sotatilanteessa siitä tulisi vihollisvaltio ja puolustuksessa ei tarvitsisi jarrutella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”On se Palestiinanan valtio mahdollinen, mutta mikään ratkaisu ei ole vielä kelvannut palestiinalaisille.” Onhan tuo jo olemassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(valtio) ”Palestiinan on tunnustanut 138 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaata sekä Pyhä istuin ja itsekin vain osittain tunnustettu Saharan demokraattinen arabitasavalta.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.