Kirkollinen akti!
On kysymys
Amerikan evankelisluterilainen kirkon ELCA:n piispanvirkaan asettamisesta. Ensimmäinen transsukupuolinen piispa. Vt. Kotimaan artikkeli 25/5/21, nettijulkaisun etusivulla.
Tämä kirkollinen akti on jatkoa Etelä-Kalifornian ja Texasin ELCA:n piispan tunnuttautumisesta homoseksuaaliksi. Ensimmäinen on ollut miehen kanssa naimisissa parisenkymmentä vuotta ja toinen naisen kanssa naimisissa (kaksi tytärtä) vuoteen 2015 asti, jolloin hän tuli “kaapista” ulos.
Texasin piispan, Kevin Kanouse’n ulostulo ajoittui Veli-Matti Kärkkäisen evlut papiksi vihkimisen ajalliseen yhteyteen. Kanousesta sitten tulikin Kärkkäisen työtoveri toisen homoseksuaalipiispan, Guy Erwin’n lisäksi. Siirtonsa yhteydessä hän ilmoitti RV:n haastattelussa, että lapsikaste ei hänelle ole koskaan ollut ongelma, vaikka hän siihen asti oli Jeesuksen asettamasta järjestyksestä opettanut. Eli kaikkea ei tarvi kaivella, antaa asioiden tulla ilmeiseksi, ja esille.
Helluntaiherätys järjestää entisten helluntainuorten retrofestivaalit elokuun 7-8 päivinä ja siellä on puhujana mm. Kärkkäinen. Tietysti hänen statuksensa on “entinen helluntainuori”, eli osallistumaan kelpuutus.
Tunnen helluntailiikkeet Suomessa niinkuin muuallakin. Pidän Kärkkäisen mukana-olon edustavan valoa, mikä onkin pimeyttä. Synnin hedelmiä ei kehoiteta hoitamaan, vaan pysyä niistä erossa, etteivät ne saisi kasvualustaa paikallisissa Seurakunnissamme.
83 kommenttia
Jorma Hentilä 27.05.2021 10:40
”Jos oikein ymmärrän, haluaisit, että tähän kaikkeen kuvaamaasi puututtaisiin. Kiristämällä rikoslakia, kieltämällä kirjoja, elokuvia, näytelmiä, musiikkikappaleita etc. ? Vai miten?”
Kaikki nämä asiat ovat paholaisen hyökkäyksiä ja niitä on neuvottu vastustamaan, vt. Jaak. 4:
7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Samoin 1.Piet. 5:9a, kertoo saman.
Paholaisen hyökkäysvalmius ovat päällä koko ajan ja hän iskee , kun ja jos ei vastusteta, vaan ”ymmärretään” miksi luonnottomuus vetää puoleensa, mikä veto on ollut päällä koko ajan sitten ennen vedenpaisumusta.
Lainsäädäntö koskee uskovia ja uskomattomia. Uskomaton ei ”pelastu”, jos hän elää siivosti, kuten luonnonvastaisuuksissa. Ihminen pelastuu parannuksen kautta, johon Jumala antaa voiman.
Ajallinen järjestys, kuten lait, ovat noudattaneet Raamatun periaatteita ja niiden noudattaminen luo järjestystä ja vaalii moraalia. Moraalittomuus tuhoaa ensin ihmisen, sitten perheen, sitten kirkon ja sitten yhteiskunnan. Kaiken tämän tuhon keskellä Jumalan käskyjä, alkaen uskoontulosta, noudattava pelastaa ajallisen ja iankaikkisen ”elämän”.
Mistä Raamatussa varoitetaan, kun kehotetaan vastustamaan Paholaista? Nähdäkseni eripuraisuudesta ja hajaannuksesta. Eikö paholainen – Diabolos – ole nimenomaan hajoittaja? ”Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta.”
Luin vähän näitä(kin) kommenttejanne ja rupesi vähän naurattamaan tämä uskovien oletettu ”yksimielisyys”. Miksi me väittelemme toistemme kanssa jatkuvasti pitäen toistemme mielipiteitä ja ajatuksia jotenkin halpoina ja typerinä. Ei näin… Miten osaisimme olla ystävällisempiä toisillemme?
Eiköhän tässä ole kysymyksessä ihan Reijo Mänttärin oma ”missio” siitä, että Se Ainoa Oikea Uskonsuunta eli helluntaiherätys on kehittynyt väärään suuntaan. Sekä tietysti hänen – minun mielestäni – harvinaisen kärkevästi sanoitettu näkemyksensä siitä, miten helluntailiikkeen pitäisi suhtautua homoseksuaalisuuteen ja transsukupuolisuuteen sekä selittää kyseiset asiat. Ynnä pistää sellaiset teologit puhekieltoon, jotka ajattelevat asioista tai edes sanoittavat ne eri tavalla kuin hän itse.
Siirryn huomenna pois Suomesta, n. kymmeneksi päiväksi. Sieltä on vaivalloista seurata tätä keskustelua.
Sitten taas palaan pois laitumelta ja vietän ainakin viikon vapaaehtoisessa karanteenissa. Eli olen Suomessa ja yhteydet toimii.
Marko, jos kommentoit nyt ylläolevaan, niin tavalla tai toisella tiedotan jotain omalta puoleltani. S-posti, begra1@hotmail.com on kuitenkin toimiva.
Reijo, ei tätä kannata jatkaa. Olet vakuuttunut siitä, että alkseurakunnalla oli tietty oppi ja että samalla tavalla uskovia on tänäkin päivänä. Ne näkemykset, joita tällä palstalla esittelet, edustavat yhtä helluntailaisuuden muotoa ja helluntailaisuuden juuret kaikessa moninaisuudessaan voidaan puolestaan löytää 1800-luvun pyhityskristillisyydestä. Ei Apostolien teoista, vaikka oletkin asiastasi vakuuttunut. Oppisi tulee hyvin näkyviin siinä, mitä korostat ja millä tavoin käytät raamatunkohtia. Kuvaamasi kehitys ELCA:ssa ei ole minusta mitenkään myönteistä ja syntiinlankeemus on turmellut Jumalan Raamatun mukaan heteronormatiivisen luomistyön sekä vääristänyt sen eri tavoin. Sen sijaan en allekirjoita esittämiäsi tulkintoja enkä siitä seuraavia sovelluksia. Mm. siksi, että niiden pohjalta ei rakenneta sielunhoidossa tarvittavaa luottamusta vaan ahdistetaan. V-M Kärkkäinen on puolestaan kansainvälisesti arvostettu teologi, jonka ajatuksista käydään tiedemaailmassa vakavaa keskustelua. Minun asiani ei kuitenkaan ole arvostella toisen hengellisen liikkeen tai kirkkokunnan asioita ja yritän tehdä eron ihmisten ja asioiden välillä. Turvallista matkaa!
Jorma Hentilä. Olet ymmärtänyt väärin minua. Ei olla kiristämässä lakeja millään tavalla. Jumala on antanut elämän ohjeita, joita noudattamalla ihmisellä olisi Jumalan Siunaus elämän poluilla.
Ilmoita asiaton kommentti