Vasta viimeisellä veräjällä?
Vasta viimeisellä veräjällä!
Näin väitetään ja näin olen kuullut ja lukenut väitettävän. Kysymys on olla varma, tietää, missä iankaikkisuus tullaan viettämään.
Uskonnollinen ihminen, ts. muotojumalinen, ei todellakaan tiedä, ei ole varmuutta, että riittääkö sakramenttien voima. Varmuutta riittää niin kauan kuin opin luojat, eli kirkkolaitokset, pystyvät olettamuksen riittävällä tiedotustiheydellä pitää esillä. Tiedotusta suurempi ongelma on jäsenien kiinnostus heidän kuolemanjälkeiseen osaansa.
Usko turvautuu, elää Armosta. Kumpikin on Jumalan työ, eikä toistaan korvaava, vaan osa Kokonaisuutta. Jumala tekee työtään vain omissaan, mutta vetää kaikkia ihmisiä Poikansa pelastettavaksi.
Pidän epävarmuutta luterilaisuuden ‘perustana’.
Ihminen voi olla määrätietoinen tai epävarma, mutta ne ei ole hengellisiä ominaisuuksia. On tiedon ja osaamisen tuomaa varmuutta, mikä on eduksi kaikissa ammateissa, vaikka kumpaakin ominaisuutta voidaan esittää, eli ‘feikata’.
Tälläkin foorumilla on minua moitittu liiallisesta varmuudesta, mitä tulee varmuuteeni pelastautua Taivaaseen. Se on yleinen moite helluntalaisista ja muutama kirkollinen on ‘ilmiantanut’ itsensä näyttääkseen oman syntisyytensä ja yleisen huonoutensa. Kilpalaulantaan huonoudesta tai paremmuudesta en ole lähtenyt, en silloinkaan, kun olisin voittanut.
Kun ihmisellä on rauha Jumalan kanssa, hänen ei tarvi esittää puoleen eikä toiseen. Se on yhtäkuin olla todistuksena Jeesuksen seuraamisesta.
Tähän käsitykseen olen tullut elämällä päivittäin niin katolisessa kuin luterilaisessa yhteiskunnassa. Korkein toivon, varmuuden lähde on sakramentit, joista toiseen voidaan päivittäin palata ja toista nauttia nauttia esim. viikottain. Tämä lähde ei kuitenkaan ole sen kirkkaan Veden lähde, joka ensin vaikuttaa uskoontulon, uudestisyntymän.
Jos keskustelua tästä tulee, niin haluan ottaa esille evlut kirkon tarjoaman ylellisyyden, syntyä uudesti Ylhäältä(kin), Pyhästä Hengestä ja mikä on kertatapahtuma. Tätä luxusta ei katolisuuksissa ole, vaihtoehtona pelastavalle kasteelle ja pelastavalle ehtoolliselle.
Ei viimeisellä veräjällä vaan tänään, kun kuulette Hänen äänensä! Vt. Hebr. 3:7.8.
72 kommenttia
Pelastusvarmuuden kaipuu on ollut asia jonka olen kohdannut keskusteluissa yksityisissä järjestetyissä ja satunnaisissa tapaamisissa
En koskaan perännyt keneltäkään varmuutta, mutta silti sen ’salaisuutta’ minulta tiedustellaan. Asiasta kysyjät ovat olleet usein kirkollisessa toiminnassa vaikuttavia. Sunnuntaimessu, ja päivittäiset radiohartaudet, ynnä iltarukous ovat olleet tilaisuuksia, missä heidän mielestään olisi pitänyt epävarmuuden tunne tulla hoidetuksi. Vielä mieleni päällä on kolme henkilöä, joiden kanssa sitten vuoden 2014 lähtien keskustelin. He ovat jo ajan rajan ylittäneet. He olivat samaan aikaan kirkollisessa hoidossa ja toivat jonkun ystävän, joista jotkut olettivat, etten ymmärtänyt kasteen armotyötä kastetussa ja jonka vaikutuksiin ei ihminen voi puuttua, koska usko ja pelastus on ihmisen ulkopuolelta.
Kohtaan viikottain ihmisiä, jotka ovat toivottomia oman kuolemanjälkeisen ajan ja tilan suhteen. Nyt viittaan ainoastaan niihin, joille sakramentit eivät ole ’toimineet’. Aina keskustelussa on tullut esille, että este on sakramentit, jotka eivät ole hoitaneet iankaikkisuuteen siirtyvää ihmisen osaa. Kaikkia tämä sakramenttien nollavaikutus ei häiritse ja usein tätä ’rauhaa’ kuvaa hengellisen laulun sanat, ”ehkä huomenna oot kuni paatunut paas’, on jo mennyttä murtunut mieli”.
Varmuus on Jumalan hengen työn tulos. Itsevarmuus on ihmisen työn tulos, joka toistoilla voidaan pitää aktiivisena paatumiseen tai kuolemaan asti.
Haluaisin poistaa tämän kommenttisi. Syy, koska jankutat samaa asiaa pakkomielteisesti. Olen pyytänyt, ettet jankuttaisi. Jättäisin sinun kommenttisi luettavaksi ja arvioitavaksi, niinkuin kohtuus mielestäni olisi, mutta pilaat senssisi.
Martti,
Pidän hyvänä, että ’antaa ymmärtää’ voidaan selittää. Sinun inhimillisessä ymmärtämisessäsi ei liene toivomisenvaraa, mutta Sanan ymmärtäminen ei nouse katoavasta, eli ihmisestä, vaan siitä mikä uskossa avautuu. Tämä koskee sinua fiksumpia ja tyhmempiä uskovia. Jokaisen edessä on sama Taivaan Tie, eli Jeesus. Uskonasiat eivät ole tietokilpailu, vaan uskossa ymmärtäminen, näkeminen, että ’tässä on Tie, sitä käykää’. Jokaiselle uskovalle asiat avautuu uskossa, ao. tarpeen mukaan. Jos pelastusoppi ei ole Raamatusta ja se koettu, niin ei mikään muukaan. Vauhdissa ei voi vaunuun hypätä.
Toisaalta sinussa on jotain kehitystä, mitä ajatteluun ennen kirjoittamistasi tulee. Kuitenkin pyytäisin, kun koet katselevasi korkeammalta minua, niin voit varmaan ’antaa-ymmärtää’ yksityiskohtiin viitatessasi pukea ne selväkielelle. En nimittäin ymmärrä armeliaisuuttasi muuten, eli se ei hyödytä, rakenna – valitan! Eli kohdistusta, jos viitsit, vai osaat(ko)?
Hei Reijo. Yritin etsiskellä arviotasi Tommy Helstenin opetuksista. Kirjoitin niistä jotain hyvin arvokasta joskus. mistähän ne löydän?
Joh. 9: 41 Jeesus sanoi heille: “Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ‘Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”.
Missä iässä vauvasta kasvaa ihminen joka voi arvioida omaa uskoaan jonka on saanut vanhemmiltaan, siis onko se aitoa oikeaa Jeesuksen seuraamista?
Jokainen lapsi kasvaa siihen ”oikeaan uskoon”jota vanhemmat hänelle välittävät, vaikkapa uskoa joulupukkiin.
Mitä Jeesus julisti, parannusta, ja käski seuraajiensakkin sitä julistaa, mitä on tämä parannus, se on mm pimeydestä valoon pääsemistä eli vasta silloin kun Jeesus parantaa paatuneen sydämen voi ymmärtää valheen jossa ennen eli.
Ilmoita asiaton kommentti