Vappu osastolla nro 7

Seitsemän on täydellisyyden luku, sen Perttu oli kuullut usein sanottavan ja nyt hän eli todeksi tuota lukua kirurgisella osastolla 7. Täydellistä, hänen elämänsä oli nyt täydellistä. Hän, joka oli ennen passannut muita, oli nyt muitten passailtavana. Yöpöydällä oli maljakossa myös 7 tulppaania ikään kuin muistuttamassa hänen onnenkantamoisestaan. Siihen oli myös kiinnitettynä Puuha Pete-ilmapallo, jonka 5-vuotias Onni-poika oli välttämättä halunnut tuoda isälleen lohdutukseksi sairaalassaolosta.

 

*Huokaus* Ei tiennyt nauttiko yöpöydän laatikosta suklaata hamuava käsi, tapahtumaa seuraava Pertun kiihkeä silmäpari vai runsaasti nautintosylkeä erittävä ahnas herkkusuu eniten tulevasta nautintohetkestä Tekniikan maailman ja Fazerin sinisen kanssa, vai kaikki kolme ”tahoa” yhdessä, mutta tilanne oli joka tapauksessa lähes paratiisimainen. *Mussun, mussun* *Ras, raps*

 

–          Onko kaikki hyvin, tarvitsetko jotain? kysyi huoneeseen hiljaa tupsahtanut kauniskasvoinen ja aivan yliystävällinen hoitaja.

 

–          No jos tuota palmupuun saisi vielä tuohon sängyn vierelle kasvamaan ja cokis-automaatin toiselle puolelle hurisemaan, vitsaili Perttu hoitajalle hymy suupielissä.

 

Se oli osastohuumoria ja se oli ihan omanlaistansa. Salli-vaimo ei ollut oikein ymmärtänyt sitä. Hänen mielestään huumori ei kuulunut sairaalaan ja sanojensa mukaan hän oli kokenut pientä ulkopuolisuuden tuntuakin kuunnellessa hoitajien ja Pertun välistä leikinlaskua. Perttu oli joutunut pitkään vakuuttelemaan, että sairaalassa ei jaksanut olla ilman leikinlaskua ja että totta kai hän mieluummin olisi kotona Sallin ja lasten kanssa viettämässä vappua ja käymässä perinteisissä vappumyyjäisissä rauhanyhdistyksellä. Hän mietti, kukakohan veti narutusohjelman nyt kun hän ei ollut siellä, mutta ei jaksanut kauan aikaa viivähtää niissäkään mielenmaisemissa.

 

Oliko väärin nauttia sairaana olemisesta? Se ajatus käväisi aina silloin tällöin Pertun mielessä. Ei, ei se ollut väärin. Kehotettiinhan sanassakin tyytymään onneensa ja iloitsemaan. Ilo ilona ja suru suruna, milloin mitäkin mielentilaa sitten elämässä tapahtumien tuoksinassa eteen tuotiin. Nyt oli ilo siitä, että oli ensinnäkin aikaa levähtää, toiseksi ajatella ja kolmanneksi nautiskella yltäkylläisestä täysihoidosta ja tilanteen suomasta huomioiduksi tulemisesta läheisten vierailujen ja heidän tuomistensa muodossa.

 

Paikallinen puhujakin oli käynyt kukkapuskansa ja konvehtirasian kanssa. Oli puhunut siitä, kuinka kaikella on oma tarkoituksensa ja kuinka ei hiuskarvakaan putoa Jumalan lapsen päästä Jumalan sitä huomaamatta. Ja oli myös kertonut, kuinka Pertun ja hänen perheensä puolesta rukoiltiin ja kuinka uskovaiset olivat keränneet heille hiukan rahaa, jotta isän sairastuminen ei kävisi perheen taloudelle niin kovin kohtalokkaaksi. Pertusta tuntui mukavalta kun hänestä ja hänen perheestään välitettiin. Lopuksi puhuja valitteli sitä, kun huoneessa oli televisio ja ettei asialle voinut oikein mitään, Pertun vain piti koettaa kestää tukala tilanteensa kaikin puolin.

 

Jos nyt telkkari olikin puhujalle ja monelle muulla uskovaiselle ongelma, se ei ollut sitä Pertulle. Hänen kotonaan ei oltu koskaan suhtauduttu televisioon ja sen ohjelmiin mitenkään erityisen negatiivisesti, joten Perttu ei ollut oppinut sitä kovin pelkäämään. Mutta eihän asiasta kannattanut paljoa huudella kenellekään, ettei tullut selkkausta. Koht’puoliin oli tulossa ihan hauska sarja, jota Perttu oli seurannut koko sairaalassaoloajan ja se oli menossa just jännittävässä kohdassa. Toivottavasti ei tulisi ketään vierailijoita samaan aikaan, koska sitten se jäisi kyllä väliin. Saisi nyt vaan rauhassa keskittyä hoivailemaan itseä ja nautiskelemaan televisiosta kun nyt sellainen kerta oli saatavilla. Ja suklaatakin oli yöpöydän laatikossa ihan mukavasti.

 

Perttu muljautti kieltänsä äänekkäästi tekohampaittensa alta, rykäisi hieman ja vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Ulkona satoi vettä, ihmiset viettivät vappua kuka mitenkin. Pertusta oli kertakaikkisen mahtava mäihä se, ettei hänen tarvinnut hössöttää vapun niin kuin ei pääsiäisenkään tiimoilta mitään. Ja nyt kun oli jo toukokuu lukuisine muine juhlineen, hän säästyi kaikilta niiltäkin. Ihmisen pitäisi saada sairastua joka vuosi juuri tähän aikaan, jotta elämästä ei tulisi täydellistä hullunmyllyä kujanjuoksuineen kieli vyön alla. Toinen ajanjakso on joulu. Just joulun ja pääsiäisen alla reilun kuukauden mittaiseen täysihoitoon kun pääsisi aina sairaalaan, niin avot, kyllä sitä sitten jaksaisi!

 

Sekin herkku vielä muiden herkkujen joukossa, ettei tarvinnut koskaan jonottaa vessaan tai suihkuun; aina pääsi kun halusi ja vieläpä mukavan hoitajan avustamana. Toivottavasti säästyisi tänä kesänä uskovaisen ihmisen vessajonotushuipentumasta suviseuroissa! Tosin miestenvessajono ei ollut koskaan verrattavissa naistenvessajonoon sielläkään. Nii-in; sielläKÄÄN. Naisilla oli kumma ominaisuus viipyä vessassa ihmeen pitkään. Mikä saattoi kestääkään samassa toimituksessa miehellä ja naisella niin erimittaisen ajan? Nämä olivat niitä asioita, joita ei kannattanut yrittääkään ymmärtää.

 

Nainen oli muutenkin kummallinen otus kaikkine piirteineen. Ihan hyvä, ettei heitä valittu helpolla johtokuntiin ja varsinkaan puhujiksi ja papeiksi! Hormonijutut voisivat vaikuttaa aika tavalla päätöksiin, KIÄH-KIÄH! Ainakin Sallilla vaikutti. Kyllä Perttu oli oppinut tietämään, milloin mikäkin asia saattaisi mennä läpi emännän taholla. Rompetorille ei ollut asiaakaan, kun raskaustesti oli juuri näyttänyt plussanpuolta. Nytkin oli käydessään itkeä tihruuttanut asiasta. Just oli mukavasti raskaus alkanut ennen Pertun onnettomuutta, vähältä piti, ettei lapsiparka olisi joutunut syntymään ilman että olisi nähnyt isää ikuna päivänä.

 

Naapureille Salli kyllä kehuskeli, kuinka lapset haluttiin ottaa vastaan, mutta illan tullen itki ja valitteli Pertulle kohtaloaan. Ei jaksa ja miten kauan vielä, kuinka monta lasta tulisi loppujen lopuksi…? Ei näitä kiusauksia muille paljastettu, ne uskottiin anteeksi untuvapeiton alla kyynelten pirskeessä. Kyllähän Perttua säälitti vaimorukan osa, mutta minkäs sille teki, se oli Jumalan säätämä osa. Olihan Pertulla monessa mielessä helpompaa ja oli suorastaan lottovoitto syntyä poikana tähän maailmaan jos oli uskovainen.

 

Epäuskoisilla ei ollut niin väliä, kun heidän ei tarvinnut hankkia isoa perhettä. Mutta heillä olikin mukava ja helppo elämä täällä ajassa ja itku ja hammasten kiristys iankaikkisuudessa. Hänen ja Sallin ja muitten uskovaisten piti vähän kärsiä elämää maanpäällä, mutta iankaikkisuus oli täydellistä iloa. Kyllä se niin päin vain oli parempi. Elämä oli kuitenkin lyhyt verrattuna iankaikkisuuteen.

 

Perttu sääti sängyn hyvään asentoon ja valmistui tulevaan televisio-ohjelmaan. Vähän janotti, eikä yöpöydällä ollut mitään juomista enää. Ei hätää; huonepalvelu pelasi! Perttu painoi summeria.

 

–          Mitä asiaa?

 

–          Karpalomehua jäillä ja sitruunalla kiitos!

 

–          Vai vielä karpalomehua….kyllä on pahaksi päässyt!

 

Perttu ja hänen huonetoverinsa nauraa hyrskyttivät Pertun tilaukselle ja hoitajan vastaukselle. Se oli sitä osastohuumoria. Perttu painoi onnellisena kaukosäätimestä telkun päälle. Sieltä tuli hammastahna-mainos, joka lupasi hohtavan valkoiset hampaat hetkessä. Tehoisivatkohan nuo tekohampaisiin, Perttu tuumasi ja muljautti taas tapansa mukaan kieltä tekarien alta.

  1. Minullakin on tuoretta sairaalakokemusta. Syöpäklinikalla on mukava olla, koska ”palvelu pelaa” kuten Vuokko kuvaa postauksessaan. Huumorikin koristaa vuorovaikutusta.

    Olen ollut sekä yksityis- että ryhmähuoneessa, joissa kaikissa on ollut yksi taulutelevisio. Nykyään television ohjelmatarjonta on hyvin runsas ja joukossa on mukavasti kiinnostavia asiaohjelmia.

    Kun makaa väsyneenä sairaalassa, on ollut kiva katsoa keskusteluohjelmia, dokumentteja ja urheiluakin.

    Minulla on ollut myös läppäri mukana, jonka avulla olen voinut halutessani katsoa ohjelmia Ylen Areenalta ja onhan muillakin kanavilla mahdollisuus jälkikatsomiseen. Tietysti netistä löytyy sitten vaikkai mitä.

    Toki pitää miettiä, millaiset ohjelmat ovat rakennukseksi ja mitkä voivat tuoda murhetta sydämelle.

    Ei tämä mahdollisuuksien runsaus vapauta meitä omakohtaiselta valvontapaikaltamme.

  2. On kyllä asenne televisiota kohtaan muuttunut kovasti Heikki, kun vanhoillislestadiolaisena uskallat julkisesti kertoa katsovasi sitä. Tässä vuodelta 1976 Päivämiehen kirjoituksesta pätkä aiheesta:

    ”Hedelmistäkin voidaan mainita esim. television hankkiminen ja sen katseleminen. Tässäkään ei ratkaise se, että omistaa television, mutta se, millainen on asenne siihen. Television ohjelman hyväksyminen ja sen katseleminen on aivan yhtäläinen synti, katseli sitä omasta tai toisen televisiosta. Julkinen alkoholin käyttö jo on julkinen synti, jolla on pahennettu seurakuntaa ja näistä julkisesti nuhdellaan.
    Televisiosta ohjelmineen on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, että joka vielä tottelemattomuuden osoittaa. ei kaipaa erikoista puhuttelua, vaan on ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin, etteivät he enempää maata turmelisi.
    Vaikein on niiden puolisoiden osa, jotka elävät talossa, johon vastoin uskovaisten tahtoa on hankittu televisio ja sitä pidetään auki yötä ja päivää. Epäuskoinen puoliso epäuskoisten lasten kanssa saattavat vielä oikein tarkoituksella niiden kautta kiusata. Sellaisessa ympäristössä tarvitaan uskoa ja tukea, että varjeltuisi Jumalan lapsena elämän ehtooseen asti. Tällaisilla kiusantekijöillä on murheellinen loppu. Vain Jumala voi niidenkin ymmärryksen avata täällä ajassa ja sitä me rukoilemme.”

  3. Aamulehdessä (TI 29.huhtikuuta 2014) oli vähän uudempaa tekstiä televisiosta (ja muustakin), kertojana Tampereen ry:n puhjoht. Eero Pellikka:

    ”TV:n opetusohjelmat ovat ok, mutta elokuvien tarkoitus on vain viihdyttää, ruokkia aisteja ja niiden arvot ovat enimmäkseen huonoja: epärehellisyys, kevytkenkäisyys, alkoholi, valta, raha ja väkivalta.
    Lestadiolaiset, jotka aikoinaan hankkivat tv:n, eivät joutaneet seuroihinkaan. Tv:n viemä aika on pois myös ystäviltä, kotitöistä ja perheen keskusteluista. Tv:n puuttuminen on itsesuojelua.
    Toinen jää kiinni televisioon, toinen alkoholiin. Jos isä katsoo illan tv:tä, onko hän läsnä? Lapsille näytän vain omasta perheestä otettuja kotivideoita, niitäkin harvoin.
    Tietokone on joka kodin väline, myös meillä. Sisältö ratkaisee, mitä on sopivaa katsoa. Pornosaitteja ja törkyä löytyy, jokaisen mieleistä.”

  4. Puhuukohan Pellikka kokemuksen syvällä rintaäänellä kirjoittamastaan…? Nyt kun itse olen jonkun verran tutustunut elokuviin, niin tosissaankin harvat niistä ovat itselleni katsottavia ja mieluisia. Mutta ihan mielettömiä helmiäkin löytyy, tosi opettavaisia ja koskettavia!

    Televison koukuttavuudesta. Netti on pahempi. Jollakin kalastus, metsästys tai vaikkapa shoppailu. Kirjojen lukeminenkin saattaa koukuttaa niin, että se on pahasti pois perheeltä ja ystäviltä.

    Viimeistä lausetta en ymmärrä ollenkaan. Minulle ainakaan pornosaitti ja törky ei ole mieleistä.

  5. Televisio on vain laite. Alkuaikoina siitä näki yhden tai kahden kanavan ohjelmaa. Tarjonta oli rajallista ja uuden laitteen vetovoima maaginen.

    Nykyään kanavia on runsaasti ja ohjelmatarjontaa niin paljon, että joukosta löytyy myös kohtuullisesti ihan kelvollisia ohjelmia. Sitäpaitsi katsominen ei rajoitu televisioon vaan ohjelmia voi seurata myös tietokoneen ja internet -yhteyden avulla.

    Jos kaivaa hyviä dokumentteja Youtubesta ja katsoo niitä, onko se sitten television katsomista?

    Valvoa silti pitää. Netissä ja TV:ssä on vaaransa, mutta niin on muuallakin.

    • Sinulla on ihan hyvä näkemys telkkariin ohjelmineen. Uskaltaisitko kuitenkaan hankkia sellaista kotiisi, kun vl-liikkeen yleinen opetus ei salli niin tehdä?

      Jotkut puhujat ovat puhuneet heikosta sormesta, joka ei jaksakkaan painaa on-off-nupikkaa siinä vaiheessa offille, kun alkaa suoltamaan huonoa ja saastaista ohjelmaa. Itse ihmettelen tällaista heikkoa sormea, enempikin sormeni on herkkä vaihtamaan kanavaa ja sulkemaan koko laitteen, jos sieltä tulee vain mielestäni huonoa ohjelmaa. No ehkä noille puhujille asia on ollut vaikea ja he ajattelevat sen olevan automaattisesti sitä muillekkin.

      Tuosta ohjelmien rakentavuudesta uskonelämälle. Kyllähän ihminen, uskovainen, kristitty, tekee paljonkin asioita elämässään ja ihan hetkittäinkin, millä ei ole mitään tekemistä uskonasioitten kanssa. Käy kaupassa, kirjastossa, lenkillä, harrastaa kaikenlaista, asioi vessassa, raapii kainaloaan jnejne.

      Viihteellisyydestä. Tuota en ymmärrä, että viihteelliset ohjelmat ovat syntiä, siis ne, jotka ovat hauskoja eivätkä varsinaisesti opeta mitään. Kuuluuhan liikkeen tilaisuuksiinkin joskus sellaista ohjelmaa, mikä on pelkkä hauskaa. Varmasti satoja kertoja olen ollut tällaisissa mukana. Myös kirjoja saa lukea laidasta laitaan, nehän ovat pääasiallisesti viihdyttäviä ja osassa on myös seksuaalista aineistoa ja väkivaltaa. Itse koen vielä niinpäin, että kirjassa esitetyt kohtaukset ovat hurjan paljon vaikuttavampia ja jännittävämpiä mitä elokuvissa. Usein kirjojen kohdalla joudun hyppimään pahimpien kappaleiden ylitse, kun en saata lukea. Esimerkiksi dekkareissa, joita olen lukenut paljon. Elokuvissa taas jos tulee joku vastaava kohtaus, mun on vaikea olla ajattelematta koko ajan, että tyypit vain esittää eikä se ole totta. No, ehkä toisiin vaikuttaa enempi kuvan katsominen ja toisilla luettu teksti.

      Sitten vielä tuo, että miksi olisi/on syntiä jonkun asian katsominen elokuvassa nimenomaan? Jos näet kadulla suutelevan pariskunnan, et koe tekeväsi syntiä kun katsot heitä, mutta elokuvassa se on heti syntiä, miksi? Sama väkivallan kohdalla; jos näet kadulla jonkun tempaisevan nyrkillä toista, et käännä katsettasi poispäin, jotta et tulisi tehneeksi syntiä katsellessasi touhua. Päiinvastoin sun tulisi puuttua tilanteeseen. Elokuvassa taas teet syntyiä jos katsot väkivaltakohtausta, vaikka se on puhtaasti esitetty tapahtuma eikä todellinen. Aika jännää muutes.

  6. ”Televisio kotona” alkaa olla akateeminen kysymys, kun viestintävälineet ovat niin moninaistuneet. Ylen kanavat ja varmaan moni muukin näkyvät suorana netissä eikä televisiota tarvita.

    Teknisesti ottaen meilläkin kai on televisio, koska yhden tietokoneen näyttöruudussa on TV-ominaisuus, jota tosin emme ole ottaneet käyttöön.

    Mjaa, nähdä parin suutelevan TV:ssä tai kadulla? Jopa menee hienosäikeiseksi. Minä en osaa sinulle sääntökirjaa näistä kirjoittaa. Jokaisen on hyvä kuunnella omatuntonsa ääntä ja luiskahduksiakin varmaan helposti tulee. Jos asiat mietityttävät, on hyvä jutella muiden uskovaisten kanssa. Toiset voivat olla joissakin asioissa herkempiä kuin toiset.

    Tärkeätä on halu säilyttää usko, hyvä omatunto ja uskomisen vapaus.

  7. Sinä vaikutat Vuokko erityisen kiinnostuneelta tämmöisistä sääntöasioista. Suora kysymys sinulle. Etsitkö erityisesti asioita, jotka omien olettamuksiesi ja havaintojesi perusteella voisivat olla sääntöjä ja joihin yrität löytää yksiselitteisiä perusteita?

    Asia on niin monimutkainen ja ymmärrykseni rajallinen, että en kuitenkaan halua ruveta väittelemään näistä.

    • Kuhan nyt vaan herätän keskustelua Heikki 🙂 Minusta on ihan hyvä tietää/tiedostaa perustelut asioille, minkä takana seisoo.

  8. Hyvä tietysti jutella. Asia on toisaalta yksinkertainen, toisaalta hyvin vaikea. Kun ihminen saa parannuksen armon, vapauden ja uskonvanhurskauden, hän ei kuitenkaan voi alkaa vaeltaa miten sattuu, koska hän haluaa säilyttää hyvän oman tunnon ja rakkauden muiden uskovaisten kanssa.

    Tämä on hyvin paradoksaalista, koska ulkoa tämä voi näyttää sääntökirjan seuraamiselta, mutta sisältä päin vapautena, rauhana ja vanhurskautena.

  9. Jäin miettimään tuota viihdeasiaa. Olen itsekin sitä mieltä, että ohjelmissa on karsittavaa sen perusteella, mitä ne sisältävät. Mutta kovin kaukana monen vl-perheen arjesta tuntuu Pellikka olevan puhuessaan vain itse kuvatuista kotivideoista. Ymmärrän, että se on hänen ja heidän perheen rajaus ja jokainen tekee oman valintansa, mutta tuo ei ole todellisuutta, jossa suuri osa lapsista ja nuorista kasvaa vl-perheissäkin. Kyllä ohjelmia katsotaan, dvd-elokuvia yms. Toinen seikka…mikä on sitten viihdettä? Urheilu on suuria rahoja sisällään ”pyörittävää” viihdettä, kun mietitään eri lajeja ja niiden maailmanlaajuista suosiota. Sen tarkoitus on viihdyttää katsojiaan. Urheilun seuraaminen taitaa kuitenkin olla ok. Entäs tietokonepelit. Huviksi ja viihdykkeeksi niitäkin pelataan. Ja niiden sisällöissä sitä vasta miettimistä ja perkaamista onkin…sille kasvattajalle, ken siihen asiaan tosissaan paneutuu ja on perillä pelien sisällöistä. Ja veikkaanpa, että nettisurffailu on nykyään se koukuttava juttu…ja silti netti on. Joten eiköhän se jokaisella jää oman valvomisen varaan nämä viihdeasiatkin. Ei taida mitään yhtenäistä linjaa olla.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.