MILLÄ TAVALLA VAPUSTA SELVIÄÄ PARHAITEN?
Vapusta selviää parhaiten unohtamalla koko naisen! Toivottavasti toukokuun ekana syntyneitä naisia ei ole liian paljon. Meikäläinen haluaisi unohtaa tekopirteän öykkäröinti-vapun juhlana. Suurimmat lapsuusajan traumani ovat peräisin tästä ns. Kevään iloisesta karnevaalijuhlasta.
Muistan, miten aniharvoin sain kaasupallon kuljetetuksi kotiin asti. Milloin se karkasi pääsemällä irti kädestä tai takin nappikiinnityksestä, milloin puhkesi pensaan piikkeihin. Joskus isot pojat varastivat palloni, kun sitä kotipihalla ulkoilutin. Jos lokit eivät jonakin vuonna varastaneet irtojäätölötöttöröpalloani, niin sitten ne paskoivat uuden kevättakkini rinnuksille.
Isä ja äiti halusivat jostakin syystä ulkoiluttaa ruosteenruskeita ylioppilaslakkejaan 10.000 muun lajitoverinsa kanssa Ullanlinnanmäellä. Minä en ymmärtänyt tuollaisen varhaisen (klo 9) massakokoontumisen funktiota lainkaan. Olin aivan varma, että jollakin toisella Linnanmäellä olisi ollut lystimpää.
Puoli vuosisataa sitten Helsingissä ei puhuttu mitään mamuista, maahanmuuttajista. Toisin on tänään, kun kaikenlaista mongerrusta kuulee pääkaupungin keskustassa miltei enemmän kuin suomea. Ihmeellistä sönkkäämistä kuulin lapsenakin, mutta eihän se Ursan tähtitorni nyt sentään mikään Baabelin torni voinut olla? Kielten sekoitus oli pikemminkin keinotekoisesti aikaansaatua epäselvää mökellystä. Iloa nautittiin pullosta. Skumppapulloista, ei sentään vielä tuolloin ilokaasukapseleista.
Näin jälkeenpäin ajatellen vapulla lienee ollut suurempi vaikutus meikäläisen ammatinvalintaan kuin edes tohdin itselleni myöntää. Varsin vähäisestä varrestani huolimatta tunsin jo tuolloin palavaa halua kertoa ihmisille, että vanha hokema Ilo ilman viinaa on teeskentelyä ei pidä paikkaansa. Halusin kertoa kaikille, että Ilo ilman Jeesusta on teeskentelyä! Ilo Herrassa ja Herrasta ja Herran tähden, se vain on todellista elämää, se vain, eikä mikään muu.
Nykyään Vappuun on pesiytynyt Jeesus-marssi-ilmiö. Marsseille en ole uskaltautunut mukaan, kun en muutenkaan ko. r(i)emujuhlaa vietä. Mutta olisihan se kieltämättä upeaa, jos tuon uuden perinteen tuloksena Helsingin Sanomatkin jonakin vuonna otsikoisi pääkirjoituksensa: JEESUS ON VAPUN(KIN) HERRA!
Minkälaisia lapsuuden vappukokemuksia teillä, lukijat, mahtaa olla? Lykästikö teitä paremmin kuin minua?
Kuvateksti: Jokainen juhla vaatii erilaisen tunnelmaan virittäytymisen...
PS: Joko luit kaikki Ruttopuiston rovastin bloggaukset saamatta tarpeeksesi? https://www.kotimaa.fi/blogistit/blogisti/195/
Olisiko n. 500 tekstiä lisää mitään? Blogiarkistossa rymistelen Liberona kirkon liukkaalla kentällä:
31 kommenttia
Minulle vappu on erityinen päivä siksi, kun yksi lapsistamme on syntynyt juuri tuolloin 🙂
Muuten mukavia vappumuistoja itselläni on liittyen ilmapalloihin (ne ovat aina kivoja ja iloa tuottavia!) ja vappuherkkuihin, munkkeihin ja simaan. Vappumarssit ja -puheet eivät ole koskaan ollet osa vapunviettoani, enkä ole koskaan erityisesti perehtynyt siihen, miksi vappua ylipäätään vietetään.
Vl-liikkeessä ollessani sain kuulla usein arvostelua ”epäuskoisten” vapunviettoa kohtaan. Eräs puhuja sanoi puheessaan, että Jumala on puolueellinen sääilmiöissään, kun antaa useimmiten vapulle huonon ja äitienpäivälle ihmeen aurinkoisen ja kauniin sään. Heh 😀
”Ilo ilman viinaa on ehkä teeskentelyä, mutta suru viinan puutteen vuoksi on varmasti aivan aitoa.” — Origo.
Tulipa tuoki toteamus mieleen tätä lukiessa.
Minä en lapsen aedes tiennyt, että on olemassa jokin vapunpiäviä. Ei sitä maalla vietetty. Eipä silti, emme vietä sitä vieläkään mitenkään erityisesti, päivä päivien joukossa. Yleensä olen mieheni kanssa mökillä työtä telemässä, sillä työläisten juhlahan se vappu on.
On minullakin ylioppilaslakki, mutta se on edelleen vitivalkoinen, koska en ole käyttänyt sitä 46 vuoteen kuin kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran omissa lakkiaisissani ja toisen kerran kun juhlimme yo-luokkani kanssa 40-vuotis yo-juhlia oman koulumme silloisten uusien ylioppilaiden kanssa Nurmeksessa. Samassa juhlassa oli paljon myös heitä, jotka juhlivat jo 50-vuotis yo-juhlia ja monilla oli tosiaan monenkirjavia lakkeja päässään.
Vappuna saa/voi myös hoitaa lapsenlapsia, että vanhemmat saavat juhlia, jos haluavat.
Minun lapsuudessani Marx oli vapun herra, ja minulle vappu on edelleen ennen muuta työväen juhla.
Jeesus-marssit vappuna hyväksyn ainoastaan yhdellä ehdolla: marssijoilla pitää olla oikeassa kädessä Raamattu, ja vasemmassa Pääoma, ja kummatkin tulee olla luettu.
Ylioppilasjuhlissa lykästi, mutta lakki katosi enkä ole sitä sen koomin nähnyt.
Terveiset mukavalta Vappulounaalta, jossa meitä oli 20 pöydistä syövää henkilöä ja Lilja Josefina 2 kk, joka tyytyi äitinsä antamiin eväisiin.
Kun olin lapsi, tarkoitti Vappu päivää, jolloin sai silkkipaperista tehtyä vappuhuiskua heilutella tuulessa. Huisku kesti vapusta toiseen. Joskus isoäitini sisko Tyyne-täti vei minut katsomaan kulkuetta, jossa tykkäsin rummuista.
Opiskelijavappuja en ole viettänyt, mutta seurueemme nuoret tuovat raikkaan tervehdyksen Ullanlinnan mäeltä.
Nautin tästä suuresta lounasseurueesta. Syömme hitaasti, vaihdamme paikkoja ja mielipiteitä. Puhumme myös surulliset asiat, joita yli 20 vuodessa on tietenkin ollut. Kolmen tunnin aterioinnin jälkeen palaamme kukin kotikonnuillemme. Pöytä varataan tietty ensi vuodeksi.
Ei tullut muuten vappua vietettyä kuin muutama munkki siman kera nautittuna. Nuorempana oltiin kaupungilla marsseja katsomassa, kun asuin muualla päin Suomea. Kerran olen osallistunut Jeesus-marssille myöskin, se oli hieno kokemus. Laulettiin samalla ja ylistettiin Herraa!
Tiedän minun monen ystävistäni sanoneen samaa ja siltikin valittavat yksinäisyyttä. Itse menin kuvaamaan Kaivopuistoa ja Ullanlinnaa yksin. Minua harnittaa eniten se, etten saa ihmisiä pitämään hauskaa ja sitten kun pyyrää, tekosyyt lentelee ja kaartelee kuin lokit pään yllä. Yksinäisyys katoaa yhdessäolon myötä ja siitäkös valoa tunnelin päähän tulisi.
Hauskan pito on aika vaikea laji. Itse en osaa pitää hauskaa. Hauskuus tulee kuitenkin joskus, kun sitä vähiten odottaa, jostain pienestä jutusta, pienestä tapahtumasta. Mutta tietysti ihmisten joukossa liikkuminen, heidän touhujensa katselu esim. vappupäivän vilinässä viihdyttää ja antaa muuta ajattelemista.
Kirjoittaja
Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Tässä on pieni juttu mainitsemastani ilokaasun väärinkäytöstä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288531239912.html
Ilmoita asiaton kommentti