Vanhurskauttaminen, suunnan löytäminen.

Me voimme tänään ihmetellä mitä tapahtuu entisissä sosialismia harjoittaneissa maissa. Sanotaan, että alkaa löytyä natsimyönteisyyttä. Totta vai tarua ainakin antaa pontta asiain kehitykselle.Voiko heilahtelut olla näin rajuja? Ilmeisesti voi. Pietarissa on Iisakin kirkko ja siellä olipitkässä langassa heiluri, jolla viihdytettiin turisteja. Heiluri osoittaa , että mapallo pyörii, varmaan moni on nähnyt näytelmän. Luonnossa on joitakin lainalaisuuksia ja heiluri on yksi niistä. Kun selaitetaan heilumaan, niin se säilyttää suuntansa eikä pyöri maapallon mukana.

Elämä on heiluri kansakunnat ovat historiansa aikana heiluneet äärimmäisen vapauden ja äärimmäisen sääntöorjuuden välillä. Yhteiskuntaelämässä, mutta myös uskonharjoituksessaan. Kun olen pienen oppimäärän ollut mukana raamattukurssilla, opin vanhurskauttamisesta kaksi mahdollista tapaa. Efektiivinen, joka johtaa heilahtelujen pienenmisen kautta lopulta oikeaan suuntaa eli vahingollinen käyttäytyminen karsiutuu ajan myötä elämästä. Forenssinen, jossa ihminen vanhurskautetaan kertakaikkisesti, mutta rinnalle jää syntistä käytöstä joku määrä. Jos nyt tulkitsen jotain väärin, niin uskon löytyvän opastajia ihan riittävästi.

Olen tehnyt varsinaisen urani Merivoimissa ja ollut tekemisissä navigointivälineistön kanssa. Olen siis merenkulkija, en siinä käytännössä kovin häävi, mutta laitteisto tuli tutuksi. Suuntaa voidaan määritellä kolmella eri kompassilajilla. On magneettikompassi, hyrräkompassi ja vielä näiden yhdistelmä. Näihin tutustumalla voimme ajatella miten kaikki asiat ohjautuvat ihmisen elämässä, seurakunnissa ja yhteiskunnassakin.

Tarkastelen kutakin lajia pääominaisuuksista käsin. Magneettikompassi tavallisesti löytää pohjoisen ja se perustuu magnetismiin kompassissa oleva kgneetti asettuu maan magnettikentän suuntaiseksi. Kuitenkin maan magneettikentän voimakkuudesta johtuen eri magneettiset asiat tullessaan lähelle varsinaista kompassia voi harhauttaa magneettineulan pahastikin ja suuntä häviää ja mennään ihan vikasuunnalle. Kompassi pitää vielä vuosittain kompensoida ja silloin ihminen itse määrittää miten oikea suunta on löydettävissä.

Hyrräkompassin maljassa on hyrräpallo, jonka sisällä on kaksi hyrrää jotka pyörivät kymmeniätuhansia kierroksia minuutissa ja saavat näin hyrrävoiman aikaan. Hyrrän aksli yrittää aina asettua maan akselin kanssa samansuuntaiseksi, mutta siinä on yksi vaikeus. Jos laite on sammutettuna, niin se tarvitsee määrätyn tuntimäärän oikean suunnan löytämiseen. Kun hyrrä käynnistuu vaikkapa 90 astetta väärässä asennossa, niin se heilahtaa toiselle puolelle lähes yhtä paljon ja tekee heilahdellessaan spiraalia, joka pienenee koko ajan ja viimein löytää suunnan.

Viimeinen, siis yhdistelmä, löytää suunnan magneettiosan takia nopeammin, koska se on  oikealla suunnalla nopeammin ja varsinkin nopeakulkuisissa vermeissä se pitää suunnan paremmin kuin magneettikompassi ja käynnistyy yleensa nopeammin kuin hyrräkompassi.

Nämä heilahtelut voivat toteutua ihmisen elämässä siten, että vapauden kaipuu johtaa lopulta orjuuteen erilaisissa asioissa ja toisaalta puhtauteen pyrkiminen omin voimin vie joskus niin ahtaalle, ettei henki enää kunnolla kulje. Ihmisen omatunto on kuin magneettikompassi, siihen voi vaikuttaa monet asiat, ja taivastodellisuus hukkuu mielestä. Useasti vielä ihminen voi olla varma, eettä valittu tie on se oikea, vaikka lähimmäisetkin voivat nähdä ogelmia. Olen urani aikana nähnyt  ja elämäni aika moniakin tapauksia. Päihderiippuvainen voi vakuuttaa, että voisi lopettaa minä päivänä tahansa, mutta juuri nyt ei sellaista syytä ole. Kansakunnat ovat kärsineet monistakin ilmiöistä. Raamatusta otetaan itselle sopiva osio ja voidaan käyttäytyä hyvinkin nurjamielisesti muka sanan pohjalta. Hyvinkin hengellinen ihminen voi harhautua niin, että voi sanoa vaimolleen: Jos minä käsken sinun tulla konttaamalla minun luokseni, niin sinä konttaat. Itse uskon hengelliseen kasvuun Kristuksen tuntemisen yhteydessä. Vnha aatami on ihmisessä kuolemaan asti, mutta Jumalan Pyhä Henki ja Ristinveren voima voi sitä pitää ristillä. Torninrakentamisen vertauksessa sanotaan, että se ulottuu heti taivaaseen, mutta sitä rakennetaan koko elämä.

 

  1. Kiitos hyvästä asiasta.

    Nyt on lisäksi GPS millä parhaimmillaan kymmenen metrin säteellä pysymme ruodussa.

    Parhaimmatkaan apuvälineet myös todistusta katsoen eivät auta jos emme katso syyllisyyttä virheisiimme ja suostu prosessiin katumuksen asiassa mikä sekin auttaa vanhurskautumista katsoen.

    Harjoituksen päätös on Jumalan kaitselmus missä kirkkomme mukaan arvioidaan oikein.

    Ennaltamäärääminen ja Oikean Uskon merkitys ovat hyviä nekin mutta hiukka kuulostaa nykyiseltä proseduurilta katsoa arvomerkityksiä merkitsemissämme arvo-osuuksissa talletusten uskotussa salkussa mihin uskotaan.

    • Jaakobin kirjeen sana olisi näin hyvä katsoa miten Herraamme Jumalanpalvelemisessa aina voisimme tehdä, ja tämä ilman kirkkolaitoksen intohimoja katsoa mysteeriemme toistoja dokmeina.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.