Välttämätön kärsimys

Miten kummallinen ja outo voikaan olla tämä uskon luoma maailmankuva, joka järjettömyydessään ei mitenkään voi avautua ilman uskoa. Kärsimys on yksi niistä asioista, joihin suhtautumien vetää tiukan rajan näiden kahden maailmankuvan välille. Toisten mielestä Jumala ei voi olla hyvä, koska Jumala sallii kärsimyksen. Uskon elämässä kärsimys kertoo aivan päinvastaisesta. Juuri niissä Jumalan hyvyys tulee uskon elämässä todelliseksi. Muut haluaisivat Jumalan vapauttavan kaikesta kärsimyksestä, mutta usko ei voi elää ilman kärsimyksiä. Usko vie tilanteisiin joissa kärsimys tulee vastaan varmasti. Se joka haluaa valita Jumalan tahdon tien, joutuu varmasti kohtaamaan suuria kärsimyksiä. Mitä enemmän saa olla Jumalan käytössä, niin sitä kovemmat kärsimykset joutuu kohtaamaan. Jumalan hyvyydestä ei kukaan tietäisi mitään jollei kärsimystä olisi. Uskovan elämässä niihin suhtautuminen muuttaa suhtautumisen koko elämään. Myös lähimmäisiin. Kärsivän vierellä jaksaa olla jos on käynyt itse läpi kovan kärsimyksen koulun. Paavali sanoi jopa mielistyneen heikkouteen, hätään ja vainoihin. Ei kai ole ihme jos muut pitävät meitä täysin kaistapäisinä.

52 kommenttia

  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Wallentin,

    Ymmärrän kyllä skeptisen asenteesi Jumalaan. Koko ihmiskunta on taipuvainen epäilemään Jumalan olemassaoloa tai sitten kieltämään hänet kokonaan. Jopa hänet kirotaan. Tämä on vain seurausta tuosta alkulankeemuksesta, jota tietenkin pitää epäillä tai kieltää se kokonaan. Pahuuden ongelma yritetään tunkea Jumalan ominaisuudeksi, kun sitä on muuten vaikea ymmärtää.

    Olisihan se peräti erikoista, mikäli usko Jumalaan vapauttaisi kärsimykseltä. Sitä järkikin vastustaa, mikäli kaikki muut joutuisivat kärsimään. Totuushan on, että koko ihmiskunta kärsii. Mitä tuohon Psalmiin (69:3) tulee, niin eihän se suinkaan tarkoita sitä, että vaellus olisi koko ajan yhtä liejussa olemista. Näin ei pidä asiaa suinkaan käsittää. Paavalihan toteaa, että ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Mutta kun blogin aihe on ”Välttämätön kärsimys”, niin se on pohtimisen arvoinen asia.

    Paavo Ruotsalaisen tapauksessa (kuten myös hänellä Psalmissa (69:3) kyse on siitä, että hän sai maistaa tuona hetkenä sitä, mistä Herra Kristus on hänet ja meidät iankaikkisesti pelastanut ja haluaa myös kaikki pelastaa. Meidätkin, jotka epäilemme, koska me kaikki epäilemme. Toki ei elämä tainnut yleisesti ottaen olla helppoa 1800-luvulla, eikä ruokakaupat pullollaan, kuten nykyään. Meillä lienee asiat liian hyvin, että se keneltä kaikki hyvä tulee pyrkii unohtumaan, uskoo Jumalaan tai sitten ei.

    Näytät Pekka Velille todenneen, että ”kyllä elämä Jumalan lapsena on kovaa ja sitten vielä lopuksi kuollaan.”

    Välillä on kovempaa ja sitten taas helpompaa. Sitten taas kärsitään ja myös iloitaan. Se on hieman sama asia kuin, että aurinko paistaa ja sitten taas ei paista. Lopuksi sitten kuolemme kaikki. Siinä ei ole toinen toista parempi eikä huonompi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka tuntuu vain maalailevan tästä maanpäällisestä elosta niin kovin kurjaa, vaikeaa ja murheen murtamaa. Tuollainen epänormaali kärsimyksen ihannointi haiskahtaa ainakin minun nenääni jo vahvasti masokismilta. Vai onko se muka sitten niin, kuin kuulee väitettävän, että mitä enemmän kärsii – sitä kirkkaamman kruunun sitten Tellukselta poistumisen jälkeen saa kannettavakseen? Varsin absurdi ajjatus ainakin minulle. Kyllä ne kruunut – kirkkaammat tai himmeämmät – on taidettu jo kuolemaan mennessä tässä maailmassa kantaa.

      Minulla ei ole ainakaan ollut valittamista. Elämä on potkkinut vilttitossu jalassa ja asialliset hommat on jo suurimmaksi osaksi hoidettu. Nyt ollaan ja elellään jo niin kuin ne kuuluisat ”Ellun kanat”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    KW, tuskin kärsimyksessä on sinänsä mitään ihannoitavaa. En katso, että me tästä asiasta ihannoiden kirjoitamme. Se vaan on realistinen tosiasia meidän kaikkien elämässä tavalla tai toisella. Meillä on nykyään paljon paremmat eväät kärsimyksen poistamiseen, kuin 1800-luvulla. Siitä huolimatta kärsimys on koko ihmiskunnalle yhteistä. En tiedä kärsimyksen ja kirkkaamman kruunun suhdetta. Paavali ei tosin pidä tämän ajan vaivoja ja tulevaa kirkkautta toisiinsa verrattavina asioina. Toisia elämä kohtelee paremmin toisia huonommin. Sinua on potkittu ”vilttitosuilla”, minua rintaan hevosen potkulla, jolloin tuonelan portit olivat lähellä. Mutta kuten on kirjoitettu. ”Herra vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen” (1Sam2:6).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Vasumäki: ”Siitä huolimatta kärsimys on koko ihmiskunnalle yhteistä.”

      Eikös se Jeesus kärsinyt jo kaikkien ihmisten puolesta. Mitä tässä nyt vielä pitäisi kärsiä? Lääketiedekin on jo aika hyvin kehittynyt kärsimystä poistamaan.

      Tiedätkö muuten mitä siat tekevät suudellessaan – no tietysti kärsivät.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kimmo kysymyksineen on kiva piristys tässä muuten niin synkeässä keskustelussa. Jollei niitä kysymyksiä olisi niin helposti unohtuisi se, miten ihmiset normaalisti ajattelee. Kimmo kun ei edusta vain jotain poikkeavaa populaatiota, vaan me olemme oikeasti sitä. Me jotka kutsumme itseämme uskovaisiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Kimmo kysymyksineen on kiva piristys tässä muuten niin synkeässä keskustelussa.”

      Kiitoksia vaan kovasti. Täytyyhän jonkun kantaa toivon lippua täällä murheen ja kärsimysten laaksossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Kuinka hyvä kuva tuo Kimmon piristävä ”toivo” onkaan siitä mitä me luonnostamme kaikki olemme. Kutsun sitä tämän maailman toivoksi. Yrttitarhassa tulee uni, kun ei jakseta valvoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Toivo onkin mielenkiintoinen asia. Kiva kun Kimmo otti sen esille. Välillä tulee vastaan tuo väite, että vasta kuoleman jälkeen voisi saada varmuuden siitä, mikä meitä siellä odottaa. Sillä väitteellä sitten uskovan toivoa mitätöidään. Sanotaan myös, että kristityt eivät eläessään saa hyvää ja odottavat sitä sitten vasta taivaassa. Uskovien toivoa pidetään turhana toiveajatteluna. Sekä hukattuna hyvän elämän mahdollisuutena.

      Eräs henkilö sanoi minulle ettei hän usko mihinkään, minkä olemassaoloa ei voi todistaa. Kysyin häneltä sitten uskooko hän tulevaisuuteen. Sen todistaminen tieteellisesti, että meillä on tulevaisuus on vähän hankalaa. Silti uskon, että voin lähteä kauppaan ja ostaa sieltä juuri ne tarvikkeet mitä tarvitsen. Sitten voin palata sieltä kotiin. Kaikki tuo on pelkän uskon varassa. Jollemme uskoisi tulevaisuuteen, niin elämästä ei tulisi mitään. Uskomme kauppareissun toteutumiseen siksi, että niin monesti olemme siitä suoriutuneet. mieleen ei edes tule sitä vaihtoehtoa, että se ei olisikaan mahdollista.

      Uskonelämässään kristitty joutuu monesti hankaliin tilanteisiin ja kääntyessään rukouksessa Vapahtajansa puoleen saa aina avun. Näin syntyy vahva luottamus ja toivo siitä, että näin tulee jatkumaan. Auttajansa lupauksiin alkaa vahvasti luottamaan, kun pettymyksiä sen suhteen ei tule. Niinpä kristityn ei tarvitse lainkaan epäillä sitä, etteikö Jeesus olisi vastassa silloinkin, kun täältä lähdetään. Joten kyse ei ole toiveajattelusta vaan täydestä varmuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Mietin sanaa ”uskonvarmuus”. Eihän ihmisen pidä ollakaan varma ”omasta” uskostaan, vaan uskon kohteesta ja hänen lupauksistaan. Omaa uskoaan tuleekin epäillä. Sen sijaan Jumalan Sanasta saa olla varma. Ja kyllä se yhä uudelleen vakuutta lukijansa sen voimasta. Olikohan Wislöff vai Valen-Sendstad kun kirjoitti että pelastusvarmuus on varmuutta evankeliumista.

    Me yleensä tuijotamme itseemme, uskoomme, kokemuksiimme, muuttumiseemme paremmiksi. Myös kärsimyksistä voi tulla epäjumala. On muistettava, ettei kaikki kärsimys ole osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin. Paljon kärsimyksestä on ihmisen itse itselleen aiheuttamaa tai vain luonnollista elämään kuuluvaa.

    Tulee katsoa yksin Kristukseen. Häneltä tulee apu juuri oikeaan aikaan. Yleensä näyttää siltä, että Jumala ei kuulisi, vaikka kuinka rukoilisi. Jumalan apu tulee usein juuri viime tingassa kun sitä jo huutaa kyyneleet silmissä hädässään. Sitä suurempi on silloin ilo ja kiitos ja myös varmuus kuulluksi tulemisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kuulostaa jotenkin ihan siltä, että ensin olet varma pelastuksesta ja sitten perutkin sen mitä juuri ilmaisit. Silti kaikki mitä sanot on totta. Ei marttyyri voi suostua tapettavaksi, jollei hän ole varma asiastaan. Varmuus on sitä mitä Danielin ystävät sanoivat kuninkaalle: ”Jumala voi pelastaa meidät sinun kädestäsi kuningas, mutta vaikka ei pelastaisikaan niin sinun kuvapatsastasi emme kumarra.” Kristitty voi olla täysin varma siitä, että on jo pelastunut. Silti on totta, että on koko ajan tiedostettava myös se vaara, että voi myös menettää sen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta Sistonen sanoo:

      Pekka Veli, olen pidemmän aikaa ihmetellyt mikä sinulla on minua vastaan. 🤔

      Olen varma siitä, että Kristus on pelastanut minut ja Jumala rakastaa minua kuten kaikkia muitakin ihmisiä. En odota Jumalalta helppoa elämää ja ihmeellisiä kokemuksia. Elän vain tavallista arkista kristityn elämää ja turvaan Jeesukseen Vapahtajaani. En pyri opettamaan ketään (tästäkin Pekka Veli kerran kirjoitit että haluan opettaa ja ennustit että kohta ei Sana enää aukea). Ei minulla ole pyrkimystä opettaa ketään. Olen halunnut vain jakaa uskonelämäni kokemuksiani ja sitä miten kristinuskon ydin ja evankeliumi on minulle avautunut.

      Et Pekka Veli tunne minua etkä henkilöhistoriaani. Silti ikään kuin toivotat minulle ”sielun pimeää yötä”. Aiemmassa blogissa. Oletko varma, etten ole jotain sellaista jo elämässäni kokenut? Kyllä minä tiedän mitä kärsimys on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Se, mitä olen omissa tekteissäni yrittänyt pohtia voidaan mielestäni kuvata ehkä selkeimmin Paavalin merimatkalla kun laiva joutui tuuliajolle Kreetan edustalla. Heiltä kaikilta myös Paavalilta katosi pelastuksen toivo. Varmasti Paavali rukoili, vaan ei tiennyt miten tilanteesta selvitään. Kunnes hän sai sisäisen varmuuden enkelin ilmestyessä hänelle.

    Mikäli olemme omassa elämässämme ”hukkumaisillamme,” niin kokemuksesta tiedämme, että että meidän varmuutemme sanaan saattaakin kadota. Silloin voi olla tarpeen, että uskomme vahvistetaan tavalla, joka voi olla sana ystävältä tai jokin muunlainen vahvistaminen ylhäältä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Se, että uskolla on lahjaluonne tulee varmimmin todistetuksi kun käy niin, että vaikka minä uskon, niin äkkiä voidaan huomata, etten enää voikaan uskoa. Kun Jumala ottaa pois minun uskoni, niin minkä varassa silloin olemme? En vaan kykene uskomaan ja luottamaan pelkkään sanaan ja näin voi käydä ristin alla. Mikä neuvoksi? Ei mikään muu kuin se, että tässä ahdingossa Jumala yksin armosta lahjoittaa minulle uudestaan uskon, jolla taas voin tarttua hänen sanaansa. Raskasta on, kun näin käy kuoleman paljastaessa kasvonsa. Luottamustamme Jumalaan koetellaan. Elävä usko syntyy ahdistusten kautta. Lutheria ja ristinteologiaa ei voi erottaa toisistaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta Sistonen sanoo:

      Kosti, yhdyn näihin ajatuksiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Olipa järkyttävää lukea Riitta tuosta, mitä minusta ajattelet ja olet teksteistäni käsittänyt. Se juuri on surullista tässä, että juuri sinä Riitta olet kokenut minut noin. Olemmehan yhdessä taistelleet vanhurskausopin puolesta. Samaa intoa opin puolesta ei täällä usein kohtaa. Vastustajia sen sijaan on paljon. Joten olen ollut hyvin iloinen myös siitä, että kanssasi on voinut avoimesti keskustella. Olen ilmeisesti liian rohkeasti kommentoinut tekstiäsi ja siten olen ilmeisesti loukannut sinua jopa ehkä useita kertoja. Olisitpa kertonut sen jo aiemmin. Nyt tätä tilannetta on enää vaikeampi korjata. Tiedän nyt että olen menettänyt luottamuksesi. En tiedä voiko sen enää saada takaisin. En ainakaan nyt yritä mitään. On kovin surullista menettää yksi parhaista ystävistä näin. (Piti vielä tarkistaa että todella kirjoitit sen minulle.)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta Sistonen sanoo:

      Monien ahdistusten kautta, me menemme sisälle Jumalan valtakuntaan. Uskoa koetellaan kärsimyksissä ja vastoinkäymisissä. Ihmisen käsitys itsestään on niin kaikkivoipa ja suuri, että Jumalan on se murrettava pala palalta. Tähän liittyy olennaisesti käsitys ihmisen vapaasta tahdosta. Omasta uskostakin voi tulla epäjumala. En pelastu oman uskoni tähden, vaan yksin Jeesuksen uskon kuuliaisuuden tähden, yksin Kristuksen tähden Jumalan armosta. Sen uskon olen siis ymmärtänyt Jeesuksen uskoksi=uskollisuudeksi=kuuliaisuudeksi. Pojan oli opittava mitä kuuliaisuus on. Jumala lahjoittaa meille tämän Jeesuksen vanhurskauttavan uskon.

      Meillä kristityillä on omat ristimme ja pistimemme. Jos niitä ei meillä olisi, tarvitsisimmeko enää Jeesusta? Ei Paavalikaan ajatellut tulleensa tässä elämässä jo täydelliseksi, vaan rientävänsä sitä kohti. Jumalan armossa on kyllin. Itselleni hiipii usein tunne, että kelpaankohan minä kuitenkaan kun vaellukseni kristittynä on niin huonoa. Sitten taas tajuan, että onneksi se ei olekaan minun vaelluksestani kiinni, vaan siitä mitä Jeesus on jo tehnyt puolestani.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Riitta Sistonen, ”Itselleni hiipii usein tunne, että kelpaankohan minä kuitenkaan kun vaellukseni kristittynä on niin huonoa?”

      Jaat monien kokemuksen. Vielä kuolinvuoteella saatetaan pohtia armon riittävyyttä, (mm. Paavon viimeiset kiusaukset). Silloin ei kestä mikään muu kuin Kristuksen voitto synnistä ja kuolemasta.

      Riitta, ”Sitten taas tajuan, että onneksi se ei olekaan minun vaelluksestani kiinni, vaan siitä mitä Jeesus on jo tehnyt puolestani.”

      Näin se on, aamen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Pekka Veli, miksi ajattelet näin jyrkästi ja dramaattisesti, että olet menettämässä ystävän ja mitään ei voi korjata? Miksi minun olisi pitänyt aiemmin kirjoittaa miltä minusta on tuntunut? Miksi se on nyt liian myöhäistä? Olen vain aikani seurannut keskusteluja ja tehnyt johtopäätökseni kun taas esitit tuossa kommentissasi että toidaalta olen varma, toisaalta en. Mitä oikein tarkoitat? Olemme joissakin asioissa ymmärtäneet asiat samalla tavoin, joissakin eri tavoin.

    En kuitenkaan ymmärrä miksi esim. kristityssä tapahtuvien muutosten ollessa kyseessä, teit pitkälle meneviä johtopäätöksiä uskostani. (Siis että luotan enemmän itseeni kuin Jumalaan). Enhän minäkään (kai) ole analysoinut sinun uskoasi.

    Taannoisessa blogissasi sanoit, että nostan ”tikunnokkaan” ihmisiä ja käytän sanaa ”sinä”. En ollut käyttänyt sanaa ”sinä”. Tarkistin asian. Ja toisekseen muutkin siinä osoittivat sanansa suoraan henkilöille. Totta kai jos haluaa jonkun henkilön kanssa keskustella niin näin tehdään. Ja miten voimme edes keskustella mistään, jos omasta eriäviä mielipiteitä ei sallita, vaan heti vedetään ”herne nenään” ja ajatellaan että ihmisen usko kyseenalaistetaan. Mutta on vältettävä itse henkilön analysointia ja pysyttävä asiassa, josta keskustellaan. Keskustelua käydään siitä miten on asiat ymmärtänyt eikä siitä millainen joku henkilönä on ja millainen hänen uskonelämänsä on. Ja sanon vielä että miten itse on asiat käsittänyt tähän mennessä, käsitys voi muuttua ja yleensä muuttuukin kun uskossa eletään.

    Olen teologien keskusteluissa törmännyt jopa lausahdukseen kuinka joku henkilö jollain uskonkäsityksellään sulkee itsensä pelastuksen ulkopuolelle. Tällaista ei kai sentään täällä ole esitetty?

    Sinä saat tietysti blogistina sulkea toiset henkilöt pois keskusteluista. Ari Pasanen toi Paavali-kommenttini takia keskusteluun erään tärkeän ydinkysymykseen Room. 6,7, 8 jakeiden ymmärtämisen erosta kristikunnassa. Se tilaisuus meni sitten kuitenkin ohitse, kun kirjoitit jyrkästi minulle, että hänen kanssaan ei voi keskustella. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että hänen tyylinsä on haastava.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Kyse on mielestäni nyt vain siitä, että olet Riitta lukenut tekstistäni jotain sellaista mitä siinä ei ole. Sen tähden asiaa ei voi lähteä edes korjaamaan. En voi vasta noihin kysymyksiisi mitään, joissa kyselet ”miksi.” Vastauksia ei ole, koska tekstissäni ei ollut mitään siitä, mitä väität siinä olevan. Miten siis voisin yrittää korjata sellaista mitä ei oikeasti ole olemassa? Sen sijaan koen että minut on hyljätty ja minulle on tässä käännetty selkä. Minuahan tässä on syytetty asioista joita en ole tehnyt, eikä eds mieleen ole tullut. Näin rankaa palautetta en vielä koskaan ole keneltäkään saanut. Ajattelinkin jo ottaa etäisyyttä koko Kotimaan kirjoittamiseen. Saa nyt nähdä maltanko.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Pekka Veli, jos näin asian koet niin sitten on niin. En halua ruotia minäkään asiaa enempää enkä kopioida tähän taannoisia kommentteja. Kysyin tuossa yllä sinulta jotakin. En ymmärrä mitä loukkaavaa niissä kysymyksissä on.🤔

    En ole kääntänyt kenellekään selkääni. Sanot että olet ehkä loukannut minua useasti ja sitten kuitenkin että olen ymmärtänyt tekstistäsi sellaista mitä siinä ei ole. Annetaan asian olla. En ole loukkaantunut sinulle mistään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.