En jaksa uskoa, että kaikki päättyy kuolemassa ja elämä raukeaa tyhjiin. Sen sijaan uskon, että kuolema on elämän täydellistymistä, jota emme osaa kuvitella kuoleman prosessin tällä puolen. Kuolemassa on kyse ihmisen sielun puhdistumisesta, väärän minän kuolemasta. Kuolemassa ei siis kuolisi ihmisen syvä minä eli sielu, vaan itsetehty minä, meidän riippuvuutemme ja liiallinen samastuminen egoomme, sen projekteihin ja rooleihin, jotka kulttuuri meille ehdollistaa. Kuolemanpelko olisi tämän väärän minän pelkoa, koska se ”tietää”, että sen illusorinen elämä tulee päättymään.
Sielun kuolemattomuus …
Flavius Josefus kertoo Masadan komentajan Eleazarin kirjoittaneen seuraavan puheen, ennen heidän kuolemistaan ’yhdessä yhteiseen kuolemaan’ ja sielun kuolemattomuuteen liittyen.
” Sillä jo kauan sitten, aina käsityskykymme varhaisvaiheesta asti meille opettivat sekä esi-isiemme, että Jumalan lait, joita vahvistivat myös esi-isiemme teot ja mielenlaatu, ettei kuolema ole ihmisten onnettomuus vaan elämä.
Kuolema lahjoittaa sieluille vapauden ja antaa niille pääsyn kotoisaan ja puhtaaseen olotilaan. Vapautettuina kaikesta onnettomasta ne voivat siten olla ilman kärsimystä. Mutta niin kauan kuin sielut ovat kuolevaiseen ruumiiseen sidottuina ja kaiken siinä olevan pahan saastuttamina, ne todellisuudessa ovat kuolleet, sillä jumalallinen ei sovi yhteen kuolevaisen kanssa.
Tosin sielu pystyy ruumiiseen sidottunakin saamaan suuria aikaan, sillä se tekee tämän havannoimisen välineeksi. Näkymättömänä se liikuttaa ruumista ja johtaa sen tekoihin, jotka ylittävät kuolevaisen luonnon. Mutta niin pian kuin sielu on päässyt vapaaksi kaikesta painolastista mikä on takertunut siihen ja vetää sitä kohti maata, se saavuttaa jälleen alkuperäisen olotilansa. Silloin se pääsee osalliseksi siunauksellisesta voimasta ja kyvystä liikkua esteettömästi joka suuntaan pysyen ihmissiälämälle näkymättömänä niin kuin Jumala.
Ei edes ruumiissa ollessaankaan se ole näkyväinen, sillä näkymättömänä se siihen tulee, ja näkymättömänä se siitä lähtee pois.
Sillä on yksi ainoa ja häviämätön luonto; ja se on ruumiissa tapahtuvan muutoksen aiheuttaja. Sillä mitä tahansa sielu koskettaa, se elää ja kukoistaa; Mutta kaikki mistä se erkanee, lakastuu ja kuolee pois. Niin suuresti vaikuttaa kuolemattomuuden voima. ”
Selitystä kirjasta ’ Kiista kuolleenmeren kirjakääröistä’ .
” Tällaista itsensä uhraamista hallitsi itseasiassa varsin pitkälle kehittynyt logiikka, joka ei käy selväksi Josefuksen silloisille tai myöhemmillekään lukijoille. Eisenman selittää, että Masadan, Gamalan ja muiden kaupunkien joukkoitsemurhat perustuivat viime kädessä seloottien ainutlaatuiseen käsitykseen ylösnousemuksesta. Käsitys on peräisin pääasiassa kahdelta Vanhan testamentin profeetalta, Danielilta ja Hesekieliltä, joiden molempien tekstejä löydettiin Qumranista Kuolleenmeren kääröjen joukosta. ”
jatko edelliseen..
Daniel oli ensimmäinen joka ilmaisi tämän käsitteen muodossa (12:2) ” Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. ”
” Hän puhuu myös tulevasta taivasten valtakunnasta, aikojen lopussa ja voidellusta ” Ihmisen pojasta ” jolle annettiin ” valta.”
”Hesekielin kirjassa ylösnousemukseen liittyvä katkelma on näky laaksosta täynnä kuivia luita, jotka kaikki tulevat vielä elämään, kuten Jumala ilmoittaa:
” minä aukaisen teidän hautanne…ja vien teidät minun kansani Israelin maahan. Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen teidän hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. Minä pannen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon. ”( Hes. 37: 12-14 ) ”
Lainaukset kirjasta: ” Kiista kuolleenmeren kääröistä. ”
Näitä kuivia luita, me voimme nähdä katsomalla kuvia holokaustista ja luurangoiksi nälkiinnytetyistä ihmisistä, joissa henki ei juuri enää virtaa, mutta heistä monet selvisivät ja palasivat Israelin maahan.
On hyvä, että joku kiinnittää tällaisena pandemia-aikana huomiota meidän kuolemiseemme ja tekee sen lohduttamistarkoituksessa. Tuo youtube-esitys oli mielestäni hyvää pohdintaa, mikä lienee myös monen muun arvio puheenvuorostasi? Kiitos siis siitä.
Kuolema esitetään videolla myönteisenä tapahtumana, kun taas Raamatussa kerrotaan sen olevan rangaistus ja ”vihollisista viimeinen”(1.Ko15:26) Toki liität aiheeseen upean ylösnousemustoivomme, mutta se herättää mielessäni yhden kysymyksen. (Vai ymmärsinkö sinut väärin?)
Nimittäin kun siunaat vainajan kirkolisessa toimituksessasi, siteeraat Jeesuksen ystävän Martan repliikkiä muodossa ”Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä”(Joh11:24) Mutta mitä herättämistä vainajasta on, jos hän on hereillä ”puhdistuneena”? Eikö kuoleman unta ole mielestäsi olemassa, vaikka Jeesus kertoi esimerkiksi Martan veljen sellaisessa tilassa olleen?
Toteat, että ”En jaksa uskoa, että kaikki päättyy kuolemassa ja elämä raukeaa tyhjiin.” Vastaat YouTubessa jossain määrin tuohon kysymykseen, mutta haluaisin silti kaivella perusteistasi: Miten paljon Raamatulla on merkitystä sinun näkemykseesi ? Sieltähän me saamme sitä jaksamista, ja juuri sen ylösnousemustoivon välityksellä.
Vielä pieni lisäys, liittyen Eleazarin puheeseen, ja heidän lakiinsa. Lainaus kirjasta.
” Kyse ei kuitenkaan ole vallassa olevien Saddukeusten laista, tai myöhemmästä juutalaisuuden laista, vaan ainostaan niin kutsuttujen seloottien laista.
Jos Masadalla naiset ja lapset olisi jätetty eloon, roomalaiset eivät olisi tappaneet heitä, mutta heidät olisi erotettu miesväestään ja toisistaan . Monet heistä olisi orjuutettu, raiskattu, määrätty Rooman armeijan ilotaloihin ja siten häpäisty, heiltä olisi riistetty lain määräämä rituaalinen puhtaus.
Masadalla eroa ja häpäisemistä pelättiin enemmän kuin kuolemaa, kuoleman piti olla vanhurskaille vain väliaikainen.
Masadan raivokkaiden puolustajien keskuudesta löytyy siis ruumiillisen ylösnousemuksen periaate, joka on lähes identtinen myöhemmän kristinuskon kanssa. ”
Jos häpäisemistä pidettiin jopa sielun kuolemana tai jopa pahempana kuin kuolema, voidaan kai sanoa, että he ” voittivat kuoleman kuolemalla. ”
Jos he olisivat antautuneet Roomalle, he olisivat todennäköisesti kadonneet historiasta ja muistoista vain hävinneenä osapuolena, Rooman orjiksi ja halveksituiksi kapinallisiksi.
Mutta heidän kuolemansa teki heistä ikuisia, ja voittajia.
Heidät muistetaan vieläkin, mutta Rooman legioona Masadan alapuolella tappajana, heittokoneineen ja haupitsoineen ei saane kovin suurta ihailua osakseen. Ainakaan minulta.
Kiitos Kai Sadinmaa hyvästä, valoisasta saarnasta. Olet lohdullisen selityksen kuolemanmysteeriin. Noin minäkin haluaisin uskoa, mutta kukaan ei mysteeriä ole ratkaissut. Selityksi ja uskomuksia on monia, mutta ratkaisu jää Luojallemme.
”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.”
Toinen lause; Olet löytänyt lohdullisen selityksen kuolemanmysteeriin.
Tällainenkin puoli….
Mongolipäällikkö Timur Lenk’n , kerrotaan sanoneen: ” Kun minä nousen kuolleista, koko maailma vapisee. ”
tästä herrasta lisää linkissä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Timur_Lenk
Aikaisemmin olen kritisoinut , tai paremminkin sanoen haukkunut, Kain tekstejä. Sitä taustaa vasten olen kiitollinen siitä että ylläolevan tekstin koen inspiroivana.
Varsinkin viimeinen lause herättää vaihtoehtoisia ajatuksia. Luulen , että ihmiset rakastavat sitä minäänsä jonka he elämänsä aikana ovat onnistuneet luomaan. Se on mahdollisesti meidän suurin henkinen saavutuksemme. Sitten tulee kuolema ja uhkaa tehdä työmme tyhjäksi. Eli ei ole mikään ihme että kapinoimme sitä vastaan .
Kukapa on valmis luopumaan siitä ainoasta arvokkaasta luomuksestaan jonka elämässään on onnistunut luomaan. Me samaistamme kykymme rakastaa minuuteen. Kuiolema pelottaa myös siksi että se vie mennessään rakastamisen kyvn sen lisäksi että mitään ei ole jäljellä rakastetuksi tulemisen mahdollisuudesta.
Tarpeeksi hyvin eletyn elämän päättyminen jättää jälkeenjääville surun ja kaipauksen. Yksi nostalgisia haaveita on kuvitella jälkeenjääneiden surua omissa hautajaisissaan. Saada vahvistus sille että jotain minussa he kuitenkin rakastivat.
Kaipaus olla puhdas sielu on ylevä toive. Ongelmana on se ,että vain ruumiittomana voimme olla sitä. Ehkäpä yksi olemisen konflikteja on pyrkiä säilyttämään sielunsa puhtaus mutta samalla yrittää elää siinä täyteydessä jonka vain ruumiissa eläminen voi antaa.
Kovasti hyvä blogi.
Voisiko ikuisuutta varten huomata meillä olevan ”ikuisuusgeenien” yhdistelmä. Varmaksihan ei voi sanoa mutta olen aiemmin kirjoittanut meidän saavamme niin hengen kuin sielun hedelmöittymisessä. Autotermia käyttääkseni puhun siis vakiovarusteista.
On totta suuren joukon hedelmöityneitä alkioita poistuvan nopeasti jatkaakseen eteenpäin täydellistymistään jakaantumisessa mutta asia puhuttelee minua seuraavaksikin.
Aikanaan tytön elollistumisikänä äitinsä kohdussa huomattiin 80.tä vuorokautta ja pojalle hiukka lyhyempi 40.tä vuorokautta. No onhan tästä aikaa eikä tästä jatketa jutustelua eteenpäin.
Kysymys liittyy kuitenkin siihen kun edellinen ei pitäisi paikkaansa missä nämä hengen substanssit oleilevat sen aikaa kun käsitys elollistumisesta syntyy.
Toki edelliseen liittyy perisyntikäsitys miksi kirjoitin.
Puhtaan sielun haaste kuoleman jälkeen on toki mielenkiintonen. Silloinko emme saisi huomata missä meni vikaan. Tämmöistä en tahdo omalle kohdalleni.
Poisnukkuneissa tärkein asia vielä tänne jääville on muistaminen. Se ylentää niin sydäntä kuin elämää muutenkin. Tätä haluan itse välittää kun mahdollista.
Ikuisuusgeeniasia on tietysti nopeasti huolittu pois kommenteissa mutta idea on mahdollisuudessa meidän kantavan mukana jotakin millä yhdenlaisena aineena on eri ymmärrys ajasta ja ajassa kuin meillä. Näin päästäisiin rinnakkaistodellisuusasiassa katsomaan enemmän, ja tämähän on ainoa vaihtoehto.
Kiitos sinulle Kari oikeista sanoista oikeaan aikaan.
Minusta tämä oli hyvä.