Jumalanpalveluskeskusajatuksesta luopumisesta ei puhuta vahingossakaan.
Senhän tulisi olla keskeymä minne kaikki työalat yhteisesti katsovat kuin puhaltavat. Toki vapailla on merkitystä työntekijöitä katsottaessa osallistumisessa.
Kotimaan Uutisesta ymmärsin sielunhoidon olevan enemmän keskiössä nykyään. Muutos on ollut nopea kun aiemmin kirkkomme tarjoamasta asiasta on ollut niukasti julkisuutta.
Mistä voimme näin lukea uuden orientoitumisen aspektit kun sitä haluaa kysyä. Onko hoito miten jatkuvaa asiakassuhteessa, katsooko edellinen kysyjää, vai Hänen asiaansa, vai onko tulema sielunhoitoa antavan papin harkinnassa.
Riippuvuutta seurakunnan pappi tuskin kysyjäänsä haluaa aiheuttaa, mutta kirkastamiseen varaa asiassa on.
Kirkkomme suhdanteen muuttuessa on kyettävä kertomaan ulos millaisesta suunnanmuutoksesta on kyse. Seurakuntalaiset kysyjiä eivät saa jäädä koekaniineiksi uudelle innovaatiolle ottaa vanhaa asiaa käyttöön.
Jos kirkon toiminnan painopiste siirtyy enemmän
sielunhoidon puolelle kuin messuihin,
niin olisiko tämä samalla mittari yhteisöllisyydestä individualismiin?
Eikö kirkon tulisi kuitenkin rohkaista trendejä vastaan kohti yhteisöllisyyttä?
Aikaisemmin todettiin, että kirkon elämän keskus on jumalanpalvelus, josta kristityt
lähetetään maailmaan palvelemaan lähimmäisiään.