Vaikeinta Raamatussa

Olisi yksi asia, jonka haluisin tuntea vielä paremmin. Siksi otin käsiini erään hengellisen kirjan, joka käsittelee juuri tätä asiaa. Uunipuuron valmistumista odotellessani syntyi tällä kertaa tätä pohdintaa:

Yksi asia Raamatussa on osoittautunut perin hankalaksi. Kukaan ei ole sitä asiaa vielä pohjaan asti kyennyt käsittämään. Jopa Paavali kertoi, ettei ole sitä vielä saavuttanut.
Paavali kertoi silti ja juuri siksi pyrkivänsä innokkaasti sen perinpohjaiseen selvittämiseen. Ilmeisen todennäköisesti joka päivä ja jatkuvasti.

Luther myös valitteli huonoa osaamistaan juuri tässä kohdin. Ylisti jopa teologian oikeaksi tohtoriksi, sitä, joka tämän asian hyvin taitaa. Tietäen hyvin, ettei sellaista tohtoria ole. Oikean opettajan paras tuntomerkki taitaakin olla juuri siinä, ettei väitä olevansa juuri tässä, niin oppinut, ettei lisä oppi olisi pahitteeksi.

Jokaisen ”oppineen” tavoitteena on Paavalin tavoin oppia jatkuvasti lisää juuri tästä visaisesta asiasta. Kymmenien vuosien perusteellinen tutkimus ei kuitenkaan riitä. Tässä kohdin jokainen joutuu kertomaan, että vaikka tuntee asiaa hyvin ja painiskelee sen kanssa päivittäin ja on sitä tehnyt vieläpä koko ikänsä, niin ei silti ole sitä kunnolla oppinut ja olisi halukas oppimaan lisää.

Tässä asiassa ihmisen sisäinen luonto taistelee niin voimakkaasti vastaan, että vaikka asian hetkittäin kokisi oikein kirkkaasti oivaltaneensa ja siitä oikein ilo täyttäisi koko olemuksen, niin
jonkin ajan kuluttua sitä on ihan alusta alettava opettelemaan. Tämä asia on siitä ihmeellinen, että joka kerran uudelleen löytäessään, kokee jälleen, aivan kuin sen olisi löytänyt ensimmäisen kerran.

Silti monet pitävät juuri tätä asiaa aivan selvänä ja yksinkertaisena, niin että lapsikin sen helposti voi käsittää. Mikä asian on ihan tottakin. Siinä merkityksessä, että lapsi kykenee vastaanottamaan asioita kyseenalaistamatta niitä. Joka meille on usein melkoisen vaikeaa ja erityisesti tässä kohdin aivan liianhankalaa.

Niinpä meidänkin on hyvä juuri sitä päivittäin opetella uudelleen ja uudelleen. Tämä on jokaisen asiassa sisälle päässeen paras tuntomerkki. Meille mikään muu asia ei ole niin tärkeä, kuin se mahdollisuus että saa uskoa koko syntisen olemuksensa olevan Jumalan valtavan rakkauden kohteena. Ainoastaan sen sovitustyön tähden, jonka Jeesus on puolestamme aivan täydellisesti saanut aikaan.

Ihmisen luonto kun on vain sellainen, ettei se tahdo tätä asiaa hyväksyä millään juuri sellaisena, kuin sen Raamattu selkeästi meille opettaa. Meille kelpaisi paljon paremmin se, että me itse voisimme hiukankin asiaan jotain vaikuttaa. Siinä on syy, jonka tähden tätä asiaa vastustetaan aina ja kaikkialla. Jopa nekin, jotka uskovat tämän asian ja heille siinä on ainoa turva, niin silti asia on liian vaikea pohjaan asti tajuta. Mitä syvemmälle asiaan pääse sisälle, niin sitä vaikeampaa sitä on vain uskolla vastaanottaa. Sitä kun haluaisi siihen jotain pientä omaa lisätä, jolloin pelastus ei olisikaan enää täydellisesti Jeesuksen pelastustyön varassa.

85 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Niin , lahjavanhurskauden hyväksyminen sotii todellakin järkeä vastaa. Sehän edellyttää suhdetta Jeesukseen ja sen hyväksymistä että hän oli Jumalan Poika . Suuri vaikeus on ymmärtää sitä että miksi Jumalalla oli ehtona ihmisten armahtamiselle syntiuhri? Miksi sen piti olla hänen oma poikansa joka oli myös samaa olemusta Hänen kanssaan?

    Jumalalle jos jollekin pitäisi ihmisen kehityshistorian olla itsestään selvää. Se kuinka ihmisen biologinen perintö ohjaa ja vaikuttaa hänessä. Jumala tietää kuinka Dna determinoi meidän olemistamme ja käyttäytymistämme. Hän ymmärtää varmasti senkin että olemme kuitenkin kehittyneet sellaiselle älylliselle tasolle joka tekee mahdolliseksi moraalimme ja eettisyytemme. Siis kuinka omatunto rankaisee meitä sisältä päin jos rikomme pyhiä arvoja kohtaan tai petämme ideaalimme.

    Hän tietää myöskin sen että emme ole koskaan langenneet syntiin vaan kehityksemme on vielä puutteellista ja kesken. Luulisi , että hän arvostaa hänen meihin ohjelmoituja ponnistelujamme pyrkiä kohti hyvyyttä niin ajatuksissamme kun teoissamme.

    Elämä sellaisenaan kun sen voimme elää, on ainutlaatuinen tapahtuma universumin historiassa. Tällaisinaan olemme osa iankaikkisuutta. Jotkut meistä antautuvat Jumalan, niin kuin he Hänet ymmärtävät, kaitsettaviksi. Muut elävät parhaansa mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Sen ymmärtäminen että on jotain jota ei itse kykene ymmärtämään ei tarkoita sitä, ettei se silti olisi mielekästä ja tarkoituksenmukaista. Ihmisen ymmärryksellä on rajansa. Jos nyt Jumala , jota emme kykene ymmärtämään tietää jotain, josta meillä ei ole aavistustakaan, sanoo jotkin, niin tuskin meillä on varaa vastaväitteisiin. Kristillisen opin perustukset lepäävät juuri tämänkaltaisen tietämisen varassa. Uskon kautta tuo tieto muuttuu merkitykselliseksi, mutta ilman uskoa se on mielettömyyttä. Näin on Jumala hyväksi nähnyt ja tarjoaa viisaille ihmisille hullutusta, jossa on takana paljon enemmän järkeä kuin missään ihmisen viisaudessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Sami Paajanen, oleellista on huomata teoista puhuttaessa se, että tämä ”tahto” ja ”tekojen tekeminen” ei lähde lihasta, vanhasta ihmisestä siitä turmeltuneesta luonnosta vaan JUMALASTA. Teot ovat hedelmää siitä, että ihminen on Kristuksen oma ja Kristus vaikuttaa hänessä tahtomisen ja tekemisen. Ne eivät ole ihmisen omia tekoja, vaan lähtöisin Jumalasta Kristuksen kautta. Ne ovat edeltä päin valmistettu, että me niissä vaeltaisimme.

    Paavali: ”sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”. Fil. 2:13

    Jeesus: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Joh. 15:5

    Paavali: ”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidän kykeneväksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi”. 2 Kor. 3:4-6

    Hebr. 12:20-21: ”Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Riitta Sistonen;

      Uskon ja hyvien tekojen välinen suhde tulee “kysymykseksi” vain silloin, kun vanhurskauttaminen ymmärretään ulkokohtaisena oikeustapahtumana Jumalan ja syntisen ihmisen välillä. Tällöin joko pelätään hyvien tekojen asettuvan sielun ja Kristuksen “väliin” tai päinvastoin käsitetään teot ansioiksi Jumalan edessä. Teot eivät ole tekijän kannalta itsetarkoitus, vaan ikään kuin välikappaleita pelastumisessa eli turmeltuneen ihmisluonnon muuttumisessa “uudeksi luomukseksi”. Sen vuoksi myöskään Kristuksen evankeliset käskyt eivät ole lakia vaan armoa ja laupeutta. Ne ovat kuin käytettäväksemme annettuja lääkkeitä, joita ilman emme tule terveiksi. Ajatelkaamme mitä tahansa evankeliumin meille neuvomaa hyvettä, vaikkapa nöyryyttä: millä muulla tavalla voisimme kehittyä nöyryydessä kuin todella käytännössä nöyrryttämällä itseämme? Jumalanpalveluksessa toistuukin usein 119. psalmin sisältämä rukous: “Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.”

      Muulla tavoin ei ihminen turmeltuneen luontonsa takia voi osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta Kristusta kohtaan kuin pyrkimällä elämässään toteuttamaan hänen antamansa käskyt, jotka koituvat hänelle itselleen pelastaviksi. “Jos te minua rakastatte, niin pidätte minun käskyni.” Näiden evankeliumiin sisältyvien Kristuksen käskyjen täyttäminen, kuten kilvoittelu rukouksessa, paastoaminen, lähimmäisen palveleminen, nöyryys ja pidättyminen tuomitsemasta toista, on verrattavissa hengellisen puun lehtiin. Hengen lahjat, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen taas vastaavat puun hedelmiä. Ne ovat merkkejä sydämen puhdistumisesta. Hengellisen vaelluksen viisaus ja vaikeus on siinä, ettei lehtiä pidä pitää hedelminä, mutta ei myöskään kuvitella voivansa kantaa hedelmiä ilman lehtiä – saavuttaa Hengen lahjoja vaivaa näkemättä.

      Jeesus teki useaan otteeseen selväksi, että Jumala tuomitsee ihmiset tekojen eikä pelkästään uskon perusteella. Kun nuorimies kysyi Jeesukselta, miten hän saisi ikuisen elämän, Jeesus vastasi: ”Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä.” (Matt. 19:17) Myöhemmin hän selvensi tarkoittavansa kymmentä käskyä ja vaati kaiken lisäksi vielä täyttä luopumista maallisista omaisuuksista (Matt. 19:18–21).

      Pelkkä Jeesuksen tunnustaminen Herraksi ei riitä, ellei sen rinnalla kulje Jumalan tahdon mukainen elämä: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21) Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus kuvailee viimeistä tuomiota ja ilmaisee selvin sanoin, että ihmisten hyvät teot ja laiminlyönnit ovat ratkaisevassa asemassa sielujen ikuisen kohtalon kannalta (Matt. 25:31–46).

      Mitä Paavali todella opetti? Ymmärtääksemme Paavalin opetusta siitä, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, on tiedettävä, että Paavalin käyttämä sana ”laki” merkitsee ennen kaikkea Tooraa eli Mooseksen lakia (kr. nomos oli Septuagintan käännös heprean sanasta Toora), joka on talletettu viiteen Mooseksen kirjaan. Paavalin sanat olivat lähinnä reaktio joidenkin alkuseurakunnassa esiintyneiden juutalaiskristittyjen opetusta vastaan. He ”vaativat ympärileikkausta” ja opettivat, ettei ilman sitä voi pelastua (Gal. 2:12, Ap.t. 15:1).

      Riitta Sistonen lainasit Apostoli Paavalia; ” Paavali: “sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”. Fil. 2:13.

      Aikaisempi jae kuuluu ( j12); Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte ( Fil :12).

      Professori Jukka Thuren selittää jakeen näin; tehkää … työtä pelastuaksenne Kr. ten heauton soterian katergazesthe ”hankkikaa oma pelastuksenne”, ”viekää loppuun oma pelastautumisenne”. Riitta huomatko tämän pointin joka toistuu läpi Paavalin ja Ut tekstien. Näin ollen kummatkin ovat voimassa jae 13,12, eikä niitä voida eroittaa vanhurskaudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Markku Hirn

    Oikeastaan minua kiinnostaa tässä tuo tietämisen logiikka. Jos me tiedämme, että Jumala tietää, että me me emme koskaan ole langenneet syntiin, niin millä logiikalla me tämän tiedämme? Mihin tuo väite perustuu, että me tiedämme, mitä Jumala tietää?

    Mutta jos on totta, ettemme ole langeeneet syntiin, niin näinollen syntiyhri on tietenkin turha. Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että mikäli olisimme kykeneviä hyvään, niin miksi on reaalinen tosiasia, että koko maailma on pahan vallassa. Näinollen me välttämättömyyden pakosta törmäämme pahaan mailmassa. Mutta miten paha voi olla maailmassa, mikäli se ei ole jollain tavalla meissä itsessämme, jolloin palataan kysymykseen myös tuosta syntiuhrista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Pekka Veli Pesonen 25.03.2021 11:28

    Kirjoitit; ”Jos mielesi on kiinnittynyt Kristukseen, niin se ei ole kiinnittynyt silloin omiin tekoihin. Jos kellut armon meressä, niin sinun ei tarvitse yrittää siinä uida. Jos olet kellunut Kuolleessa meressä, niin olet voinut todeta, ettei siinä uiminen ole edes mahdollista. Samoin käy silloin, kun olet kiinnittynyt yksin Kristukseen.”

    Pekka Veli kiellätkö kristityn ihmisen tahdon? Pidätkö kristityn tahtoa jotenkin passiivisena, ”syrjäänveteytyvänä”, kun mielesi kiinnittyy Kristukseen? Eikö sinun tarvitse tehdä mitään, etkä ole mitenkään osallinen kun kiinnität mielesi Kristukseen? Tarvitseeko sinun edes ajatella Kristusta? Vaan kellutko tahdottomana kuolleessa meressä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef. 2:8-9

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Mika Rantanen kuka pelastaa ja kenet kun hukkuva kuulee sanat ”tartu pelastusrenkaaseen niin vedän sinut turvaan”?

      Siis kun hukkuva tarttuu pelastusrenkaaseen ja pelastuu niin voiko sanoa että hän pelastui omien tekojensa kautta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?

      Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.” (Jaakob 2)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Voisiko ajatella, että Paavali ja Jaakob puhuvat erilaisesta uskosta? Paavali elävästä uskosta ja Jaakob kuolleesta uskosta. Kuollut usko ei tietenkään vaikuta Jumalan mielenmukaisia tekoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. Gal. 2:21

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Mika Rantanen; Voisiko ajatella, että Paavali ja Jaakob puhuvat erilaisesta uskosta? Paavali elävästä uskosta ja Jaakob kuolleesta uskosta. Kuollut usko ei tietenkään vaikuta Jumalan mielenmukaisia tekoja.”

      Valitettavasti eksegeesi ei mene näin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Raamattua tulee selittää Raamatulla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Sami Paajanen, en ymmärrä ajatustasi tässä tekojen kysymyksessä. Olen ymmärtänyt sen niin kuin olen selittänyt (jo aiemmassakin Pekka Veli Pesosen blogissa) enkä ole selityksieni kanssa yksin. Lahjavanhurskautta ja Jumalan armoakaan ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä että teot eivät lisää mitään Kristuksen syntien sovittamiseen ristillä. Parhaimmatkin tekomme ovat aina vajavaiset pyhän Jumalan edessä, jos niihin sekoittuu jotain itsestämme. Miten milloinkaan voisi näet tietää, että teko on Jumalan edessä tahraton ja pyhä? Joten aina jäisi epävarmuuteen pelastuksestaan.

    En kommentoi enää kysymystä teoista, niin kuin blogistin toivekin on ollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Riitta Sistonen, kommentoit ja et komentoi! Ymmärrän jos asia on sinulle vaikea. Kuka on väittänyt, että tekomme lisäävät jotakin ristin sovitukseen?

      Kirjoitat; ” Parhaimmatkin tekomme ovat aina vajavaiset pyhän Jumalan edessä, jos niihin sekoittuu jotain itsestämme. Miten milloinkaan voisi näet tietää, että teko on Jumalan edessä tahraton ja pyhä? Joten aina jäisi epävarmuuteen pelastuksestaan.” ( Riitta Sistonen) Minä en halveksisi Pyhän Hengen tekoja meissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Sami

    ”Ajatelkaamme mitä tahansa evankeliumin meille neuvomaa hyvettä, vaikkapa nöyryyttä: millä muulla tavalla voisimme kehittyä nöyryydessä kuin todella käytännössä nöyrryttämällä itseämme?”

    Kristus kyllä nöyryytti itsensä ja hänelle se onnistui, mutta meille ns. Aristoteleen/Platonin hyveet ovat itsevalittuja tekoja. Vanha Aadam ei nörry muuten kuin ristin alla Jumalan valitsemista teoista jokaisen kantokyvyn mukaan. Siitä on Job hyvänä esimerkkinä, joutuen niin kovaan ahdinkoon, että kirosi syntymäpäivänsä.

    Edelleen kun viittaat tuohon nuorukaiseen (Matt19), niin tuosta Jeesuksen sanasta voi tulla se käsitys, että kun Hän käskee, niin siitä loogisesti seuraa, että me siihen pystymme. Ei pystynyt tuo nuorukainen, eikä kukaan muukaan pääse Jumalan valtakuntaan sisälle noudattamalla käskyjä. Hyvät teot eivätkä tekemättä jättämiset ratkaise meidän autuuttamme, vaan armo. Teot ovat toki uskon hedelmä, mutta jos meidän autuutemme olisi niistä riippuvainen, niin mikä on se mitta, että niitä on varmasti riittävästi tehty autuutemme varmistamiseksi. Pelastus ei ole siten uskosta ja teoista vaan armosta, joka yksin uskolla omistetaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      ….jätän itse myös tuon tekojen kommentoinnin, se vaan tulee väkisin aina esille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, ” Vanha Aadam ei nörry muuten kuin ristin alla Jumalan valitsemista teoista jokaisen kantokyvyn mukaan.” Tästähän juuri on kysymys. Kuten sinäkin.

      Kosti; ”Hyvät teot eivätkä tekemättä jättämiset ratkaise meidän autuuttamme, vaan armo.” Juuri näin, ja jätä teot tekemättä, et ole kristitty.

      Kosti; ” Teot ovat toki uskon hedelmä, mutta jos meidän autuutemme olisi niistä riippuvainen, niin mikä on se mitta, että niitä on varmasti riittävästi tehty autuutemme varmistamiseksi.” Eihän nämä ole vastakohtia. En ole ikinä ajatellut kysymystä tällä tavalla, siitä ei ole mitään hyötyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sami

      Itse itsemme nöyryyttäminen ja kun Jumala nöyryyttää meitä ovat käsitteellisesti eri asioita. Vain risti tekee nöyräksi, tosin tässä maailmassa ei täysin koskaan, mikäli emme katkeroidu. Se mahdollisuus on aina olemassa. Jumala siitä meidät varjele. Platonin hyveet ovat isevalittuja.

      ”Juuri näin, ja jätä teot tekemättä, et ole kristitty.” Pidät edelleen Jaakobin kirjettä Paavalin kirjeiden selitysteoksena. Lainaan Pekka Velin hyvää selitystä tähän asiaan; ”…minä voin vedota toiseen puolustajaan, joka on tehnyt puolestani jo ihan riittävästi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    Perinteinen luterilaisuus eroaa kaikista muista suhteessa tähän opetukseen. Pohjana on perisynnin ymmärtäminen, ansaisemattoman armon edessä, Jumala on se, joka tekee kaiken ensin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    On riemullista todeta että olen täysin kelvoton mihinkään hyvään, joten minulta ei siten ole mitään järkeä mitään sellaista edes odottaa. Mistä sitten voisin ottaa ne hyvät teot, joita Sami minulta odotat? Riemullista siksi, että minä voin vedota toiseen puolustajaan, joka on tehnyt puolestani jo ihan riittävästi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Niin, Pekka Veli, Jaakob kirjoittaa; ”Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?”( Jaakob 2:20). Ja silti voit ja sinun tulee vedota Jumalan armoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Pekka Veli Pesonen näytät poistaneen minun asiallisen kysymyksen sinulle. Jos olet näin toiminut en enään kommentoi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Pekka väärä hälytys, kysymys löytyi. Tähän, et vastannut.

    Pekka Veli kiellätkö kristityn ihmisen tahdon? Pidätkö kristityn tahtoa jotenkin passiivisena, ”syrjäänveteytyvänä”, kun mielesi kiinnittyy Kristukseen? Eikö sinun tarvitse tehdä mitään, etkä ole mitenkään osallinen kun kiinnität mielesi Kristukseen? Tarvitseeko sinun edes ajatella Kristusta? Vaan kellutko tahdottomana kuolleessa meressä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kosti, kirjoitat; ”Itse itsemme nöyryyttäminen ja kun Jumala nöyryyttää meitä ovat käsitteellisesti eri asioita. ”

      Tuolla analogialla rukos ja ehtoollisella käyntikin ovat turhia. Ja siitä olen samaa mieltä, jos itse haemme martyyriutta, se on väärin. Me nöyrymme kun Jumala meitä nöyryyttää, me haluamme kilvoitetta nöyryyden puolesta, sillä se on Kristuksen osoittama tie, Hän nöyryytti itsensä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      En ole poistanut mitään täältä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Joo huomasin Pekka, sanoinkin väärä hälytys. Kysymys on edelleen sinulle ja auki.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Mikä kysymys on auki?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.