Jokainen pappi joutuu työssään silmätysten sen kanssa, etteivät kaikki työtehtävät ole omia vahvuusalueita. Yksi itselleni haastavimmista asioista pappina on saarnaaminen. Kirjoittamisesta olen nauttinut aina, mutta saarnan kirjoittaminen on ihan oma, haastava lajinsa – saarnaamisesta puhumattakaan. Saarnan valmistamiseen kuuluu omalla kohdallani parhaimmillaan paljon mietiskelyä, evankeliumin kiireetöntä pohdiskelua, rukoilua ja useampi kupillinen kahvia. Aika usein saarnan valmistelu on tehtävä tiiviimmässä tahdissa, muun työn ohessa. Nuorena pappina oman saarnatyylin löytäminen on kuitenkin vielä kesken.

Saarnojen kirjoittamisen ja saarnaamisen lisäksi oman saarnatyylin etsimisessä on auttanut myös kollegojen saarnojen kuunteleminen. Vuosien saatossa olen saanut kuulla eri-ikäisten pappien saarnoja eri puolilla Suomea. Minusta on rikkaus, kuinka erilaisia saarnaajia seurakunnista löytyykään. Jokaisella on oma saarnatyylinsä eikä kaikkien tarvitse puhutella kaikkia. Toiset nauttivat elämänmakuisista saarnoista, toiset kaipaavat syvää evankeliumiin sukeltamista. Eiväthän seurakuntalaisetkaan ole kaikki samanlaisia, joten miksi saarnojen pitäisi olla? Erilaiset saarnat voivat eri tavoin koskettaa ja joskus jopa avata näkemään sellaista, mitä ei itse olisi tullut aiheesta ajatelleeksi.

Viime sunnuntain saarnassa pohdin muun muassa Jeesuksen tapaa kohdata muiden hyljeksimiä ihmisiä, kuten fariseuksen kodissa olleen syntisen naisen tapauksessa. Siinä, missä muut ihmiset halveksuivat, pilkkasivat ja karttoivat heitä, Jeesus kohtasi heidät kiireettömästi. Hän pysähtyi heidän luokseen, kohtasi ja katsoi heitä. Nähdyksi tuleminen on meille ihmisille yksi syvimpiä hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Tiedämme, miltä tuntuu katsoa esimerkiksi omaa vanhempaa, lasta, puolisoa tai ystävää syvälle silmiin. Tiedämme, miltä nähdyksi tuleminen meistä itsestä tuntuu. Jo pelkkä katse voi kertoa, kuinka rakas, arvostettu ja tärkeä toisen silmissä olenkaan. Samalla tavoin välttelevä tai halveksuva katse voi herättää sisimmässä sen tunteen, etten kelpaa sellaisena kuin olen.

Nähdyksi tulemisen tärkeys tulee näkyväksi eräässä synnintunnustuksessa, jossa käännyimme Jeesuksen puoleen pyytäen: ”Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa.” Näissä sanoissa tiivistyy se, kuinka syntisinä kaipaamme armahtavaa, rakastavaa ja lempeää katsetta. Kaipaamme tuota katsetta Jeesuksen lisäksi myös ihmisiltä ympärillämme. Ainakin minä väärin tehtyäni ja toiselta anteeksi pyytäessäni etsin toisen katseesta armoa ja lempeyttä. Katsotaan tänään toinen toisiamme ja omaa peilikuvaamme tuolla lempeällä katseella. Samalla tavoin on Kristus katsonut meitä.

Tubessa kerron messun ja saarnan valmistelusta.​​